Lukion taloustiedon YH2 -kirjojen eri käsitteet ja ilmiöt ovat nyt opiskeltavissa ilmaisen Taloustieto-sivuston kautta tiivistelmänä.
https://taloustieto.eu/
Ajatuksena on siis, että käsitettä klikkaamalla saa esiin tiivistelmän ja eri lähteitä, joiden avulla voi opiskella ja kerrata taloustietoa kontekstin avulla. Kontekstin avulla opiskellessa ne jutut jäävät samalla paremmin mieleen, kun taloustieto on siitä kätevä opiskeluala, että sen tietoa sovelletaan jatkuvasti avoimesti eri lähteissä.
Saman lukion taloustiedon kurssin koealue on käytössä esimerkiksi yliopistovalinnoissa valintakokeessa F. Taloustietämystä voi myös toki hyödyntää opiskelujen ulkopuolellakin, kun tiivistelmän kautta saa kattavan kuvan taloustieteestä ja talouden eri osista.
Lukion taloustiedon tiivistelmä ja Kauppiksen valintakoe F
Anonyymi-ap
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2383286Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3592946Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,161970Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.781836Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e621759Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591642MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,121503- 1221456
Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S01380Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4681374