Ajat ovat muuttuneet.
Nyky-yhteiskunnassa aloitetaan joulun valmistelut jo marras-joulukuussa. Oikein todella mainostetaan, että miten pitää joulu järjestää.
Sitten tulevat viinahöyryiset pikkujoulut, ja bisness kukoistaa.
Itse olen elänyt 50-luvulla ja joulukuusi koristeltiin jouluaattona, aamupäivällä syötiin riisipuuroa, joulupöytä oli iltapäivällä. Kinkkua, perunoita jotain sienisalaattia, sekametelisoppa ja puolukoita.
Koulussa oli ollut aikaisemmn joulujuhla, joulunäytelmä, joululauluja ja pukki tuli. Kaikki saivat pussin, missä oli omena, piparkakku ja muutama karkki.
Aikuisten pikkujouluja ei ollut.
Jouluna tuli pukki ja toi lahjoja, ei kallita olleet, jotain pientä lapsille.
Kun nyt katselee joulun viettoa, niin "erilaista" on.
Joulunviettoa 50-luvulla
45
382
Vastaukset
- Anonyymi
Eihän Joulu tunnu enää miltään, kun sitä aletaan viettää jo kuukausi kaupalla ennen Joulua.
Joulujuhlaan koululla sai uudet sarkahousut, ja puseron..
Ennen Joulu oli lasten juhla, nyt se on enemmän aikuisten pikkujouluineen.
Mutta kyllä Veksi Salmen. Sydämeeni Joulun teen, taitaa olla paras joululaulu.- Anonyymi
Kyllä tuntuu joulu yhä joululta, tunne vaan on erilainen kuin lapsena tietysti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuntuu joulu yhä joululta, tunne vaan on erilainen kuin lapsena tietysti.
Kyllä kauneimmat joululaulut pitää jossain lähikirkossa käydä kuuntelemassa.
Itse en laula, etten pilaa matalalla äänelläni muiden joulutunnelmaa..
Kannattaa Joulua jotenkin viettää, kun ei tiedä, montako niitä enää on edessä.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä kauneimmat joululaulut pitää jossain lähikirkossa käydä kuuntelemassa.
Itse en laula, etten pilaa matalalla äänelläni muiden joulutunnelmaa..
Kannattaa Joulua jotenkin viettää, kun ei tiedä, montako niitä enää on edessä..Turha nolostella, kaikki saa laulaa varsinkin kirkossa....!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Turha nolostella, kaikki saa laulaa varsinkin kirkossa....!
Akustiikka kehottaa laulamaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Akustiikka kehottaa laulamaan.
Ja harras mieliala tulee.
- Anonyymi00044
Anonyymi kirjoitti:
Ja harras mieliala tulee.
Joulu on kaikilla.
- Anonyymi
Joulukalenterit oli meillä lapsilla. Joulukuusi ostettiin aatonaattona ja koristeltiin aattoaamuna joululaulujen soidessa. Kuunneltiin joulurauhan julistus, eikä enää sen jälkeen tehty enää töitä. Jouluateria syötiin ja odotettiin joulupukkia. Odotellessa katselimme kadulle, kuinka monta pukkia näkisimme.
Joulupukki tuli, jakoi lahjat ja sitten olikin rauha maassa, kun keskityimme pakettien avaamiseen.
Joulukuusi vietiin pois loppiaisen jälkeen, mikä oli surullista.
Itse aloitan joulunvieton syyskuun lopussa ja jatkan helmikuun kynttilänpäivään asti. Ja on ihanaa!- Anonyymi
Mukavaa aikaa, kyllä.
- Anonyymi
hophop.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mukavaa aikaa, kyllä.
c c
- Anonyymi00045
Anonyymi kirjoitti:
c c
tulee tulee....
- Anonyymi
Jouluruokia tehtiin vain jouluna kotona maaseudulla. Ostin pitkästä aikaa rosollia enkä pitänyt, oli vain raakaa punajuurta,porkkanaa ja hyvin vähän kurkkua. Olisi olla pitänyt kastike että olisi maistunut niimpä otin vain kurkun ja vähän muuta enkä välittänyt ja laiton roskiin. Tein viimeksi peruna laatikkoa ja kalkkunaa 1990 luvulla tai 200 alussa. En ole ostanut kaupastakaan mitään. Ei koristeita,ne on varastossa. Ikkunaan ei voi laittaa valoja kun johdot liian lyhyitä pistorasiasta. Parveke valot oli jo uutena rikki 2 v sitten. Ruuan riittävyys kun on K kotiin kuljetuksen varassa 1x viikossa ja nyt on vain 1 päivä kuljetus ja yli viikko väliä. Varastointi koko ajan ruokaa pakastin täynnä ja kaapit.
- Anonyymi00042
Juhlatunnelmaan pääsee kyllä muutenkin, olet oikeassa.
- Anonyymi
Työssä olin aina hieman ihmeessä, kun jotkut sanoivat ennen joulua aina, et pitääpä hakea jouluviinat. Viina ja joulu ei kuulu mielestäni yhteen tippaakaan.
- Anonyymi
Eikä varsinkaan lapsiperheessä, viina vie heiltä joulun.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä varsinkaan lapsiperheessä, viina vie heiltä joulun.
Ennen oli pukkikin kännissä joskus, mut ajat on onneksi toiset nyt.
- Anonyymi
Toki oli joulu erilainen 1950-luvulla kuin nyt, mutta niin oli aika muutenkin erilainen. 1950-luvulla elettiin sodan jälkeistä puutteen aikaa, vaikka en itse lapsena puutetta huomannut, se kun oli jokapäiväistä arkea ja kaikilla suht samanlaista. Nyt kaikilla on kaikkea ja jouluna yritetään vielä saada lisää kaikkea sen kaiken päälle, sillä "helvetti ei tule koskaan täysi" oli mummullani tapana sanoa, ja se pitää paikkansa vielä tänäänkin, eli ahneus on ihmisen ominaisuus joka ei ostamalla tokene.
Mutta jokainen voi viettää joulua tavallaan, ei kannata antaa toisten erilaisten tapojen haitata tai muuttaa omia joulutapoja.- Anonyymi00046
hIENOA AIKAA OLI.
- Anonyymi
""Viina ja joulu ei kuulu mielestäni yhteen tippaakaan""
Niin ymmärrän tuskasi ja perusteesi, en käytä alkoholia tällä vuosituhannella. Mutta kansainvälisesti on toisin
Paavi myy viinaa omassa kaupassaan ja erityisesti liköörit menevät Chartreuse ... jne hyvin, sieltä voi ostaa tuliaisviinat
https://www.vaticanstate.va/en/news/2860-opening-of-the-tigre-annona-supermarket.html- Anonyymi
On kuulemma 60 eri sorttia jouluglögiä Ruotsissa myynnissä.
- Anonyymi
Vielä
Antaisin kyllä suomalaisille viinat ruokakauppoihin vaikka en itse ostaisi
Vielä
""puutteen aikaa, vaikka en itse lapsena puutetta huomannut, se kun oli jokapäiväistä arkea ja kaikille"
Totta. Lapsena vietin jouluni Pelastusarmeijassa kun muuta ei ollut ja nyt tuen sitä kun on sijoittajana millä mällätä, digijoulupata
https://oma.pelastusarmeija.fi/ - Anonyymi
En minäkään ymmärrä juopottelua jouluna. Se tosin on pakanallinen tapa, ollut ja on Suomessakin.
En myöskään viihtyisi amerikkalaisessa "joulussa", jossa iso joukko metelöiviä ihmisiä on sulloutunut saman katon alle "juhlimaan". Ei mitään kristillistä.
Pidän suomalaisesta, kotoisesta ja hiljaisen lämpimästä, yksityisestä joulusta. Meteli ei kuulu jouluun. Laulelen joululauluja. Äsken kuuntelin netistä ja lauloin "Hoosiannan".
Oma jouluni onkin kovin yksityinen: olen yksin. Mutta minulla on muistoni, haamut muistoissani. Omaisten kuvat esillä. Ja skypellä / teamilla näen lähisukulaiseni. Soittelemme yleensä joulurauhan julistuksen jälkeen. Taloyhtiön saunat ovat iltapäivällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En minäkään ymmärrä juopottelua jouluna. Se tosin on pakanallinen tapa, ollut ja on Suomessakin.
En myöskään viihtyisi amerikkalaisessa "joulussa", jossa iso joukko metelöiviä ihmisiä on sulloutunut saman katon alle "juhlimaan". Ei mitään kristillistä.
Pidän suomalaisesta, kotoisesta ja hiljaisen lämpimästä, yksityisestä joulusta. Meteli ei kuulu jouluun. Laulelen joululauluja. Äsken kuuntelin netistä ja lauloin "Hoosiannan".
Oma jouluni onkin kovin yksityinen: olen yksin. Mutta minulla on muistoni, haamut muistoissani. Omaisten kuvat esillä. Ja skypellä / teamilla näen lähisukulaiseni. Soittelemme yleensä joulurauhan julistuksen jälkeen. Taloyhtiön saunat ovat iltapäivällä.Kännääminen jouluna on idioottimaista, ei muuta.
- Anonyymi
Mitä ne vatit tähän kuuluu. En jousi mään sen satanistisen kultin tuotetta. Paavi istuin on käärme ja palatsi on koristeltu satanisti tyyliin. On olemassa harmaa jamustaa paavi ja mikä nähty valkoinen.
Nykyinen Leo on näyttelijä gary sinise..eikä mikään tule entiselleen pedokaanissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ne vatit tähän kuuluu. En jousi mään sen satanistisen kultin tuotetta. Paavi istuin on käärme ja palatsi on koristeltu satanisti tyyliin. On olemassa harmaa jamustaa paavi ja mikä nähty valkoinen.
Nykyinen Leo on näyttelijä gary sinise..eikä mikään tule entiselleen pedokaanissa.Kaksisuuntainen mielialahäiriö?
- Anonyymi00043
Anonyymi kirjoitti:
Kaksisuuntainen mielialahäiriö?
Monisuuntaisia on joillakin kai....
- Anonyymi
Muistan minäkin ja valokuvia on. Istun lattialla sateenvarjo auki: olin saanut sen joululahjaksi.
- Anonyymi
Joulu meillä 50-60 luvulla. Jouluviikolla leivottiin pullat ja tortut ,,pikkuleivät oli leivottu jo aikaisemmin. Omasta metsästä isä toi kuusen aatonaattona suureen pirttiin. Sitä ennen oli kaikki huoneet luututtu aikaisemmin samalla viikolla ja laitetttu punpulipallokoristeet ja pitkät kimallekoristeet ikkunoihin ( ilmavirran mukaan kauniisti hiljaa pyörivät ( sellaisia ei ole enää saatavana) ja tietysti laitettiin paperisia joulutauluja seinälle pirttiin keittiöön ja kamareihin. Minulla on vieläkin ihan samanlaisia uusia tauluja ( olen kopioliikkeessä tetättänyt).
Aatona syötiin tietty joulupuuro aamulla ,+ torttu, pullakahvit ja kinkku paistui isossa leiviuunissa, sylttyä oli aina ja tuoretta ruisleipää ja rieska ym kaikenlaista ruokaa.saunassa käytiin ja n seitsemän maissa illalla tuli joulupukki tuoden lahjoja kaikille. Erään joulun muista erittäin hyvin ,kun isot siskoni olivat tehneet punaisesta kreppipaperista tonttupuvut ja tulivat pirttiin leikkimään ,soihdutsammuu kaikki väki nukkuu ja kerran taas esittivät sen tiernapoikaesityksen. Olen hyvin hyvin pienestä kylästä kotoisin ,,4 taloa..
Ihania muistoja minulla on joulusta. Toiki kaikki joulut sen jälkeenkin ovat meillä lasten perheen kanssa olleet mukavia ja tunnelmallisia . Aina käy joulupukki!- Anonyymi
Askarreltiin vaikka mitä jaännää aikaa oli.
- Anonyymi
Meille ostettiin sähkökynttilät -51 tai -52. Aloin niillä heti leikkimään ja muut sähköä pelkäävät kauhisteli. Oli tuttu sähköliike, oltiin kuulemma pikku kaupungin ensimmäiset ostajat. Ostettiin syyskuussa.
Koulun joulujuhlassa annettiin suuren kuusen oksan pään rauhassa palaa ennenkuin joku sammutti. -54 tai myöhemmin. - Anonyymi
Rakas mollamaijani, jonka isosisko oli tehnyt emäntäkoulussa, hävisi riekaleeksi retuutettuna ennen joulua. Pukinkontista sitten läysin korjatun maijan. Voi mikä riemu. Saas nähdä unohtuuko edes mahdollisen dementian myötä.
- Anonyymi
Voi Luoja sentään. TOTTA KAI on erilaista kuin 70 vuotta sitten!!!
Kaikki asiat muuttuvat, onneksi. En missään nimessä haluaisi elävää tulta olevia kuusen kynttilöitä tai vanhoja savuttavia kynttilöitä kotiini. Saatikka jonkun vanhan rytkyn lahjaksi; ei kiitos.
Ennen kotona jynssättiin Joulua varten koko huusholli ja oltiin rättiväsyneitä vaikkei sitä tietenkään saanut näyttää, ainakaan äidit. Ei kiitos tällekin. Siivousta tärkeämpää on yhdessäolo.
Ja väitän vastaan siinäkin mielessä, että aika monelle on nykyaikanakin tärkeintä tunnelma ja yhdessäolo. Riippuu tietenkin millaisissa porukoissa liikkuu ja kenen ihmisten "joulun viettoa katselee". Minä keskityn omaani.- Anonyymi
Joo, varsinaista hössötystä se....!
- Anonyymi
Silloin oli kuusessa oikeat kynttilät, kuusen jalkana peltiämpäri.
- Anonyymi
Minulla on tallessa ne vanhat oikeat kynttilät pidikkeissään. Laitan ne koristeiksi kuuseen. Vanha muisto mummosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on tallessa ne vanhat oikeat kynttilät pidikkeissään. Laitan ne koristeiksi kuuseen. Vanha muisto mummosta.
Tunnelman saat mukavaksi takuulla.
- Anonyymi
Muuten aika samanlaista, rosolli taisi olla salaattina.
- Anonyymi
Teurastamoilla on työntouhua näin aikoina.
- Anonyymi
50-luku on 60-luvun jälkeen paras vuosikymmen.
- Anonyymi
No joo.
On erilaista nyt. - Anonyymi
Lahjoja ostellaan taas miljardeilla, ymmärtäisivät nyt suosia kotimaisia hieman myös.
- Anonyymi
En todellakaan keksi , mitä kotimaista voisin lahjaksi ostaa. Kyllä kaikki hyvät jutut on tehty kaukana Aasiassa.
- Anonyymi
Siinäpä tulikin noille aivonystyröille toimintaa, mitähän kotimaista? Olisikohan jokin kotimainen kirja tai kotimaisen lehden vuositilaus sitä kotimaista.
- Anonyymi00041
Takuulla on kotimaisia tuotteita Suomessa, tämän lupaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miten Eerolan silmäkuvat voivat levitä muutamassa tunnissa ympäri maailmaa?
Seuraako koko maailma persujen ja erityisesti Eerolan somea reaaliajassa? Edes kansanedustajan itsemurha eduskuntatalos3985874Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit251809Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http521251- 1211043
Asentajako putosi radiomastosta
https://www.is.fi/tampereen-seutu/art-2000011707236.html Ihminen on kuollut pudottuaan radiomastosta Tampereen Teiskoss47953Moraaliköyhä S-ryhmä
S-ryhmä on kehystänyt Israel-boikottipäätöksen “ihmisoikeuslinjaukseksi”, mutta toteutus paljastaa sen onttouden: valiko100952- 56924
- 48922
Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?133919- 78861