On uudehko ystävätär. Istuin hänen kanssaan kahvilla ja mikä lie minuun meni. Jotenkin asia siirtyi aiheeseen joka minua kiinnosti. Aloin puhua siitä yhtenä putkena pitkään. Se toinen vielä kysäisi jotain siinä sivussa aiheesta lisää ja minä siitä innostuneena jatkoin pajatusta. Kotona hävetti sikana, mikä minuun meni, kun nimenomaan tykkään vuoropuhelusta, että molemmat voivat kertoa tasapuolisesti kuulumisensa. Meiltä loppui aika, ettemme voineet siinä loputtomasti istua ja käsitellä toisen osapuolen kuulumisia kuin vähän aikaa.
Onko sinulle sattunut että vain sinä olet puhunut isosti koko tapaamisen ajan.
Onko sinulle sattunut että vain sinä olet puhunut isosti koko tapaamisen ajan.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Päivänä eräänä olin syömässä ruokapaikassa,,siihen tuli kaksi naisihmistä viereiseen pöytään ja toinen aloitti todellisen puheenpulinan,,toinen söi ja välillä nyökkäsi tms.
Toinen söi lautasensa tyhjäksi, niin siinä vaiheessa sekin pulisija muisti ruokailun...
Eipä ollut kaukana etten sanonut "Ole jo hiljaa välillä, on tässä muitakin"
Aloittaja.
On ikävä kuunnella vain yhtä, joka koko ajan pulisee itsestään.
No, kävi niin. Mutta paranna tilanne ja soita sille uudelle ystävättärelle ja sano, että sorry, huomasin, että puhuin liikaa, elä pahastu. Parannan tapani. Jäin kiinni aiheeseen, hävettää kun palpatin liikaa. tms.
Siis jos haluat pitää ystävänäsi.
Jatkossa toimi toisin.
Sattuuhan sitä. Pääasia, että oothuomannut itse.
Toivon, että teistä tulee "vanhat" ystävät.
Minulla onmuutama ystävä, jotka haluavat puhua itsestään.
Muutan puheenaiheen tai sanon, että "on kiire kauppaan".
On kuitenkin hyvä olla ystäviä/kavereita.
Upeaa että sinä olet osannut aina käyttäytyä hienosti eikä tällaista yksittäistä mokaa ole koskaan sattunut kuin minulle sattui. En kysynyt sinulta ohjeita miten elää, et huomannut sitä.
hehheh, niinpä, mihkäs sitä korvansa laittaa....
Joo siis mitä yksikertaisempi ihminen on sen sitä emännän hän pajattaa
omista asioistaan
Tätä kannattaa käyttää hyväksi ja huomata heikot lahjat tätä kautta ihan
Joo sillä kertaa olin yksinkertainen. Siis kerroin vain yhden ainoa asian mutta se oli pitkä. Huomasin heikot lahjani sillä kertaa. Joka tapauksessa kun olin sen pajattanut, asia lakkasi painamasta minua.
Aloittaja ei ole ainakaan itsekäs narsisti, koska tuntee itsensä noloksi ja osaa huomioida muitakin vaikka hieman myöhemminkin, se on hyvä asia.
Tai sitten on niitä ihmisiä, jotka ajattelee, että anteeksi pyyhkii kaiken pois ja eikun uutta anteeksipyyntöä vaativaa käyttäytymistä kohden.
Kiitos 2025-12-11 11:16:30.
Minulla on niin puheliaita tuttuja, ettei tarvitse paljon puhella.
En mielelläni puhu omista asioista, enkä oikein pidä, että minulta kysellään niistä.
Maailmalla tapahtuu, mitä tapahtuu, puhui niistä tai ei.
Parempi, kun muut puhuu, ei itse tarvitse puhua. Se kun antaa väärän kuvan, kun tulee kuitenkin kerrottua asiat, jotka niin hyvin ole menneet.
Jää vielä toiselle väärä käsitys, että tuolla menee kaikki perseelleen.
Niinpä hyvä, että joku puhuu, muuten joutuisi itse miettimään jutunaiheita.
Siinäpä vasta ongelma, että.hyvä vaan, jos satut olemaan minun tuttuja, jatka samaan malliin.
Joskus on puhuttava tosissaan.
Minulla oli narsisti ystävätär joka puhuu aina tauotta, omista asioistaan, katkaisi toisen puheen, jos toinen sitä yritti. Monen vuosikymmenen jälkeen jätin hänet. Laitoin numeroeston puhelimeen.
Itse yritän aina kuunnella myös toisen kuulumisia. Omat kuulumiseni eivät yleensä olekaan niin jänniä, että niistä riittäisi tauotonta papatusta. Ei kyllä olisi ollut tuon toisenkaan henkilön, mutta hän puhuikin paljon etenkin muista ihmisistä (joita minä en edes tuntenut).
erinomainen kuvaus tilanteesta. Usein tälle ihmistyypille on ominaista, että jos yrittää kertoa jotain väliin, vaikka yleisemmin, sanoa että mielenkiintoista, minulla on tuosta ja tuosta
kokemus ja teoria eli ...
niin tämä tyyppi keskeyttää ja sanoo aika suoraan että minua ei toisten asiat kiinnosta enkä ole uteliassa, mutta naapurin rouvan mies vie naapurinrouvalla kukkia ja ulos ja mitä sekin tarkoittaa kun ...
Sitten on se tyyli, että kun itse kertoo jonkin jutun, niin heti yhdistää sen omaan juttuunsa, eli saa aiheen ruveta kertomaan, mitä itelleen on sattunut.
Minäkin oon laittanut puhelimen eston yhdelle, ei vain jaksa kuunnella valituksiaan koko ajan ja kun kertoo vain itsestään.
Kavereitten kanssa menimme perjantai-iltana baariin kaljalle. Sellaiseen kunnon baariin, josta jo ulos kuului vilkas puheensorina - välillä jopa kovaääninenkin rämäköillä nauruilla höystettynä. Liityimme siis seuraan.
Hauskaa siellä oli. Seuraavana päivänä sanoimmekin toisillemme: Kylläpä oli kiva taas jutella, vaikka emme muistaneet kukaan, mitä oli juteltu.
Joo, pintajutut ei jää päähän vaivaamaan, rentouttavaahan on höpistä vaikka mitä.
Joskus ensitreffeillä on noin tapahtunut, tosin minun oli pakko pitää juttua yllä, kun mies ei ole saanut sanaa suustaan. Ei tullut toisia treffejä tuppisuun kanssa, kotona voin jutella itsekseni ihan tarpeeksi. Tää taitaa nyt olla hiukan asian vierestä, mutta olkoon.
Ei ollenkaan asian vierestä. Kiva kun kerroit, eli yksi joka on innostunut (tai tarkemmin sinun oli kohtelias velvollisuus innostua) vastaavaan kuin minä. Mutta omasta mokastani oli apua. Olin eilen treffeillä ja siinä muistin keskustella vain pienesti itsestäni ja sopivasti yleisistä asioista. Hän soitti tänään ja huomenna tapaamme liikunnan ja kahvittelun merkeissä. Tosin näissä asioissa olenkin taitavampi, en kerro itsestäni kuin juuri välttämättömän.
Ehdin jo purkautua asiasta luotto-ystävättärelle, Hän lohdukseni kertoi, että hänelle oli käynyt eka treffeillä samoin. Hän oli pajattanut elämäntarinansa kunnes mies oli sanonut ettei sinun noin pajon tarvitse kertoa. Aloittaja
Tekee hyvää kun joskus oikein pajattaa ja höpisee. Kyllä!
Toivottavasti treffailunne jatkuu kolmansille ja neljänsille ja.............................😍
Tapaamme nyt alle kahden tunnin päästä. Laitan lenkkivaatteet valmiiksi ja kierrämme lenkin. Sen jälkeen kahville. Nyt osaan käyttäytyä. Aloittaja
No miten meni treffit?
Katos 'onnelaan'?
Minä olen nettipalstoilla yrittänyt treffeille päästä, mutta ei ole onnistunut, miehet vaan paljon itseään nuorempia etsii ja sama kai on naisilla, paitsi minulla.
Ei kannata netistä ettiä, ei toimi, olen kokenut.
Eipä niin, mutta mistä sitä tällä ikää enää kumppania löytää? Nuorempana oli helpompaa, kun oli lavatanssit ja tanssiravintolat joissa käytiin.
Ehkä kirjastossa, tai kirppiksellä voi avata keskustelua sopivan kanssa?
Minä olen läytänyt yhden oikein pitkän ja hyvän suhteen ja toisen vähän lyhyemmän. Nuoret tarkoittaa sitä että hakevat seksia, niin minullekin tulee niitä pari viikossa. Poistan vain, profiilissani lukee selkeästi että ikäistäni etsin, nuoret älköön vaivautuko. Eivät siis edes lue profiilia, heittelevät flirttejä varmaan joka naiselle pitkin iltaansa.
Toisilla miehillä on ikä täyttä puppua, ovat monta vuotta vanhempia kuin mitä ilmoittavat. Toiset pitävät paria-kolmea eri profiilia, mutta ovat sen verran pölhöjä että käyttävät samoja laiseita tai sanapareja, että jäävät kiinni. On siellä narraajia mutta onneksi on hyviäkin. Nyt jännään mikä tämä heppu on miehiään. Aloittaja
Etkö sinä käy nykyään - iäkkäänä - enää missään? "Lavatanssit ja tanssiravintolat" eivät ole ainoita paikkoja, joissa liikkuu ihmisiä.
Kyllähän ihmisiä liikkuu vaikka missä, mutta eipä vieraista jossain apteekin jonossa iloa ole. Moni sanoo, että onhan niitä paikkoja, mutta kukaan ei mainitse yhtäkään, et sinäkään.
Apteekin ja kaupan jonossa tai hississä ja ihan missä vain voi vallan hyvin jutella ihmisten kanssa. Kysyä, sanoa, puhua ...
Joopa joo, jutella ihmisten kanssa on ihan eri asia kuin etsiä kumppania, josta nyt on kysymys!
Typerää väittää, että jossakin kaupan jonossa tai hississä kumppanin voisi löytää!!!!!!!!!
Ei ollenkaan typerää, itsestä on kiinni uskaltaako jutella jonkun kanssa.
Kuinkahan moni tällä palstalla on kokeillut, epäilen ettei moni. Typeriä neuvoja on sivusta helppo heitellä.
Ihan yhtä hyvin kuin missä muualla tahansa. Silti, vaikka en "kumppanin" hakua välttämättä tarkoittanutkaan. Se on varmaa, että mistään paikasta sitä ei löydy, ellei avaa suutaan ja ole muutenkin sen oloinen, että voi ja saa lähestyä.
"Kokeillut" mitä? Jonoissa juttelemista(ko?). Itse olen oikein hyvä siinä. Eräällä kurssilla, jolla käsiteltiin ihmisten kohtaamista, opastettiin aloittamaan juttelu vaikkapa kaupan lihatiskin jonossa. Kerroin, että sitä harjoitusta olen suorittanut jo pitkän aikaa.
Toki jonossa voi jutella, ei siinä mitään, mutta nyt olikin kyseessä kumppanin löytäminen. Olisihan se kiva jos kirjoittajat ymmärtäisivät mistä on puhe, eivätkä vääristelisi asioita oman päänsä mukaan.
No miksei se tuleva kumppani voi seistä kaupan jonossa aivan yhtä hyvin kuin missä muualla tahansa. Ei se hetki ja tilanne aikaa ja paikkaa katso. Kantsisko käyttää päätään ja / tai mielikuvitustaan edes sen verran.
Turha tuosta on kinata, ne kirjoittelee jotka ei ole koskaan kokeilleet, nyt riittää, kiitos!
"Kokeilleet" mitä? Kumppania en ole kaupan jonosta etsinyt, mutta jutellut olen aika paljon jonoissa siellä täällä. Aikoinaan varsinkin ravontolajonoissa oli hilpeä tunnelma ja hauskaa. Muutenhan jonottaminen on syvältä.
Kyllä kaupassa käydessä voi kohdata ihmisen jonka kanssa alkaa suhde, aiheita jutun aloittamiseen siellä on jostain tuotteesta. Tiedän tapauksen ja vaatii vaan toisen huomioimista kun juttu voi alkaa.
Juuri noin. Puheripulin voi aloittaa ihan yhtä hyvin kaupassa kuin missä muualla tahansa.