Häsan väki näyttää ottaneen vetovastuun päätoimittajansa suulla, Hamkin siirrosta keskustan liepeille. Päätoimittajan agressiivinen ote hankkeen puolesta suoranaisesti hämmentää. Epäröivien päättäjien suoranainen rienaaminen päätoimittajan suulla ja toimituksen teettämä kysely Häsan kanssa samaan konserniin kuuluvalla toimijalla heittää kysymyksiä lehden motiivista. Kyselyä toimitus ei myöskään suostunut ihan seikkaperäisesti lukijalle avaamaan ja sekin kyllä haiskahti aika lailla sille ihtelleen, koska kyllä vastauksia oli annettu peräti neljä ja ei vastauskia vain yksi ainokainen - sanotaan nyt tuohon vielä, että kysely tuottikin sitten yllättäen toimituksen mielenmukaisen lopputuloksen!!!
Päätoimittajan mukaan päätös siirrosta pitäisi tehdä heti ja epäröimättä, vaikka kaupungin johtokin odottelee vasta asiasta tehtäviä selvityksiä ja tutkimuksia. Asiassa on toden totta vielä lukuisa määrä solmuja aukomatta, eikä kaikkia kysymyksiä siirtoa koskien ole edes vielä ainakaan julkisesti käsitelty millään tavoin.
Kun vielä on niin, ettei siirrosta aiheutuvaa lisäarvoa ole osattu kuvata muulla kuin jollain hahmottomalla tulevaisuus skenaariolla, tuntuu koko siirto olevan täysin järjetön, lähes yhtä absurdi kuin Euroopan suurin autokauppa Hämeenlinnassa.
Hankkeen kaupungille aiheuttama hintalappu ei ole kysymyksistä vähäisin, mutta sen lisäksi on tukku muita asioita, mitkä pitäisi ratkaista ainakin auttavasti, ennen kuin minkäälaisia, edes alustavia päätöksiä asiassa voi odottaa päättäjiltä. Opiskelijoillahan on tällä hetkellä asunnot valtaosin Visamäessä. Lähes ilmaiset autopaikat sijaitsevat alueella niin ikään. Monilla opiskelijoilla on myös taaperoikäisiä lapsia, joiden päiväkoti sijaitsee sekin Visamäessä.
Siirron ja siis uuden kampuksen rakentamisesta kaupungille koituvaksi hinnaksi on heiluteltu 30 miljoonaa euroa, eikä tähän ole vielä laskettu kaupungin kustantavaa infraa, joten todellinen hinta kaikkine oheis kuluineen on varmasti lähempänä 40 kuin 30 miljoonaa. Autopaikoitus aiotaan uudessa paikassa hoitaa parkkitalolla, jonka hintaa ei edes ole vielä kaiketi edes arvioitu. Parkkitalossa pysäköintiin ei varmasti kovin monella opiskelijalla ole sitten edes varaa, eikä tätäkään ole ilmeisesti järin paljon mietitty.
Entä sitten asunnot? Kovinkaan moni opiskelija tuskin jää asumaan siirron jälkeen Visamäkeen, eikä toisaalta keskustasta löydy millään asuntoja kuin murto-osalle. Jos asuntoja jostain kummasta keskustan alueelta löytyisikin, jää Visamäkeen tämän jälkeen valtava asuntomassa tyhjilleen. Uusi päiväkotikin tarvittaisiin keskustaan, mihin se rakennettaisiin ja kuka sen maksaa? Hamkin johto on maalaillut Visamäkeen tyhjilleen jäävien tilojen myyntiä, joka on luvalla sanoen kyllä melkoisen mahdotonta sekin - onhan mm. kaupunkikin yrittänyt saada tyjjiä tilojaan ja vieläpä keskustassa saada myytyä vuosikausia, siinä kuitenkaan onnistumatta.
Jos päättäjät päättäisivät kuitenkin kaikki nämä asiat sivuuttaen hypätä silmät kiinni kaivoon, odottaen että asiat jotenkin järjestyvät, saattaa siirron jälkeen kaupunkia odottaa katastrofi. Kun kymmenien miljoonien investointi on tehty, huomataan, ettei opiskelijoita ym. asioiden vuoksi enää uuteen kampukseen saadakaan. Toivon ja uskon, että päättäjät osaavat ottaa kaikki nämä seikat huomioon, eivätkä taivu toimituksenkaan painostuksen edessä.

Vastaukset 64
Vanhimmat
Aito persu on kaikkea vastaan ja kaiken takana on salaliitto. Varjele meitä näiltä.
Jos selkeän epäonnistumisen esille tuonti on salaliitto niin olkoon niin,edessä saattaa nimittäin olla uusi scc
Onko Gäry jo hakemassa taasen rahaa Sampian kuninkattarelta
Minkä selkeän epäonnistumisen?
Olipa hyvin mietitty ja perusteltu aloitus, kiitokset aloittajalle. HAMK:n siirrrosta hyötyisivät ennenkaikkea rakennusliikkeet ja niihin kytköksissä olevat poliitikot, siksihän he näitä aloitteita tuovatkin esille veronmaksajien kustantaessa koko lystin. Hauskaa halutaan kyllä pitää, kunhan vaan joku muu maksaa lystinpidon.
Miltä tuntuu kiittää itseään? Kannattaisi kirjoituksen tyyliä edes vähäsen vaihtaa ettei heti jää kiinni itsekehusta.
Kyllähän tähän hallitukseen on saatava piste, ennen kuin ollaan suossa. Jo pelkästään tuo investoinnin suuruus on tuhoisa kaupungille, tilanteessa jossa pitäisi saada mm. lyseon kymmenien miljoonien remontti käyntiin
Hämeensaareen ei saatu kerrostaloja, grynderit kun ovat järjissään ja nyt yritetään lobata HAMK -kampusta ja kupata siihen veronmaksajien rahat, hahahaa, saa nähdä onnistuuko, tuskinpa vain?
Älkää pelätkö, tämä järjetön haaveilu lopahtaa viimeistään siihen, kun vanhoja Hamkin rakennuksia ei saada myytyä
Vammainen aloitus. Luulee tietävänsä.
Niin on että tyhjää tymisöö.
Naurettavaa puuhailua, yliopisto kiitos tilalle!
Samas mieltä naurattaa HAMKin siirron vastustaminen
Palstan aloittajalle. HÄsa on nykyään vassareitten äänenkannattaja, se on tullut selväksi kun lueskelee päätoimittajan kirjoituksia. Tämän päätoimittajan mielestä kaikki naisia arvostelevat ovat naisvihaajia, tämmöisen käsityksen sain eräästä hänen naurettavasta kannanotosta. Minä ilmeisesti olen yksi näistä kun arvostelen hänen kannanottojaan. Ei se mitään sitten ollaan.
En ole tätä läpyskää lukenut 15 vuoteen. KAMALA HINTA JA SILKKOA SISÄLTÄ!
Anteeksi olen nuori enkä tajuu. Mitä on silkko?
Se on männystä tehtyä ravinneköyhää leivänkorviketta, jota mm nykyvanhukset on syöneet juuri kun heidän aivojensa kehitys olisi vaatinut hieman enemmän vitamiinipitoista evästä kuin tämä nilan järsiminen. Vajaaksi jäi.
Nuoret on melko tyhmää väkeä, älykkyysosamäärä on laskussa. Terveisiä Mensasta!
Kunhan nyt odotellaan selvityksiä, ja jos ne eivät ole "Hamk heti keskustaan" asenteella tehtyjä, huomataan miten järjetön ja ainoastaan verovaroja syövä tämä hanke on
”Oikea konsultti”, niin saadaan ”oikea suositus”. Tuskin maltan odottaa.
Ainakin sotemaksuja ollaan nostamassa melkein seitsemän prosenttia vuoden 2026 alusta.
Sitten on muka varaa tuollaisen kampuksen tekoon, ei kiitos.
Nyt pitää oikeasti kysyä veronmaksajien mielipidettä ja kysely pitää suorittaa asiakaskirjeellä, ei netin kautta, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta antaa mielipidettään netin kautta.
Veronmaksajilta tulee kysyä haluatko maksaa veroja. Minäkin vastaan.
Veronmaksajat ja sinä vastaatte. Okei, mut ei sun tarvi.
Ai että haluanko maksaa veroja? Kyllähän minä. Verorahoilla kuitenkin saamme palveluita yms.
Vastaampa minäkin. Kukapa sitä nyt veroja haluaisi maksaa. Veroprosentti vois olla 0
Juu hämäläiset oottaa kun juna on jo mennyt . Siinä käy vähän samalla tavalla kun pendoliinin kanssa kun pyyhältää aseman ohi no toki kiva kuulla kuulutus et ohittaa.
Sukari naureskelee kun hämeen hitaat miettii. Perusti autokauppakeskittymän mille oli varattu tontti tohon pelolle . Mut kun ei niin ei turha vikistä sekin juna meni jo.
Hyvin kirjoitettu potaskaa. Pakko olla kytköksiä Venäjän Puuttinismiin jossa kaikki on vihollisia ja hyökkää kimppuun.
Ei muuta kun perustetaan mielisairaala Visamäkeen ja vapaa paikka kirjoituksen laatijalle se olisi paluu menneisyyteen. Johan sinne lähelle valmistui näille laitapuolen kulkioille asunnot josko sinne mahtuisi muutama valopää lisää.
On hauskaa, kun ei ole minkäänlaisia asiaperusteita, niin heitellään paskaa. Aloituksen perusteita on tietysti mahdoton kieltää, joten näinhän se menee
Samaa mieltä avaus on paskaa ilman asiaperusteita.
Komppaan edellistä vahvasti.
Riihimäellä ja Lahdessa ne hymyilee Pendis pysähtyy ja uutta koulua nousee. Täälä mietitään minkä korkuisen laatikon saa rakentaa Sibbe syntymätalon viereen. Jättäkää nyt se rakentamatta ja pientä puistoon ja kevyttä Sibbe konserttia lavoineen ja katsomoineen. Ei voi käsittää et Lahdessa on jo Sibbe talo. On toriparkkia sekä kaikki fasiliteetit kunnossa . Kansalle huvia ja nämä vastarannan kiisket ei todennäköisesti itse tarvi niin ajattelevat ettei muutkaan.
Pellejä ovat nämä vastustajat. Mitään kehitystä ei saa kaupunkiin tulla. Kaikki torpataan.
Jonkun on hinattava ja aivan loistavasti perusteltu lehtikirjoitus .
Kylläpä oli hyvä ja hyvin perusteltu avaus ketjun aloittajalta, suurkiitokset. Kyllähän Hämeenlinnassa riittää näitä SCC-autotaloa ja HAMK:in siirtoa haikailevia taivaanrannan maalareita ja hörhö-haihattelijoita.
Nyt oli haalittu peräti ex pankinjohtaja huoltamaan siirron autuutta, ikäänkuin hänellä olisi suuri asiantuntijuus asiassa. Jos tämä hulluus menee läpi voidaan odottaa veronkorotuksia, ja miten se sitten vaikuttaa taas tänne muuttoa aikoviin.
Tänne muuttoa aikoviin? Ai niin kun Tapahtumapuisto houkuttelee tänne lapsiperheitä. Heitäkö tarkoitat?
Hamki keskustaan oli ensin kiva ja hauska idea, lisää elämää ja kehitystä keskustaan! Nyt kun olen kuunnellut opettajia, oppilaita, ja veronmaksajia yleensä olen ihan eri kannalla, vaikuttaisi taas olevan hyväveli verkoston suhmurointiyritys kupata meidän verorahoja jonkun kaverin firmoihin ja parkkitaloihin. Tilat loppuu, parkit loppuu tai kallistuu liikaa, kaikkea ei pysty siirtämään kuitenkaan, ja rautatieasema on silti vielä kaukana. Tuplatkaa bussiyhteydet Visamäkeen ja kilpailuttakaa ne sillä tavalla että liikenne oikeasti toimii, nyt on liian usein vanhaa kalustoa tienposkessa. Ja lopettakaa niitten parkkitalojen kanssa sählääminen, niitä ei halua eikä käytä juuri kukaan.
Itse kannatan tätä vain siitä syystä että PERSut on vastaan
Kyllä. Joskus hyvinä aikoina äänestykset päättyi aina 7-4 persujen häviöön. Ne ei saanut yhtäkään mieleistä päätöstä läpi ikinä.
Hyvää aikaa todella hyvää.
Näin se meni, mutta ei voida millään mittarilla sanoa noita aikoja hyviksi. Miten tuolloin hoidettiin esim. kaupungin taloutta 7-4 linjalla? Minäpä vastaan - juurikin noina aikoina kaupungin velka lähes tuplattiin 170 miljoonasta 320 miljoonaan ja samaan aikaan asukkaiden verotusta kiristettiin 2%:lla. Valtion puolelta Hämeenlinnaa uhkasi tuolloin kriisikunta menettely, joka vältettiin hiuksen hienosti sähkölaitoksen myynnistä saatujen miljoonien turvin.
Täydellisen utopistisia hankkeita ajettiin tuolloin myöskin kaupunkiin, jotka kaikki kaatuivat yksi kerrallaan. Hämeenlinna jäi junnaamaan näissä hankkeissaan, ja asukaat täällä unohdettiin tyystin. Arvostettu lääkäri Seppo Rehunen kutsui lehtikirjoituksessa tätä aikaa hukatuksi vuosikymmeneksi, ja sitä se toden totta oli. SCC:ssä oikeiastaan kulminoitui koko 7-4 aikakausi ja sen mukanaan tuoma häpeä kaupungin päättäjien niskaan. Aika kuvaavaa on myöskin se, kun apulaisjohtaja Juha Isosuolta kysyttiin saavutuksiaan kaupungissa eläkeiän kynnyksellä, oli vastaus kerrostalot🤣.
Kannattaa katsoa valtuustovideo kun Persut hurraa kun scc autotalo tulee kaupunkiin.
Juhis runnoi myös Pöölin läpi. Jokaisessa kokouksessa hän muistutti ainakin kerran. Aseman pysäköintiratkaisullakin on jo kiire.
No tarpeeseen se varmasti tuli tosin en minä ole tarvinnut mutta ehkä joku on.
Persut pettää aina.
Tuosta en tiedä, mutta sanoisin, että 7-4 ajan kokdem tuhosi kaiken, mitä oli tuhottavissa, ja jälkiä korjataan vielä kauas tulevaisuuteen
Persujen ankeuttamispolitiikan jälkiä korjataan vielä pitkään Hämeenlinnan keskustassa.
Vastustamme myöskin ankeuttamista kuten kaikkea muutakin.
Mutta hei, persujen aloitteesta saadaan uusi pysäköintitalo keskustaan!
Kattokaa vaan niin kaupunginhallitus on siirron kannalla, varsinkin tämä puheenjohtaja. Sitä saa kaupunkilaiset minkä ansaitsee, äänestivät vassareita. Valitettavaa.
Parempi kun siirtää kirjansa toiseen kaupunkiin. Verotkin putoisi pari prosenttia, eikä tarvitsisi maksella näitä kalliita investointeja. Silti voisi asua samassa osoitteessa missä nytkin asuu.
Päätoimittajalla on tapana suhtautua asioihin melko yksioikoisesti, ja niin tässäkin - mutkat suoriksi, karmit kaulassa. Kunhan nyt malttaisi edes selvityksiä odottaa,ennen kuin vouhottaa siirrosta suu vaahdossa
Joko Ilkkala kirjoittaa valitusta?
En osaa sanoa, mutta minä kirjoitan valituksen JSN:ään viitasesta valtuutettujen herjaamisesta julkisesti
Persut on persuja.
Eikö mitään saa enää sanoa?
Kannattaisi esittää seuraavat kysymykset: miksi HAMK yleensäkin rakennettiin aikoinaan Visamäkeen ja miksi se ei muka saisi enää jatkaa siellä?
Miksi minulta kysyt kun en voi tietää? Kysy yleensäkin se tietää.
Muista ottaa lääkkeesi
Se rakennettiin sinne kun siellä vieressä oli opiskelijoitten asunnot. Luuleeko nämä päättäjät että nämä jalattomat kävelee keskustatsta Visamäkeen. Jos siirtyy keskustaan niin täytyy näille jalattomille hommata linja.autokyyti, se maksaa.
Kannattaa kysyä myös mitä maksaa nykyisen HAMKin pitäminen paikallaan vs HAMKin siirto keskustaan?
Jos joku vielä tilaa häsaa kannattaa vetää tilaus äkkiä pois
Kiitos vinkistä, laitoin viime hetken lahjaksi lehtitilauksen.