On 20 v. aviota takana ja rakkautta oli alussa tietenkin. Vähitellen on suunnat erkaantuneet keskusteluissa ja aviollinen yhteiselo vähentynyt lasten tullessa käytännössä nollatasolle. Asumme nyt rakkaudettomassa symbioosissa ja olen huolissani lasten saamasta ihmissuhdekuvasta kahden ihmisen välillä. Ulkoisesti kaikki näyttää olevan OK, kun on talot ja mökit ja autot ja hymyillen käymme yhdessä edustustilaisuuksissa. Vaimoni purkaa tarpeensa syömiseen ja minä kaiken touhuamiseen mökillä, kummallakin on omat vapaa-ajan aktiviteetit omilla tahoillaan. Erostakin olemme puhuneet, mutta lasten takia emme ole uskaltaneet ottaa ratkaisevaa askelta, vaikka kummallakaan ei ole enää annettavaa toisilleen henkisesti ja fyysisesti!
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 12
Vanhimmat
monestihan se noin menee.Pikkuhiljaa vaan hiipuu,ja loittonee kauemmaksi toisistaan.Voitte tietenkin käydä parisuhdekursseilla,jos haluatte jatkaa.
Kyllä oli sinun tekstisi kuin itseni kirjoittamaa. Itse olen vähän sinua nuorempi nainen, jolla takanaan kulissiavioliitto. Toki rakkautta, jos sitä nyt sillä nimellä sanoa voi, oli alusa, mutta lasten myötä se tyystin loppui ja katosi. Itselläni oli sama ongelma kuin vaimollasi, söin, söin ja söin...olin kuin läskimakkara. Toisen naaman näkeminenkin jo v*****i. Kunnes päätin repäistä tuosta kaikesta itseni irti. Lapset kyllä selvisivät, nyt jo poissa kotoa, itse kukin eri lailla. Minä selvisin, nyt olen erittäin onnellisesti naimisissa ollut 7 vuotta ihanan, "lapsuudenuskossa" olevan miehen kanssa, meillä on yhteiset harrastukset, yhteiset päämäärät, olemme ehdottoman uskollisia toisillemme, meillä on tilaa hengittää ympärillämme, hän on mitä hienoin mies, erittäin hyvässä virassa ja meidän yhteisen poikamme huolehtiva, hellä isä. Samoin selvisi ex-mieheni, mutta oli todella, siis todella katkera ensimmäiset viisi vuotta. Nyt nauttii olostaan ja omaisuudestaan ;-)
Se vaan on niin hassu juttu, että elämässä pitää uskaltaa ja voida tehdä toisinaan sellaisia ratkaisuja, jotka kolahtelevat, mutteivat tapa. Jos jää tyhjiöön, kuihtuu henkisesti pois, lakkaa ikään kuin olemasta tai on vaan jonkin olennaisen osan yksi jäsen.
Tsemppiä sinulle ja mieti kahdesti mitä tehdä. On tietenkin olemassa myös avioliittoneuvontaa ja jos se tuntuu siltä, että sieltä apua mahdollisesti saat ja haluat jatkaa vaimosi kanssa yhteistä taivalta, niin käännyt ihmeessä niiden puoleen. En kehoita ketään eroamaan tässä, vaan tutkiskelemaan ja pohtimaan. Mutta samalla hengenvedolla sanon, että myöskään itseä pitää kuunnella ja armahtaa.
Samanlaista elämätöntä elämää takana monta vuotta.
ikävä kuulla.Meillä takana kolmetoista yhteistä vuotta(naimisissa 9).lapsia kolme viiden ja kahden vuoden haarukassa.Vapaa-aika kuluu autojen merkeissä eli yhteinen harrastus.Seksi maistuu.Täytyy soitellakin oikein kesken työpäivän kun ikävä yllättää;ei nyt ihan joka päivä.Itsellenikin ruoka maistui kun tuli lasten kotona olo aikana syötyä, mutta töihin lähdettäessä vaaka näytti jo ihan kiitettävää.Mieti asioita jotka toisessa viehättää;älä ajattele mikä inhottaa.en suosita lasten takia jatkamista tai sukulaisten.uhrautuminen kun tuppaa katkeroittamaan ja saa enemmän pahaa kuin hyvää aikaan.
Meillä oli myös vastaavanlainen tilanne , paitsi että omaisuutta ei ollut ja velatkin vain kasvoivat kun mies oli alkoholisti . Kymmenen vuotta nukuimme eri huoneissa ja ero oli mielessä jatkuvasti . Ajattelin kuitenkin että jaksan lasten vuoksi . Minä myös mietin minkälaisen perhe-elämän mallin siirrän omille lapsilleni kun vuosikausiin emme mieheni kanssa edes koskettaneet toisiamme . Erosta tulee nyt syksyllä 8 v. Ainut asia mitä olen katunut , on , etten tehnyt ratkaisua jo vuosia aikaisemmin . Eron jälkeen olin pitkään suoranaisessa autuuden tilassa , kun sain olla rauhassa lasteni kanssa . Lapset selvisivät hyvin ja suhde isään olisi hyvä jos se olisi lapsista kiinni . Hänelle on kuitenkin kaikki muu tärkeämpää . Nykyisin hän muistaa lapsia vain kun pyytää heiltä rahaa...
ei ole koskaan oikea aika erota, aina rikot sen joulurauhan.
Niin minäkin olen arvellut että rakkaudettomuus antaa väärän kuvan aikuisten suhteesta. Siitä on esimerkkejäkin lähipiirissä, kulissiavioliiton aikuiset lapset ei osaa näyttää tunteitaan toista kohti.
