Tyytymätön facebookiin

Anonyymi-ap

Mitä mieltä olette facebookista yleensäkin. Nyt kun olen hyvin tutustunut Facebookin toimintaan. Niin ajattelin lähteä facebookista lopullisesti. Esimerkiksi Facebook lataa sinne yhteystedoiksi kaikki ihmiset jotka ovat puhelimesi yhteystiedoissa. Vaikka sinun puhelimessasi olisi seitsemän vuotiaan kummilapsesi puhelinnumero, niin facebook on ladannut sen sinun facebookiisi. Facebook myös ehdottaa kavereiksesi " saatat tuntea nämä ihmise" ja lataa jatkuvasti facebookiisi ihmisiä ympäri maailmaa, ei ainoastaan kaverisi kavereita. Tiedän tämän. Olen tehnyt estoja, ei auta. Olen viikko sitten poistanut kaikki kaverini ja myös yhteyshenkilöt facebookista ( jotka Facebook lataa automaattisesti puhelimestani siis heidät joiden puhelinnumero minulla on. Facebook ei tunnista paikkakuntaa missä käytän tätä puhelinta( käytän fabookia aina vain tätä samaa puhelinta) eikä myöskään tunnista puhelintani että tietäisin että käyttäjä olen minä. Facebook kysyy jatkuvasti: olitko se sinä, tunnistimme paikkakunnan jossa et tavallisesti ole. Siis Olen tasantarkkaan samalla paikkakunnalla ja Salla puhelimella enkä missään muualla. Minulla on kaksivaiheinen kirjaantuminen käytössä.

22

424

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lähdin pois 10 vuotta sitten,huijareitten paratiisi.

      • Anonyymi

        Kuka haluaa luovuttaa elämänsä kipa-porukalke muutenkaan.


    • Anonyymi

      Paska koko facebook. Kaupallinen. Koukuttava. Nyt yritän pyristelee eroon siitä mutta se on hyvin vaikeaa koska todelliset ihmiskontaktinin ovat hyvin vähäiset. Kasvotusten tapaamisia on hyvin vähän ja niitä on vaikea järjestää, hyvin kinkkistä ja mutkallista.

    • Anonyymi

      Jotkut aivan elävät FBssa, monta päivitystä päivässä. Mikä puuttuu oikeasta elämästä?

    • Anonyymi

      Et vaan osaa käyttää etkä ymmärrä toimintoja

      • Anonyymi

        Aikaisemmin en osannut käyttää enkä ymmärtänyt toimintaa. Nyt kun tiedän ymmärrän ja tiedän, niin todellakin haluaisin jättää koko Facebookin. Mutta kun sukulaiset ja parhaat ystäväni ovat myös siellä, niin en ole vielä jättänyt. Nyt käyn facebookissa vain kerran viikossa maanantaina. Muina päivinä ja aikana facebook saa jäädä unholaan. Olen laittanut myös asetuksia niin että kun joku on päivittänyt toimintaansa niin facebook ei ilmoita ponnahdusikkunana eikä äänenä sitä minulle.


    • Anonyymi

      Itseäni huolettaa kun Facebook on jäänyt kiinni monista rikoksista ja testeistä joissa ihmisten käytöstä on tutkittu säätelemällä asioita ja Zuckerberg ollut oikeudessakin niistä mutta onnistuvat kieltämään kaikki. Nykyäänhän myös kaikki mitä olet facebookiin lähettänyt on kirjaimellisesti Metan omaisuutta. Itseäni ei haittaa puoleen eikä toiseen mitä facessa tapahtuu. Sehän on vähän kuin talon etuovi. Mitä se talon etuovi kertoo ihmisestä joka sen taksna asuu? Joidenkin mielestä varmaan kaiken.

    • Anonyymi

      Jostain syystä alkanut työntämään äärioikeiston sontaa jatkuvasti näkyville.

    • Anonyymi

      Ihan turha, käväisin joskus kauan sitten ja lähdin pois.

    • Anonyymi

      Sen saa kuulemma hakkerit auki, tiedä häntä. Tietoturva pettää vissiin sen osalta, ei kannattaisi kadata mitä tahansa. No, meistä liikkuu aiheuttaa muutenkin...saapa muuten nähdä oulun areenan hommia ja muuta, raitiovaunukin vissiin suunnitteilla ja bussiliikenteen parantaminen, on myös yliopiston siirto ha kaikkea. Asuntoja ja toimitiloja jää kyllä paljon tyhjilleen, jos siirrellään tilat kontinkankaslle. Areenan tulee olla toimiva ya vaatii kustannuksia, mutta hyvä jos oulu onnistuu todellakin menemään kuten Tampereella, Nyssen malliin keskustasta esim yli -Iihin.

    • Anonyymi

      Hyvin sitä on ennenkin pärjätty ja lisäännytty ilman facebookkeja.

      • Anonyymi

        Oletko oululaisia?:)


      • Anonyymi

        Pojat eivät ole aina niin oerillä insinööristieteestä. Facebookin saa auki ja raideleveys pitää olla oikea maastorakenteen mukaisestikin. Maastorakemne oulussa, ratikka, siinä ole pojille miettimistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pojat eivät ole aina niin oerillä insinööristieteestä. Facebookin saa auki ja raideleveys pitää olla oikea maastorakenteen mukaisestikin. Maastorakemne oulussa, ratikka, siinä ole pojille miettimistä.

        Erikoinen kirjoitus klo. 8:32. Mutta harvapa tietää että kirkon alttarin alla on yleensä reliikki. Mistä löytyy standardi kirkon rakennukseen ja miten reliikki on speksattu?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoinen kirjoitus klo. 8:32. Mutta harvapa tietää että kirkon alttarin alla on yleensä reliikki. Mistä löytyy standardi kirkon rakennukseen ja miten reliikki on speksattu?

        Pyhäinjäönnöksistä on vaikea tietää, mutra titta se, mitä nyt lukee kalevassa esimerkiksi, että yliopiston siirrolla on vaikutusta tiloihin jne.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pyhäinjäönnöksistä on vaikea tietää, mutra titta se, mitä nyt lukee kalevassa esimerkiksi, että yliopiston siirrolla on vaikutusta tiloihin jne.

        😀🙄


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erikoinen kirjoitus klo. 8:32. Mutta harvapa tietää että kirkon alttarin alla on yleensä reliikki. Mistä löytyy standardi kirkon rakennukseen ja miten reliikki on speksattu?

        Ei sitä varmaan ainakaan insinööriuraa, lääkäriuraa tekevät kyllä tiedä.


    • Anonyymi

      Ja mistä himputista tämä facebook näitä ihmisiä joita "saatat tuntea" syytää tähän minun facebookiin. Olen "siivonnut" facebookia ja poistanut sieltä kaikki kaverit jo kuukausi sitten. Niin että nämä "ihmisiä joita saatat tuntea" ei ainakaan kaverien välityksellä sinne tule. Siellä on mustaa naamaa, keltaista naamaa valkoista naamaa, kissaa, koiraa...Voi helvatan helvatta.. Ottaa kyllä aivoon!!!!! Tietäälö joku miten tämän voi estää???????? Kaikkia estoja ja muuta rajoittavaa Olen sinne laittanut mutta tämän estoa en ole vielä sinne onnistunut laittamaan. Vähitellen pyydän vain muutamia sukulaisia ja ystäviä sinne facebookiin ja käyn siellä kerran viikossa, muuna aikana unohdan Facebookin.

    • Anonyymi

      On sulla kummallinen puhelin. Ei mulla ainakaan ole kaverilistalla muita kuin ne, jotka olen sinne itse Facebookisa lisännyt.

    • Anonyymi

      En sanonut että he ( siis nämä " ihmiset joita saatat tuntea") ovat kaverilistallani. Tietysti kavereitani on siellä vain heitä joita olen pyytänyt tai hyväksynyt kavereikseni ( tosin nitä oli kyllä aivan liikaa). Puhuinkin näistä "ihmisiä joita saatat tuntea" joita facebook sinne syytää. On se sinunkin facebook ihan samanlainen. Etkö ole huomannut. Tutkippa asiaa niin huomaat!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      57
      1598
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      364
      1151
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      132
      918
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      13
      732
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      612
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      588
    7. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      90
      548
    8. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      44
      518
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      498
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      44
      456
    Aihe