Joulu tulossa

Ahdistaa..Elämäni kamalin joulu. Voi kun pääsisi jonnekin piiloon ja saisi nukkua koko joulun ajan...

Mieheni kuoli kesällä ja ainoa poikani teki elämäni hankalaksi vaateilaan...

Meillä oli keskinäinen testamentti ja se oli hänelle liikaa..Vaatii koko jäämistöä itselleen perustellen että minä pakotin mieheni testmentin tekoon..(on tehty yli 30 vuotta sitten)

Ensin laittoi yhteissen tilimme kiinni vaikka meilä oli molemmilla omistusoikeus sekä kaikissa olosuhteissa käyttöoikeus. Verottajalle ilmoitti etten ole kykenevä hoitamaan asioita jne.

Uhkaili oikeudenkäynneillä kun olin hoitanut viimeisen puolen vuoden ajan mieheni sairastaessa kaikki asiat edunvaltuutuksella. (ei ehditty vahvistaa)

Uhkaili ja vaati kallita ja suuritöisiä hautajaisia ilmoittaen niistäkin haastavansa minut oikeuteen.

Vei asuntoni avaimen ja kulki ulkotiloissani vieden tavaraa.omin lupinsa.

Kulki ja haki laskut joka paikasta merkitsi itsensä kuolinpesän hoitajaksi väitti etten maksa laskuja sekä hävitti ne.

Väitti minun siirtäneen rahat pois tileiltä jne.

Perunkirjoituksesta ilmoitti etten ole oikeutettu sitä pitämään ei tullut sinne ollenkaan ja väitti sen olevan ilman hänen läsnäoloaan mitätön.

Viimeisin vaade on että minun pitää tallettaa kuolinpesän tilille hautajaisiin käytetty rahasumma pankikitakuulla.

En tämän vuoksi ole edes surutyötäni saanut tehtyä ja tuntuu että olen sekoamassa..

Onko kenelläkään muulla samantapaisia kokemuksia.
074
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Ahdistaa..Elämäni kamalin joulu. Voi kun pääsisi jonnekin piiloon ja saisi nukkua koko joulun ajan...

Mieheni kuoli kesällä ja ainoa poikani teki elämäni hankalaksi vaateilaan...

Meillä oli keskinäinen testamentti ja se oli hänelle liikaa..Vaatii koko jäämistöä itselleen perustellen että minä pakotin mieheni testmentin tekoon..(on tehty yli 30 vuotta sitten)

Ensin laittoi yhteissen tilimme kiinni vaikka meilä oli molemmilla omistusoikeus sekä kaikissa olosuhteissa käyttöoikeus. Verottajalle ilmoitti etten ole kykenevä hoitamaan asioita jne.

Uhkaili oikeudenkäynneillä kun olin hoitanut viimeisen puolen vuoden ajan mieheni sairastaessa kaikki asiat edunvaltuutuksella. (ei ehditty vahvistaa)

Uhkaili ja vaati kallita ja suuritöisiä hautajaisia ilmoittaen niistäkin haastavansa minut oikeuteen.

Vei asuntoni avaimen ja kulki ulkotiloissani vieden tavaraa.omin lupinsa.

Kulki ja haki laskut joka paikasta merkitsi itsensä kuolinpesän hoitajaksi väitti etten maksa laskuja sekä hävitti ne.

Väitti minun siirtäneen rahat pois tileiltä jne.

Perunkirjoituksesta ilmoitti etten ole oikeutettu sitä pitämään ei tullut sinne ollenkaan ja väitti sen olevan ilman hänen läsnäoloaan mitätön.

Viimeisin vaade on että minun pitää tallettaa kuolinpesän tilille hautajaisiin käytetty rahasumma pankikitakuulla.

En tämän vuoksi ole edes surutyötäni saanut tehtyä ja tuntuu että olen sekoamassa..

Onko kenelläkään muulla samantapaisia kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu