https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011667025.html
"Meta suunnittelee suurta datakeskusta Suomeen
Datakeskukselle on jo hankittu suuri maa-alue.
Meta on jo hankkinut Iistä satojen hehtaarien tontin datakeskukselle, vaikka varsinaista investointipäätöstä ei ole vielä tehty. Alue sijaitsee noin 25 kilometriä Iin kuntakeskuksesta koilliseen.
Hallitus aikoo poistaa datakeskusten sähköverotuen ensi kesänä. Vero olisi 2,24 senttiä kilowattitunnilta, kun se on nyt 0,05 senttiä. Hallitus on kuitenkin luvannut, että tilalle kehitetään toinen tukimekanismi."
Juu, hallitus tukee ulkomaisia datakeskusia sähkön hinnassa, muttei tue oman maan kansaa kalliin sähkönhinnan kanssa ja hallitus edesauttaa, että suomalaisten söhkön hinta tästä vielä nousee ja hyväksyy kaikki tehomaksut, jotka kallistuttavat suomalaisten sähkölaskua.
Mites siten, jos tuleekin kylmä talvi, eikä sähkö riitä kulutukseen.
Koko ajan on esitetty, että sähköä ei katkaista kriittisiltä toimijoilta, kuten sairaalat yms. ja tulee kiertävät sähkökatkot.
Mitenkähän nämä datakeskuskset, no hallituksen mielestä ne ovat kriittisiä, suomalaset kärvistelköön pimeässä, kunhan datakeskuksille riittää virtaa.
Miksi ympäristö- ja luonnonsuojeluväki ei ota kantaa, kun datakeskus hakkaa satojen hehtaarien aukon datakeskukselleen.
Jos metsänomsitaja hakkuuttaa vajaan hehtaarin aukon, niin laki velvoittaa metsittämään aukon.
Hallitus tukee ulkomaisia datakeskuksia, muttei suomalaisten kallista sähköä
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1412817Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2742487Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?301483Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.351462- 1211192
- 1081143
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041043Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee131032Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La59906Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.305894