Radio Suomen aamu

Voiko olla ärsyttävämpää kuunnella, kun aamuohjelmassa hölöttäjät 6-8 kertaa tunnissa sanovat " Pirkkalainen ja Ylönen" , "Sanna ja Matti". Uskotaan, kertakin tunnissa riittäisi.
12570
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Vaihdoin Novalle, kun en kestänyt sitä kammoääni Anna Sireniä. Novalla on oikeasti hyvät juontajat ja mainoksiin tottuu nopeasti.

Äänestä

Anna Siren puheopetukseen, että puhuisi suu auki. Monotoninen kylmä väritön ääni hiljaa puhuttuna on myrkkyä kun yrittää saada sanoista selvää. Elämän ilo palaa taajuudelle aina klo 16 jälkeen Paavo Häikiön aloittaessa.

Äänestä

Oi miten ihana herätys uuteen päivä, kun ei tarvitse 8 jälkeen kuunnella kuivaa äkäistä höpötystä putkeen ilman musiikkia. Katja Ståhl voisi olla joka aamu äänessä. Olisiko Yle antamassa kuuntelijoilleen joululahjan ja Anna Siren olisi myös lomalla.

Äänestä
  • Piti tarkastaa aamulla onko kanava vaihtunut. Sen verran iloista puhetta ja joulumusiikkia. Kello 13 sitten nopeasti radio kiinni.

    Äänestä

Kohta kuullaan mitä kohta kuullaan mitä se sanoi ja mitä se on sanonut. Kello on esiintyi esiintyy ja kohta taas kuullaan mitä kohta kuullaan.

3Äänestä
  • Bingo! :D

    1Äänestä

Ei saatana ettei Sireenistä ja Puurolasta pääse jouluaattonakaan. Meitä ei kiinnosta teidän joulukuulumiset. Olette vihatuimmat juontajat koska veitte meidän hyvien paikallisten juontajien työt. Hävetkää Yle että jouluna pitää näitä kuunnella.

Äänestä
  • Samaan sakkiin voi lisätä kailottavan Häikiön. Mies yrittää briljeerata mm. sillä että sanoo sanottavaansa viimeiseen aikamerkin pimpaukseen asti.
    Tämä siltikin että en edes tiedä mitä jotkut Sireenit ja Puuroset ovat, mutta voin kuvitella.
    Ja Bingo!

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Samaan sakkiin voi lisätä kailottavan Häikiön. Mies yrittää briljeerata mm. sillä että sanoo sanottavaansa viimeiseen aikamerkin pimpaukseen asti.
    Tämä siltikin että en edes tiedä mitä jotkut Sireenit ja Puuroset ovat, mutta voin kuvitella.
    Ja Bingo!

    Jatkuva toimittajien keskenäinen hauskanpito ja rälpätys on jo niin kyllästyttävää kuunneltavaa!!

    Äänestä

  • Särähti pahemman kerran korvaan, kun kamala Anna Siren alkoi puhua kesken jouluaaton. Radio Suomelta harkintavirhe laittaa kanavan vihatuin ihminen kertomaan jouluterveisään, kun ihmiset haluaa nauttia tärkeästä juhlasta. Toivotaan että Sireeni siirtyy muihin tehtäviin ensi vuoden puolella.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Särähti pahemman kerran korvaan, kun kamala Anna Siren alkoi puhua kesken jouluaaton. Radio Suomelta harkintavirhe laittaa kanavan vihatuin ihminen kertomaan jouluterveisään, kun ihmiset haluaa nauttia tärkeästä juhlasta. Toivotaan että Sireeni siirtyy muihin tehtäviin ensi vuoden puolella.

    Ylen huonoin juontaja kautta aikojen Anna Siren

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Ylen huonoin juontaja kautta aikojen Anna Siren

    Mutta pitäähän meidän kuunnella mitä kohta kuunnellaan. Ja että esiintyykö yhtye vai artisti. Kellon aika on myös tärkeä tieto. Ei niin väliä toivottaa hyvää päivää tai kiittää seurasta. Tärkeää myös osata puhua niin, ettei äänessä ole yhtään iloa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Voiko olla ärsyttävämpää kuunnella, kun aamuohjelmassa hölöttäjät 6-8 kertaa tunnissa sanovat " Pirkkalainen ja Ylönen" , "Sanna ja Matti". Uskotaan, kertakin tunnissa riittäisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu