Maksan Sijainti

Missä kohdalla maksa on? Minkä pituinen arpi jää maksansiirrosta ja missä kohdalla se on? Pääseekö teholta yhden päivän jälkeen pois?
1117910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Vasemman korvan alapuolella, kateenkorvan vieressä. Voidaan vaihtaa polikliinisesti paikallispuudutuksella. Yksi tikki tulee.

Hae hyvä ihminen apua itsellesi ihan luonnossa.

Äänestä

Maksa sijaitsee oikealla puolella alimpien kylkiluiden suojassa. Jos maksa on esimerkiksi turvonnut, sen voi tuntea makuulla painettaessa kylkiluiden reunamaa.
Itselleni on tehty maksabiobsia (eli otettu näyte), arpi sijaitsee alimman ja toiseksi alimman kylkiluun välissä.

Äänestä

Jos jollekin tehdään maksansiirto, niin arpi on todellakin viimeinen asia mitä mietitään. Siinäkin, niin kuin muissakin leikkauksissa, pääpaino on oleellisissa asioissa.

Äänestä

teholta jos pääsee alta viikon (kaikki mennyt hyvin, niin hyvä.

Äänestä
  • toisinpäin, eli toinen pystysuunnassa. Lisäksi pikku arpia jää katetreista. Mut, mitäs noista jos elämälle saa jatkoaikaa.

    Ja Fannylle - olisit istunut bologian tunnilla koulussa vähän ahkerammin. Vai mitä noi kysymykset tarkoittaa?

    Äänestä

  • vielä kirjoitti:

    toisinpäin, eli toinen pystysuunnassa. Lisäksi pikku arpia jää katetreista. Mut, mitäs noista jos elämälle saa jatkoaikaa.

    Ja Fannylle - olisit istunut bologian tunnilla koulussa vähän ahkerammin. Vai mitä noi kysymykset tarkoittaa?

    Löysin tämän ketjun vasta nyt ja tunnistin aloittajan, siksi haluan nyt oikaista pari asiaa, jos joku kirjoittajista on edelleen täällä lukemassa...
    Fanny oli lievästi vammainen tyttäreni (siksi biologia oli hieman hataraa) ja oli OIKEASTI hädissään mahdollisesti tulevasta maksansiirrosta - yksinäisyyden pelko vieraalla paikkakunnalla ja sairaalakammo!
    Siirto tuli yllättäen ajankohtaiseksi syksyllä 2009, ja tytär menehtyi tammikuussa 2010 maksansiirron jälkeiseen käänteishyljintään...

    Äänestä

  • Äiti60 kirjoitti:

    Lämmin osanottoni.

    Nyt on Fannylta kivut ja pelot poissa. Voin vain kuvitella surua, minkä oman lapsen menettäminen tuo. Paljon jaksamista eteenpäin sinulle ja muille Fannyn läheisille!

    Äänestä

  • äiti myös kirjoitti:

    Lämmin osanottoni.

    Nyt on Fannylta kivut ja pelot poissa. Voin vain kuvitella surua, minkä oman lapsen menettäminen tuo. Paljon jaksamista eteenpäin sinulle ja muille Fannyn läheisille!

    Kiitos osanotosta!
    Vaikka aika kuluu enkä jatkuvasti mieti tyttären kohtaloa - niin ei tarvita isoa asiaa, kun jo kyyneleet nousevat silmiin... Kuten tuo viestisi esimerkiksi.
    Nyt on juuri se aika vuodesta, kun leikkauksen jälkeinen käänne pahempaan tapahtui - ja siitä alkoi kolmen kuukauden raju taistelu.
    Vaikka tietysti iso operaatio jännitti (tytär ei myöntänyt pelkoaan kun oli päättänyt, ettei jää leikkauspöydälle), niin emme osanneet mitenkään kuvitellakaan tuollaista käännettä - ja lopputulosta...

    Äänestä

Missä on maksan sijainti kehossa? Oikealla vai vasemmalla puolella?

Äänestä

En tiiä mutta se valittelee kovasti

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Fanny kirjoitti:

Missä kohdalla maksa on? Minkä pituinen arpi jää maksansiirrosta ja missä kohdalla se on? Pääseekö teholta yhden päivän jälkeen pois?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu