Millä alueella huonoosaiset??

Ekonomit

Olemme akateeminen perhe Helsingistä, joka muuttaa Jyväskylään. Haluamme löytää asuinalueen jossa olisi mahdollisimman vähän köyhiä,työttömiä,syrjääntyneitä ja pakolaisia.Jyväskylä on meille suht tuntematon,mutta pian uusi kotimme.

118

23024

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Samuli Ranta

      Samulinrantaan on suunnitteilla köyhyyden viimeiset stopparit - sähköaidat, jotka rankaisevat huonoja seiväshyppääjiä armottomalla 250 V jännitteellä. Kuvittele kun sellainen kulkee aitaan juuttuneesta toisesta jalasta kassien kautta toiseen koipeen. Aih kipinöi munissa mukavasti ja pistää häpykarvat sykkyrälle. Saattaa myös lähkeessa olla ruskea läikkä sellasen tällin jälkeen. Olen myös kuullut että Samulinrannassa partioivat asukkaiden muodostama suojeluskunta, joilla vyöllään killuu Desert Eagle - stopparit. Pistooli on rakennettu vahvatekoiseksi, joten tyhjänäkin painoa on pelkällä aseella himpun yli 2kg täysi lipas noin 300 grammaa. Joten ihan pienille ampujille ase on hankala, suuren kahvan ja koon takia.

      Rekyyli on mielestäni "puhutteleva" mutta ei ollenkaan mahdoton. Samulinrannan ampumaradan vieruskopit tyhjenee ja takaa kuuluu "mikä helvetti toi oli" -kauhistelua älyttömästä jysäyksestä johtuen. Hämärällä ammuttaessa suuliekki häiritsee, mutta senkin saa minimoitua latauksen muutoksella. Tietysti jos on kovin heiveroinen ampuja niin ei välttämättä kannata kokeilla ampumista. Tehoa löytyy noin 60% enempi kuin vaikkapa .44mag.

      • Kuokkalassa

        Ja yksityinen vartiointi omakotitaloissa.
        Joten ei tuosta paljoa tarvii kehitellä.

    • Ei naapureita

      Metsästysseuraan nimismiehen kanssa suunnittelemaan köyhien ampumista.

      • elintaso

        Kaupunkilaisilla on paljon suuremmat tulot ja asunnot nuppia kohti kuin maalaiskuntalaisilla.

    • trollaaja

      Vaajakosken Haapaniemessä.
      Sinne vaan.

      Oikeasti tuollaista kysytään välittäjältä eikä täältä. Välittäjä kertoo asian tarkalleen.
      Mietitään yhdessä mikäs tilanne on:
      Jos on lapsia, tulossa olisi uusi alue leirintäalueelle, sopivalla rahalla voisi kaupunki myydä tiskin alta tontin.

      Jollei ole, keskustassa saneerataan asuntoja ja välillä tulee uusiakin taloja. Sieltä kattohuoneisto. Harjun takana on paljon omakotitaloja. Jyrää yhden maan tasalle ja rakentaa uuden. Ja eikös oikein lehdessäkin ollut kuinka tourujoen vieressä olisi omakotitalo myynnissä. Polttivat entisen ja rakensivat uuden.

      Oikeat ekonomit eivät muuta Jyväskylään.
      Ne on enempi tätä puskajussiväkeä jotka tänne muuttaa jollei ole ihan pakko.

    • Nythän on menossa

      Jyväskylän Kesä.
      Sinne vaan kokkelinokat.

    • Jklmlk

      Varmaan joka aluella on jonkin verran huono-osaisia ja syrjääntyneitä. Mutta kaupungin puolelta en muuttaisi Kangaslammen suuntaan, Keltinmäkeen enkä Kuokkalaan. Samulinniemi on kivaa aluetta, mutta tontteja siellä ei taida olla. Mannila on myös kivaa aluetta.

      Suosittelisin kuitenkin muuttamaan maalaiskunnan puolelle. Paljon mukavampi paikka!!

      • mlk:ssa haisee pahal

        on tullut entistä mukavampi, kun ne sisäänpäinlämpeävät kuntapäättäjien koplat on saatu hajaantumaan. Esim. maalaikunnan sosiaalilautakuntaa piti hallussaan tietty demariporukka, jota tukivat muutamat vassarit ja jemmarit. Joukossa esim. sijaisvanhempia / perhehoitajia. Olivat erikoistuneet siihen, että asiakkaat eivät koskaan saaneet tahtoaan läpi. Kerran kyllä hallinto-oikeudessa! hah, hah, haaaaa... Yksi oli pahin ja yli muiden. Onneksi tuota järkyttävän haisevaa maalaiskuntaa ei enää ole. Pravoo...... Nyt Jyväskylä. Jeeeeeeee.....

