V.43 syntynyt on esiintynyt serkkunani. Hän kertoi,ettei isäksi väitetty ole ns.tunnustanut häntä,en tiedä onko tarkemmin selvitetty. Kysyisin,mitä näihin aikoihin merkittiin virkatodistukseen tällaisessa tapauksessa? Hänen käytös viittaa jonkinlaiseen hoitoalan huijariin. Oli ehkä työssä siinä hoitolaitoksessa,missä vanhapoika- setäni kuoli.
Vastaukset 6
- Anonyymi
Kunhan et päästä suvun asioihin ketään, joka ei pysty todistamaan sukulsisuuttaan mitenkään.
Esimerkiksi mitään varallusuusasioita ei pidä puhua. Selvittäköön jos on sukua, ensin sen asian luotettavasti, ennenkuin pyrkii niinsanotusti liian lähelle.
Minä olen aikuisiällä etsinyt ja löytänyt sukulaisiani jopa netin kautta. Pystynyt kertomaan asioita, joita vain x henkilön x sukua oleva voi tietää. Ja todennut itse että nämä löytämäni sulaiset tietävät samat asiat, ja paljon sellaistakin mitä minä en suvustani ole tiennyt.
Henkilöltä voi aivan hyvin esim kysyä kysymyksiä, joitten vastausten perusteella pystyy jo päättelemään, onko henkilöllä todella mitään tietoakaan esimerkiksi jostain muusta henkilöstä. - Anonyymi
Kyllä ihminen saa esiintyä vaikka joulupukkina, ellei tee sen varjolla jotain toimenpidettä, joka on rikos. Vain viranomaisille on esiinnyttävä totuuden mukaisesti.
- Anonyymi
Ei ihan pidä paikkaansa, vaikka melko lähelle käsityksesi on oikea.
Identiteettivarkaus
"Joka erehdyttääkseen kolmatta osapuolta oikeudettomasti käyttää toisen henkilötietoja, tunnistamistietoja tai muuta vastaavaa yksilöivää tietoa ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa tai vähäistä suurempaa haittaa sille, jota tieto koskee, on tuomittava identiteettivarkaudesta sakkoon." Rikoslaki 38 luku 9a §
Toista henkilö koskevien väärin tiedoin esiintyminen ei tarvitse tapahtua rikollisessa tarkoituksessa. Identieteettivarkaudesta rangaistaan myös, jos aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa.
- Anonyymi
Serkut eivät peri,mutta tämä hlö aikoinaan sai äidiltäni joitain kapineita 70- luvun alussa esiintyen vanhapoika setäni hylkäämänä ay- lapsena. Asuu nyt jossain Tampereella hyvinvoipana eläkeläisenä. Risoo.
- Anonyymi
Au- lapsena siis.
- Anonyymi00006
Jos ei ole tunnustettu lapsi niin virkatodistuksessa ei ole mitään lapsesta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411937Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101335- 1051098
- 102918
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88914- 66781
- 33662
Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13548Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.76544- 78511