Sain viikonloppuna kahta Turkkilaista!

Mieheni ja minun erosta on kulunut nyt 4kk. Ajattelin että nyt on pakko saada ja kunnolla. Lähdin viime viikonloppuna sitten baarikierrokselle kattelemaan josko löytyisikö joku siisti ja fiksu mies jolta saiskin. Mutta ei. Kyllä halukkaita olisi ollut yllin kyllin mutta kaikki kaatokännissä jne... olis sammunut kumminkin kesken. No ilta rupes olemaan lopuillaan ja päätin lähteä kottin päin. Kävelin läheisen kebab-pizzerian ohi ja huomasin että oven edessä oli 5-6 Turkkilaista iältään 25-35 vuotiaita. No kaksi niistä ehdotteli että lähden niiden kämpille jatkoille, sanoin että kyllä minä voin tulla ja sitten mentiin... Melkein heti kun pääsimme asunnolle he alkoivat ehdotella kaikenlaista ja koska olin päättänyt tänään saada niin suostuin. Aluksi vähän arvelutti koska olin kuullut että Turkkilaisilla on hevosen vehkeet. Mutta kun päästiin itse asiaan niin huomasin että ei ne kalut niin isot ollutkaan jopa 90% suomalaisista miehistäkin omistaa isomman. Mutta eihän se koko vaan taito. Sain kahta samaanaikaan, eriaikaan, suuseksiä yms... naiskentelimme ainakin 2 tuntia ja hyvältä tuntui. Lopuksi ennen lähtöä he kysyivät että otetaan joskus uusiksi. Vastasin että sopiihan se ja annoin numeroni. Emme käyttäneet kondomia ja nyt olen alkanut ajatella mahdollisia sukupuolitauteja ja jopa raskauttakin. Tämä oli ensimmäinen kertani kun "huorasin" ja aluksi olin sitä mieltä että voisin tehdä sen uudestaan mutta kun ajattelen nyt niin en ikinä tekis enää. Oma ja yksi suomalainen mies vastaa kymmentä Turkkilaista.
134093
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mulla oli ihan samat aikeet lauantaina! Mutta mä törmäsin kolmeen somalimieheen. Jä tässä tapauksessa mun piti tehdä aloite, kun niitä tuntu kiinnostavan enemmän vaan se syljeskeleminen. Innokkaasti ne kyllä pani kun vähän opetin mihin ja millälailla. Ite oon 30-vuotias hieman pyöreähkö ja ne oli noin 20-vuotiaita luuviuluja. Kiva kontrasti! Black on White, ja Black IN white :))) Me sovittiin jo keskiviikoksi uusi sessio, ihan jo kutkuttaa tuolla alapäässä! Ihanaa kun kerrankin saa joka paikkaan, eikä kukaan pihtaile yhtään!

Äänestä
  • Tehdä aloitteen. Tekisi itsekkin mieli mustaa!

    Äänestä

  • Neito30 kirjoitti:

    Tehdä aloitteen. Tekisi itsekkin mieli mustaa!

    Menet vaan steissille ja ehdotat ensimmäiselle miesporukalle ryhmäseksiä. Jos ei ensimmäinen porukka puhu suomea, niin yritä seuraavaa. Harmi niille ensimmäisille... :)

    Jos löydät hyvän porukan niin saanko mäkin kokeilla niitä. Mä voin sitten antaa sulle noiden poikien yhteystiedot. Niille se varmaan sopii! Tai voidaan myös kokeilla kaikki yhdessä?!

    Äänestä

  • Mirjami(Hki) kirjoitti:

    Ihanaa tää kevät kun oikein kuulee kun hormoonit hyrrää!! Eikun pimppiä kiertoon!

    Äänestä

Olikohan nyt ihan turvallista?
Tulee sullen vielä adidas tauti, kolme
raitaa kielessä. Kantsis vähän suunnitella
ja varmistaa. Olisit ottanut jonkun suomalaisen uuninpankon pojan, mutta siinä on se paha, että niiltä luiskahtaa reisille ja homma on ohi.
Mutta siinä on se hyvä puoli, että pojan isällä on muutama sata hehtaaria hyvää tukkimehtää ja saa elellä loppuikänsä herroiksi.

Äänestä

poika 14-16v.Eli,Reiska.

Äänestä

Tässä on ja osaan hoitaa tytön hyvin ei tarvii lähtee muuta hakemaan ja nauttia kanssani kokeile

Äänestä

unissasi ehkä olet turkkilaista saanut!

Äänestä

No hauska sentään huomata, ettei kaikki toivo ole menetetetty ;) Yleisesti tiedetään kuitenkin, että yllämainitut tapaukset ovat A) sepitettä B) hyljätyksi tulemisesta ja huonosta itsetunnosta johtuva mielenhäiriö. Tosiasia on, että maailmasta löytyy aina ihmisiä, ns. romunkerääjiä, joille kelpaa ihan minkälainen tavara tahansa, erityisesti jos kotimaisille ei kelpaa, niin nämä tuontitavarana maahan tulleet huolii minkä tahansa haaskan. Niinhän viidakossakin joku huolehtii puhtaanapidosta. Toivottavasti ei nimittäin tule yllätyksenä, mutta suomalaista miestä edustaessani, uskallan väittää ettei meille ihan kaikki kelpaa, yli kolmikymppiset kouluttamattomat, ylipainoiset ja yksinäiset jäävät listassa jonnekin vasemman käden alle. No onneksi markkinoilla on parempaakin tavaraa runsain mitoin tarjolla, mutta senhän te jo ikäviksenne olettekin huomanneet.