    • Tontit jaossa

      Vältätte parhaiten huono-osaiset ja sivistymättömän moukkajoukon kun odotatte hetkisen: upealla paikalla sijaitseva Tuomiojärven leirintäalue lakkautetaan ja alueelle tulee puisto pieni uimaranta ja muutama VAPAA TONTTI valituille.

      Näitä tontteja ei myönnetäkään hakemuskaavakkeiden perusteella, vaan on sovittava henkilökohtainen käynti virastotalolla. Siinä sitten punnitaan yhdessä silmäätekevien kanssa löytyykö sitä sivistystä ja henkilökohtaista edustavuutta järven ranta-ok-taloon keskustan kupeeseen. Alueesta on tarkoitus tehdä eräänlainen käyntikortti Suomen Ateenalle, Juvaskulalle.

      • "Löylyjoen asukas"

        Kivelän rantaan eli leirintäalueen tontille rakennetaan tähän tietoon kerrostaloja. Ei korkeita mutta sanotaan pienkerrostaloja.

    • JKLMLK

      Tulotilastoissa jyväskylän (ja jklmlk:n, 40250 JKL ulottuu maalaiskunnan puolelle, ritoniemeen) postinumeroalue 40250 JKL on ollut ykkönen jo pitkään.

      Esim. Ritoniemi on omakotitaloalue, johon on jostakin syystä haluttu muuttaa. Alueella asuu paljon toimitusjohtajia ja muita vaikuttajia. Tällä hetkellä alueelta on vähän tarjolla omakotitaloja tai tontteja. Hinnat ovat tietysti korkeita.

      • Asukas

        Ritoniemi on tosiaan ollut haluttu asuinpaikka jo pitkään. Alue on vanha ns. tilkkutäkki-omakotialue. Ts. löytyy vanhoja ja uusia taloja sekaisin. Muutama rivitalo. Alueella ei ole kerrostaloja, kuin pari pohjanniementiellä (muistaakseni, nekin omistusasuntoja).

        Kovin vähän siellä käy asuntokauppa, joten vaikka alue on suuri, on hankala löytää minkäänlaista myynnissä olevaa asuntoa sieltä. Hinnat ovat korkeanpuoleiset, jyväskylän mittapuussa. Eteläsuomalaisittain ehkä halvat ?
        Rakentamattomia tontteja on itse asiassa muutama kymmentä. Ne ovat vain tällä hetkellä osana pihapiiriä. Uudessä kaavassa isot tontit lyötiin useaksi tontiksi.

        Oletteko kiinnostuneet rakentamisesta, vai uuden ostamisesta ? Tervetuloa alueellemme.

      • siellä

        onnes saa halpaa pilvee, lisäkäyttö tiputtaa hintoi

      • Laralirum

        Eikös Ristikivi ja Nenäinniemi ala olemaan jo aika kallista aluetta ja perheetkin sen mukaan...

      • jepskukkuu
        Laralirum kirjoitti:

        Eikös Ristikivi ja Nenäinniemi ala olemaan jo aika kallista aluetta ja perheetkin sen mukaan...

        mahdollisimman kauas muista ihmisistä;näin ei tarvitse pelätä naapurin olevan työtön pummi,pakolainen,alkoholisti,huumehörhö,mielenterveyspotilas,homo tai muuten vain ongelmainen.Hankkikaa mielellään myös sähköaita;näin vältytte mahdollisilta yllätysvierailta.Kaupungilla kulkiessanne muistakaa suojautua hyvin mahdollisilta bakteereilta,jotka tarttuvat alemmista sosiaaliluokista.Hankkikaa lapsillenne kotiopettaja,ettei heidän tarvitse olla tavisten lasten kanssa samassa koulussa!

      • Vähenevä luonnonvara

        Nyt Ritoniemeen on tulossa muutama hyvälaatuinen kerrostaloasuntokin. Niiden jälkeen alue on käytännössä valmiiksi rakennettu. Asuminen kerrostaloissa on tietysti vaivattomampaa kuin omakoti- tai rivitalossa. Ritoniemi on ympäristönä viihtyisä ja rauhallinen; uimaranta ja palvelut lähellä.

      • Uutta oppinut
        Vähenevä luonnonvara kirjoitti:

        Ritoniemen hintatso on jo mudostunut kovemmaksi kuin Lohikosken. Kulkuyhteydet ovat hyvät ja aslue on vakiintunut ja rauhallinen. Seppälän ja Palokan palvelut ovat lähellä, lastentarha vieressä ja kouluunkin on lyhyt matka. Asunnot ovat pääasiassa omakoti- ja rivitaloja ja asukkaan ilmeisestikin kohtuullisen varakkaita ja hyvin toimeentulevia. Ehkä asiaan vaikuttaa sekin, että Ritoniemi on etelän suuntainen ja siten aurinkoinen suurimman osan päivää.

      • Spekulantti
        Uutta oppinut kirjoitti:

        Voi hyvin veikata, että Ritoniemen asuntojen arvo nousee vielä huomattavasti lähivosikymmenenä.

      • tonttia siellä???
        Asukas kirjoitti:

        Ritoniemi on tosiaan ollut haluttu asuinpaikka jo pitkään. Alue on vanha ns. tilkkutäkki-omakotialue. Ts. löytyy vanhoja ja uusia taloja sekaisin. Muutama rivitalo. Alueella ei ole kerrostaloja, kuin pari pohjanniementiellä (muistaakseni, nekin omistusasuntoja).

        Kovin vähän siellä käy asuntokauppa, joten vaikka alue on suuri, on hankala löytää minkäänlaista myynnissä olevaa asuntoa sieltä. Hinnat ovat korkeanpuoleiset, jyväskylän mittapuussa. Eteläsuomalaisittain ehkä halvat ?
        Rakentamattomia tontteja on itse asiassa muutama kymmentä. Ne ovat vain tällä hetkellä osana pihapiiriä. Uudessä kaavassa isot tontit lyötiin useaksi tontiksi.

        Oletteko kiinnostuneet rakentamisesta, vai uuden ostamisesta ? Tervetuloa alueellemme.

        ???

      • Jyväskylän veroparatiisi

        on Väinölä. Tarvittaessa esim. oikeudenkäynti - nollatuloisia miljonäärejä. Omaisuus verottajan silmissä suunnaton- tulot nolla euroa. Ilmainen oikeudenkäynti. Yhteiskunta maksaa. Sota-aikana tällainen porukka vietiin saunan taakse.

      • Rannalta
        Asukas kirjoitti:

        Ritoniemi on tosiaan ollut haluttu asuinpaikka jo pitkään. Alue on vanha ns. tilkkutäkki-omakotialue. Ts. löytyy vanhoja ja uusia taloja sekaisin. Muutama rivitalo. Alueella ei ole kerrostaloja, kuin pari pohjanniementiellä (muistaakseni, nekin omistusasuntoja).

        Kovin vähän siellä käy asuntokauppa, joten vaikka alue on suuri, on hankala löytää minkäänlaista myynnissä olevaa asuntoa sieltä. Hinnat ovat korkeanpuoleiset, jyväskylän mittapuussa. Eteläsuomalaisittain ehkä halvat ?
        Rakentamattomia tontteja on itse asiassa muutama kymmentä. Ne ovat vain tällä hetkellä osana pihapiiriä. Uudessä kaavassa isot tontit lyötiin useaksi tontiksi.

        Oletteko kiinnostuneet rakentamisesta, vai uuden ostamisesta ? Tervetuloa alueellemme.

        Rakennus Otava näyttää myyvän keskelle Ritoniemeä tulevia kerrostaloasuntoja. Yläkerroksista on varmaankin hulppeat näkymät Palokkajärvelle ja kaupunkiin.

      • Viihtyisä paikka
        Rannalta kirjoitti:

        Rakennus Otava näyttää myyvän keskelle Ritoniemeä tulevia kerrostaloasuntoja. Yläkerroksista on varmaankin hulppeat näkymät Palokkajärvelle ja kaupunkiin.

        Ritoniemessä ei ole muita rakentamattomia kerrostalotontteja kuin nuo rakenteilla olevat. Joten modernit kerrostaloasunnot Ritoniemessä tulevat jäämään arvokkaiksi keräilyharvinaisuuksiksi viihtyisän pientaloasutuksen keskellä palveluiden ja rannan läheisyydessä.

      • s
        jepskukkuu kirjoitti:

        mahdollisimman kauas muista ihmisistä;näin ei tarvitse pelätä naapurin olevan työtön pummi,pakolainen,alkoholisti,huumehörhö,mielenterveyspotilas,homo tai muuten vain ongelmainen.Hankkikaa mielellään myös sähköaita;näin vältytte mahdollisilta yllätysvierailta.Kaupungilla kulkiessanne muistakaa suojautua hyvin mahdollisilta bakteereilta,jotka tarttuvat alemmista sosiaaliluokista.Hankkikaa lapsillenne kotiopettaja,ettei heidän tarvitse olla tavisten lasten kanssa samassa koulussa!

        homoja ei välttämättä kannattaisi tuomita ongelmaisiksi, eikä kotiopetus ole tarpeellista sosiaalisessa valtiossamme!

      • kenties...
        s kirjoitti:

        homoja ei välttämättä kannattaisi tuomita ongelmaisiksi, eikä kotiopetus ole tarpeellista sosiaalisessa valtiossamme!

        --- sosialistisessa valtiossa, missä luokkaerot kasvaa ja kansa jakautuu ns. eliittiin, jolle omasta mielestään kuulu oikeudet kahmia estotomasti jopa yhteiskunnaltakin kaikki , minkä vaan irti saa, vai siihen hiljaisesti kohtaloonsa tyytyvään porukkaan, jota päätäjämme päätöksillään kurjistaa ja yrittää kaikenlaisilla epäoikeudenmukaisilla pakkomaksuilla (esim. mediamaksu... ) ja verovaroista kustannettavien yhteiskunnallisten peruspalveluiden leikkauksilla ja vähennyksillä alistaa ja nöyryyttää.

      • Hyvä tarina
        Vähenevä luonnonvara kirjoitti:

        Nyt Ritoniemeen on tulossa muutama hyvälaatuinen kerrostaloasuntokin. Niiden jälkeen alue on käytännössä valmiiksi rakennettu. Asuminen kerrostaloissa on tietysti vaivattomampaa kuin omakoti- tai rivitalossa. Ritoniemi on ympäristönä viihtyisä ja rauhallinen; uimaranta ja palvelut lähellä.

        Webissä on lyhyt juttu Ritoniemen historiasta: http://www.kolumbus.fi/jarmo.hallikas/Ritoniemen historia/

      • Pitkä historia
        Asukas kirjoitti:

        Ritoniemi on tosiaan ollut haluttu asuinpaikka jo pitkään. Alue on vanha ns. tilkkutäkki-omakotialue. Ts. löytyy vanhoja ja uusia taloja sekaisin. Muutama rivitalo. Alueella ei ole kerrostaloja, kuin pari pohjanniementiellä (muistaakseni, nekin omistusasuntoja).

        Kovin vähän siellä käy asuntokauppa, joten vaikka alue on suuri, on hankala löytää minkäänlaista myynnissä olevaa asuntoa sieltä. Hinnat ovat korkeanpuoleiset, jyväskylän mittapuussa. Eteläsuomalaisittain ehkä halvat ?
        Rakentamattomia tontteja on itse asiassa muutama kymmentä. Ne ovat vain tällä hetkellä osana pihapiiriä. Uudessä kaavassa isot tontit lyötiin useaksi tontiksi.

        Oletteko kiinnostuneet rakentamisesta, vai uuden ostamisesta ? Tervetuloa alueellemme.

        Mielikuvan Ritoniemen alueen monimuotoisuudesta ja asuntokannasta saa webistä löytyvästä Ritoniemen historiikista: http://www.kolumbus.fi/jarmo.hallikas/Ritoniemen historia/

      • Jopa kivikaudelta

        Ritoniemellä on pitkä historia ja rakennuskanta on muodstunut monessa vaiheessa. Lisää historiasta linkistä http://www.kolumbus.fi/jarmo.hallikas/Ritoniemen historia/

    • vaajakoskelle

      siellä ei oo juoppoja eikä mustalaisia.
      APRILLIA

      • Tiedätkö mistä puhut

        Et taida olla koskaan käynyt Vaajakoskella?? Ainakin puheistasi saa sellaisen kuvan. Kysypä asiaa joltain kuka on sieltä kotoisin, saat aivan erilaisen vastauksen.

    • alkkis

      Vai akateemisia ja otsikossakin hirvittävä kirjoitusvirhe.. 'huonoosaiset'

      Kaupungin kotisivulta löydät strategioita alueittain. Tekin olette sitten pian pakolaisia, vai pitäisikö sanoa siirtolaisia.. :)

      • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

        Tyhmille:
        (Ekonomeja ei tänne tule kun ei ole yrityksiäkään)
        Kirurgi-yleislääkäri pariskunta etsii asuntoa rauhalliselta ja sivistyneeltä alueelta jossa naapureina mieluummin vastaavaa väkeä.

        Siinä se.

    • veronmaksaja

      älä missään tapauksessa muuta Huhtasuon alueelle. Tämä sosiaalitapauksien alue pitää sisällään paikat:
      Kangasvuori, Pupuhuhta, Varikko, Kangaslampi, Kaakkolampi.

      Näillä seuduilla majailee tuskastuttavan suuri määrä niitä joista yhteiskunnan täytyy pitää tavalla tai toisella huoli. ELI SIIS MEIDÄN TYÖSSÄKÄVIJÖIDEN!!!!!!!!!!

