Jalostus

Mitäs mieltä olette tällaisista koiraroduista jotka on jalostettu ulkoisilta ominaisuuksiltaan sellaisiksi, että siitä on jopa haittaa koiralle itselleen? Ensimmäiseksi tulee mieleen mopsit ym. lyttynenät, joilla voi olla mm. hengitysongelmia.

Näettekö mitään ongelmaa tällaisessa jalostuksessa vai onko se mielestänne ok? Minun mielestäni rotumääritelmiä pitäisi muuttaa terveempään suuntaan, pelkästään tietyn ulkonäköön liittyvän ominaisuuden tavoittelu koiran terveyden kustannuksella on epäeettistä.

Itse en henkilökohtaisesti aio koskaan kannattaa tällaisten rotujen jalostusta ostamalla ko. rodun edustajaa. Mitä muuta voisi tehdä sen eteen, että jalostustoimintaa saataisiin ohjattua parempaan suuntaan? Tietysti tässä on se ongelma, että rotumääritelmät kai ovat samanlaiset joka maassa, joten mites saataisiin muutos tapahtumaan myös muualla eikä vain Suomessa?
12843
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

samaa mieltä. mopsi on hyvä esimerkki tälläisestä. olen kuullut että näille "lyttynokkaroduilla" on jouduttu tekemään leikkauksia jotta ovat pystyneet hengittämään kunnolla! sitten on näitä pikkukoiria jotka eivät välttämättä pysty synnyttämään luonnollisesti, vaan tarvitsevat keisarinleikkauksen.shar pei saattaa kärsiä iho-ongelmista, mäyräkoirat kärsivät selkäongelmista. kyllähän näitä rotuja riittää. muutos tulisi jos koiraihmiset heräisivät ja lopettaisivat tälläisten rotujen jalostuksen tai muokkaisivat sitä parempaa suuntaan.

Äänestä
  • Tämä ketju perustuu pelkkiin enneakkoluuloihin ja kuulopuheisiin ja myös lietsoo entisestään liioiteltuja käsityksiä tietyistä roduista. Turha väittää yhtäkään rotua sairaaksi,jos ei ole tarpeeksi omakoht. kokemusta. Ja huom. en ole mopsiharrastaja.

    Monia rotumääritelmiä on jo muutettu niin, että rotuja jalostettaisiin "terveempään" suuntaan. Tästä hyvä esimerkki on juuri huonomaineinen shar pei.

    Äänestä

  • href kirjoitti:

    Tämä ketju perustuu pelkkiin enneakkoluuloihin ja kuulopuheisiin ja myös lietsoo entisestään liioiteltuja käsityksiä tietyistä roduista. Turha väittää yhtäkään rotua sairaaksi,jos ei ole tarpeeksi omakoht. kokemusta. Ja huom. en ole mopsiharrastaja.

    Monia rotumääritelmiä on jo muutettu niin, että rotuja jalostettaisiin "terveempään" suuntaan. Tästä hyvä esimerkki on juuri huonomaineinen shar pei.

    Miten niin perustuu ennakkoluuloihin ja kuulopuheisiin? Kyllä näitä tapauksia kuule on ihan oikeasti, mikset halua sitä myöntää?

    Voisitko sitten kertoa että millä tavalla niitä rotumääritelmiä on muutettu parempaan suuntaan minkäkin rodun kohdalla?

    Mun mielestä tää on tärkeä asia ja kyllä se koiran hyvinvointi pitäisi olla etusijalla.

    Äänestä

  • href kirjoitti:

    Tämä ketju perustuu pelkkiin enneakkoluuloihin ja kuulopuheisiin ja myös lietsoo entisestään liioiteltuja käsityksiä tietyistä roduista. Turha väittää yhtäkään rotua sairaaksi,jos ei ole tarpeeksi omakoht. kokemusta. Ja huom. en ole mopsiharrastaja.

    Monia rotumääritelmiä on jo muutettu niin, että rotuja jalostettaisiin "terveempään" suuntaan. Tästä hyvä esimerkki on juuri huonomaineinen shar pei.

    eipä ole pelkästään ennakko luuloa, itselläkin on kokemuksia muutamista roduista, jotka ovat jo tosi huonoja.Huono maineinen shar-pei on kyllä jalostettu sileämmäksi,no se on hyvä, mutta pää on vielä liian kurttu,silmät huonot iho huono jne. On myös rotuja joilla joutuu käyttämään päivittäin silmä-tippoja,koska silmät kuivuvat (ulkonevat silmät). Sitten on rotuja joilla polvet nuljahtelevat paikoiltaan. On koiria joilla on rakenteensa johdosta väli-levy vaivoja. Voi paljon olisi parannettavaa,,mutta kun halutaan tiettyä näköä,joka pärjää näytillä. Onneksi sentään nuo älyttömät typistykset ovat kiellettyjä. Minusta ainakin kasvattaja joka kasvattaa koiria,jotka ulkomuotonsa vuoksi kärsii, voi pitää osallisena eläinrääkkäykseen.

    Äänestä

Kyllä minuakin kauhistuttaa ajatus pullottavasilmäisistä koirista, joilla on suht yleinen vaivakin (ell:n mukaan) että silmä pullahtaa ulos silmäkuopasta :o Ja liian isoksi jalostetut koirat hämmästyttävät, kuinka helposti niihin tuleekaan luusto/kasvuvikoja, paikat hajoilee jo nuorena...
En ymmärrä, mihin sellaisella jalostuksella pyritään? Onko eläinsuojelullisestikaan hyväksyttävää jalostaa koiria sellaiseen suuntaan, että siihen tulee yhä enemmän luustovikoja, silmävikoja, hengitysvaikeuksia, ties mitä?
Mielestäni koiralla pitää olla kuono, häntä ja korvat, tai sitten se ei ole koira kai ollenkaan, suden irvikuva.

Äänestä
  • Mun joillakin kavereilla on tällaisia ylijalostettuja otuksia, ja yhdelläkin on ollu vajaan vuoden ikään mennessä useampi korvatulehdus ja ties mitä muuta. Toisella oli sitten niin paha ruoka-allergia että jouduttiin lopettamaan alle 2 v iässä. Eli tuon jalostuksen seurauksena immuniteettikin sitten heikentyy, ei pelkästään tule niitä "omituisia" rakenteita ja niistä johtuvia ongelmia, sekä perinnöllisiä sairauksia. En nyt sitä sano että kaikki rotukoirat on yhtä sairaita mut tämmöset tapaukset on inhottavia.

    Se ei ole enää mitään eläinrakkautta kun elukat jalostetaan tällaisiksi, monia ei näytä edes kiinnostavan koko asia ja sitä ollaan niin eläinrakkaita mukamas....

    Äänestä

  • niin nämä pullottavasilmäiset koirat ovat kyllä hyvä esimerkki luonnottomuudesta. en kyllä haluaisi koiraa jonka kanssa saisi pelätä että kun sitä halaisi sen silmät pullahtaisi ulos! no ehkä vähän kärjistettyä mutta varmasti mahdollista.

    Äänestä

  • Domenica kirjoitti:

    Mun joillakin kavereilla on tällaisia ylijalostettuja otuksia, ja yhdelläkin on ollu vajaan vuoden ikään mennessä useampi korvatulehdus ja ties mitä muuta. Toisella oli sitten niin paha ruoka-allergia että jouduttiin lopettamaan alle 2 v iässä. Eli tuon jalostuksen seurauksena immuniteettikin sitten heikentyy, ei pelkästään tule niitä "omituisia" rakenteita ja niistä johtuvia ongelmia, sekä perinnöllisiä sairauksia. En nyt sitä sano että kaikki rotukoirat on yhtä sairaita mut tämmöset tapaukset on inhottavia.

    Se ei ole enää mitään eläinrakkautta kun elukat jalostetaan tällaisiksi, monia ei näytä edes kiinnostavan koko asia ja sitä ollaan niin eläinrakkaita mukamas....

    Ei oo sitten vissiin tullut mieleen, että tämä luonnoton nappuloitten syöttö voisi vaikuttaa näihin allergioihin ja iho-ongelmiin?
    Kaikki laitetaan jalostuksen piikkiin?

    Allergiat ym. on lisääntyneet, mutta suurin osa koirista tulee kuntoon pelkästään sillä, että niille ruvetaan syöttämään mm. raakaa lihaa. Koira kun on lihansyöjä.

    Äänestä

Olen sitä mieltä, ettei eläimiä saisi jalostaa sellaiseen muotoon, että niiden hyvinvointi kärsii. En tarkoita ainoastaan koiria, vaan myös esim. Belgian Blue nautakarjaa. Mutta koira on kyllä se eläin, jota ihminen on muokannut aivan liikaa, tyydyttääkseen omia kauneusihanteitaan eläimen hyvinvoinnin kustannuksella. Noissa muissa eläimissä on sentään joku taloudellinen hyöty ollut motivoimassa, mutta koiria on pilattu huviksi.

Äänestä

Tunnetko mopseja tai oletko paremmin perehtynyt rotuun? Entä esim Ranskiksia, Griffoneita Pekejä, Boksereita ym. Nämä ovat kaikki erittäin vanhoja rotuja. Itse kasvatan Griffoneita, eräs ystäväni Pekejä, Yksi Ranskiksia ja muutama Mopseja. Vuosia seuranneena niin omaani kuin ystävien rotuja, niin voisin sanoa paljon melua tyhjästä.
Rodusta kuin rodusta oli naama lytty tahi ei löytyy hakemalla sairauksia. Kuitenkin valta osa on terveitä. Ellei näin olisi ei näitä rotuja juuri enää esiintyisi.
Eilen näin vanhan tuttuni joka kasvattaa ei lytty naamaista rotua, kertoi saaneensa säikähdyksen, kun myymänsä pennulla todettiin maksassa vikaa. Tällaista ei tällä rodulla ole ennen ollut. Ja tämäkin rotu on vanha.

Ja vielä näihin lyttynaamaisiin iso päisiin rotuihin, niin meilläkin on vuosien saatossa monet pennut syntyneet ja ainoastaan kuusi sektiota koko aikana. Yhtä lukuunottamatta sectiot johtuivat liian suurista pennuista. Eli synnytys oli muutoin normaali mutta yksi pentu ei tullut sitten millään. Niin kävi nytkin eli 2005 kuudes sektio näki päivän valon ja siitäkin pentueesta kaksi syntyi normaalisti.

Samoin on ystäväni Pekeillä. Olen ollut mukana vuosia häntäkin auttaen, eli todella harva sectio.

Samoin Mopseilla.

Ranskiksista en tiedä.

Mutta yleisenä sääntönä jos synnytys ei käynnisty ja narttu ei todellakaan pysty synnyttämään itse, koiraa ei enää käytetä jalostuksessa, vaan section myötä napsaistaan kohtu veks saman tien.

Ota asioista paremmin selvää. Rotuyhdistykset ja järjestöt kyllä kertovat todellisen tilan jo pelkästään rotujen jalostusohje säännöissä. Tutustu.

Äänestä
  • En tunne kaikkia mainitsemiasi rotuja, mutta kaverillani on ranskis ja bokseritkin ja muutamat muut ovat tuttuja. Kyllä vaan tässä viikonloppunakin kun näin sitä ranskista niin nokka vinkui ja tuhisi hengityksen mukana, ei kyllä luukostanut kovin hyvältä. Voihan se olla ettei koira siitä välttämättä niin hirveästi ITSE kärsi mutta ei tollanen tapaus kuitenkaan mikään ihanne ole.

    Se on hyvä jos rodut ovat oikeasti menneet parempaan suuntaan, mutta en jaksa uskoa että mitään ongelmaa ei enää olisi olemassa.

    Ja olen kyllä tietoinen että ei jalostuksella saada 100% terveitäkään yksilöitä aikaan, mutta tiettyjen rotujen kohdalla ihanteet ovat ajaneet terveen järjen ohi enkä aio tällaisia rotuja itse kannattaa. No ehkä se on vähän makuasiakin, joku voi näistä "omituisista" roduista tykätä mutta minun ihanne on normaalirakenteinen koira ja niissä aion pysyä.

    Äänestä

Ensinnäkin , kyllä kirjoituksessasi on hieman totuuden siementäkin...
Mutta asia ei ole ihan yksiselitteinen .
Ensinnäkin rodut on luotu kauan sitten , ja suurin osa tiettyihin tarkoituksiin , johon jalostettiin vähän oudoltakin tuntuvia ominaisuuksia . Ylilyöntejä on toki tehty , ja omasta mielestäni jalostuksessa pitäisikin pyrkiä siihen , ettei pahoja ylilyöntejä tulisi enää . Rodunomaisuutta ei pitäisi unohtaa , mutta pientä pelivaraa pitää olla .
Otetaan nyt sinun esimerkkisi mopsi. Minun ensimmäinen koirani aikoinaan oli mopsi . ERITTÄIN terve ja reipas yksilö .
No nykypäivänä olen nähnyt vähän turhan raskaita ja isopäisiäkin yksilöitä . Ei välttämättä hyväksi .
Eli ei kannattaisi lähteä ehkä kauheasti korostamaan enää mitään piirteitä . Tämän hetkistä tilannetta en tiedä ( jos joku tietää, kuulisin mielelläni ) , mutta silloin aikoinaan harvalla mopsilla oli oireita ulkonäöstään . Voisi sanoa , että samoin kuin " terveemmän " näköisillä roduillakaan .
Ja niinkuin täällä on ollut puhetta , niin ei se erilainen ulkonäkö automaattisesti tee vaivoja .
Mutta esim. miten vielä voisi vaikuttaa tuohon , niin esimerkkinä niillä roduilla , kun on hengitysongelmia , niin ensiksi pitäisi miettiä tarkoin mistä johtuvaa . Ei se ole automaattisesti lyttynenät hengitysvaikeudet .
Mutta jos on tällaisella hyvin ahtaat röörit ja / tai sieraimet ja / tai pitkä pehmeä kitalakipurje , niin silloin tulee vaikeuksia .
No mitä sitten kasvattaja voi tehdä ? Voisi jättää ne yksilöt käyttämättä , joilla on selkeitä ongelmia hengityksessä tai miettiä jos koira jatkuvasti paljon korisee ym . Onko silloin kyse huonosta rakenteesta ja miettiä kannattaako tällaista koiraa käyttää ja hakea parempaa yksilöä näiltä osin .
Myös tuomarien osuus näyttelyssä on suuri. He voivat osaltaan ohjata ( epähuomiossa ?
) jalostusta väärään suuntaan . Eli palkitsemalla äärityyppejä niiden näyttävyyden vuoksi , jolloin se rotutyyppi saattaa alkaa kärsimään muös terveyden osalta .
Eli esim . omassa toisessa rodussa aikoinaan tuomarit monet arvostivat hyvinkin raskasta ja isopäistä ja ryppynaamaista koiraa . Oli kehissä paljon sellaisia , joita ajattelin , että jos nuo pistettäisiin alkuperäiseen työhön , niin ei taatusti pystyisi . Oikea rodunomainen koira tähän pystyy tänäpäivänäkin .
Eli esim . tällaisesta voi lähteä näitä vinoutumia .
No nykyäivänä jos miettii , niin melkein kaikilla roduilla on rasitteenaan rodunomaiset sairauksensa . Oli sitten kyseessä " normaali näköinen " tai " epänormaalin " näköinen rotu.
Sen lisäksi on paljon yhteisiä sairauksia nykypäivän koirilla kuten allergiaa ym . niin rotukoirilla kuin sekarotuisilakin .
Ja siinä sitten tullaankin siihen , että miksi ?
No tästä asiasta olenkin sitten pitkälti " luomun " kanssa samaa mieltä ...
No täysin terveitä koiria tuskin koskaan saadaan jalostettua , ihannehan se olisi , mutta mahdotonta . Onhan kuitenkin kyse elävistä olennoista , ei esineistä .
Vaikea asia tuo jalostus myöskin . Paljon voidaan vaikuttaa , mutta paljon on myös kiinni asioista, joita tulee vastaan odottamatta ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Domenica kirjoitti:

Mitäs mieltä olette tällaisista koiraroduista jotka on jalostettu ulkoisilta ominaisuuksiltaan sellaisiksi, että siitä on jopa haittaa koiralle itselleen? Ensimmäiseksi tulee mieleen mopsit ym. lyttynenät, joilla voi olla mm. hengitysongelmia.

Näettekö mitään ongelmaa tällaisessa jalostuksessa vai onko se mielestänne ok? Minun mielestäni rotumääritelmiä pitäisi muuttaa terveempään suuntaan, pelkästään tietyn ulkonäköön liittyvän ominaisuuden tavoittelu koiran terveyden kustannuksella on epäeettistä.

Itse en henkilökohtaisesti aio koskaan kannattaa tällaisten rotujen jalostusta ostamalla ko. rodun edustajaa. Mitä muuta voisi tehdä sen eteen, että jalostustoimintaa saataisiin ohjattua parempaan suuntaan? Tietysti tässä on se ongelma, että rotumääritelmät kai ovat samanlaiset joka maassa, joten mites saataisiin muutos tapahtumaan myös muualla eikä vain Suomessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu