monta kysymystä ja niistä pääsemällä saamme maistaa taivaan ihanuutta josta sulo soinnut rakentavat kirkkaita näkö aloja huomiseen josta emme tiedä ennustaja eukon väärä laeuka loihtii kristalli pallon sanomaa solkenaan vaikka kahden toimen piteen ansiosta reikiintynyt hammas harja turvaa tupakan mittaisen tauon harmittavan usein joskaan sillä ei sormi jää suuhun kertomaan maksu vaikeuksissa olevaa tahnaa jonka vaahtoavassa kylvyssä usein saamme rukoilla uutta päivää tulevan koetuksen aiheuttaessa tuskaa jonka turmiollinen vaikutus kääntää katseemme kohti tulevaa päivää jonka ilo luontoinen vaikutelma ravissa unohtaa allensa ja suomi on myyty koko päivä menee odotellessa ilmoitusta jonka oligarkki vaihtaa nopeasti tuomaan hymyä huuleen ehtaa tavaraa odotellessa
myös isämme uskoivat ennen uskoivatko
29
334
Vastaukset
- Anonyymi
Emme ole vastuussa esi-isien virheistä, mutta tämä sukupolvi voi jo luopua joutavista uskomuksista.
- Anonyymi
vähintääkin ollaan jos esi isät ei oo tehny parannusta ja lapset jatkaa vaikka väärällä omaisuudella hankittua tietä kosto on sulooinen
- Anonyymi
Tuo on yksi rakkaimpia virsiäni ja olen kuullut sitä lähinnä netissä lestadiolaisten laulamana Suviseuroissa sekä youtubella. Tulee aina itku kun kuulen: "... ja Jeesuksen Nimessä korkeassa me saarnaamme anteeksiantamusta..."
- Anonyymi
Niinhän he saarnaavat mutta heille evankeliumi on ainoastaan heidän sisäpiirijuttu. Jos joku ulkopuolinen puutää anteeksi vaikka sitä että astui vahingossa varpaille he kauhistuu moista pimeyttä. Kun uusi lestadiolainen seurahuone avattiin,ja helluntalaiset lähetti saliin ison kukkalähetyksen,se laitettiin roskiin. Sehän oli suorastaan saastainen. Kunhan kerroin🤷♀️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Jaaha. Tuo pistää kyllä hiukan miettimään.
Ei niin, että myöskään minä hellareilta, heihin enää koskaan luottaen mitään vastaanottaisin. Mutta jos tuollaisen yllättävän lahjan saisin, tarkistaisin kyllä ensin, ettei kukkapuskassa ole mikrofoneja tai piilokameroita. Tosin ei heillä ole koskaan ollut tapanaan minulle nimenomaan kukkia lähettää. Jos lähettäisivät, olisi siinä taatusti jokin juoni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niinhän he saarnaavat mutta heille evankeliumi on ainoastaan heidän sisäpiirijuttu. Jos joku ulkopuolinen puutää anteeksi vaikka sitä että astui vahingossa varpaille he kauhistuu moista pimeyttä. Kun uusi lestadiolainen seurahuone avattiin,ja helluntalaiset lähetti saliin ison kukkalähetyksen,se laitettiin roskiin. Sehän oli suorastaan saastainen. Kunhan kerroin🤷♀️
He kaunistelee asioita ja uskottelee itselleen sellaista, mitä/kun ei ole rohkeutta vastustaa. Hehän luulee että vastustamalla joutuvat helvettiin.Heidät on totaalisesti aivopesty ja he ovat lahkossa,jossa oman sydämmen ääni on tukahdutettu/kielletty. Olen itse siinä lahkossa kasvaneena nähnyt,miten ulospäin ollaan niin rakkaudellista ja nöyrää ja sisällä kaikki on aivan toista. Ahdistusta,masennusta ja kärsimystä. Samaa ovat kaikki uskonlahkot. Pelkkää feikkiä. Parempi on umpihanki,kuin viitoitetun tien vanki. Ja tämän ulostulon he julistaa katkeruudeksi,kun ei muutakaan keksi. Kun ei ole rohkeutta kyseenalaistaa vaan menevät kuin pässit narussa. On ainoastaan yksi Jumala,yksi Jeesus, mutta lahkolaiset repivät heidät kappaileiksi oikeassaolemisillaan. 🤷♀️

Puhutko valhetellen uskovaisista pahaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhutko valhetellen uskovaisista pahaa.
Miksi puhuisin. Mitähän sillä voittaisin.Olenhan uskovainen itsekkin. En vaan näe oikeaksi moista sotaa,mitä eri uskonlahkot käy toisiaan vastaan. Miksi te tappelette/vihaatte ja pelkäätte toisianne. Ettekö te usko ihan samaan Jumalaan /Jeesukseen,vai onko niitä mielestänne montakin,vähän niinkuin joka lähtöön. Kaikki eripura syntyy pelosta. Pelosta,olenko sittenkin väärässä. Sitä pelkoa täytyy pönkittää oikeassaolemisilla. Toinen toistaan pieksee raamatunlauseilla,jotka itse itselleen mieluisaksi/oikeaksi kokee. Hävetkää edes🤷♀️
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He kaunistelee asioita ja uskottelee itselleen sellaista, mitä/kun ei ole rohkeutta vastustaa. Hehän luulee että vastustamalla joutuvat helvettiin.Heidät on totaalisesti aivopesty ja he ovat lahkossa,jossa oman sydämmen ääni on tukahdutettu/kielletty. Olen itse siinä lahkossa kasvaneena nähnyt,miten ulospäin ollaan niin rakkaudellista ja nöyrää ja sisällä kaikki on aivan toista. Ahdistusta,masennusta ja kärsimystä. Samaa ovat kaikki uskonlahkot. Pelkkää feikkiä. Parempi on umpihanki,kuin viitoitetun tien vanki. Ja tämän ulostulon he julistaa katkeruudeksi,kun ei muutakaan keksi. Kun ei ole rohkeutta kyseenalaistaa vaan menevät kuin pässit narussa. On ainoastaan yksi Jumala,yksi Jeesus, mutta lahkolaiset repivät heidät kappaileiksi oikeassaolemisillaan. 🤷♀️
>>Parempi on umpihanki,kuin viitoitetun tien vanki.<<
En usko aivan noin: kysymys on siitä, onko tie oikea vai väärä. Jos viitoitettu tie on väärä, silloin umpihangessakin kahlaten on parempi, jos suunta vain on oikea. Mutta jos tulee vastaan oikeaan vievä, aurattu tie, silloin tietenkin on parempi tarpoa sitä myöten.
Mistä sitten tietää mikä Tie on oikea? Tulee tuntea Jumalan sana ja omata hengessään Jumalan Pyhä Henki sekä Kristuksen sisäinen tunteminen. Itsellä nöyrä ja rehellinen henki. Anonyymi kirjoitti:
He kaunistelee asioita ja uskottelee itselleen sellaista, mitä/kun ei ole rohkeutta vastustaa. Hehän luulee että vastustamalla joutuvat helvettiin.Heidät on totaalisesti aivopesty ja he ovat lahkossa,jossa oman sydämmen ääni on tukahdutettu/kielletty. Olen itse siinä lahkossa kasvaneena nähnyt,miten ulospäin ollaan niin rakkaudellista ja nöyrää ja sisällä kaikki on aivan toista. Ahdistusta,masennusta ja kärsimystä. Samaa ovat kaikki uskonlahkot. Pelkkää feikkiä. Parempi on umpihanki,kuin viitoitetun tien vanki. Ja tämän ulostulon he julistaa katkeruudeksi,kun ei muutakaan keksi. Kun ei ole rohkeutta kyseenalaistaa vaan menevät kuin pässit narussa. On ainoastaan yksi Jumala,yksi Jeesus, mutta lahkolaiset repivät heidät kappaileiksi oikeassaolemisillaan. 🤷♀️
Kuka kaunistaa, kuka ei, mutta tärketä on suun tunnustus siitä, että Jeesus on Luvattu Messias.
Lestadiolainen ei sitä koskaan oma- aloitteisesti tunnusta, Hän ketoo vai olevansa "uskossa" ja jos kysyy mihin? Niin vastus on; - Tule seuroihin, niin asia selviää.
Todellisuudessa Heidän uskonsa on Usko SRK;hon, joka ei pelsta, Heiltä on usein vaikea saada tunnustusta, - Jeesus on Herrani.- Anonyymi
pinnasänky kirjoitti:
Kuka kaunistaa, kuka ei, mutta tärketä on suun tunnustus siitä, että Jeesus on Luvattu Messias.
Lestadiolainen ei sitä koskaan oma- aloitteisesti tunnusta, Hän ketoo vai olevansa "uskossa" ja jos kysyy mihin? Niin vastus on; - Tule seuroihin, niin asia selviää.
Todellisuudessa Heidän uskonsa on Usko SRK;hon, joka ei pelsta, Heiltä on usein vaikea saada tunnustusta, - Jeesus on Herrani.tämä on totta lestadiolainen ei kykene tunnustamaan uskovansa jeesukseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tämä on totta lestadiolainen ei kykene tunnustamaan uskovansa jeesukseen
Sanoo olevansa uskovainen mutta ei usko jeesukseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoo olevansa uskovainen mutta ei usko jeesukseen
mihin hän uskoo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
mihin hän uskoo
synnit anteeksi muttei jeesukseen vaan ihmiseen
- Anonyymi
pinnasänky kirjoitti:
Kuka kaunistaa, kuka ei, mutta tärketä on suun tunnustus siitä, että Jeesus on Luvattu Messias.
Lestadiolainen ei sitä koskaan oma- aloitteisesti tunnusta, Hän ketoo vai olevansa "uskossa" ja jos kysyy mihin? Niin vastus on; - Tule seuroihin, niin asia selviää.
Todellisuudessa Heidän uskonsa on Usko SRK;hon, joka ei pelsta, Heiltä on usein vaikea saada tunnustusta, - Jeesus on Herrani.ei muuten lestadiolainen tunnusta kuollessaankaan et jeesus on herra se uskoo vain syntinsä anteeksi muttei jeesukseen
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei muuten lestadiolainen tunnusta kuollessaankaan et jeesus on herra se uskoo vain syntinsä anteeksi muttei jeesukseen
pitää aika sälli olla et uskoo syntinsä anteeksi kun musta tuntuu et lestadiolainen uskoo tois puoleisesti sillä on synnit anteeksi mutta se on vanha aasi jota jeesus vetää perässä
Pelastava Usko on aina henkilökohtainen, jengien uskoilla ei kukaan perustu, eikä saa rauhaa, jote "Vain me on osa ihmisuksoa".
Kyseinen Lahko painottaa vielä käsitettä, että he menevät Taivaaseen?
Täysin absuri ajatus, kuolleet haudataan maahan, ja sillä siisti, ja Jeesus vahvistaa säännön, joten pakanallista puhetta ja opetusta.
Jeesus itse vastaa siihen; Joh. 3:13 Kukaan ei ole noussut taivaaseen, paitsi hän, joka on taivaasta tänne tullut: Ihmisen Poika
Näin kaukana on Vellujen käsitys pelastumisesta, ja lisäksi Heillä ei ole edes Upotuskastetta, joka mahdollistaa asian toisella tavalla; 1. Piet. 3:21 Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,- Anonyymi
Jokaisen pelastuneen sielu menee kuoltuaan Paratiisiin. Pelastumattomat taas Tuonelaan.
Jeesus sanoi ristinryövärille: "Tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani Paratiisissa". - Anonyymi
Tässä harhapastorin draama-esitys.
Makasin tuolla Kempeleen vanhan kirkon lattialla, lähellä alttaria, Nokialaispapit olivat siunaamassa minua ja kaaduin suoraan selälleen ja silloin näin en Jeesuksen valon, joka lähti päätäni joulukuusen tavoin, mutta se kantoi taivaaseen asti ja valo oli kun timantteja, ja sitä ei voi sanoin kuvata. kaiketi sama kun Paavalilla, mutta minulta se vei jalat, kolme päivää olin jalaton, mutta lähti myös saatana tästä miehestä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä harhapastorin draama-esitys.
Makasin tuolla Kempeleen vanhan kirkon lattialla, lähellä alttaria, Nokialaispapit olivat siunaamassa minua ja kaaduin suoraan selälleen ja silloin näin en Jeesuksen valon, joka lähti päätäni joulukuusen tavoin, mutta se kantoi taivaaseen asti ja valo oli kun timantteja, ja sitä ei voi sanoin kuvata. kaiketi sama kun Paavalilla, mutta minulta se vei jalat, kolme päivää olin jalaton, mutta lähti myös saatana tästä miehestä.Noinhan siinä käy, kun liukastuu otsalammppu päässä, mut ei siinä yleensä saatana lähde vaan tulee.
Anonyymi kirjoitti:
Tässä harhapastorin draama-esitys.
Makasin tuolla Kempeleen vanhan kirkon lattialla, lähellä alttaria, Nokialaispapit olivat siunaamassa minua ja kaaduin suoraan selälleen ja silloin näin en Jeesuksen valon, joka lähti päätäni joulukuusen tavoin, mutta se kantoi taivaaseen asti ja valo oli kun timantteja, ja sitä ei voi sanoin kuvata. kaiketi sama kun Paavalilla, mutta minulta se vei jalat, kolme päivää olin jalaton, mutta lähti myös saatana tästä miehestä.🎄
👀
👃
👅
💧
🎀- Anonyymi
Pinnasänky ei tunnu olevan onnellinen vaan purkaa pahaa sydäntään uskovaisiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pinnasänky ei tunnu olevan onnellinen vaan purkaa pahaa sydäntään uskovaisiin.
Tunnen Pinnan, ja Hän on tasapainoisimpia ihmisiä joka suhteessa, oletko kade?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnen Pinnan, ja Hän on tasapainoisimpia ihmisiä joka suhteessa, oletko kade?
tasa paino horjuu kun jeesus kallistaa ristillä päänsä ja sanoo se on täytetty
Vai oikein PALOAUTO🚒 varastettiin ja sillä leikittiin. Sittenpä PALOAUTO🚒 kauppaan palautettihin ja armolahjaksi takaisihin saatihin! SILLÄLAILLA sanoi majuri evp. Tarvajärvi 👮♂️ synnin laatikossa📺ja sävelsi taas..🎼🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎵🎶🎶🎵
- Anonyymi
pieni punainen palo auto jossa oli tikkaat
- Anonyymi
paloauto=tuli piica
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1096826Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M984486L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa453789TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133190Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6281788- 661208
Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2021175Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551173- 91169
Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j481130