Lukekaa tämän päivän Hesarin mukana tulevan
Nyt-liitteen loppusivuilla huostaanotosta artikkeli.
Nyt-liitteen loppusivuilla huostaanotosta artikkeli.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
että lapsi oli 11vuotias,kun hänet vietiin vastaanottokotiin,ettei ollut käynyt hammaslääkärissä?Kyllähän suomessa kouluissa käydään kerran vuodessa hammaslääkärin tarkastuksessa.Toinen asia mikä ihmetyttää on,kun jutussa on,että tyttö oli ollut vastaanottokodissa 3 kuukautta ja silmä pullistunut,ja vastaanottokodin henkilökunta ei olisi huomannut mitään?Ei uskottavaa.Tietty tuo tarina kauhea,mutta ei kaikki tuollaisiaole.
jäi kertomatta,ettei huostaanoton syy ole aina vanhemmissa,minut otettiin huostaan,ku skole ei kiinnostanut ja aloin hengaa jengissä.
että niitä huostaanottoja tapahtuu senkin takia, että lasta ei yksinkertaisesti voi enää pitää "aisoissa". Lapsi voi olla niin vaativa ja vaikea kasvatettava, että varsinkin yh:lla (kuten minulla) ei kertakaikkiaan enää voimat ja aika riittäneet. Piti sentään olla tienaamassa rahaa leipäänkin ja asuntolainan maksuun. Sossun raha-apuja olen saanut tasan 1 kerran ja sekin oli 20 vuotta sitten kun opiskelin ja näin suorastaan nälkää.
sielläkin on huostaanotosta artikkeli.Ruotsissa,toisin kuin Suomessa on havahduttu,että sijoitukset isovanhempien luona ovat onnistuneet.On inhimillisempi lapselle,että saa olla tutun,ja rakkaan ihmisten luona,myöskin on yhteiskunnalle huomattavasti halvempi,kun sijoitus sijaiskotiin,tai vielä kalliimpaan laitokseen.Suomessa melkein aina sijoitetaan vieraalle?
Kustannukset ovat varmaan samat, jos isovanhemmista tulee sijaisvanhemmat. He saavat saman hoitopalkkion ja kulukorvauksen kuin vieraatkin sijaisvanhemmat. Toki lapsen kannalta sijoitus tuttujen ihmisten luokse on parempi, viis rahasta.
hoitopalkkiota,koska kyseessä heidän lapsenlapsensa.Heille rakas lapsi jota he ovat seuranneet syntymästä lähtien,ja kenties hoitaneetkin.
En jaksa uskoa, että isovanhemmat kieltäytyvät hoitopalkkiosta jos sitä heille tarjotaan. ja toisaalta nykypäivän isovanhemmat ovat hyvin tietoisia oikeuksistaan ja osaavat kyllä vaatia myös hoitopalkkion kulukorvauksen lisäksi. Siitäkin huolimatta, että lapsi on rakas ja ennen huostaanottoa he ovat hoitaneet häntä ilmaiseksi. "Ilmainen raha" kannattaa aina ottaa vastaan!
isovanhemmat eivät halua hoitopalkkioita,vaan lapsenlapsensa.
Suomessa ollaan niin itsekkäitä, ettei viitsi sukulaisen lasta ottaa.
Toiseksi, ne perheet joissa on sukulaissijoitus (jotka tiedän) eivät saa mitään kulukorvausta lapsesta. Nykyään ja varsinkin nykyhinnoilla, saa lapsi olla todella rakas, että sen ottaa helmoihinsa lapsilisillä. Että tarvii itse maksaa kaikki kulut. Minä miettisin monen monta kertaa.
ottaisivat lapsenlapsensa,ilman korvauksia.Täällä Suomessa aniharvoin soskut suostuvat,että lapsi sijoitetaan isovanhemmilleen,mielummin sijoittavat vieraaseen sijaisperheeseen.
jos sinulla on huostaanotto uhkaamassa, mutta varsinaista huostaanottoa ei vielä ole tehty:
niin anna se lapsi vapaaehtoisesti vanhempiesi rakastavaan hoitoon!
se on kunnalle edullista, kun isovanhemmat silkasta rakkausesta lapsen kasvattavat. ei siihen mitään estettä ole.
toimit vaan nopeasti, ennenkuin huostaanotto päätös tehdään!
Sijoitetaan vieraaseen sijaisperheeseen,toisin kun Ruotsissa,jossa huomattu isovanhemmille sijoitukset onnistuneimmiksi lapsen kannalta.
miksi meidän lasta oli ensin tarjottu sukulaisiin ja vasta kun eivät huolineet (on niin pieni koti, on niin hankala tytär (lapsen äiti)) ohitettiin mummo ja sijoitettiin meille?
Meille sijoitettujen lasten isovanhempia ei hyväksytty sijaisvanhemmiksi, koska heidän lapsistaan 3 oli huostaanotettu ja asuivat eräässä perhekodissa.
Näin oli myös meillä, sukulaisista kukaan ei ottanut.
Lapsi, joka meille piti aiemmin sijoittaa, meni sukulaisperheeseen. Sijoitusprosessi oli jo alkanut kun sukulaiset heräsivät. Miksi ei pikkiriikkisen aiemmin?
vaikka olisin halunnut ja mummi ukki isä ja äitikin olisivat halunneet.Minut vietiin sijaisperheeseen maalle.Siellä oli paha olla.Nyt olen päässyt kotiini.ja jatkan opiskelujani.Sijaisvanhempia en halua nähdä enää ikinä.
Meille on sijoitettu lähisukulaisen lapsi (ei kuitenkaan lapsenlapsemme, ja lapsen isovanhemmat olivatkin aivan liian vanhoja sijaisvanhemmiksi tai kuolleet) ja totta on, että sosiaalityöntekijät suhtautuivat asiaan hyvin suurella varauksella; oli ihme että lapsi meille tuli. Mutta kuitenkin, onneksi näin tehtiin, lapsen suhteet sukulaisiin ovat säilyneet täysin muuttumattomina, vaikka monia muita lisämausteita sukulaissijoitus kyllä tuo tullessaan. Sanoisin, että lapsen kannalta sijoitus on onnistunut.
Sitä ihmettelin, että tässä suuressa suvussa ei olisi kuitenkaan ollut ketään muuta, joka olisi lapsen luokseen ottanut, jos ei olisi meille tullut. Vaikka tiedossa oli, että huostaanotto tapahtuu ennemmin tai myöhemmin. Kaikki olivat kyllä aina huolissaan lapsesta (juoruja, päivittelyä) mutta konkreettista apua (esim. lapsesta huolehtimista jo kauan ennen sijoitusta) ei paria poikkeusta lukuunottamatta kukaan tarjonnut, vaikka moni olisi siihen varmasti pystynyt, samalla paikkakunnallakin kaikki asuivat.
isovanhemmilla sairastumisestani alkaen. Eli lasta ei ole tarvinnut riepottaa yhtään paikasta toiseen. Iso kiitos isovanhemmille, että jaksavat ja haluavat rakastaa pientä lasta. Toisellekin oli tarjolla sukulaissijoitus, mutta minä en halunnut sitä siitä syystä, että välit tähän mahdolliseen sijoituspaikkaan ovat liian "tuliset". Meillä on ns. on/off-suhde. Välillä menee vuosia upeasti ja tullaan todella hyvin toimeen, mutta jos tulee erimielisyyksiä niin nekin ovat sitten suuruusluokkaa mega. Tähän riskialttiiseen ilmapiiriin en lastani halunnut vaan halusin molemmille mahdollisuuden rauhalliseen, tavalliseen elämään ilman vanhempien ihmisten käminöitä. Rakkautta ei varmasti olisi puuttunut eikä mitään muutakaan tässä toisessakaan perheessä, mutta riski oli meidän aikuisten suhteissa. Ja siinä tilanteessa, kun sijoitusta mietittiin oli otettava myös nämä negatiiviset mahdollisuudet huomioon.
asiasta katkera kun jouduin sijaisperheeseen enkä päässyt mummilaan.Onneksi en joutunut olemaan kun 2 vuotta.Sijaisäiti pilkkasi koko ajan minun perhettäni.Se tuntui pahalle kum vastaan en voinut sanoa.Äidille kerroin kaiken mitä siellä tapahtui.
miten käy sijoitetuille lapsille aikuistuttuaan,ja nimenomaan sijoitetuilta lapsilta,rehellisiä kertomuksia,ei tuollaisia kun ketjun alussa,koska se mahdoton kertomus,väritetty,etteivät vastaanottokodissa kolmen kuukauden aikana olisi vieneet hoitoon lasta.