Äänestä

Se olisi ihan oikein jos sait HIV:n! Tommoset huorat pitäis viedä saunan taakse ja lopettaa...

Äänestä

On kai oma asiasi, mitä teet. Jättänet kuitenkin veronmaksajien huoleksi hoitaa mahdolliset kalliit aids ym. hoidot?

Äänestä

Niin sain viikon loppuna hevosen kaviosta ohtaan...siinä tantereella maatessani huomasin enne unen..jotain enkeli typyjä ne oli.Thaimaasta kai...Pienine pystyrintoineen...no kuitenkin sain siinä Viittä enkeliä..Otetaan uusiksi ens vko:n loppuna...ihan jo kutittaa...hohhoijaa..

Äänestä

No eipä tartte enää ihmetellä, miksi somalit ja muut syntyperältään ulkomaalaiset pitävät suomalaisia sinkkunaisia huorina ja helppoina nakkeina, niin täällä Suomessa, kuin heidänkin kotimaassaan...
Olen itse harrastanut hyvinkin paljon irtopainoksia parinkympin kieppeillä, mutta VAIN suomalaisten miesten kanssa. 25-vuotiaana päädyin kuitenkin avioliittoon asti turkkilaisen miehen kanssa, enkä ole muuta kuin katunut koko episodia... Ne miehet osaavat pitää naista hyvänä sängyssä, mutta arkielämä ei suju kulttuurien erilaisuudesta johtuen. Tiesittekös muuten, että Turkissa lähes jokainen nuori mies opetetaan seksin saloihin isän taikka toisen läheistä sukua olevan miehen toimesta???
Törmäyskurssilla turkkilaisen miehen kanssa sai olla lähes joka päivä koskien milloin mitäkin (meille suomalaisille) normaalia asiaa: Suomalaiselle naiselle melko normaali asia on saada antibioottikuurin jälkeen hiivatulehdus, mutta turkkilaiset miehet ovat yllättävän tietämättömiä tällaisesta. Hänelle se oli sukupuolitauti, jonka olen saanut joltain muulta mieheltä, enkä siis ole ollut uskollinen hänelle.
Suhteellisen pienestä palkastani (mieheni ei tienannut, koska ei omannut työlupaa) lähetettiin miehen sukulaisille rahaa kuukausittain lähes 1000 markkaa. Kun kieltäydyin antamasta rahaa, mies varasti korttini ja tyhjensi tilini.
Pahoinpitelyiltä ei voinut välttyä.
Avioliittomme kesti vuoden.
Kaiken tämän jälkeen tunnustan olevani hyvin rasistinen ihminen, eikä Reetan kertomus viimeviikonlopusta ollut kovinkaan fiksu teko näin suomalaisen naisen näkökulmasta katsottuna.

Nykypäivänä viihdyn oman (suomalaisen) mieheni kainalossa, enkä vaihtaisi häntä mihinkään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Reetta kirjoitti:

Mieheni ja minun erosta on kulunut nyt 4kk. Ajattelin että nyt on pakko saada ja kunnolla. Lähdin viime viikonloppuna sitten baarikierrokselle kattelemaan josko löytyisikö joku siisti ja fiksu mies jolta saiskin. Mutta ei. Kyllä halukkaita olisi ollut yllin kyllin mutta kaikki kaatokännissä jne... olis sammunut kumminkin kesken. No ilta rupes olemaan lopuillaan ja päätin lähteä kottin päin. Kävelin läheisen kebab-pizzerian ohi ja huomasin että oven edessä oli 5-6 Turkkilaista iältään 25-35 vuotiaita. No kaksi niistä ehdotteli että lähden niiden kämpille jatkoille, sanoin että kyllä minä voin tulla ja sitten mentiin... Melkein heti kun pääsimme asunnolle he alkoivat ehdotella kaikenlaista ja koska olin päättänyt tänään saada niin suostuin. Aluksi vähän arvelutti koska olin kuullut että Turkkilaisilla on hevosen vehkeet. Mutta kun päästiin itse asiaan niin huomasin että ei ne kalut niin isot ollutkaan jopa 90% suomalaisista miehistäkin omistaa isomman. Mutta eihän se koko vaan taito. Sain kahta samaanaikaan, eriaikaan, suuseksiä yms... naiskentelimme ainakin 2 tuntia ja hyvältä tuntui. Lopuksi ennen lähtöä he kysyivät että otetaan joskus uusiksi. Vastasin että sopiihan se ja annoin numeroni. Emme käyttäneet kondomia ja nyt olen alkanut ajatella mahdollisia sukupuolitauteja ja jopa raskauttakin. Tämä oli ensimmäinen kertani kun "huorasin" ja aluksi olin sitä mieltä että voisin tehdä sen uudestaan mutta kun ajattelen nyt niin en ikinä tekis enää. Oma ja yksi suomalainen mies vastaa kymmentä Turkkilaista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu