Viime vuonna oli erillinen, sotaveteraaneille omistettu juhla presidentinlinnassa.
Miten on tänä vuonna?
Miten tänä vuona valtiojohto muistaa sotaveteraaneja Itsenäisyyspäivänä?
18
131
Vastaukset
- Anonyymi
Erikseen myös tänä vuonna. Eikä woke-Yle ilm. esitä tilaisuutta tv:ssä. Siksi luultav. boikotoin myös sitä turhisjulkkisten moukkamaista catwalkia "muotitoimittajineen". (Eihän se ole muotinäytös...)
- Anonyymi
Jaa, tilaisuus on sitten ilmeisesti tällä viikolla?
Ihmeen vähän on asiasta ollut keskustelua julkisuudessa.
Woke-ihmiset kai käsitykseni mukaan nostavat vähemmistöjä esille. Sotaveteraanithan ovat pieni ja aina pienenevä vähemmistö.
Ilman muuta tilaisuus pitäisi näyttää televisossa, jos sotaveteraanit sen sallivat. Ovat aikanaan joutuneet taistelemaan rintamilla vapautemme puolesta.
Heitä pitää kiittää ja kunnioittaa! - AnonyymiUUSI
Ehkä kunnioitustaan voi osoittaa myös pynttäytymällä, uskoisin et ymmärtävät mitä varten ovat seillä.
- Anonyymi
Nuorimmat rintamalla olleet sotaveteraanit ovat syntyneet 1925, voi joku 1926 syntynytkin.
Ovat yli sata vuotiaita.
Moniko enää haluaa ja on henkistä vireyttä.
Isä oli jo talvisodan veteraani ja aikanaan viisi vuotta rintamalla.
On nukkunut jo yli 30 vuotta ikuista unta.
Tuskin olisi suuresti ilahtunut kutsusta itsenäisyydenpäivän juhliin.
Ei ne silloin juuri palveluja eikä kuntoutusta saaneet.
Enempi sanottiin, mitä menitte sinne sotaan.
Se on raakaa hommaa, sota, ja se jättää jäljen.- Anonyymi
Mikä on presidentti Tarja Halosen suhde itsenäisyytemme ajan sotiin ulkovaltojen kanssa?
- Anonyymi
Jostain muistan lukeneeni, että tilaisuus olisi presidentinlinnassa huomenna - siis tiistaina.
Osallisujien keski-ikä olisi noin 100 vuotta.
Mielestäni olisi kansakunnalle kasvattavaa nähdä ja oppia ymmärtämään kaikin puolin mikä merkitys sillä on.- AnonyymiUUSI
Oli tänään tilaisuus, kyllä.
- Anonyymi
Tilastonikkari voisi sanoa, että sota on hyväksi: Kaikki satavuotiaat ovat olleet sodassa.
- Anonyymi
Tuo on se kuuluisa vale-emävale-tilasto sanonta, jonka tiedämme.
- Anonyymi
Ei ole tarvinnut monia muistaa enää kymmeniin vuosiin.
- Anonyymi
meidäntalon viimeien jatkosotaveteraani kuoli 2015
viimeinen lotta myös niihin aikoihin
Lotta panetti kuolinilmoitukseen syntymäpaikakseen Äänislinna
joka se ei silloin tietty ollut muttaryssää niin vihasisyystä vieläkin- Anonyymi
"Tilastonikkari voisi sanoa, että sota on hyväksi"
Tavallaan on sanotaan niin tietyn tyyppiset sodat ja kulkutaudit ovat hyväksi
jossa talot säilytetään mutta liikaväestö tapetaan
ryssänsota ei ole hyväksi eikäafrikan
esimerkikis renanssiaika - taiteet tieteen valistus - ei olisi syntynyt ilman joukkotuhoa
musta surma jossa köhistä päästiin eroon. Köhät olisivata muuten syöneet kaiken
talot olisi jaettu perinnöissä pilalle liian pieniksi lohkottu ...
eikä taiteilijoille olisi jäänyt rahaa ruhtinailta palkata heitä maalaamaan jne - Anonyymi
Ja työllisyys kasvaa kun pommitettuja kaupunkeja aletaan uudelleen rakentaa. Syntyy uutta.
Lääketiede kehittyy huimasti. Saksan natsien julmat, mutta taloudellisesti edulliset ihmiskokeet antoivat aimo harppsuksen lääketieteelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja työllisyys kasvaa kun pommitettuja kaupunkeja aletaan uudelleen rakentaa. Syntyy uutta.
Lääketiede kehittyy huimasti. Saksan natsien julmat, mutta taloudellisesti edulliset ihmiskokeet antoivat aimo harppsuksen lääketieteelle.Aushwitchin tohtori Mengele, lääketieteen isä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Tilastonikkari voisi sanoa, että sota on hyväksi"
Tavallaan on sanotaan niin tietyn tyyppiset sodat ja kulkutaudit ovat hyväksi
jossa talot säilytetään mutta liikaväestö tapetaan
ryssänsota ei ole hyväksi eikäafrikan
esimerkikis renanssiaika - taiteet tieteen valistus - ei olisi syntynyt ilman joukkotuhoa
musta surma jossa köhistä päästiin eroon. Köhät olisivata muuten syöneet kaiken
talot olisi jaettu perinnöissä pilalle liian pieniksi lohkottu ...
eikä taiteilijoille olisi jäänyt rahaa ruhtinailta palkata heitä maalaamaan jneKarmeaahan esim. orjuus oli, mut olisko meillä amerikkalaista kulttuuria, jos mustia ei olisi viety Afrikasta sinne?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Karmeaahan esim. orjuus oli, mut olisko meillä amerikkalaista kulttuuria, jos mustia ei olisi viety Afrikasta sinne?
Amerikkalaista... kulttuuria? Mikä tai mitä se on? Jotain syötävää, niinku kokis ja hodarit?
- AnonyymiUUSI
Musta ihminen on parhaimmillaan puuvillapelloilla, päällysmiehinä valkoinen peräänkatsoja.
- AnonyymiUUSI
Stubbi kätteli veteraaneja. Televisio näytti pienen pätkän.
Taisi olla vaan kahvitilaisuus, mikäli oikein ymmärsin.
Kekkonen aikanaan puhui tunareista. Taitaa olla niin, että lauantaina sitten kokoontuu se tunariporukka törsäileen ja ketkutteleen yhteisillä varoillamme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.905499Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.553647Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j613005Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin462201Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.611976Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.3001898- 471616
- 961511
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441407Mikä ihme teitä savolaisia tuossa
p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.91363