Hallitus teki Suomen lopulliseen taloudelliseen sekä energianhuoltovarmuuden tuhoon tähtäävän energia- ja ilmastostrategian, joka siis koostuu energian ja teollisuuden päästöihin sekä metsiin ja maankäyttöön liittyvistä ilmastotoimista.
– Energia- ja ilmastostrategia on keskeinen työkalu, kun nostamme puhtaan energian valttikortiksi ja olemme siinä edelläkävijä Euroopassa, ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) sanoi tiedotustilaisuudessa istunnon jälkeen.
Hallitus on näköjään lueskellut USA:n presidentti Bushille aikanaan tehtyä raporttia ja ottanut tosissaan kaikki ilmastoon liittyvät ennustukset
Vuonna 2004 The Guardian paljasti salaisen raportin, joka oli tarkoitettu presidentti Bushille.
Salainen raportti, jonka Yhdysvaltain puolustusjohtajat ovat tukahduttaneet ja jonka The Observer on saanut haltuunsa, varoittaa, että suuret eurooppalaiset kaupungit vajoavat nousevien merien alle, kun Britannia syöksyy 'siperialaiseen' ilmastoon vuoteen 2020 mennessä. Ydinsota, jättimäiset kuivuudet, nälänhätä ja laajamittaiset mellakat puhkeavat ympäri maailmaa.
Ilmastonmuutos seuraavien 20 vuoden aikana voi johtaa maailmanlaajuiseen katastrofiin, joka maksaa miljoonien ihmishenkiä sodissa ja luonnonkatastrofeissa.
Asiakirja ennustaa, että äkillinen ilmastonmuutos voi ajaa planeetan anarkian partaalle, kun maat kehittävät ydinuhkaa puolustaakseen ja turvatakseen hupenevia ruoka-, vesi- ja energiavaroja. Uhka globaalille vakaudelle varjostaa huomattavasti terrorismin uhkaa, sanovat harvat asiantuntijat, joilla on pääsy sen sisältöön.
Ilmastonmuutos 'tulisi nostaa tieteellisestä keskustelusta Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden huoleksi', sanovat kirjoittajat, Peter Schwartz, CIA:n konsultti ja entinen Royal Dutch/Shell Groupin suunnittelupäällikkö, sekä Doug Randall Kaliforniassa toimivasta Global Business Networkista.
Ennustamisella on pitkät perinteet ja ennustaminenhan on ilmatiedettä. Se ero entisiin aikoihin on se, että nykyään kaikki ennustukset perustuvat hiilidioksidiin.
Orpon toiminta on vakaalla tieteellisellä pohjalla, kun on ammentanut ilmastotieteen perusteet YK:n kokouksessa itseltä ilmastogurulta, tohtori Gretalta.
Eikö Kokoomuksesta löydy yhtään tervepäisempää porukkaa johtamaan puoluetta?
Milloin hiilidioksidista tuli vihollinen? Ennen biologian tunnilla opetettiin, että kasvit tarvitsevat yhteyttämiseen hiilidioksidia. Sehän on elintärkeää elämälle maapallolla
Lämpiää, ei lämpene, eiku lämpiää...
Anonyymi-ap
2
164
Vastaukset 2
- Anonyymi00002
Multala nauttii liian usein muutakin kuin kokoomusluottamusta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2022142Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1591429Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271071- 71917
- 58908
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72831- 47823
- 93787
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200697Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta109697