Viestien poistosta

sokrates01

Olin ottanut kantaa "Sefujen tarpeellisuus" keskusteluavaukseen,mutta viestini poistettiin sieltä
kiireen vilkkaan.Ensin kirosin mutta sitten alkoi jo naurattaan koko homma.
Yleensä osaan ilmaista asiat ymmärettävästi,mutta ensimmäisen kerran en löytänyt
sanoja kuvamaan sitä sefua joka poisti viestit......

Olin ottanut kaikenlisäksi myönteisen kannan sufujen toimintaan.
Viestissäni korostin sitä,että kuinka tärkeätä työtä he tekevät valvomalla
ihmisten sanomisia ja käyttäytymisiä.
Sillä eihän siitä mitään tuu jos ihmiset alkaisivat puhumaan sätissä
kontrolloimattomasti.
Lisäksi otin esille sen että sefut keskenään päättävät kenestä tulee sefu.
Sehän se vasta hyvä asia on,sillä tavalla saadaan aina sellainen sefu joka on samanlainen
kuin jo olemassa olevat sefut.Ilkeämieliset kutsuvat sellaista systeemimiä arjalaistamiseksi.
Mutta hehän eivät ilmeisesti ole sisäistäneet sätin yleviä periaatteita.
Eli jätetään heidän kommentit omaan arvoonsa
Mutta minusta sana "sisäsiittoisuuus" kuvaa kaikken parhaiten sefuja.Sehän on pelkästään
hyvä asia,sillä tavallahan ei saada uutta verta valvojien sakkiin.
Näin saadaan säilytettyä arjalainen veri puhtaana.

Kun kerroin sätissä eräälle tutulle joka oli lukenut kommenttini,viestien poistosta
niin hän ilkeämielisesti väitti sefuja "pikkuhitlereiksi" joilla on virtsaamisen vähäisyysen vuoksi noussut urea kaaliin.
Lisäksi tämä hyväkäs kehtasi väittää näitä sefuja peräkammaripojiksi joilla ei ole omaa elämään.
Minusta se on jo loukkaus vanhojapoikia kohtaan......


Lisäksi hän ilkeämielisesti väitti että seufut eivät osanneet vastata mitään viestiini.Sehän ei pidä
paikkaansa,kuten jo olemme huomanneet niin sefut perustelevat erittäin hyvin tekemisiään.
Hehän ovat ilmaisutaidon mestareita keskustelupalstalla kuin myös sätissä.
Käyttäisin heistä nimitystä verbaalikkoja,se sanaa kuvaa heitä parhaiten.

Toisessa poistetussa viestissä päivittelin sitä että minä en osaa lukea hieroglyfeja joita saadaan kun
nakotaan näyttö täyteen hymiöitä.
Minä kun en ole löytänyt sitä Rosettan kiveä jolla voisin tulkita hymiöitä.Se hiukan harmittaa
koska en voi täyspainoisesti osallistua chatissa olevaan keskusteluun koska en ymmärrä siitä mitään.
Mutta ehkä jonakin päivänä minä löydän oman Rosettan kiven.

Lisäksi viestissäni kerroin sen että kuinka ennen arvostelin sefuja,mutta ollessani
uudelleen kasvatusleirissä harrastamassa itsekritiikkiä huomasin että elämä ilman valvontaan on illuusio.
Ei siis todellista,todelliseen elämään kuuluu valvonta jonka suorittaa henkisesti lahjakkaampi ihminen,
tässä tapauksessa Sheriffi joka myös tuttavallisesti sefuksi kutsutaan.

Terveisin Utopian Lapsi Sokrates

3

650

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sokrates01

      Huomasin sen,että ehkä se Rosettan kivi on syy minkä takia pikkuhi..ei vaan sefu poisti viestin.Sillä se on ollut ilmeisesti sellainen asia jota hän ei ole ymmärtänyt ja päätellyt omassa päässään(valitettavasti),että se on jotain rivoa tai muuta seksuaalista roskaa.
      Sen takia minun pitää nyt kertoa hiukan kyseisestä kivestä(ei kiveksestä)

      Ensinäkin,Rosettan kivi löydettin Aleksandriasta Napoleonin sotaretken aikana.Kun Naposta päästiin eroon niin kivi siirtyi englantiin johonkin museoon.
      Kiveen oli kirjoitettu kahdella eri kielellä ja kolmella eri kirjoitus tavalla.
      Teksti oli kreikaksi ja egyptiksi kirjoitettu ja vuonna 1822 Jean Francois Champollion keksi verrata hieroglyfi tekstiä kreikan kieliseen kirjoitukseen.Sillä kivessä oli sama teksti kahdella eri kielellä,ja siitä aukesi sitten hieroglyfien salaisuus.
      Ja sitä samaa kiveä minäkin koitan etsiä ymmärääkseni sättikansan ylevää keskustelua hymiöiden välityksellä..
      Tässä samalla tuli mieleen kuinka egyptin yläluokka kutsui tavallista kansaa vähäpätöiseksi (nedjesu)
      Minusta tuntuu että niin on myös suomi24 toiset ovat jumalallisia ja toiset kuuluvat nedhesuihin.

    • Andrejev

      Ehkäpä viestisi poistettiin sen asiattoman sisällön vuoksi. Ehkä sinä kiroat ja kenties nauratkin sen takia, koska vielä ainakin toistaiseksi tällä palstalla pyritään pitämään tietynlainen taso keskustelussa, vaikka se ei ole enää juurikaan mahdollista erinäisten keskustelujen aloitusten vuoksi. Monet keskustelijat täällä hyökkäävät sefujen kimppuun täysin ala-arvoisilla ja sivistymättömillä keinoilla, kuten käyttämällä termiä "pikkuhitler". Tuosta voi helposti päätellä sen, että keskustelija on hyvin turhautunut ihminen suuressa järjestelmässä, johon hän ei tunne voivansa juurikaan vaikuttaa. Ymmärrettävää.

      Sefujen valinnassa käytetään tottakai sitä tekniikkaa, jossa valinta kohdistuu nimenomaan henkilöön, jonka muut sefut tuntevat henkilökohtaisella tasolla. Sillä tavalla saadaan useimmiten sheriffi, jonka toimintaan ei tarvitse jälkeenpäin puuttua, koska hänen toimintatapansa ovat tulleet tutuksi jo hänen oltuaan normaali sättääjä sättääjien joukossa.

      Viittaus arjalaisuuteen ja puhtaaseen vereen tässä sinun aloittamassasi ketjussa ei kyllä lupaa hyvää tämänkään viestin täällä pysyvyydelle. Ehkäpä sinun vain täytyisi kyetä ilmaisemaan asiasi ja mielipiteesi jollain muulla konstilla, kuin katsomalla iltamyöhällä Der Untergangia ja alkamalla sen jälkeen naama punaisena kirjoittamaan mielipiteitä sätin ja keskustelupalstojen sheriffeistä.

      Olet aivan oikeassa siinä, kun oivalsit, että elämä ilman valvontaa on illuusio. Ihmisiin mahtuu niin monen tasoisia palsta- ja chat-keskustelijoita, että esimerkiksi näin laajassa järjestelmässä jonkinlainen valvonta on pakollista. Suomi24:n tapauksessa sitä hoitavat sheriffit, jotka on valittu siihen tehtävään ja jotka jaksavat ilmaiseksi päivästä, illasta ja yöstä toiseen kuunnella eri ihmisten tarinoita ja narinoita. Näiden viestien sisältö on useimmiten valehtelua, keinottelua, huijausta, toisista selän takana puhumista ja jopa tappouhkausten esittämistä sheriffiä kohtaan suorassa "tsät-lähetyksessä" yksityisviestien puolella. Aivan. Kuulit oikein. En oikein usko, että sheriffi tuolloin ajattelee: "Onpas mukavaa olla chat-sheriffi, kun keskustelijat ovat näin kovin lämpimiä ja ystävällisiä."

      Toivotan erittäin hyvää päivänjatkoa, teille sokrates01. Ja hyvää kesää myöskin, niin kauan kuin sitä kestää! :)

      • Iteasiassa sokrates sie et oo ainoa jonka viesti poistettii kyseisestä topicista.Minäkin kirjoitin mielipiteeni sefujen tarpeellisuudesta ja minunkaan viestiä siellä ei enää ole.Minäkin otin myönteisen kannan sefujejen tarpeellisuudesta.
        No niin siinä kävi .. kaippa YLLÄPITO tahtoo ettei regatut ota kantaa tuohon asiaan..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1242
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      112
      659
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe