Käytiin leffassa

Paloma.se01

Me käydään elokuvissa, siis oikein vanhan kaavan mukaan elokuvateatterissa . pop cornit ja limut mukaanluettuna, noin kerran vuodessa, yleensä joulun alla.
Eilen kävimme kylän pikkuisessa riobiossa jatsomassa suomalaista elokuvaa, meitä oli kaikkiaan seitsemän henkilöä, joista tunsin viisi ja ne kaksi muuta olivat myös tutun näköisiä, mutta en muista nimiä.

100 litraa sahtia tai ruotsiksi käännettynä 100 litraa kultaa filmin nimi ja kilpailee oscarista kansainvälisten filmien sarjassa Hollywoodissa ensi vuonna.
Hellyttävä musta komedia , hyin näytelty, mutta epäilen vahvasti että amerikkalaisiin ei pure filmin maanläheinen huumori.

Onko muita filmin nähneitä? Mielipiteitä? (Filmistä, ei minusta, kiitos :)

21

340

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Katsoin TV.tä filmin, en oikein lämminnyt, liian paljon käynnäilyä, mikä ei enää kuulu tähän päivään.

    • Anonyymi00001
    • Anonyymi00002

      Varmaan samastuit kovasti tuohon suomalaisia mollaavaan elokuvaan!

    • Anonyymi00003

      En katso roskaa. Suomalaiset elokuvat ja sarjat ovat tätä pääsääntöisesti. Vain muutama harva poikkeus on jonka viitsii katsoa, vaikkei minkään oskarin arvoinen olisikaan.

      • Anonyymi00004

        En ole esim. koskaan katsonut "salkkareita" tai "pihlajasatua". Muutkin "kotikadut" jääneet aikoinaan näkemättä. Niiden tökeröt mainospätkät jo tekivät ennakkosensuurin.

        Esim. "Syke" on sellainen, ettei se kuvaa eikä edes saa kuvat aitoa sairaalamaailmaa. Suomalainen sairaanhoito vielä esim. 40 vuotta sitten oli huomattavasti korkeatasoisempaa, Sykkeen mukaista toimintaa ja virheitä ei olisi lainkaan suvaittu. Tullut potkut ammattitaidottomille, potilasturvallisuutta vaarantaville työntekijöille.

      • Anonyymi00005
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        Sykkeessä lääkärit ja hoitsut sekstailee keskenään, pettää ja jättää.

      • Anonyymi00006
        Anonyymi00004 kirjoitti:

        En ole esim. koskaan katsonut "salkkareita" tai "pihlajasatua". Muutkin "kotikadut" jääneet aikoinaan näkemättä. Niiden tökeröt mainospätkät jo tekivät ennakkosensuurin.

        Esim. "Syke" on sellainen, ettei se kuvaa eikä edes saa kuvat aitoa sairaalamaailmaa. Suomalainen sairaanhoito vielä esim. 40 vuotta sitten oli huomattavasti korkeatasoisempaa, Sykkeen mukaista toimintaa ja virheitä ei olisi lainkaan suvaittu. Tullut potkut ammattitaidottomille, potilasturvallisuutta vaarantaville työntekijöille.

        Poliisit samoin eivät ehkä viitsi katsoa "poliisisarjoja", joissa jo tavallinen, valveutunut katsojakin havaitsee ilmiselviä virheitä, joita poliisit eivät varmasti "oikeasti" saisi tehdä.

        Nuo eri ammattialoja kuvaavat sarjat ovat taatusti raskaita katsottavia niiden itse ammattiosaajille. Niissäkin on kyllä myös tasoeroja. On pikkuvirheitä ja sitten myös täysin mahdottomia henkilöitä sekä täysin ammattitaidotonta toimintaa, jota nimenomaan suomalaiset elokuvat ja sarjat ovat täynnä.

    • Suomalainen komedia on mielestäni lähes aina tragikomediaa ja sellaisena ihastuttavan omintakeista ja hyvin toteutettua.
      Katselen mielelläni suomalaisia sarjoja telkusta, mutta niitä tulee harvoin striimattuna kansainväliseen jakeluun. Tätä enne katsoimme Pohjoisen tähti, mikä alkoi aika räväkästi kun joulupukki ajettiin kumoon Rovaniemellä.

      Suomalainen huumori puree minuun edelleen, vaikka Fingerporin joskus aika kömpelöt sanaleikit ei aina nauratakkaan.

      Mutta joo, alkoholismilla ja sahdin vaikutuksella vatsan toimintaan pilailulla on omat omat vaaransa.

      • Anonyymi00010

        Etpäpaljon suomalaista huumoria tunne, kun tragikomediana pidät. Veikko Huovinen, Aapeli, Agapetus, Olli (nimimerkkejä)Maiju Lassila ovat puhdasta lempeää huumoria. Näistä on tehty myös elokuvia, hauskoja ja harmittomia.

      • Anonyymi00010 kirjoitti:

        Etpäpaljon suomalaista huumoria tunne, kun tragikomediana pidät. Veikko Huovinen, Aapeli, Agapetus, Olli (nimimerkkejä)Maiju Lassila ovat puhdasta lempeää huumoria. Näistä on tehty myös elokuvia, hauskoja ja harmittomia.

        Olet oikeassa mitä tulee vanhempaan suomalaiseen huumoriin. Viime aikoina olen nähnyt enemmän mustaa huumoria, tragikomefdiaa ja absurdia huumoria uudempien filmintekijöiden tuotoksissa.

    • Anonyymi00007

      Siis tuollainen viinakohellus on sinusta hellyttävää!!!???

      • Hellyttävää ei ollut humalassa kohellus, vaan se miten ne siskokset kaikesta huolimatta auttoivat ja puolustivat toisiaan, samoin se Hauki oli tosi reppanamaisesti hellyttävä. Hauskin kohta oli kuitenkin se kun Pirkko sanoi että salama ei koskaaniske kahta kertaa samaan paikkaan.

      • Anonyymi00016

        A.Kaurismäki on ainoa oikea elokuvantekijä Suomessa.

    • Anonyymi00009

      Ruotsalainen rasismi hoidetaan pehmeämmin ja esitetään vaikenemisena ja tekemällä suomalaiset klovneiksi tietoisesti

      Ruosuissa tämä näkyy jonkinlaisena katkeruutena, että eivät pärjänneet Ruotsissa
      (mitenkään paremmin kuin suomalaiset Suomessa)

      Katselin tarkkaan aikanaan kun tämä kohtaus näytettiin Ruotsin televisiossa SVT
      Missään kohdassa ei mainittu, että tehty Suomessa
      https://yle.fi/a/3-6041839

    • Anonyymi00013

      Yleisesti halutaan opiskella kieliä kuten englanti, ranska, saksa
      näiden maiden vaurauden ja kulttuurituotannon takia
      eikä retoromaania ja caloa

      Sen takia sosdemit valitsivat vähemmistökieleksi meänkielen
      jolla ei ole kirjallisuutta, yliopistoja ... ei Nokia ei ... mitään työpaikkoja
      voidakseen potkaistaa suomalaisia oikein kunnolla

    • Anonyymi00014

      Käyn elokuvissa minäkin mutta en enää ota popcorneja. Enkä mitään muutakaan. Itse asiassa on ruvennut yhä enemmän suivimaan pussien rapistelu ja narskutus mikäli ne kuuluvat elokuvan äänen yli, yleensä pelkissä puhe-elokuvissa kuuluvat.
      Katsoin sahtikuvan. Minusta tuntuu etten oikein jaksanut sisäistää sitä syvällisempää sanomaa sen ryyppäämisen alta. Siksi en oikein pitänyt mutta tiedostan että syy ei ole pelkästään elokuvan.

    • Anonyymi00015

      Onks se Oscar-ehdokkaana? No, ei taida tulla pystiä kuitenkaan, ainoa suomalainen joka pystin on sieltä noutanut on Jörn Donner, tuottajan ominaisuudessa Ingmar Bergmannin hienon elokuvan 'Fanny ja Alexander' johdosta.

      • Anonyymi00017

        Donner oli aika köyhä ukkeli firmassa oli miljoona jakokelpoista mutta se on jotenkin jaettava ja siitä tulee veroja asuntoja kerrostalo ja joku kallis pidettävä asunto maalla eli kulissiomaisuutta

        ei siinä paljon ole mitään elettäväksi, surkea ukkeli, mutta siitti ilmeisesti paljo

        ""Bitte Westerlund peri mieheltään Jörn Donnerilta suuren omaisuuden ja komeat kulissit: ”Rahat loppuivat aika nopeasti”
        Bitte Westerlund jäi yksin, kun Jörn Donner kuoli ja jätti jälkeensä kirjoja, taidetta ja salaisuuksia. Alkoi omaisuudenjako ja salaisuuksien penkominen. Pian Bitte huomasi elävänsä yksin ja vähissä varoissa Jörkan jättämissä kiiltävissä ja komeissa kulisseissa.

      • Anonyymi00018
        Anonyymi00017 kirjoitti:

        Miksi lässytät omaisuudesta ja köyhyydestä? Eikö arvomaailmassasi enää muuta ole?

    • Anonyymi00019

      Liian usein suomenkielisissä elokuvissa on suttuinen ääni, ei saa selvää m itä puhutaan, ja toinen on liian kovat äänet, kuulosuojaimia jotkut jopa joutuneet käyttämään.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      389
      1511
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      65
      981
    3. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      116
      935
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      930
    5. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      74
      923
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      711
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      681
    8. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      629
    9. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      116
      624
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      56
      614
    Aihe