Mitä itse tekisitte?

Kun naapuri paiskaa ulko-oven kaikella voimalla kiinni niin, että ikkunat helisee jopa viereisessä talossa, rupeaa todellakin ottamaan päähän enemmän kuin pikkuhiljaa. Jos ovessa on esim. lukitusongelmia, soittaisi vuokran antajalle eikä tekisi tällaista terroria.
9442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kyllä tuollainen olisi useammankin aktivointialoituksen paikka !!

Äänestä

Aivotonta nuorisoa

Äänestä

Ei pidä unohtaa minä minä narsistisia Virolaisia ja Venäläisiä + muita slaaveja. Siinä saa saranat kyytiä kun se ovi todellakin pitää paiskata kiinni voimalla. Ei pahemmin välitetä toisista ihmisistä.

4Äänestä
  • Minulla on samanlaisia kokemuksia heistä. Porraskäytävässä ei osata liikkua siten, ettei koko porraskäytävä kumise ja rakenteet värise. Eli askeltavat sen verran voimakkaasti ja raskain askelin välittämättä muiden asukkaiden kotirauhasta. Ja tuo käytös ei kuulu normaalin asumisen ääniin millään muodossa.
    Kun olen nähnyt heitä, niin heillä on ylimielinen asenne ja ovat olevinaan maailman napoja.

    1Äänestä

Ikkunoiden aukipitoon on haka.Palo-ovet ja käytävä.ovet kinni,jotta veto ei paiskaa ovia,kun annetaan ovien mennä kiinni itsekseen.

Äänestä
  • Rivitaloissa ei ole kuin ylipainoisia häirikköjä

    Äänestä

Jos siitä menee sanomaan ,niin kohta saat varoituksen naapurin häirinnästä,näin se menee nykyisin.haha

Äänestä

Terapia tarvetta oven suhteen,tutustua lukkoon ja karmiin.

Äänestä

selviä mielenterveystapauksia. Lukittujen ovien taakse koko porukka

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun naapuri paiskaa ulko-oven kaikella voimalla kiinni niin, että ikkunat helisee jopa viereisessä talossa, rupeaa todellakin ottamaan päähän enemmän kuin pikkuhiljaa. Jos ovessa on esim. lukitusongelmia, soittaisi vuokran antajalle eikä tekisi tällaista terroria.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu