mulla on usein paha olla, päivittäin. siihen on syynsä, diagnoosikin löytyy. en haluaisi satuttaa rakastani ja yritän olla kuin jaksaisin ja haluaisin elää.kumminkin ajatus jostain paremmasta paikasta kiehtoo koko ajan, terapiasta ei oo paskankaan apua. tahtoisn vaan kertoa hänelle ettei ole hänen syynsä etten jaksa...
paha olla
minävainnyt
151936
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
siis voi, mutta en tiedä, mutta ehkä satutat rakastasi eniten sillä, jos teeskentelet jotakin hänen takiaan, josta itsekin kärsit. Etkö voisi olla rehellinen hänelle? Luuletko, ettei hän ymmärtäisi ja välittäisi sinusta, jos hänelle selviäisi, ettet sinä voikaan niin hyvin kuin annat hänen ymmärtää? Onko hän ainoa asia ja ihminen, joka pitää sinut elävien kirjoissa? Eikö sinun oma rakkautesi häneen ole arvokasta myös? Eikö silläkin ole merkitystä?
entä jos jonakin päivänä tämä tyly maailma rupeaakin tuntumaan siltä paremmalta paikalta? sinne toiseen parempaan paikkaan päästää ihan jokainen, varmasti. mutta tämä paikka on nähtävä ja koettava, koska ei ikinä tiedä mitä huominen tuo tullessaan, tai ensi viikko, tai ensi vuosi.
niin
Rakkaan ystäväni veli teki itsemurhan kesäkuussa. Hän oli kateissa 3 vrk ennenkuin hänet löydettiin.Epätietoisuus oli kamalaa, totuus sitäkin raaempaa.
Apua on aina saatavilla, on hyvä puhua ulkopuoliselle mutta vähintäänkin yhtä tärkeää on keskustella avoimesta rakkaimpien kanssa. Jos paha olo tulee keskellä yötä, ei silloin voi soittaa terapeutille.
Ja jos sä nyt päätät tehdä jtn itselles, et varmaankaan pysty ymmärtämään miten paljon juuri läheisimmät ihmiset syyttävät itseään..miten ei huomattu ajoissa jne. Jos mun kullalla ois vastaavat fiilikset kuin sulla, tekisin ihan mitä tahansa auttaakseni. Niin varmasti sunkin frendit, kunhan ekaksi kerrot fiiliksistäs!!
masennus on tätä päivää kymmenillä tuhansilla suomalaisilla elämästä puuttuu jokin tärkeä..mutta kokeiles kovaa kuntoilua ja sillai ittensä piippuun vetämistä..rasittamalla itseään kovasti ihmisen käpylisäke alkaa tuottaan endorfiini hormoonia joka nk.hyvän olon hormooni..poikkeavuutesi lisää kans masentuneisuutta mutta alas himokuntoileen esim reppu selkään sinne muutama tiiliskivi sanomalehteen käärittynä sauvakävelyä tällai tunti päivässä viitenä päivänä viikossa ja parinkuukauden kuluttua saattaisit ajatella huomattavasti valoisemmin
:) Hullua mut toi oikeesti toimii:)
masennus mömmöt toimii sillai että keinotekoisesti stimuloidaan käpylisäkettä ja se alkaa tuottaan endorfiinia..ennen aikaan ihmisiä ku v..tti niin ne purki pahaa oloaan rehkimällä hullun lailla ja se auttoi..tää nyky systeemi että ensimmäisenä mennään terapeutille ei sillai kaikilla toimi että ihminen alitajuisesti on antanu vastuun itsestään ja ajatuksistaan toiselle tässä tapauksessa palkkaa nauttivalle alan työn tekiälle ja jos se ei auta niin ihminen masentuu enstisestään...tää tiiliskivi reppu voi kyllä ihmetyttää ja joku saattaa ehdottaa valkotakkisia mutta mitäs se kellekkään kuuluu siihen v...seen minä oon kokeillu sitä ittensä piippuun vetämistä ja on auttanu vielä parempi jos siitä tosiaan tulis elämän tapa ja ihminen alkais sen säännöllisen kovan kuntoilun niin se tosiaan auttaa pitkässäkin juoksussa..se viinapullo on sitte vihon viimeinen terapia muoto ja valitettavasti suomalaiset liian usein valitsee just sen
Hyvää on se, että diagnoosi löytyi; oli se sitten mikä tahansa; hyvää on se, että käyt silti terapiassa; turhautuneenakin.
Hyvää on se että kirjoitit tunteesi, kelaat niitä mielessäsi läpi.
Hyvää on se että siinä kaikessa et ole yksin, olet löytänyt elämääsi rakkaasi.
Ja hyvää on se että olet jaksanut tähänkin asti sen kaiken olematta maailman helpointa.
Huonoa on se että valehtelet ympäristöllesi hyvinvointisi tilasta.
Huonoa on se että, olet jo näköjään antanut epätoivolle vallan, oikeasti...et ehkä jaksa enään huomiseen.
Ja huono...aivan helvetin helvetin huono juttu on se, että olet itsesi tuohon tilaan päästänyt ja oikeasti uskot kliseeseen jostain paremmasta paikasta tuonpuoleisessa. Siellä tuonpuoleisessa EI OLE MITÄÄN TAVOITTELEMISEN ARVOISTA. SIELLÄ ON HELVETIN YKSINÄISTÄ JA SAATANAN KYLMÄÄ!
Ja oikeutuksena näihin kommentteihin olkoon elämänkokemus ja häilyminen elämän ja kuoleman rajamailla.
Mistään hinnasta en koskaan elämääni pois antaisi, sillä usko pois; joku toinen sen eläisi ja kokisi puolestani.
Kiitos!
...on olemassa, mutta se löytyy elämän ja kuoleman välisen rajaviivan tältä puolelta, usko pois. Sen rajaviivan ylittää ihan jokainen joku päivä, ja on vain uskomuksista kiinni onko sillä toisella puolella valkeus, pimeys vai pelkkiä hajottajaeliöitä. Sitä uskomustensa paikkaa kohti ei kannata pyrkiä, vaikka kiire sinne joskus tuntuisikin olevan. Maailmassa ei montaa asiaa ole, joita voi pitää itsestäänselvyytenä, tuo rajaviiva on varmaankin se ainoa.
Pahalle olollesi on diagnoosi, mutta oletko selvillä mikä on diagnoosin syy? Jos tiedät, on vielä vähemmän syitä oikaista maaliviivalle kulkematta koko rataa loppuun. Jos et tiedä diagnoosin perimmäistä syytä, on yksi askel lähemmäs rajaviivan tämän puoleista parempaa paikkaa löytää se syy. Jos rakkaani olisi masentunut, tekisin kuten joku muukin vastaaja täällä sanoi: tekisin kaikkeni että hän pääsisi takaisin jaloilleen.
Minulla on masentunut rakas ystävä, itse en ole masentunut. Mutta loppuelämäni jokainen päivä minua repisi sanoinkuvaamaton tuska, jos hän tekisi itselleen jotain. Samoin kävisi hänen muille ystävilleen, kavereilleen ja perheelleen. Vaikka kirjoittaisit romaanin, jossa koittaisit kertoa, ettei se ole heidän syy, he silti tulevat syyttämään loppuelämänsä joka päivä itseään. Joka ikinen heistä. Jos et itsesi takia meinaa jaksaa yrittää, jaksa heidän takiaan. Pyydä heiltä apua. Puhu heille. Älä häpeä, sinulla ei ole siihen mitään syytä. Rakkaidensa edessä saa vaikka murtua. Lopputuloksena on monille ihmisille parempi tämänpuoleinen, mukaanlukien sinulle, jos vain jaksat yrittää. Sinä saat kulkea toivottavasti vielä pitkän matkasi loppuun rauhassa, ja he saavat kulkea sen saman radan heille rakkaan ihmisen eli sinun kanssasi.
... kaikki oli minulle selvää, miten teen ja missä. rakkaani oli toisessa kaupungissa, piti olla koko viikonlopun. kuitenkin hän jostain syystä tulikin kotiin, "tuli vain sellainen olo että haluan sinut mukaani". nyt sitte yhdessä terapiaan huomenna, ulta tukenani. kiitos rakkaat ystävät, kiitos =)
Toivottavasti saat terapiasta vähitellen apua huomata, että elämä on sittenkin laajempi kokonaisuus, mitä sen pitkän putken läpi katsottuna. Putkella tarkoitan olotilaa, jossa kaikki toivo ja oletus paremmasta kutistuu ohueksi kuilumaiseksi putkeksi, jonka päästä ei juuri valon kajastusta näe. Jos sinulla on oma kultakin, voit ajatella, että jo se on paremmin kuin jollain muulla. Ei tarvitse olla huippuonnellinen halutakseen jatkaa elämää. Pelkkä tulevaisuuden uteliaisuus riittää.
Mitäs kuuluu? Pitää kysellä, kun juttu jäi sittenkin jotenkin kesken. Et kai vaan taas teeskennellyt, että asiat on sittenkin hyvin? Onko? Oikeasti.
Kun masennus valtaa mielen, ei jaksa huolehtia muista, miten he surevat, mitä he ajattelevat. Kun ei jaksa mitään itsensäkään puolesta. Olen seurannut tätä vaihetta kahden ikääntyvän sukulaisen elämässä. Molemmat ovat päässeet masennuksesta eroon hoidolla. Hoito voi olla terapiaa, lääkitystä tai molempia yhdessä. Kemiallisella hienosäädöllä tuli paras tulos näissä tapauksissa. Me ihmiset olemme niin monimutkaisia ja hienoviritteisiä värkkejä, ettemme ole koskaan sataprosenttisessa toimintakunnossa.
Asiantuntijat ovat sitä varten, että löytävät ratkaisuja, ja me muut kanssaihmiset olemme puolellasi. Usko pois. Kaikkein parasta on rakkaan tuki täällä maallikkorintamalla, ja sinua rakastetaan. Maallikkoina voimme muutkin olla läsnä, kun ihmistä tarvitaan.
Luulen, että kukaan meistä ei todella arvaa, mitä me merkitsemme muille. Me merkitsemme enemmän, kuin itse uskomme. Siitä ei vain puhuta, sitä ei juuri osoiteta, mutta me elämme myös muissa. Koko ajan. Kukaan ei voi täysin paikata ketään.
Pahasta olosta pääsee, siitä pääsee arkisemmin kuin kuin uskoisikaan :).
Joskus aikoinaan masennuin opintojen loppusenteillä. En saanut gradua tehtyä ja tunsin epäonnistuneeni elämässä kaikin puolin. Ryyppäsin yhden kesän päätoimisesti, ja masennuin aina vain enemmän. Ei auta viina kuin hetkeksi. Mutta hauskaakin oli.
Sitten vaihdoin paikkakuntaa, opiskelin uuden ammatin, opettelin elämään jälleen reippaana, kehittelin uusia harrastuksia, valitsin seurani tarkkaan.
Siitä se lähti uusi elämä pikkuhiljaa. Huomasin, että tekeminen, muutos auttaa.
Nyt osaan huolehtia itsestäni paremmin. Tiedän matsan taianomaisen vaikutuksen mieleen, kalastan myös, piirrän, kirjoittelen, runoilen.
Tähän pystyn koska päättäväisesti muokkasin oman viitekehyksen uusiksi. en esimerkiksi jäänyt suureen kaupunkiin, vaan tulin tänne piskuiseen kaupunkipahaseen, vaikka täällä ei naisia löydykään kuin huhuilemalla ahkerasti joka kiven ja kannon alle.. Niin löytyi sitten..
Tämä on sellainen onnellinen juttu tämä.
X