Ruoka-apu ei ole ahneille – se on nälkäisille
Ruoka-apu kuuluu niille, joilla ei ole varaa ruokaan.
Ei niille, joilla on työpaikka, auto ja kaapit täynnä.
Kun hyvä osaiset hakevat apua ”varalta” ja takaoven kautta, he varastavat sen niiltä, joilla ei ole mitään.
Se on väärin – ja sen on loputtava.
Ruoka-apu on tarkoitettu ihmisille, joilla ei ole varaa ruokaan. Siksi olisi tärkeää, että järjestäjät puuttuvat jakolinjoihin, noutajiin ja mahdollisiin väärinkäytöksiin. Yhteisen avun varassa elävien ei pitäisi joutua taistelemaan ruuasta sellaisten kanssa, jotka pärjäävät muutenkin.
Kävin itse seuraamassa erästä jakoa Karstulassa, ja näky oli surullisen tuttu: autoilla ajettiin paikalle, hyväkuntoista ja työssäkäyvää porukkaa jonossa. Kuulin keskusteluja töistä, ostoksista ja joulun valmisteluista – ei sellaista puhetta, jota oikeasti vähäosainen pystyy pitämään.
Tämä ei ole enää yksittäinen poikkeus, vaan ongelma, johon aion itsekin viedä viestiä eteenpäin ylemmälle taholle.
Toivotan kaikille hyvää joulun odotusta ja Herran varjelusta tämän kaiken keskelle.

Vastaukset 15
Vanhimmat
oma napa on lähinnä😁
Ruokajonoissa seisoo lihavimmat ihmiset!
Ahneus on pirullinen tauti, kepulaisilla se on veressä.
Ei se työpaikka takaa että on rahaa, moni sitkuttaa pirnellä palkalla ihan kädestä suuhun. Ja maaseudulla auto on melkeinpä välttämätön että pääsee yhtään mihinkään, varsinkin sinne töihin. Autosta on myös kuluja.
Aivan totta puhut! vähävaraiset jää ilman! Ja nämä autoilijat oletteko ottaneet kyytiin sellaisia joilla ei autoa, eivät pääse ja jaossa käy sellaisia jotka kantavat loko suvulle. ruuat ei ole oikein. Nyt sellainen jakaja kehiin joka kontrolloi jakoa. ruoka tasapuolisesti.
Sama koskee kirpputori ja Roskalavoja, samat ihmiset kerää tavarat/ylläpitäjät vie ensimmäisenä tämä on niin monen tiedossa. (onko oikein) kerätään niin ruuan jaossa ym. koko suvun (ei tarvitsijat) ruuan jakelussa heikoimmat jää paitsi on huomattu.
Hyvä että on ihminen joka seuraa tilannetta🙏
Seuratkaa ja nimet kehiin
Yksikin eläkeläismies kehuskeli käyvän siellä. Maallista mammonaa kyllä taloudesta löytyy yllin kyllin. Nuukuus on sairaus ja sekin taitaa olla perinnöllistä.
Nykyinen kj Nissinen lakkautti edellisellä vierailullaan esittelijänä sotaveteraanien leskien ruokailuedun jota nyt jo edesmennyt majuri evp. Pentti Vesterisen ajoi aikanaan ja sai läpi. Nyt Nissinen käyskentelee ja kehuskelee videoilla veteraanien tilaisuuksissa. Että kehtaa.
Koskahan alkaa formularadan urakointi, (nyt kun on niin kovassa käytössä humpin teollisuusalue nyt sinne jos on vielä tilaa nuorille formularata.(kaikkea sitä touhutaan... järjen käyttö on sallittua.
Tullookohan kovasti tehteita sinne kenen älyväläys tuo on saa myös maksella
Kysyntää on ollut kovasti huhupuheiden mukaan
Ne jutut saa jättää omaan arvoonsa, kehittämisyhtiön tj:n puheita.
Tulloo kovasti tehtaita hieman naurattaa