Jumalaa ei ole, mutta onko rakkautta?

Riippuu Jumalasta, onhan näitä uskontoja, joiden mukaan tämän maailman loi paha Jumala, sillä hyvällä on muita kiireitä.

Eihän ne aivokemiat sitä rakkautta aiheuta, vaan jokin ärsyke, kuten vaikkapa kauniin naisen näkeminen. Oikeastaan aika eläimellinen juttu, en näe sitä mitenkään ylevänä, vaan aika alkukantaisena asiana.

Eikä kaikenlainen rakkaus edes näy missään kokeessa, rakastuminen taas näkyy dopamiini tasoina, ja mitä näitä onkaan. Pitäisi siis erottaa rakkaus, ja rakastuminen toisistaan, tekoälylle rakkaus taitaa olla liian vaikea tehtävä, ei sen kapasiteetti kykene sellaista selittämään. Kysy siltä, onko rakkautta olemassa, vai onko se harhaa?

Mielestäni rakkaus on vain harhaa, ihana illuusio, joka auttaa meitä selviytymään, lisääntymään, huolehtimaan jälkeläisistämme. Jumalan kanssa sama juttu, Jumala on humala, rakkaus on huume.

Moni vielä rakastaa oikeastaan sitä rakastumisen tunnetta, hakee sitä, ja vaihtaa kohdetta jatkuvasti, koska rakastumisen tunne katoaa aikaa myöten, rakkaus on ikuista, kohde vain vaihtuu. Voi rakastaa, tai olla rakastunut.

Sulla on tietääkseni vaimo, joten ymmärrän sen, että haluat uskoa rakkauteen, etkä koe sitä illuusiona, sinullakin on siis illuusio, niin kuin uskovallakin on oma illuusio, koita ymmärtää siis niitäkin, joiden illuusio on Jumala. Odotin, että vastaisit, että rakkaus on illuusio, mutta et olekaan ihan niin kova ateisti, kuin esität, vaan sinullakin on illuusio.

Onhan se rakkaus hieno asia, vaikka pelkkä illuusio onkin, kaikki on oikeastaan illuusiota, buddhalaiset muistaakseni ovat ainakin kovasti sitä mieltä.

Anonyymi00005 kirjoitti:

Eihän ne aivokemiat sitä rakkautta aiheuta, vaan jokin ärsyke, kuten vaikkapa kauniin naisen näkeminen. Oikeastaan aika eläimellinen juttu, en näe sitä mitenkään ylevänä, vaan aika alkukantaisena asiana.

Eikä kaikenlainen rakkaus edes näy missään kokeessa, rakastuminen taas näkyy dopamiini tasoina, ja mitä näitä onkaan. Pitäisi siis erottaa rakkaus, ja rakastuminen toisistaan, tekoälylle rakkaus taitaa olla liian vaikea tehtävä, ei sen kapasiteetti kykene sellaista selittämään. Kysy siltä, onko rakkautta olemassa, vai onko se harhaa?

Mielestäni rakkaus on vain harhaa, ihana illuusio, joka auttaa meitä selviytymään, lisääntymään, huolehtimaan jälkeläisistämme. Jumalan kanssa sama juttu, Jumala on humala, rakkaus on huume.

Moni vielä rakastaa oikeastaan sitä rakastumisen tunnetta, hakee sitä, ja vaihtaa kohdetta jatkuvasti, koska rakastumisen tunne katoaa aikaa myöten, rakkaus on ikuista, kohde vain vaihtuu. Voi rakastaa, tai olla rakastunut.

Sulla on tietääkseni vaimo, joten ymmärrän sen, että haluat uskoa rakkauteen, etkä koe sitä illuusiona, sinullakin on siis illuusio, niin kuin uskovallakin on oma illuusio, koita ymmärtää siis niitäkin, joiden illuusio on Jumala. Odotin, että vastaisit, että rakkaus on illuusio, mutta et olekaan ihan niin kova ateisti, kuin esität, vaan sinullakin on illuusio.

Onhan se rakkaus hieno asia, vaikka pelkkä illuusio onkin, kaikki on oikeastaan illuusiota, buddhalaiset muistaakseni ovat ainakin kovasti sitä mieltä.

Lue lisää

”Eihän ne aivokemiat sitä rakkautta aiheuta, vaan jokin ärsyke, kuten vaikkapa kauniin naisen näkeminen.”

Näköärsyke saa muutoksia aikaan hormonitasoissa ja välittäjäaineissa.

Tässä AI-yhteenveto kiihottumiseen (joka voi alkaa näköärsykkeestä) liittyvästä kehon ja aivojen kemiasta.

