Avoin kirje Iisakki Kiemunki

Anonyymi-ap

Esiintymisesi YLE areena "Hyvin sanottu – elämäni kriisi ja miten siitä selvisin -ohjelmassa" Iisakki Kiemunki synnyttät katsojassa väistämättä vaikutelman, että et ole vieläkään myöntänyt totuutta ja faktoja itsellesi SCC:n suhteen. Pitäydyt samoissa mantroissa , joita viljelit jo vajaat kymmenen vuotta sitten. Se kertoo karusti, miten et ole uskaltanut vieläkään katsoa peiliin ja myöntää – minä mokasin. On tietysti niin, että oman syylisyyden kieltäminen helpottaa väliaikaisesti, mutta uhriutuminen ja syiden siirtäminen muille katkeroittaa, ja katkeruus taas koteloituu sitten helposti ihmisen mieleen. Katkeruuden kanssa on erittäin vaikeaa ja myrkyllistä elää. Tässä, niin kuin monessa muussakin asiassa on niin, että totuuden myöntäminen itselleen on ainut tie, jolla on mahdollisuus saavuttaa vapaus, ja siirtyä näin elämässä eteenpäin.

Totesit vuosia sitten paikallislehden jutussa; ”Silmitöntä epäoikeudenmukaisuutta” ja fasebookin puolella suorastaan kiljuit; ”vääryys huutaa taivaaseen asti”. Varmasti ensisijainen asia, miksi et voi myöntää itsellesi ja ehkä etupäässä muille totuutta on se, että et voi myöntää olleesi hölmö ja vedätettävissä. Väitit edelleen, että huijarit veivät Ritaluomalta miljoonat. Tähän kohtaan suuri kysymysmerkki – mistä sinä sen voit tietää mihin miljoonat menivät, kun et omien sanojesi mukaan saanut Ritaluomalta muutenkaan tarvittavia tietoja yhtiön tilasta? Onko sinulla muuten tullut mieleen, millä rahoilla Ritaluoma elelee leveästi tällä hetkellä kalliissa Floridassa?

Kerrot kärsineesi siis vääryydestä, ja että peräti kaksi oikeus-astetta on tuominnut sinut valtaviin vahingonkorvauksiin oikeudettomasti! Otappa tuomiolauselma uudelleen luettavaksesi ja tulkitse sitä ihan ajatuksen kanssa, niin huomaat, että tuomio perustuu ihan puhtaasti osakeyhtiölakiin, ja siellä tarkemmin hallituksen jäsenen vastuisiin. Oikeus ei olisi voinut, vaikka olisi halunnutkin olla tuomitsematta sinua korvauksiin. Myönsit ohjelmassa, että SCC aiheutti kaupunkiin lamaannuksen tilan ja vuosikauisa kestäneen trauman ja häpeän, kumpa olisit myöntänyt myös sen, että olit osaltasi siihen syypää.

Ja kun tilipäivänä taas manaat pientä tiliäsi, mietippä sitä, että olit osaltasi ihan oikeasti aiheuttamassa ulkopuolisille ihmisille ja yhtiöille miljoonien vahingot. Jos sinussa olisi yhtään miestä, pyytäisit julkisesti anteeksi aiheuttamiasi vahinkoja paitsi Hämeenlinnalle mutta myös sijoittajille. Älykkyydestäsi en sano mitään, mutta viisautta sinulta selkeästi puuttuu - jo pelkkä ajatusleikki Euroopan suurimmasta autotalosta piskuiseen Hämeenlinnaan on tietenkin täysin naurettava.

69

701

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kiitos.

    • Anonyymi

      Naurettava on Kiemungin väite 42 asteen kuumestakin aikuisella, sillä se on hengenvaarallinen ja vaatii välitöntä hoitoa, sillä se voi aiheuttaa aivovaurioita tai kuoleman.

      • Anonyymi

        Ja 42 asteen kuume kesti kaksi viikkoa😂


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja 42 asteen kuume kesti kaksi viikkoa😂

        Tottunut valehtelemaan kaikessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottunut valehtelemaan kaikessa.

        Demari.


    • Anonyymi

      "SCC aiheutti kaupunkiin lamaannuksen tilan ja vuosikausia kestäneen trauman ja häpeän"

      Suurinta osaa kuntalaisista asia ei varmaankaan ole hetkauttanut mitenkään, lähinnä tarjonnut vitsailun eväät kaupungin pienestä poliittisesta piiristä.

      • Anonyymi

        Vitsit lentelee vieläkin avaaja Gärystä tuosta talousnerosta joka sai suopolta tiukan lausunnon ja on sotkenut omatkin raha asiansa. Kannattaa katsoa valtuustovideo kun Persut taputtaa johtajan johdolla kun scc tulee kaupunkiin.


    • Anonyymi

      PersGäry ei toivu katkeruudesta vaikka itse sotki asiansa.

    • Anonyymi

      PersGäry on vitsi, jolle nauretaan kaupungissa vieläkin. Persujen trauma.

      • Anonyymi

        Ois se tolppa saanu olla paikallaan rahtarina sai aina kuulla siitä kollegoilta kukapa ei olisi vähintäänkin hymyillyt ohi ajaessaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ois se tolppa saanu olla paikallaan rahtarina sai aina kuulla siitä kollegoilta kukapa ei olisi vähintäänkin hymyillyt ohi ajaessaan.

        Paikkakunta profiloitui Hölmöläksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikkakunta profiloitui Hölmöläksi.

        Onnittelut nimikkokaupungistasi!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onnittelut nimikkokaupungistasi!!

        Opportunistin arkea Pertulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paikkakunta profiloitui Hölmöläksi.

        TYHMÄ KANSA HÄMEESSÄ ÄÄNESTÄÄ SILTIKIN VIELÄ SDEPAREITA VAIKKA ON JO NÄHTY. KOHTA NEKÄÄN EI OLE ENÄÄ SUOMALAISIA JA SILTIKIN TE VAAN ÄÄNESTÄTTE NIITÄ TYHMÄNÄ


    • Anonyymi

      Floridan Markku ei päässyt mukaan ohjelmaan, viimeistelee SCC-automyymälän piirustuksia investorien kanssa.

      • Anonyymi

        PersGäry hoitaa rahat Sampian kuninkattarelta jotta varmasti toteutuu tuo talousnero.


    • Anonyymi

      Joko persGäry on kärsinyt tuomionsa?

    • Anonyymi

      On olemassa lääkäri edelleen käyttää laitonta hoitomuotoa! Hän käyttää pedofiilin uhreihin ns. säikytysohjelmaa. Se on sorvattu miesuhreille ja sisältää rankkaa henkistä väkivaltaan. Ohjelma on ollut laiton jo 1990-luvulta alkaen. koska se teki miehistä vain traumapesiä, jotka olivat joko laiskoja ja ponnettomia enää tekemään mitään tai sitten väkivaltaisia junkkareita joilla oli kontollaan väkivalta ja jopa henkirikoksia seköä useita tuhotöitä...!!!

      Ohjelmaa tehtiin kaikille pedofiilin uhri miehills, siihen kuului myös partiutumisen estäminen ja mikäli poika laitettiin siihen jo lapsena pyrittiin takaan ohjelman avulla ja saarostus taktiikalla, että poikuuskin säilyu vaikka vanhuuteen ja hautaan asti...!!

      Miesten maine pilattiin täysin mikäli mies yritti jättää pakkohoito ohjelman selibaattivaatimukset täyttämättä, työpaikat vietiin

      • Anonyymi

        Tämä on totta ja usein poikalasta alettiin kiusata jo viimeistään yläasteelta alkaen seitsemänneltä luokalta. ´tytöt laitettiin kiusaamaan poikia jo "seiskalta" alkaen ja opetettiin puhumaan pojille, että et tuu bileisiin ja jos tuut ni mun kaa et ainakaan yritä tanssii..."

        Terveydenhoitaja ihan puhutti tyttöjä ja vannotti käyttäytymään näin. on mahdollista, että opettajiakin on osallistunut asiaan...!!!

        Ja tämä oli 1990-luvun alussa vielä ihan käypähoito ohjelmaa teini ikäisille pojille jotka olivat joutuneet pedofiilin uhreille...!!!!Tositarinamme mies ei ole ainoa lajiaan vaan meitä löytyy roppakaupalla tästä maasta...!!!

        Tällaista tapahtui eräässä pikkukunnassa Keskisuomessa ja siitä lähtien kunnan tytöillä asuivat missä vain Keski-Suomessa on ollut "kylän tyttöjen sopimus" ja tämä kylän tyttöjen sopimus on alkanut 1991 ja miestä tölvitään edelleen tällä samalla sopimuksella!!! ja siihen sopimukseen kuuluu myös se, että kaikki muut naiset laukataan ympäri ja selvitetään, että on "tyttöjen sopimus" takana on koulun terveydenhoitaja sekä iäkkäämmät opettajat, sekä mies, että naisopettajia...!!! Kylän lähes viisikymppisiksi varttuneet naiset pitävät tämän ns. "tyttöjen sopimuksen" edelleen voimassa vain pelkästä tottumuksesta, kun sen " Niilon kanssa on aina tehty näin" Kun Niilon kummitätikin sanoi niin ja kummitädin mukaan "Niilon" äitikin on sitä mieltä. "Niilon"

        Vuonna 2021. kyseinen kunta joutui maksamaan yhdelle tällä tavalla kohdellulle oppilalle 10000 eli kymppitonnin korvaukset...!!!

        Vaikka ohjelma on virallisesti lopetettu 1990-luvun lopussa löytyy vanhoillisia lääkäreitä jotka jatkavat edelleen po. hoito ohjelmaa ilman lupaa, joskus se naamioidaan masennus tai psykoosihoidoksi tai, jos tölvitty uhri on tapellut tai saanut vain liikennesakot, ohjelma tehdään jatkaen ties minkä luonne tutkimuksen nimissä vuosikausia...!!!


        Jostain syystä jopa aikuisia miehiä pidetään tässä hoitonuorassa!!! Syy on se, että vanhankoulun käsityksen mukaan pedofilia voi tarttua tekijän käsistä uhriin...!!!! Ja luullaan ihan aikuisseksin harrastamisenkin laukaisevan pedofiiliset vaistot...!!!

        Tämä teoria on kumottu tieteellis psykologisessa tutkimuksessa...!!!

        Tutkimustulokset johtivat siihenkin, että po. hoito-ohjelma kumottiin ja Suomessa julistettiin laittomaksi.

        Yhdysvalloissa hoito-ohjelma on käytössä...! huolimatta tulokista jotka ovat itsemurhia, kouluampumisia ja kappeliampumisia...Ohjelmaan niin Suomessa kuin myös Yhdysvalloissa kuuluu myös perättömien juorujen levittely.

        Hoito-ohjelmassa oleva uhri voidaan leimata pedofiiliksi vain ,jos hän yrittää löytää seurustelu ja seksipartnerin, tai mikäli hänen hallustaan löydetään vain pornofilmi! On tapaus jossa Yhdysvalloissa noin 30-vuotias mies tuomitiin seksuaalirikollis hoitoon talokylään, joka oli rakennettu seksuaalirikollisia varten, syynä oli se, että pedofiilin uhrin hallusta pornofilmi...Normaalia aikuispornoa.

        Suomestakin löytyy miehiä joita samasta syystä kiusataan pelkästä pornofilmistä tai yrityksestä päästä pariutumaan...!!! Tälläkin palstalla miehet ovat valittaneet, että deittisovelluksesta ei löydy naisia..syynä siihen on esim se, että löytyy muutama patavanhoillinen psykologi/psykiatri joilla on laaja luotto ja käskytyspotilaiden verkosto, joka päivystää deittisovelluksissa ja "vahtii" hoito-ohjelman uhria, että hän ei löydä deiteistä mitään..ja kirjoittelee deittipalveluiden naisille, että toi on sitä ja tätä älä vastaa sille. älä kirjota sille...!!!useille tämänkin palstan ns. ätmeille on tehty tämä temppu ja on tehty myös minulle ja yhteiskunnan varoista maksetaan nämä käsky ja luottopotilaiden deittiprofiilit tätä vahtimista varten...!!! Nytkin on käynnissä ohjelma jolla pyritään pilotoimaan hoito-ohjelman palauttaminen erään somessa tiedottavan Persun avulla ja häneltä lupaa kysymättä, hänen joukkovainoa käsittelevä Facebook profiilikin on suljettu siten että hän ei pääse kirjautumaan....!


    • Anonyymi

      Aloittaja, kaunainen paasaaja, OTAPPA nyt ensin tuo OTAPPA-sana tutkittavaksesi ennen kuin kirjoitat seuraaavan saarnan. Mitähän ne kirjoitusoppaat mahtavatkaan sanoa?

      Sitten ajatuksenjuoksustasi: Kirjoituksesi perusteella olet ilmeisesti pitkään ja hartaasti hautonut vihaasi ja antipatiaasi SDP:tä ja sen edustajia kohtaan. Oletko ollenkaan tietoinen siitä, ettei Hämeenlinnan kaupunki hävinnyt senttiäkään SCC-keississä? Mainehaitta lankeaa kokonaan Ritaluoman harteille, ei suinkaan Kiemungin.
      Kirjoituksesi muistuttaa HäSa:n toimittajan vuodatuksia.

      • Anonyymi

        Ei kukaan toimittaja kirjoittaisi KUMPA tai OIKEUS-ASTETTA (kunpa ja oikeusastetta). Vain todellinen tollo ja suomen kieltä taitamaton voi olla noin pölhökustaa. Sitä paitsi Iisakki puhui ihan oikein kohtelustaan ja myötätuntoa herätti reaktionsa. Ei Iisakki itse itseään sinne hallitukseen tyrkyttänyt, siitä valinnasta joutuisivat mielestäni vastaamaan ihan muut tahot, jotka ovat olleet ihmeen hiljaa.


    • Anonyymi

      Kiemunki oli pääsarkkitehti jutussa ja nyt on olevinaan Antin oikea käsi.

      Toivottavasti media kaivaa kaikki luurangot kaapista ennen seuraavia vaaleja.

    • Anonyymi

      Ai että oikein avoin kirje? Hävytöntä sättimistä!!!

    • Anonyymi

      Jos avoimen kirjeen kirjoittaa, se on julkistettava jossakin tiedotusvälineessä kaikkien luettavaksi ja omalla nimellä.

    • Anonyymi

      Aloittajan avoin kirje on puskasta huutelua.

    • Anonyymi

      Hienosti päässyt jaloilleen kuten Ritaluomakin. Poliitikot hyötyy ja selviää, kansalaiset maksaa

      • Anonyymi

        Hienosti päässyt Gäry jaloilleen. Pakeni ja lukee suopon lausuntoa ja sotki raha asiansa.


    • Anonyymi

      "Ei kukaan toimittaja kirjoittaisi KUMPA tai OIKEUS-ASTETTA"

      Ai ei, kun tavaa Häsaa siellä kirjoitusvirheitä vilisee jopa päätoimittajan kirjoituksissa tuhka tiheään.

    • Anonyymi

      Niin kun itse asia on epämiellyttävä, eikä asiasisältöä voi kiistää, kammataan kirjoitus seuraavaksi tiheällä kammalla etsien kirjoitusvirheet ja isketään niihin. Aika säälittävää sinänsä.

      • Anonyymi

        Aivan samaa mieltä ja tulee keskittyä Gäryn tekemisiin kuten pakenemiseen ja suopon lausuntoon ja oman talouden kaaokseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan samaa mieltä ja tulee keskittyä Gäryn tekemisiin kuten pakenemiseen ja suopon lausuntoon ja oman talouden kaaokseen.

        Iisakki on hengissä kaikesta huolimatta ja toivottavasti palaa vielä joskus takaisin kunnallispolitiikkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iisakki on hengissä kaikesta huolimatta ja toivottavasti palaa vielä joskus takaisin kunnallispolitiikkaan.

        Samaa toivon!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Iisakki on hengissä kaikesta huolimatta ja toivottavasti palaa vielä joskus takaisin kunnallispolitiikkaan.

        Paluuta toivoo vain ystävät, montako niitä on.


    • Anonyymi

      Aloitus on raukkamaista panettelua. SCC-tapauksen konna on Ritaluoma, ei Kiemunki. Kiemungilla ei ole mitään anteeksipyydeltävää!

      • Anonyymi

        Kirjoitat asiaa. Katkeraa Kiemungin sairasta panettelua sellaisen ihmisen toimesta jonka oma elämä on täysin hajalla. Omaa etua Kiemunki ei ollut ajamassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitat asiaa. Katkeraa Kiemungin sairasta panettelua sellaisen ihmisen toimesta jonka oma elämä on täysin hajalla. Omaa etua Kiemunki ei ollut ajamassa.

        Mistä tiedät?


    • Anonyymi

      Piskuiseen Hämeenlinnaan. Tätä mantraa nyt toitotetaan eräiden puhiessa. No joo piskuisessa Lempäälässä on erittäin iso Ideapark. Kyllä tuo autotalo tänne olisi hyvin mennyt. Ympärillä asuu kumminkin 2.5 miljoonaa ihmistä. Ja muu kirjoituksesi on vaan turha itkemistä.

      • Anonyymi

        Puhiessapa hyvinkin. Äh puh äh puh.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puhiessapa hyvinkin. Äh puh äh puh.

        Vähän piskuinen on. Äh puh äh puh.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän piskuinen on. Äh puh äh puh.

        Voi voi keskity miten käytät sitä.


      • Anonyymi

        Ideaparkissa iso määrä eri alan liikkeitä. Autotalo olisi vain autoalan liikekeskittymä. Toivoton yritys maaseudulla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ideaparkissa iso määrä eri alan liikkeitä. Autotalo olisi vain autoalan liikekeskittymä. Toivoton yritys maaseudulla.

        Älä ihmeessä perusta.


    • Anonyymi

      Pito- ja vetovoiman lisäksi lumovoima on yleispätevä jargon kaiken puolusteluun.

      • Anonyymi

        Varsinkin opportunistin arkeen.


    • Anonyymi

      Kyllähän Floridan Markku on syytön ja varsin rehellisenä tunnettu suurliikemies ja Kirstulan tontille suunniteltu SCC-automyyälähän on Euroopan suurin, joten kaupunki voisi lähettää jonkinlaisen avustuksen Markulle Floridaan, bensarahaa Bentleyyn ja kartanon lämmitykseen ettei tarvitse varattoman liikemiehen värjötellä Floridan talvessa, jonka yöt voivat olla viileitäkin.

      • Anonyymi

        Kiitos Gäry kun puolustat kaveria mutta voisit järjestää Markulle tukea Sampian kuninkattarelta kun on suhteet sinulla Sampiaan.


    • Anonyymi

      Tunnettu avaaja on jauhanut samaa yli 10v. Kun tietäisitte mikä arkielämän ”sankari”. Suurin ongelma kun ei ymmärrä hakea apua kun ongelma ei ole Kiemunki vaan avaaja itse itselleen

    • Anonyymi

      Avaus on täyttä asiaa, vai onko täällä muitakin hölmöjä,jotka kuvittevat,että kaksi eri oikeusastetta tuomitsi syyttömän miehen vahingonkorvauksiin

      • Anonyymi

        Miltä tuntuu kehua itseä ?


      • Anonyymi

        Jokainen tietää että nämä hommat vaan menee näin kun kaupunki on osallisena mutta käytännössä pakko ottaa silti henk.koht. riski.
        Paljon olisi korjattavaa lainkohdissa koskien juuri tätä. Kaupunki olisi mielestäni se jonka kuuluisi maksaa korvaukset. Mikä on kaupungilla esimiehen vastuu?
        Lakeihin muutosta pian.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jokainen tietää että nämä hommat vaan menee näin kun kaupunki on osallisena mutta käytännössä pakko ottaa silti henk.koht. riski.
        Paljon olisi korjattavaa lainkohdissa koskien juuri tätä. Kaupunki olisi mielestäni se jonka kuuluisi maksaa korvaukset. Mikä on kaupungilla esimiehen vastuu?
        Lakeihin muutosta pian.

        Joo, veronmaksajien tulisi maksaa kaikki korvaukset, jos ja kun joku Sos-demu syyllistyy laittomuuksiin?


    • Anonyymi

      Puhut täyttä asiaa 👍.
      SDP läiset syyttää ja haukkuu aina muita, ei me mutta kun ne muut.

      • Anonyymi

        Olet taasen sekaisin etkä ymmärrä. Aloittaja haukkuu Kiemunkia eikä ketään muita.. Lueppas 3 kertaa uudellen jos pääset jyvälle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet taasen sekaisin etkä ymmärrä. Aloittaja haukkuu Kiemunkia eikä ketään muita.. Lueppas 3 kertaa uudellen jos pääset jyvälle.

        Opettepas kirjoittamaan oikein: LUEPAS. Mistä ihmeestä se toinen p siihen sanaan tulisi. Kirjoitettu suomen kieli onkin sinulle nähtävästi kovin vaikeaa.


    • Anonyymi

      Tänäkin päivänä nuo suuruuden hulluudet näyttävät saavan tuulta purjeisiin Hämeenlinnassa, esim. tuo HAMK siirto keskustaan on yksi hyvä esim. illuusiosta joka näyttää elävän utopististien toive ajatteluiden varassa elinvoimaisuuden lisäämiseksi Hämeenlinnaan.

      • Anonyymi

        Siirtäminen ei tuo mitään lisää. Ihmettelen puheita kun tulee uusi sairaala niin sitten kuulemma hoitojonot lyhenee. En millään ymmärrä miten se että siirrytään paikasta a paikkaan b auttaa hoitojonojen purkamisessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siirtäminen ei tuo mitään lisää. Ihmettelen puheita kun tulee uusi sairaala niin sitten kuulemma hoitojonot lyhenee. En millään ymmärrä miten se että siirrytään paikasta a paikkaan b auttaa hoitojonojen purkamisessa.

        Luulottelu perustuu ajatukseen että osa potilaista ei enää löydä uuteen Ässiin.


    • Anonyymi

      Kiemunki on ollut aina erityisen huono myöntämään erheensä

      • Anonyymi

        Perheväkivaltaakaan tuskin esitteli.


    • Anonyymi

      Kum, Otap, Mietipp?

      Kuinka kehitysvammainen ihmisen täytyy olla ettei suomea osaa?

      • Anonyymi

        Miksi minulta kysyt kun en voi tietää? Kysy Otapilta se tietää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi minulta kysyt kun en voi tietää? Kysy Otapilta se tietää.

        No kyllä sinäkin nyt ainakin kehitysvammasta jotain tiedät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kyllä sinäkin nyt ainakin kehitysvammasta jotain tiedät.

        Perttu meni hiljaiseksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Perttu meni hiljaiseksi

        Ymmärtää Persuna olla hiljaa mutta ei kauan kestä.


    • Anonyymi

      Jos mainitsee sanan Kiemunki, niin kaikki tietää heti hänen suhmurointinsa.

      Tunnetuin suhmuroitsija ainakin kanta-hämeessä.

      • Anonyymi

        Persu-Kari oli pahin, ehdottomasti.


    • Anonyymi

      Valetta, Kariahan ei moni edes tunne toisin kuin Kiemunkia, joka eduskunnan käytävillä seuraa Anttia niin kuin hai laivaa.

    • Anonyymi

      Outo sälli, ei halunnut kansanedustajaksi vaan autokauppiaaksi Hämeenlinnaan - kansan rahoilla tietenkin. Joko muuten sällin lapsuudentoverit ja -kuvat ovat löytyneet, jotka vahvistavat sällin olleen lahjakas sälli jo nuorena? Ainakin jossain päin, ei tietenkään Hämeenlinnassa.

    • Anonyymi

      Heittosi 42 asteen kuumeesta, heittää jo sekin pelkästään suuren epäilyksen kaikelle muulle tarinallesi sillä; 42 asteen kuume aikuisella on hengenvaarallisen korkea (hyperpyreksia), joka vaatii välitöntä lääkinnällistä hoitoa, sillä se ylittää rajat, joita tavalliset infektio (jopa 40-41°C) aiheuttavat, ja voi vaurioittaa aivoja ja elintoimintoja

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      294
      4781
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      52
      2983
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      1016
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      991
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      979
    Aihe