Kuitenkin kannattaa tehdä kaikkensa suhteen eteen ennen kuin tekee sen ratkaisevan askeleen. Olen ennenkin hehkuttanut täällä perheterapian hyötyjä ja teen sen edelleen. Ei heidän tarkoitus välttämättä ole pitää huonoa liittoa väkisin yhdessä, vaan saavat osapuolet ehkä näkemään toisen näkökulmat uudessa valossa. Me olemme käyneet, ja vaikka ero siitä huolimatta tulee, se on antanut uutta perspektiiviä ja voimia. Lisäksi on vähän sellainen olo että on tehnyt voitavansa, ei tarvi katella taakseen ja miettiä menikö nyt kaikki niin kuin pitäisi. Lapsetkin pääsevät sinne purkamaan tunteitaan. Jokohan minä nyt taas hehkutin asiasta tarpeeksi ;)
Paljon on rakkaudettomia ja huonosti toimivia liittoja, mutta kulisseja pidetään yllä ettei lapset tai omaisuus menisi jakoon.
Minulla on ystävä joka sinnittelee avioliitossa kun ei halua perhettään rikkoa. Hän rakastaa lapsiaan yli kaiken ja haluaa olla heidän arjessaan mukana. Mutta hän kärsii hellyyden, läheisyyden ja rakkauden kaipuusta. Mitään yhteistä tekemistä heillä ei ole eikä yhteisiä matkoja tehdä. Parisuhdeterapeutilla he ovat käyneet ja vähäksi aikaa tilanne hieman muuttuikin. Palatakseen sitten taas entiseen malliin.
Minä olen hänen rakkaansa jolta hän saa kaipaamaansa hellyyttä ja rakkautta. Rakastan tuota miestä mutta enempään meillä ei ole mahdollisuutta.
Minun avulla hän jaksaa liitossaan ja on hyväntuulinen ja iloinen myös perheensä parissa.
Aika sitten näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
vaistoavat paljon..Sitä sanotaan, että jos ihminen miettii vielä eroa, välittää toisesta. Vaikka vain vähän..Sitten, kun on "täynnä" ei tarvita enää miettimistä..Tuo perheen kokonaisvaltainen hoito (perheterapia yms.)on hyvä ratkaisu silloin, jos vielä empii..ero ei ole kivuton, jos lapset siinä mukana! Silti ero on monelle helpotus aloittaa uutta.
Jokainen ihminen joutuu käymään läpi erilaiset omaan ikäkauteen liittyvät kriisinsä ja pohdiskelunsa. Olen itse 40 , naimaton ja lapseton nainen, ja koen oman elämäni tällä hetkellä jotenkin mielettömän ahdistavaksi ja itseni tarpeettomaksi. On sellainen hoh.hoijaa fiilis, että miten pitkään tämä elämä vielä jatkuu. Kuulostan varmaan todella masentuneelta, ja kyllä sitä olenkin. Tiedostan kyllä asioita tämän masennuksen takana. Elämä lapsettomana jne.., oma ala tuntuu väärältä vaikka jonkinlaisen repäisyn teinkin.
Yritän tällä vain sanoa, että kaikki ei aina johdu siitä parisuhteesta tai työpaikasta, vaan ihmisen elämään kuuluu näitä ikäkausiin liittyviä ahdistuksia, jotka täytyy vaan käydä läpi, ja toivoa että joskus vielä löytyisi se tasapainoisempi ja onnellisempi olotila.
Ehdotankin, että otat ensin vähän etäisyyttä omasta kuviosta, ja mietit (vaikka ammattiauttajan kanssa) mitä todella ovat ne syyt oman ahdistuksesi takana. Surua, luopumista, vanhemisen pelkoa... Koska ei se elämä välttämättä kumppania vaihtamalla parane, koska jokainen on kuitenkin näiden perusasioiden kanssa yksin.
Kuullostaapa tutulta tuo tarinasi. Minä myös 40 , sinkku nainen, lapseton ja alakaan ei tunnu omimmalta. Onneksi edes sellaisen repäisyn tein jonkin aikaa sitten, että lopetin toimimattoman pitkäaikaisen parisuhteen (seurustelusuhde, ei yhteisasumista).
Samoja mietteitä, miten kauan tämä elämä vielä jatkuu ja minkälaisena. Ei välttämättä kovin kauan, eikä ole niin väliksikään. Onhan tämä nähty ja koettu.
kun ajattelit lasatesi elämää ja minkä kuvan saa avioliitosta ,teet enemmän pahaa kun olet kulissi liitossa ,ero parantaisi varmasti välejänne vaimoonne ja lapset näkisivät, että heitä ette hylkää vaan rakastaisitte yhtä paljon,kuitenkin kun olette tässä tilassa, niin jos ei ammatti auttaja ei käy ,nin pettämis vaihe tulee ja samantien erokin
Kovin oli subjektiivinen tuo kirjoituksesi; mistään kohdasta ei käynyt ilmi, että asiasta olisitte keskustelleet rakentavasti eli pohtineet suhteenne parantamismahdollisuuksia!
Kovin pieniähän nuo teidän lapsenne eivät enää voi olla jos avioliittoakin on 20v takana, joten mikä teitä estää suhtautumasta lapsiinne siten, että he olisivatkin älyllisiä olentoja eivätkä pelkkiä refleksieläimiä - kun vähän ikävästi tökkäsee, alkaa hyppiminen ja riehuminen.
Tämä nyt oli vaan semmoisen vaimoihmisen mielipide, jota petettiin tuollaisen syyn takia totaalisena yllätyksenä ilman mitään ennakkokeskusteluja. Maailma mureni aika totaalisesti ja odotan enää poispääsyä. Raukka kun olen, en uskalla päiviäni itse päättää.