Sexual arousal chemistry involves a complex interplay of neurotransmitters and hormones like dopamine, norepinephrine, and oxytocin, creating the "rush" of attraction (dopamine/norepinephrine), the pleasure of intimacy (oxytocin), and drive (testosterone/estrogen), all coordinated by brain centers like the hypothalamus, leading to desire, excitement, bonding, and physical response. It's a biochemical cascade driven by mental and physical stimuli, turning feelings into bodily reactions like increased heart rate and blood flow.

”Mielestäni rakkaus on vain harhaa, ihana illuusio…”

Illuusio on havaintoharha. Rakkauteen ei liity minkäänlaisia havaintoharhoja eikä sen puoleen harhaluuloja eli deluusioitakaan. Rakkaus on aivojen tulkinta kehon monimutkaisesta hormonien ja välittäjäaineiden yhteistoiminnasta.

Extremist_atheist kirjoitti:

”Eihän ne aivokemiat sitä rakkautta aiheuta, vaan jokin ärsyke, kuten vaikkapa kauniin naisen näkeminen.”

Näköärsyke saa muutoksia aikaan hormonitasoissa ja välittäjäaineissa.

Tässä AI-yhteenveto kiihottumiseen (joka voi alkaa näköärsykkeestä) liittyvästä kehon ja aivojen kemiasta.

Sexual arousal chemistry involves a complex interplay of neurotransmitters and hormones like dopamine, norepinephrine, and oxytocin, creating the "rush" of attraction (dopamine/norepinephrine), the pleasure of intimacy (oxytocin), and drive (testosterone/estrogen), all coordinated by brain centers like the hypothalamus, leading to desire, excitement, bonding, and physical response. It's a biochemical cascade driven by mental and physical stimuli, turning feelings into bodily reactions like increased heart rate and blood flow.

”Mielestäni rakkaus on vain harhaa, ihana illuusio…”

Illuusio on havaintoharha. Rakkauteen ei liity minkäänlaisia havaintoharhoja eikä sen puoleen harhaluuloja eli deluusioitakaan. Rakkaus on aivojen tulkinta kehon monimutkaisesta hormonien ja välittäjäaineiden yhteistoiminnasta.

Lue lisää

Puolustat kovasti rakkauden olemassa oloa, tuliko sinustakin nyt uskova?

Minusta tuo tekoälysi nyt kokoajan selittää vaan rakastumisen tunnetta, ei itse rakkautta, se toisesta ihmisestä hullaantuminen saa aivot aivan hyrskyn myrskyn, tiedän sen kokemuksesta, toivoisin, etten tietäisi, ei sillä saa muuta aikaiseksi, kuin asiat vaan sekaisin.

Todista tieteellisesti, että rakkaus on olemassa. Mitä se tekoälysi vastaa, kun kysyt siltä, onko rakkaus aivojen synnyttämä harhakuvitelma?

Ihminen siis vaan kuvittelee rakastavansa, kun näkee vaikkapa kauniin naisen, tai nainen komean miehen, eikös se nyt niin ole, pelkkää pinnallista eläimellisyyttä. Ihmisen pitäisi rakastua koko ajan jokaiseen vastaantulijaan, jos kyseessä ei olisi lähinnä seksuaalinen kiinnostus, vaan jokin ihmeen lähimmäisenrakkaus. Onko sitä lähimmäisenrakkauttakaan, vai onko se vain sosiaalisuutta, opittua ystävällisyyttä?

Rakkauksiakin on siis monia, tekoälyyn tukeutuminen ei oikein nyt toimi, ei se kykene ymmärtämään näin absurdia asiaa. Miten mittaat vaikka rakkauttasi lastasi kohtaan, miten se näkyy aivoissa?

Sitten on vielä se itsensä rakastaminenkin, se onkin vaikea laji, oliskos se sitten jotenkin se kaikkein aidoin rakkauden laji, koska olet vain sinä, yksin sinä itse. Jos olisit ainoa olemassa oleva olento, niin miten siinä sitten pärjäisit, kun ei ole ketään muutakaan? Olisi vaan pakko rakastua itseensä, ja vielä yrittää välttää narsismiakin. No, onneksi kukaan ei ole kuitenkaan siinä tilanteessa, paitsi ehkä Jumala, hänhän on täysin yksin, koska ei ole muita jumalia, niin ne ainakin väittävät. Jos olisin itse Jumala, niin haluaisin luonnollisesti kavereita, eli muita jumalia, koska muista ei ole oikein kunnon seuraa, ehkä siksi me olemme olemassa, meistä pitää tulla myöskin jumalia, kaikellahan on yleensä jokin tarkoitus, kehitys johtaa kehittyneempään. En näe oikein mitään muuta järkeä tälle touhulle, miksi tällaiseen maailmaan pitää edes syntyä, jos tästä ei ole edes mitään hyötyä? Mitään järkeä ei ole siinäkään, että eletään yksi, vaivainen elämä täällä, ja sitten ollaan ikuisesti jossain kivassa, tai pahassa paikassa, aivan järjetön ajatus.

Menee aika yli hilseen nuo aivojen tulkinnat, hormonit, ja välittäjäaineet päättävät siis puolestamme rakastammeko, vai emmekö rakasta?

Se tosin ei yllätä, kun jotkut väittävät, että emme oikeastaan itse päätä asioita, vaan jokin muu tekee ne puolestamme, me vaan luulemme tekevämme itse päätöksemme. Voi siinä jotain perääkin olla, jossain tutkimuksessa taidettiin havaita tämä ilmiö, jokin oli jo tehnyt päätöksen, ennen kuin ehdimme asiaa edes kunnolla pohtia.

Eikä kaikki kykene rakastamaan, ehkä lapsuudessa koetun hylkäämisen tunteen vuoksi, syitä on monia. Rakkauskin opitaan, kokemalla itsensä rakastetuksi.

Pohdin vaan näitä asioita, kun Jumalan, ja rakkauden olemassaolo ovat tavallaan aika lähellä toisiaan, molemmat taitavat olla liian hankalia mitenkään todistaa olemassa oleviksi, muuten kuin harhakuvitelman tasolla. Varmaan voidaan laittaa hihhulikin aivokuvaukseen silloin, kun se oikein sekoilee, puhuu kielillä, kaatuilee, sun muuta, ja aivan varmasti kaikki aivosähkökäyrät menee hyrskyn myrskyn.

Anonyymi00008 kirjoitti:

Puolustat kovasti rakkauden olemassa oloa, tuliko sinustakin nyt uskova?

Minusta tuo tekoälysi nyt kokoajan selittää vaan rakastumisen tunnetta, ei itse rakkautta, se toisesta ihmisestä hullaantuminen saa aivot aivan hyrskyn myrskyn, tiedän sen kokemuksesta, toivoisin, etten tietäisi, ei sillä saa muuta aikaiseksi, kuin asiat vaan sekaisin.

Todista tieteellisesti, että rakkaus on olemassa. Mitä se tekoälysi vastaa, kun kysyt siltä, onko rakkaus aivojen synnyttämä harhakuvitelma?

Ihminen siis vaan kuvittelee rakastavansa, kun näkee vaikkapa kauniin naisen, tai nainen komean miehen, eikös se nyt niin ole, pelkkää pinnallista eläimellisyyttä. Ihmisen pitäisi rakastua koko ajan jokaiseen vastaantulijaan, jos kyseessä ei olisi lähinnä seksuaalinen kiinnostus, vaan jokin ihmeen lähimmäisenrakkaus. Onko sitä lähimmäisenrakkauttakaan, vai onko se vain sosiaalisuutta, opittua ystävällisyyttä?

Rakkauksiakin on siis monia, tekoälyyn tukeutuminen ei oikein nyt toimi, ei se kykene ymmärtämään näin absurdia asiaa. Miten mittaat vaikka rakkauttasi lastasi kohtaan, miten se näkyy aivoissa?

Sitten on vielä se itsensä rakastaminenkin, se onkin vaikea laji, oliskos se sitten jotenkin se kaikkein aidoin rakkauden laji, koska olet vain sinä, yksin sinä itse. Jos olisit ainoa olemassa oleva olento, niin miten siinä sitten pärjäisit, kun ei ole ketään muutakaan? Olisi vaan pakko rakastua itseensä, ja vielä yrittää välttää narsismiakin. No, onneksi kukaan ei ole kuitenkaan siinä tilanteessa, paitsi ehkä Jumala, hänhän on täysin yksin, koska ei ole muita jumalia, niin ne ainakin väittävät. Jos olisin itse Jumala, niin haluaisin luonnollisesti kavereita, eli muita jumalia, koska muista ei ole oikein kunnon seuraa, ehkä siksi me olemme olemassa, meistä pitää tulla myöskin jumalia, kaikellahan on yleensä jokin tarkoitus, kehitys johtaa kehittyneempään. En näe oikein mitään muuta järkeä tälle touhulle, miksi tällaiseen maailmaan pitää edes syntyä, jos tästä ei ole edes mitään hyötyä? Mitään järkeä ei ole siinäkään, että eletään yksi, vaivainen elämä täällä, ja sitten ollaan ikuisesti jossain kivassa, tai pahassa paikassa, aivan järjetön ajatus.

Menee aika yli hilseen nuo aivojen tulkinnat, hormonit, ja välittäjäaineet päättävät siis puolestamme rakastammeko, vai emmekö rakasta?

Se tosin ei yllätä, kun jotkut väittävät, että emme oikeastaan itse päätä asioita, vaan jokin muu tekee ne puolestamme, me vaan luulemme tekevämme itse päätöksemme. Voi siinä jotain perääkin olla, jossain tutkimuksessa taidettiin havaita tämä ilmiö, jokin oli jo tehnyt päätöksen, ennen kuin ehdimme asiaa edes kunnolla pohtia.

Eikä kaikki kykene rakastamaan, ehkä lapsuudessa koetun hylkäämisen tunteen vuoksi, syitä on monia. Rakkauskin opitaan, kokemalla itsensä rakastetuksi.

Pohdin vaan näitä asioita, kun Jumalan, ja rakkauden olemassaolo ovat tavallaan aika lähellä toisiaan, molemmat taitavat olla liian hankalia mitenkään todistaa olemassa oleviksi, muuten kuin harhakuvitelman tasolla. Varmaan voidaan laittaa hihhulikin aivokuvaukseen silloin, kun se oikein sekoilee, puhuu kielillä, kaatuilee, sun muuta, ja aivan varmasti kaikki aivosähkökäyrät menee hyrskyn myrskyn.

Lue lisää

”Puolustat kovasti rakkauden olemassa oloa, tuliko sinustakin nyt uskova?”

Uskovaiset väittävät, että Jumala on Rakkaus. Sinä ilmiselvästi olet uskovainen, joka haluaisi olla ateisti ja siksi jankutat tuota ”Rakkaus kuuluu uskontoon ja Jumalaan”. Minä taas päin vastoin argumentoin, että rakkaus on biologinen ilmiö, jonka aiheuttaa eläimen kehon hormonien ja välittäjäaineiden toiminta, jonka eläimen aivot tulkitsevat tunteeksi, jolle ihminen on antanut nimen ’rakkaus’. Ei ole mitään epäilystä siitä, etteikö esimerkiksi kalifornianhiiren aivot tunne rakkautta kun se parittelee kumppanin kanssa, kiintyy siihen niin lujasti, että muodostaa nisäkkäistä kaikista lujimman monogamisen parisuhteen.

”Minusta tuo tekoälysi nyt kokoajan selittää vaan rakastumisen tunnetta, ei itse rakkautta…”

Yritä ymmärtää kokonaisuus. Rakkaus on nimi tunteelle eli aivojen tulkinnalle siitä, mitä eläimen kehossa tapahtuu. Rakkaus on todellinen ilmiö. Kehon tapahtumia voidaan mitata hormoni- ja välittäjäaineiden pitoisuuksista. Aivojen tulkintaa tuosta voidaan mitata toiminnallisella magneettikuvauksella (fMRI).

”Ihmisen pitäisi rakastua koko ajan jokaiseen vastaantulijaan…”

Unohdit parisuhteen. Se on perustavanlaatuinen evoluutiobiologinen ilmiö, jonka etuna on jälkeläisten selviämismahdollisuuksien paraneminen, parin hyvinvointi eikä jokaisella lisääntymiskierroksella tarvitse käydä kuluttavaa taistelua lisääntymisoikeudesta. Siksi monogamiset eivätkä muutkaan eläimet rakastu jatkuvasti ja jokaiseen vastaantulijaan.

Pair bonding is the strong, often long-lasting attachment between two individuals, typically a male and female, for reproduction and raising young, seen in many monogamous animals like birds and some mammals, but also fundamentally important in humans for companionship, co-parenting, and emotional well-being, involving specific brain circuits (like dopamine rewards) and behaviors like proximity, partner preference, and joint defense. It's a crucial evolutionary adaptation, promoting offspring survival and forming the basis for family structures in humans, though its manifestation varies from seasonal bonds to lifelong partnerships.

”…tekoälyyn tukeutuminen ei oikein nyt toimi, ei se kykene ymmärtämään näin absurdia asiaa.”

Minun laittamat tekiälytiivistelmät ovat asian ytimessä. Sinä jankutat vastaan kun et tunne ilmiöitä ja niiden takana olevia tieteellisiä faktoja.

”Miten mittaat vaikka rakkauttasi lastasi kohtaan, miten se näkyy aivoissa?”

Tämä paljastaa, ettet ymmärrä asiaa. Tuo on erittäin helppo mitata. Asetetaan koehenkilö fMRI-laitteeseen ja näytetään hänelle lasten kuvia. Uskallan lyödä ison vedon siitä, että AI tunnistaa koehenkilön aivokuvasta lähes 100% varmuudella milloin koehenkilö katsoo oman lapsensa kuvaa.

Minulta viini nimenomaan vie jalat.