Täällä on vuosien aikana morkattu minua ja tekemisiäni. Aina joku kertoo viimeisimmät. Päätin kirjottaa tänne nyt oman päivityksen, omalla nimellä. Onko sinusta vastaamaan omalla nimellä takaisin, vai piiloudutko anonyymina kommentoimaan?
Antti Kela, hiukka.com
EHDONALAINEN PÄÄTTYY ANTIN PÄIVÄNÄ
Sain kuuden kuukauden tuomion törkeästä avustuspetoksesta (tulee aina törkeänä, kun tuki on yli 10 000 euroa). Kyseessä oli alunpitäen noin 900 hehtaarin raivaukseen haettu tuki. Miehet ja koneet tekivät työtä ja raportoivat minulle. En tarkistanut kaikkia alueita ja osaa ei ollut tehty tai tekeminen ei täyttänyt ehtoja.
Tarkistuksessa havaittiin puutteet ja laitettiin summa, mikä perittiin takaisin. Maksoin sen samana päivänä takaisin.
(Kemera-tuet ovat kestävän metsätalouden rahoituslain mukaisia tukia, joita maksetaan metsänhoitoon esim. taimikonhoidosta).
Oikeudessa sain tuomion kuusi kuukautta vankeutta, missä on koeaika. Tuomiota ei panna täytäntöön jos elän nuhteettomana koeajan. Koeaika loppuu tänään 30-11-2026.
Ehdonalaisen koeajan päättyminen ei "poista" vanhaa rikosta, mutta sen jälkeen, koeaika ei ole enää voimassa, joten tuomion täytäntöönpano ei ole enää mahdollinen.
Miksi tuomio oli ehdollinen? Tuki on tilitetty heti takaisin eli takaisinmaksu osoittaa yhteistyötä.
Tuomio oli oikea, koska senhän antoi tuomioistuin ja se sai lainvoiman.
Metsänhoidossa vastaavia virheitä toimijoille sattuu päivittäin.
Metsänhoidosta voitaisiin poistaa tuet kokonaisuudessa, jolloin niitä ei myöskään tarvitsisi valvoa. Valtava säästö tulisi virkamies portaassa ja valtionhallinnossa. Metsänomistajalle sama voidaan korvata verotusta pienentämällä puun myynnissä.
Itse olen sujut asian kanssa ja ottanut vastaan ainoastaan tuomioistuimen antaman tuomion. Samasta asiasta voidaan tuomita useammankin kerran ja niitä tuomioita on yritetty antaa politiikassa, liike-elämässä, somessa, keskusteluissa ja muissa tuutteroiden kerhoissa. Niistä minä en suostu pahoittamaan mieltä, vaan nousen ilkeilijöiden yläpuolelle.
Tulevaisuudessakin on mahdollista joutua tuomioistuimeen ja sieltä saada tuomio tai vapautus. Yrittäjänä tätä vain täytyy sietää, vahvat kestää epävarmuutta.
"Kotkat lentää välillä matalalla, kanat ei ikinä korkealla"
https://www.finder.fi/Holding-yhti%C3%B6/Hiukka+yhti%C3%B6t+Oy/Sotkamo/yhteystiedot/3174169

Vastaukset 15
Vanhimmat
Ai sulla on kalenteri jo vuoden etuajassa.
Koeaika päättyy 1.11.2025
Vankeusrangaistus on ehdollinen.
6 kuukautta vankeutta
Syyksi luetut rikokset 1-2
REHTI ANTTI.COM
Vinkki.. kannattaa pysyä pois tältä palstalta jos ei halua lukea arvosteluja.
Ovatko täällä jaetut kansantuomioistuimen ratkaisut sitten oikeita?
Eikai täältä mitään ratkaisuja saa.
Itse olen palstallani raivaussahaa ulkoiluttanut paljonkin, van en ole tukia viitsinyt hakea. Ne on niin pieni, että ei vaan jaksa ruveta anomaan.
Nyttemmin olen lopettanut koko taimikonhoidon, antaa luonnon ja hirvien hoitaa, ne tekee sen maksutta! Eikä se taimikonhoito kuitenkaan omaan lompsaan koskaan tule, kun ikääkin on jo +70.
Metsänhoito-ohjeetkin muuttuu vähän väli, emme tiedä miten metsiämme hyödynnetään 50 vuoden perästä. Vai hyödynnetäänkö mitenkään...
Oikeustapauksesta on hyvä ja seikkaperäinen juttu Sotkamo-lehdessä 2.5.2024.
Muutama lainaus jutusta:
”Tuomion mukaan Kela oli vuosien 2016 ja 2018 välillä syyllistynyt törkeään avustuspetokseen hakiessaan taimien varhaishoitoon ja nuoren metsän hoitoon tarkoitettua Kemera-tukea neljään eri hoitohankkeeseen.
Tukea hän haki noin 700 hehtaarille Puolangalla ja Suomussalmella sijaitsevaa metsää. Aiheetonta tukea oli maksettu noin 234 hehtaarin osalta yhteensä 71 592 euroa. Kyseisellä yli 200 hehtaarin alueella tuen perusteena maksetut metsänhoitotyöt olivat kokonaan tekemättä.”
”Kela maksoi oikeudettomasti saamansa tuet takaisin, millä oli rangaistusta lieventävä merkitys.”
Oikeudessa on käsitelty myös ulkomaalaisrikkomusta, josta syyte on osin hylätty.
Kateellisten vihavihervasemmisto sosialisointiräkyttäjien motivaattorina tällä kertaa Antin 900 hehtaarin taimikot...
Mitä seuraavaksi?
Ihmettelyn aihe on ollut töistä maksettava korvaus kun ei tunnu suomalaisille kelpaavan.
Kyllä sinä olet itteesi täynnä.
Sitä jäin miettimään että miten voi olla ehdonalaisessa jos on tuomittu ehdolliseen?
Eli onko siellä linnassa nyt käyty istumassa tuomiota vai ei?
Ehdonalaiseen kun pääsee vain istutun vankeuden kautta ja ehdollista ei istuta jos ei tule uusia.
Taimikonhoitoa oli 900 hehtaarilla ja siitä on nyt kymmenen vuotta aikaa.
Nuoren metsän hoito ajankohtainen ja hehtaarilta lähtee 60 kuutio x 900 hehtaaria x 30 euroa ? alv 25,5%
SEHÄN TEKEE VEROLLISENA 2 033 100 euroa.
Antti kokeillut päävoittoa netota. :DD
Tavan tallukka.. xD