      • työssäkävijä Huhtasuolta

        hekoheko.

        olet lievästi ennakkoluuloinen ja kuvittelet työssäkäynnilläsi olevasi kaiketi jotain ekstraa ihmissielujen joukossa.

        olet säälittävä.

        ei silti- mitään narsismiin sairastuneita itseään parempana pitäviä ei kaivata todellisuudessa mihinkään.

      • Stat

        Kyllä huhtasuolla on paljon työntekijöitäkin.

        Alkuperäinen kysymys liittyi eri alueiden sosioekonomiseen profiiliin. Se on matala huhtasuolla ja korkein lohikoski - ritoniemi -alueilla (40250 JKL).

    • Marjaana

      Laukaaseen on matkaa JKL:stä n. 20 km eli ei hirmu paha. Messualueella ei ole kovin pahassa ahdingossa eläviä.

      Ainakin näissä paikoissa asuu paljon köyhiä (HUOM! olette muuttamassa opiskelukaupunkiin, joten meitä köyhiä on hiukka hankala välttää...):
      - keskusta
      - Kortepohja
      - Mäki-Matti
      - Keltinmäki
      - Lutakko
      - Huhtasuo
      - Aholaita
      - Jyskä
      - Kuokkala
      - Ristonmaa

      -> käytännössä kaikilla alueilla on pilvin pimein opiskelijoita. Ostakaa maalaiskunnan puolelta muutama hehtaari maata ja pykätkää sinne linnoitus.

      Ihan hyvä provo muuten, monihan otti ihan tosissaan.

      • trollipeikko

        Oli trolli tai ei, tie laukaasta jyväskylään on hengenvaarallinen. Aika moni ajoi viimekin vuonna kyseisellä pätkällä viimeisen työmatkansa. Mutkainen ja kapea.

        Tämä tramaattisesti sanottuna "henkensä kaupalla" työmatkojen ajaminen ei monestikaan tule ihmisille mieleen asumispaikoista puhuttaessa.

      • gau

        Huh! Keskustan ja varsinkin Lutakon asuntojen hintataso huomioon ottaen taitaa Jyväskylän "köyhillä" mennä aika hyvin. Lutakossakin on näiden köyhien Bemarit, Mersut ja Volovot sulassa sovussa parkkipaikoilla

      • opiskelijoista

        ne joilla ei oikeasti ole rahaa asuu keltinmäessä, yo-kylässä jne. vanhoissa taloissa, ne joilla sitä on, keskustassa: on siinä hiukka eroa hinnassa kun toisessa on parisataa ja toisessa neljäsataa vuokra.

      • meinaas
        gau kirjoitti:

        Huh! Keskustan ja varsinkin Lutakon asuntojen hintataso huomioon ottaen taitaa Jyväskylän "köyhillä" mennä aika hyvin. Lutakossakin on näiden köyhien Bemarit, Mersut ja Volovot sulassa sovussa parkkipaikoilla

        ne on niitä jotka meni mainoskoukkuun ja kuvitteli että siinä olisi hyvä paikka vaikka se on tuulinen ja kalliskin asuntojen syrjäiseen sijaintiin nähden:

        tuomiojärven rannallakin on asuntoja, niitä ei vaan niin helpolla ostetakaan kun ne on varattuja, siinä on oikeasti hieno paikka asua, ei sinne montaa rivitaloihin mahdu:
        kun taas leirintäalueella käy monta tuhatta vuodessa järvestä nauttimassa, tietenkin sitä ovat heittämässä menemään ja asuinkäyttöön yleisen käytön sijaan. harvojen etu menee yhteisen edun edelle.

      • matti vaan
        meinaas kirjoitti:

        Lutakosta on 5min kävelymatka keskustaan aika kesksustassa taidat asua jos pidät sitä syrjäisenä. Se että ei ole välittömästi kiinni keskustassa vaan siltojen takana tekee alueesta suojaisamman ja keksustan roistot ei eksy niin helpolla. Itse kyllä asun mielelläni näin lähellä keksustaa järven rannalla rauhalliseslla alueella. Tuulista on lähinnä paviljongin keskustanpuoleisilla nurkilla. Mitenkähän ne persaukiset mielestäsi ostaa kallitta asuntoja?

      • Eronen?
        matti vaan kirjoitti:

        Tyypillinen persaukisen tuntomerkki on se, ettei osaa kirjoittaa.

      • .d.d.d.d.
        Eronen? kirjoitti:

        Tyypillinen persaukisen tuntomerkki on se, ettei osaa kirjoittaa.

        Hei hanki elämä! Ei tälläisiin paikkoihin kukaan jaksa kirjoitusasuun panostaa. Aivan sama aiankin minulle.

      • kommentti
        .d.d.d.d. kirjoitti:

        Hei hanki elämä! Ei tälläisiin paikkoihin kukaan jaksa kirjoitusasuun panostaa. Aivan sama aiankin minulle.

        Ei kirjoitusasuun tarvitse erikseen panostaa.
        Siis jos osaa kirjoittaa.

      • matti vaan
        kommentti kirjoitti:

        Ei kirjoitusasuun tarvitse erikseen panostaa.
        Siis jos osaa kirjoittaa.

        En ryhdy tällä palstalla enempää kesksutelemaan kirjoitusasusta, sillä se ei ole lainkaan oleellinen asia. Työssäni tuotan paljon tekstiä, jonka tulee olla täydellisen oikein kirjoitettua. En ole myöskään koskaan saanut palautetta kirjallisen kielen taitamattomuudestani.

        Tällaisilla palstoilla on aivan sama, onko kaikki pilkut ja isot kirjaimet kohdallaan ja kieli täydellisen oikeaa kirjakieltä. Jos tämä on teille elämän ja kuoleman kysymys niin varmaankin kannattaa jättää näiden palstojen tuhannet ja taas tuhannet "väärin" kirjoitetut viestit lukematta ja hankkia todellisia mielipiteitä todellisista asioista.

      • Teollisuusalue
        matti vaan kirjoitti:

        Lutakosta on 5min kävelymatka keskustaan aika kesksustassa taidat asua jos pidät sitä syrjäisenä. Se että ei ole välittömästi kiinni keskustassa vaan siltojen takana tekee alueesta suojaisamman ja keksustan roistot ei eksy niin helpolla. Itse kyllä asun mielelläni näin lähellä keksustaa järven rannalla rauhalliseslla alueella. Tuulista on lähinnä paviljongin keskustanpuoleisilla nurkilla. Mitenkähän ne persaukiset mielestäsi ostaa kallitta asuntoja?

        Hieno piippu ja järvi jonka pohja täynnä jätettä.
        Talot mallia teollisuustyöläinen 30 luvulla.

        Tästähän satusetä andersen teki sadunkin joka liittyy hienoisiin vaatteisiin ja alastomuuteen.

        Ainoa kauppa lutakossa on siwa.

        Keskustan roistot ei ehkä eksy mutta siitä kävellään ja autoillaan iltaisin kuokkalaan ohitse. Ei ole hankala eksyä.

        Jyväskylä on aika pieni kaupunki, 5 minuuttia kävellä on jo paljon.

      • persaukisia
        gau kirjoitti:

        Huh! Keskustan ja varsinkin Lutakon asuntojen hintataso huomioon ottaen taitaa Jyväskylän "köyhillä" mennä aika hyvin. Lutakossakin on näiden köyhien Bemarit, Mersut ja Volovot sulassa sovussa parkkipaikoilla

        en kyllä ymmärrä miksi kaupungin kannattaa omistaa asuntoja joita se vuokraa alihintaan asuntotoimiston väen tuttaville, järkevämpää olisi myydä ne pois keskustasta ja ostaa syrjempää kolme tilalle jotta useampi saisi asunnon ja kaikille laittaa markkinavuokrat jotta markkinahäiriöitä ei tulisi, mutta kaupungissa on kaikilla ei-omakotitaloalueilla sekä soppalan kirjoilla väkeä että opiskelijoita.

        tulotasoltaan keskusta on korkein ja lohikosket yms. vasta toisena: vaikkei se näy tilastoissa koska tilastot on koko asuinkunnan mukaan, keskustassa on yksiöitä, lohikoskella 4/asunto.

        lutakossa asuu nuorempaa väkeä, osassa taloissa on meteliä. keskustassa taasen saattaa ulkoa kuulua ääntä, lutakossa on vaan se tie ja rautatie siinä vieressä mikä tuo taustajylinää.

      • Mikko meikäläinen
        persaukisia kirjoitti:

        Et taida itse asua Lutakossa jos tosiaan luulet että ne junaradat ja rantaväylä jotenkin ääntä aiheuttaisi. Ei ainakaan täällä panviljongin tienoilla ole kuulunut sitten niin mitään, en tiedä sitten mikä on tilanne siellä vanhemmassa päädyssä. Tuolle toiselle kirjoittajalle sanoisin, että mielestäni Lutakon talojen arkkitehtuuri on kerrostaloiksi oikein miellyttävää ja modernia. 30-luvun teollisuustyöväen asuntoja voi käydä katsomassa vaajakoskella tosin nekin ovat nykysilmälle oikein kivan näköisiä... mutta maku asioista on turha kiistellä. Asuntoni on järvelle päin ja ainoa melu mikä kuuluu on laivoen äänitorvet.

      • Jake
        Teollisuusalue kirjoitti:

        Hieno piippu ja järvi jonka pohja täynnä jätettä.
        Talot mallia teollisuustyöläinen 30 luvulla.

        Tästähän satusetä andersen teki sadunkin joka liittyy hienoisiin vaatteisiin ja alastomuuteen.

        Ainoa kauppa lutakossa on siwa.

        Keskustan roistot ei ehkä eksy mutta siitä kävellään ja autoillaan iltaisin kuokkalaan ohitse. Ei ole hankala eksyä.

        Jyväskylä on aika pieni kaupunki, 5 minuuttia kävellä on jo paljon.

        > Keskustan roistot ei ehkä eksy mutta siitä kävellään ja autoillaan iltaisin kuokkalaan ohitse. Ei ole hankala eksyä.

        Lutakko ei kuitenkaan ole läpikulkureitti Kuokkalaan/Kuokkalasta jalan tai pyörällä kulkeville. Omien havaintojen mukaan nämä satunnaiset ohikulkijat ovat juuri esim. niitä autojen vandalisoijia ja Lutakossa tätä ohikulkuliikennettä ei ole.

        > Jyväskylä on aika pieni kaupunki, 5 minuuttia kävellä on jo paljon.

        Jos viisi minuuttia on paljon, niin silloin ei ole oikein muita vaihtoehtoja kuin asua aivan ydinkeskustassa. Tourulasta, Lohikoskelta, Nisulasta ja Mäki-Matista on vähintään sama kävelymatka keskustaan kuin Lutakostakin.

      • vieläpä lähellä
        Jake kirjoitti:

        tavallinen lähiö joka sijaitsee lähempänä kaupunkia kuin muut lähiöt

      • Marika
        vieläpä lähellä kirjoitti:

        tavallinen lähiö joka sijaitsee lähempänä kaupunkia kuin muut lähiöt

        Oli mikä oli mutta hyvin menee asunnot kaupaksi ja halukkaita asukkaita löytyy. Taas kerran kateellista harmittaa!

    • .........

      Jos kerrostaloon ja lähelle keskustaa haluaa niin Lutakossa ei ole pahemmin pummeja ja muita kulkureita näkynyt

      • Ei kai ole hinta tippunut ?

        Hah-haa.

      • Mikko Meikäläinen
        Ei kai ole hinta tippunut ? kirjoitti:

        Hah-haa.

        Eipä ole ainakaan itselläni myynnissä, enkä myisi vaikka hyvän hinnan siaisinkin jos myisin. Lutakon hintataso on noussut asuntojen rakentamisen jälkeen käyppä kysäisemässä huviksesi joltakulta asiantuntijalta joka asuntojen hintoja arvioi. Taidat olla kateellinen vaan kun et tullut ajoissa ostaneeksi. Mene sinä vaan räkimään oman kolhoosisi kattoon ja miettimään montako satasta siitä irtoaa.

      • Jake
        Ei kai ole hinta tippunut ? kirjoitti:

        Hah-haa.

        Kysyntää kyllä tuntuu olevan, Lutakosta ei taida olla tällä hetkellä yhtään ei-uudiskohdetta myytävänä. Ne mitä tulee myyntiin, tuntuvat menevän melko nopeasti kaupaksi vaikka hintapyynnöt ovat melko korkeita (suhteessa siihen mitä asunto on pari vuotta aiemmin maksanut).

        Uudiskohteistakin esim. As Oy Jyväskylän Amiraalista on 48 asunnosta enää 17 vapaana, vaikka talo valmistuu vasta marraskuun lopulla.

      • hupaisa
        Mikko Meikäläinen kirjoitti:

        Eipä ole ainakaan itselläni myynnissä, enkä myisi vaikka hyvän hinnan siaisinkin jos myisin. Lutakon hintataso on noussut asuntojen rakentamisen jälkeen käyppä kysäisemässä huviksesi joltakulta asiantuntijalta joka asuntojen hintoja arvioi. Taidat olla kateellinen vaan kun et tullut ajoissa ostaneeksi. Mene sinä vaan räkimään oman kolhoosisi kattoon ja miettimään montako satasta siitä irtoaa.

        tanssisalikin. mitä parhain paikka nuuskia liimaa ja käyttää poltettavia mietoja huumeita kun artisti kehottaa suureen ääneen että nyt savu nousemaan.

    • höpöt

      Kirjoitusvirheet paljastaa.

      Jos kuitenkin olette oikeita, niin suosittelen teille lämpimästi Pupuhuhdan viihtyisää asuinaluetta. Sovitte samanhenkiseen joukkoon varmasti!

      Kankitien paremmat asunnot lienevät valitettavasti täysin varattuja.. tietääkö joku? Maisemat parhaimmat JKL:ssä ja muu naapuristo tuttavallista.

    • Sinikka

      Tai provosointia, miten joku viitsii tosissaan kirjoittaa jotain noin tyhmää. Pidättekö itseänne muita parempina vai? Jokainen ihminen on saman arvoinen työstään ym riippumatta!

    • heh....

      Akateemisestipä hyvinkin. Provosointia, ja juuri sellaista mihin me tyhmät suomalaiset lähdemme aina heti mukaan - juuri yhtään asiaa sen pidemmälle ajattelematta!

      Hyi hävetkäämme!!!

      • vaan

        on vaan jotain matemaatikkoja tai vastaavia. eivät sentäs niin typeriä ole että käyttäisivät sanaa "akateeminen" joka lie ylimielisen lahjattoman pyrkyrin mielisanoja ?

    • palokassa

      Siin maalaiskunnan puolella, heti palokankeskuksen vieressä on huono osaisia, alkoholisteja ja sillein. Siinä on jotain maalaiskunnan vuokra asuntoja, niin ne asuu siinä. Kyllä sä sitten kun niiden ohi ajat, siinä menee ihan niiden talojen ohi yleinen tie, niin näät että sinne ei kukaan täysjärkinen muuttas.

      • juntti

        viinanmyyjiä ja huumediilereitä sulassa sovussa asuu siellä:

        jyväskylän puolella on lohikoski suhtkoht kunnollinen alue ja maalaiskunnan puolellakin on pienempiä alueita joissa on ns. tavallista väkeä jotka ei tee extraa laittomilla hommilla.

    • Pete

      Olen itsekin käynyt kauppakorkeakoulua. Ei silti tulisi mieleeni polkea toisia ihmisiä niin kuin teillä. Olette ekonomikunnan häpeäpilkkuja!

      • Nainen

        Ensiksi tehdään selväksi että flätää löytyy ja sitten haukutaan ne joilla sitä ei ole.

        Pikkukaupunkisyndroomaa, kun ei ole sellaista pubia johon ei köyhempiä päästetä, joutuvat katsomaan niitä vaikka niitä vituttaakin nähdä.

    • Veikkosetäkö

      Haaaaa!!! loisto provo, apukoulun ekonomit on kurkoja.Hyvin osu ja uppos.....

    • muuttaa

      Älä missään nimessä muuta jyväskylään, se ei kannata. Tämä jykylä on väkivaltainen ja sisäänpäin lämpiävä paikka.hhuh

    • Kuokkalassa asuu kaikki ulkomaalaiset ja roistot

      • Oletko tehnyt asiasta jonkun tutkimuksen. Sukuni kuokkalalaisia 5. polvessa. Jokaisessa asutuslähiössä löytyy ulkomaalaisia ja "roistoja". Kirjoita semmoisista asioista, josta sinulla on faktaa tieto!!!!

      • -A-
        Fiksi kirjoitti:

        Oletko tehnyt asiasta jonkun tutkimuksen. Sukuni kuokkalalaisia 5. polvessa. Jokaisessa asutuslähiössä löytyy ulkomaalaisia ja "roistoja". Kirjoita semmoisista asioista, josta sinulla on faktaa tieto!!!!

        No kannattiko tästäkin nyt noin pahasti itteensä ottaa? Se että sinä viidennessä sukupolvessa asut Kuokkalassa ei tee paikasta roistojen ja ulkomaalaisten asuttamaa.
        Se nyt vain todellakin on yleinen käsitys Jyväskylässä että täällä Kuokkalassa asuu paljon ulkomaalaisia ja roistoja. Sanon "täällä", koska asun itsekin Kuokkalassa.
        Ja anteeks vaan, mutta täällä todellakin asuu "suhteessa" paljon ulkomaalaisia. Senhän kertoo jo valtava määrä erinäisten ulkomaalaisille suunnattuja kerhojen/keskustelupiirien lukumäärä. -joista olen tietoinen koska olen sosiaali-ja terveysalalla - kun sitä faktatietoa niin kaipasit. Mutta koitahan kiltti täti muistaa, tämä nyt on vain keskustelupalsta JOHON EI VAADITA MITÄÄN sinun ns. faktatietoja.

        Syysterveisin =P

    • Himmler

      Kuokkalaan.. siellä asuu kaikki ulkomaalaiset ja roistot

      • