miehille kysymys lapsettomuudesta

Olen itse aina kuvitellut saavani lapsen perinteisillä menetelmillä. Siihen liittyy tiettyä kunniaa että saa jatkaa omaa suvun verta. Mutta hedelmättömyyden perusteella en tuomitsisi naista, enkä lähtisi pakoon. Varsinkin jos suhde on tilassa jossa tiedän rakastavani vastapuolta ja että vastapuoli tuntee samoin. Mutta en suosittelisi välttämättä heti sen kertomista, ellei aihe muuten tule sattumalta esille. Jos tietää että mies rakastaa naista niin voi huoletta kertoa. Alkushokki voi tulla mutta rakkaus kestää töyssyjä tiessä. Jos mies lähtee pelkästään sen takia pakoon, nainen ei ole paljon menettänyt.
Tässä tapauksessa ajatus adoptiosta ei ole lainkaan mahdotonta.
Hyvä kysymys muuten, pisti miettimään.

No problem. Hyvä se on että naineen tietää sen etukäteen, niin ei tartte myöhemmin ravata vuosia lääkäreillä ja ihmetellä mikä on kun lasta ei kuulu. Adoptio kuulostaa tietenkin ihan luonnolliselta tuossa tilanteessa. Oikea aika kertoa on silloin kun näyttää siltä että mies haluaa viettää lopun elämän kanssasi, tms. Kyllä siis voin kuvitella...

Ehkä tuollaisesta kansii kertoa kun asia tulee jotenkin puheeksi. Kyllähän sitä aika varhaisessa vaiheessa edes jotain kysytään lastenteosta. Mie ainakin voisin adobtion hyväksyä, maailma on täynnä epäonnisia lapsia, ehkäpä olisi ihan hyvä auttaa niitä jaloilleen eikä tehdä uusia. Yksilöstähän se on kiinni, mutta ainakin miun kaveripiirissä tuollaiset on ihan mahdollisia ajatuksia. "Lohdutuksen" sana, on niitä kavereita olemassa, olen nähnyt.

Ei lapsettomuus mielestäni naista pahenna jos kemiat muuten toimii. Kyllä itse olisin suostunut adoptioon jos vaimoni ei olisi voinut saada lasta. Asiasta kannatta puhua sitten vasta kun ollaan niin pitkällä, että ruvetaan perhettä suunnittelemaan ja tosissaan sitoutumaan.

Itse parisuhteessani emme vaimoni kanssa aio tehdä lasta vaan pelastaa yhden ihmispolon jostain päin maailmaa. Adoptio on nähdäkseni eettisin vaihtoehto lisääntyä. Ylikansoitus ruokkii sotia ja rikollisuutta, on turha aiheuttaa enempää kärsimystä, jos vähääkään rakastaa elämää. Toki on jo myöhäistä pelastaa planeetamme kohtaloa, mutta periaate on periaate ja omatunto ei huutane leipää.

koska itse eläisin mieluummin ilman lapsia.

Tuollaiset asiat PITÄÄ ottaa esille heti suhteen alussa. Millaisen kuvan luulisit antavan itsestäsi jos kerrot esim. vuoden seurustelun jälkeen tai vaikkapa sitten kun kihlat on jo ostettu? Luotettava ja rehellinen???

Katsos kun...kaikille lapsettomuus ei ole kynnyskysymys, etenkään jos todella rakastaa. Miehiä on sitten moneen junaan (ihan yhtä moneen kuin on naisiakin) mitä tulee reaktioon, kun isket nämä kortit pöytään. Joku saattaa olla täysin ehdoton, että "omia ne olla pitää!" ja juoksee pois. Joku taas voi olla sisimmässään helpottunut: "huh, en olis kyllä koskaan halunnutkaan kakaroita, mutta nytpä ei tarvitse sitä ääneen sanoa!". Niin ja joku hölmö voi jopa pelästyäkin.

En voi puhua kuin omasta puolestani, mutta minä olisin ihan valmis adoptoimaan lapsen vaikka heti - ja nimenomaan jonkun pikkuisen tai pari tuolta köyhemmistä maista. Pitäisi vaan se rouva tuohon rinnalle löytää ensin =)

Pitkän serustelusuhteen aikana selvisi että puolisoni ei lapsia todennäköisesti saa.Olihan se rankkaa tukea toista ja samalla itsekkin asennoitua siihen ettei sukua jatka.Adoptiota alettiin puuhata.......ja kaikki olisi varmaan mennyt ihan hienosti paitsi että naiseni lähti toisen miehen matkaa....
eli.....nyt sitten uutta rakkauttaa ootellessa =)

Maailma on täynnä lapsia joita kukaan ei halua, ei enää tänä pvänä pitäisi olla niin kiinni siinä geenien siirtämisessä. Naisella joka tietää ettei niitä saa on valttina kuitenkin kropan pysyminen...

Itse olisin varmaankin huojentunut tuosta tiedosta, jos olisin oikeasti haksahtanut ja rakastunut johonkin ja kamppailisin justiinsa niiden tuntojen kanssa, että tuleekohan tästä taas sellainen sekamelska, että saa niitä pieniä itkuisia silmiä katsella, jotka ei tajua, ettei isi ja äiti enää asu samassa paikassa, ja jos meinaa olla isin kanssa, niin sitten on äidistä erossa ja päinvastoin.

Mutta siitä olisi kyllä syytä kertoa mahdollisimman pian. Ihan vaikka asiakseen, jos ei muuten tuu puheeks. Nimittäin myöhemmin se toinen todennäköisesti käyttää sitä tietoa syynä suhteen loppumiselle ja syyllistää Sinut.. Nii-i. Vaikka todellinen syy onkin se, että ei muuten vaan enää kiinnosta tai vehtaa jonku toisen kanssa, joka on "pelkkä Ystävä", ja pitää Sinua hieman vainoharhaisena, kun ees kuvitteletkaan syyn olevan jossain muualla, ku siinä, ettet ollu alkuunkaan rehellinen ja "tää koko juttu oli petosta" ja jostain täytyy sitä "olkapäätä" hakea.

Adoptio voi olla oikeinkin hyvä ratkaisu kaikinpuolin, mikäli voit olla VARMA siitä, että toinenkin sitä tosissaan haluaa, eikä vaan teeskentele kiinnostunutta, ja käytä sitten myöhemmin SITÄ ADOPTIOTA tekosyynä...=)))

Muita kysymyksiä, joihin haluat vastaukseksi kiistattomia faktoja?? =)

Olipa kiva et niin monet ihmiset viitti vastata, ja tosi monet on viestini näköjään myös lukenut vaikkei oo vastannutkaan... Kiitti kaikille vastanneille, ehkä mulla on vielä toivoa... Sekä miehestä että ehkä lapsestakin...? Tarinaani en nyt tässä rupee kertomaan mut sen voin sanoa, että voitte kuvitella miten mun elämä meni uusiksi kun sain tiedon lapsettomuudesta - vain 21 vuotiaana! Todella vakava suhteeni kariutui tähän ja nimenomaan tähän tietoon ja sen jälkeen on vuosia ollut koko elämä ja seurustelut hakusessa... Halusin tosiaan kuulla miesten mielipiteitä, koska mulla on jo siis yksi tosi huono kokemus, enkä halua enää toisia... Tämä pettymys (mies jätti suurinpiirtein lääkärin vastaanotolle) sai mut aikanaan tuntemaan tosi huonoksi ja puutteelliseksi ihmiseksi... Ehkä en nyt sit niin puutteellinen olekaan, mut vakava seurustelu pelottaa aina vaan ja asia (=kertominen ja sen seuraukset) on mielessä heti kun tapaa jonkun...