Ajattelin vain kysäistä osaako joku kertoa minulle siitä valkoisesta kuukausittain vaihdettavasta hiekasta?meillä on kaksi kissaa ja kokeilimme tätä uutta hiekkaa nyt ensimmäisen kerran..ostimme kaksi pussia, ja alkuun menikin ihan hyvin..nyt pissit ovat kasaantuneet pohjalle ja kun kissat peittelevät jätöksiään, tulee pohjahiekat pintaan..Kaikki jotka ovat käyttäneet tätä hiekkaa tietävät varmasti mistä puhun..hiekka menee keltaiseksi ja on aika etovan näköistä muutenkin...eli pitääkö niitä pissisiä hiekkoja koittaa jollain poistaa, vai onko tosiaan niin että vaihdetaan vaan koko laatikon sisältö kuukauden kuluttua uuteen?saatan vaikuttaa aika idiootilta, mutta tuntuu vain niin kummalliselle tämä uusi hiekka, kun olen vuosia käyttänyt paakkuuntuvaa versiota..
HEI!
kysyisin vain
6416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
tämä hiekka on putsattava normaalisti, eli kakat ja pissat siivottava niin ku muunkin hiekan kohdalla, mutta sitä ei tarvitse kokonaan vaihtaa muuten, kuin kerran kuukaudessa (tai mitä siinä pussissa nyt sanotaan). En ole ite sitä koskaan kokeillut, mutta sen käsityksen olen saanut kun olen siitä lukenut...;)
Tarkoitatko valkoisia siliconrakeita joiden on tarkoitus kestää yhdellä kissalla n yhden kuukauden ajan? Meillä käytetään näitä rakeita ja minun (ehkä myös kissojeni) mielestä ne ovat parhaimpia. Eivät pölise, eivät haise eivätkä leviä tassuissa ympäri kämppää.
Poistan hiekasta kakat aina kun niitä ilmaantuu ja pöyhin samalla hiekkaa että pissa leviää tasaisesti rakeisiin eikä jää laatikon pohjalle makaamaan. Rakeet imevät pissan ja muuttuvat keltaiseksi mutteivät silti haise. Kun kaikki rakeet (noin suurin piirtein) ovat keltaisia vaihdan koko hiekan ja pesen astian. Siihen menee kahden kissan käytössä n kaksi viikkoa. Joskus enemmän, joskus vähemmän.
Mikäs hiekka se on? Kerros lisää? Mistä saa ja hinta.. Pussin koko.. Käytän tällä hetkellä paakkuuntomatonta topkatti hiekkaa ja täytyy sanoa,että kahteen vatiin ei yks pussi riitä viikkoakaan.
No esim VapaaValinnassa myydään Fresh&Easy-nimistä kissan silikonihiekkaa. Pussissa on n 1,8 kg ja hinta on 4,90 euroa. Pussi on kirkasta muovia ja siinä on iso kissan naaman kuva.
Laitan aina koko pussin kerralla laatikkoon, kerään kakat kun niitä ilmaantuu, sekoitan hiekkaa aina samalla että pissa imeytyisi tasaisesti ja n kahden viikon kuluttua kaadan kaikki roskiin ja pesen laatikon.
Ei haise, ei pölyä. Uskon että kaksi kattianikin tykkäävät.
Minkä nimistä hiekkaa se on?
Me kokeiltiin joskus taannoin Fresh&easy -merkkisiä (K-marketista yksi pussi 6-7€muistaakseni) kissanhelmiä, mutta meillä ne ei toimineet, alkoi jo kahden viikon sisällä (yhden kissan käytössä) haista niin järkyttävästi ammoniakille ettei mitään rajaa. Tämä johtui mitä luultavimmin siitä että en hämmennellyt niitä käytössä jolloin pissaantuneet helmet nousisivat pintaan ja virtsa pääsisi haihtumaan sensijaan että jäisi pohjalle haisemaan. Pussissa ei mainittu tästä mitään -mutta jos kokeilette tätä hiekkaa niin mitä ilmeisemmin sekoittelu päivittäin on "se juttu".
Ei ole silti mitään haluja ottaa helmiä uudestaan käyttöön nyt kun olemme siirtyneet pelletteihin -mikään ei voisi olla sen taloudellisempi/hajua sitovampi/helppokäyttöisempi/ekologisempi ratkaisu kissanhiekaksi.