Garedew sinetöi kohtalonsa

Silmien venyttely vei paikan seuraavasta eduskunnasta. Kiitos siitä, oli tarpeeksi typerä temppu!
34385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kuulemma vaikuttaa nuo silmien venyttelyt jo Finnairiinkin.
Aasiassa boikotti Finnairia kohtaan.

1Äänestä
  • Joo hei syytetään kaikesta miinukselle kääntyneestä taloustilanteesta naamanvääntelyä. 😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂

    Mikään muuhan ei ole vaikuttanutkaan viimeaikoina Finnairiin?

    Japanilaiset tai muutkaan vinosilmäiset rodut tuskin jaksavat keskittyä tällaiseen asiaan. Sensijaan venäläisille tämä on hyvä hybridivaikuttamisen paikka. 😜 Pelaat siis r y s s ä n kassaan ap.

    Äänestä

Päinvastoin, kannatus raketoi.

Äänestä

Jos on näin lapsellinen kansanedustaja niin ei kai kannatusta tule kuin uskon sisarilta -ja veljiltä.
Siellähän se musta muuttuu valkoiseksi ja voi tehdä mitä vain kun muistaa pyytää anteeksi.
Garidew ei ole julkisesti pyytänyt edes anteeksi.
Tyrkky Kaisa tyri nyt!

1Äänestä

Potkut ahteriin pitäisi tulla myös Jyväskylän kaupungin valtuustosta missä on myös mukana! Demari edustaja jo tähän vihjasikin, muttei sanonut suoraan, ettei saa jälleen syytettä olemattomasta kunnianloukkauksesta.

1Äänestä

Kokeile itse jos musta afrikkalainen työntää valtavan halkonsa uuniisi. Kyllä vetää silmiä vinoon!

Äänestä
  • Ja jos ei ehdi sukkahousuja riisua niin varmaankin menee kippuraan.

    Äänestä

  • Tynkkyselle kävi juuri näin.

    Äänestä

  • sinähän puhut kokemuksistasi, pyörryitkö kertaakan

    Äänestä

Mitä se kenellekään kuuluu jos joku vetelee ohimoitaan taaksepäin. Huonokuuloinenkin kääntää korviaan hörölle, pitäisikö brittien loukkaantua.
Miksei ranskalaiset loukkaannu isoista tekonenistä Vapun aikaan?

Äänestä

Tässä silmien venyttelyssä on loukattu Suomen arvostusta maailmalla esim.Japanissa.
Kai kansanedustajalla on korkeampi kynnys käyttäytyä kuin jollain paikallisella persulla.
Jotka elää kuin siat vatukossa,eikä puolue puutu siihen millään lailla.

1Äänestä

Suomella ei ole minkäänlaista arvostusta maailmalla. Joka kulmalla vain naureskellaan tyhmille jotka elättävät kaikki maahan tunkeutuvat elintasopakolaiset.
Vain suomalaiset itse luulevat olevansa maailman napa. Sotajoukkojen ylipäällikkönäkin korpraali ja aiemmin oli suvakkiämmä.

1Äänestä
  • SivariJussi olisi ollut loistava ylipäällikkö. Samoin tämä vanha, silmiä venyttävä Tynkkynen puolisoineen. Voi olla, että tuli vain musta hetki tai vastaava Sebastianille. Kaisalla tämä nousee suurimpiin saavutuksiin poliittisella urallaan.

    Äänestä

  • Suomalaisten esinahk..siis esi-isät on Mongoliasta, olemme mongoloideja.

    Äänestä

Tämä Garedew on entinen huumeitten käyttäjä.
Puhuu lehtihaastattelussaan marraskuu -24 (Eeva ) kuinka tärkeää on anteeksi antaminen.
Itse ei pyydä kuitenkaan anteeksi aiheuttamaansa kohua kansanedustajana joka on pilannut ja vaikuttanut Suomen maakuvaan.
Rasistinen käytös on ensimmäinen ,sitten tulevat talousvaikeudet ja YK:n turvallisuusneuvostossa paikkaa tavoittelevan Suomen vaikeus saavuttaa sitä näiden kohujen vuoksi.
Itsekästä .
Saisivat erottaa koko ämmän,sitähän ne eivät voi tehdä,mutta äänestäjät voivat seuraavissa vaaleissa.

Äänestä
  • Ihme ämmä. Kolmellakympillä saa

    Äänestä

Luulisi fiksuimpia perussuomalaisia harmittavan kun muutamat puolueen, jopa huipulla toimivat, edustajat järjestävät kriisin toisensa jälkeen. Nyt hävettää olla jyväskyläläinen.

Äänestä
  • Ei ole sellaista kuin "fiksu Persu"

    Äänestä

Kaisa on niin kaunis, kun hän venyttää vatsanahkansa täyteen mittaan. Silmiähivelevä ja yöunet vievä näky.

Äänestä
  • ..ja lapsia pelottaa

    Äänestä

Ihme, että yhteen puolueeseen on kulkeutunut noin paljon henkilöitä, joilla ei normaalia empatian kykyä. Jops johtopaikoilla on näit, jotka eivät tunnista miltä toisesta ihmisestä tuntuu.

Äänestä
  • Perussuomalaiset ovat ottaneet kykypuolueen paikan kokoomukselta. Ps vie ja Petteri vikisee.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Perussuomalaiset ovat ottaneet kykypuolueen paikan kokoomukselta. Ps vie ja Petteri vikisee.

    Jokohan kokkaeit harjoittelevat klubillaan venyttelyjä, sittenhän siitä tavasta tuleekin hallituohjelman mukainen rutiini

    Äänestä

Kaisa venyy ja paukkuu.

Äänestä
  • Mahtuu hyvin sisään suurempikin parru.

    Äänestä

Vino kuulemma se viiva.

Äänestä
  • Sen on pakko venyä kun masaimies poraa!

    Äänestä

Ei vieläkään henkilökohtaista anteeksipyyntöä Garedewiltä.
Orpo jo pyytää anteeksi japaniksi ,kiinaksi, ja koreaksi.
Nyt odotetaan mihin toimiin Perussuomalaiset ryhtyvät.
Perussuomalaiset ovat erottaneet puoluestaan perusjäseniään aivan mielipuolisesti ilman oikeita syitä.Garedewiä tuskin muuta kuin muodon vuoksi nuhdellaan.Itse ei osaa edes hävetä.
Nyt saavat persut sitä mitä tilasivat, toivottavasti myös äänestäjät muistavat tämän kaksinaismoraalin jota ovat harjoittaneet.Puolue on nykyisin täysin mätä sisältä.

Äänestä

Oikeasti ihmiset, miten persuissa on noin sekoa porukkaa?

Äänestä

Kaisa sai hetken julkisuutta, jota janosi. Kaisa unohti, ettei ole kovin hienoa näyttää tyhmyyttään noin avoimesti. Myötähäpeää.

Äänestä

Garedew ei ota vastuuta ,se on nyt tullut selväksi.Häneltä pitäisi pyytää median anteeksi ,sanoo Iltalehden haastattelussa jonka on antanut lehdelle.
Ei hyvää päivää mikä kansanedustaja luuletko olevansa joku jumalatar ja virheetön.
Juho Eerola toinen somessa julkisuutta saanut,sentään myöntää virheensä on pyytänyt anteeksi.
Tuolle persuämmälle kenkää joka paikasta.
Se on Garedew niin ,että ylpeys käy lankeemuksen edellä -pitää nyt paikkansa.
Turha sitä on enää itkeä ,onneksi tuli julki todellisuus ennen vaaleja äänestäjille.

Äänestä

Tyhmintä mitä voi kuvitella oli tuo Turun pätkän lähteminen anteeksipyytelijäksi! Ihan kuin tappi omistaisi kansanedustajat, Tosi typerää. Ei ihme että sen eukko viihtyi miesten vessassa linnan juhlissa.

Äänestä

Jokainen järkevä ja työtä haluava suomalainen äänestää persilja.
Vasemmisto suvakit tuovat Suomeen halpa työvoimaa joka on helppo gradiassa ja työvoima koulutuksissa kouluttaa työntekijöiksi. Tällaisia aloja, siivooja, hoiva-avustaja, linja-auto ja jakelu auton kuljettaja, kaupan myyjät, keittiötyöntekijät, uinnin valvojat, kenttä työntekijät, lähihoitajat, teollisuuden kokoonpano, metsätyötekijät, rakennusteollisuus ja talonrakennus, metalli työstö koneen käyttäjät, traktorin kasaajat, tietokoneiden ylläpito, sähköasennukset vain muutamia Jyväskylän ja isojen kaupunkien maahanmuuttajille räätälöityjä koulutuksia mainitakseni.
Miksi luulette että työttömyys on näin suuri? Työpaikkoja on suurinpiirtein sama määrä kuin 90 luvun laman aikaan mutta nyt meillä on ulkomailta tulevat yritykset vieneet nuo työpaikat. Katsokaapa tilastoja, paljonko näitä yrityksiä ja heidän työntekijöitä on Suomessa.
Siis vasemmisto Suomeen tuomia, jotka vie työt suomalaisten tekijöiden edestä. Samalla vasemmisto on ottanut niin paljon velkaa ettei leikkaus toimet enää riitä ja velkaa ei saada enää lyhenemään ilman terveydenhuollon, koulutuksen ja sosiaaliturvan lopettamista kokonaan nykyisellä laajuudessa.
Tosiasia, ikävä kyllä vaikka vasemmisto muuta valehtelee.

Äänestä

Hyvä, että Kaisakin pyytää anteeksi. Toivottavasti nöyryys auttaa seuraavissa vaaleissa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Silmien venyttely vei paikan seuraavasta eduskunnasta. Kiitos siitä, oli tarpeeksi typerä temppu!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu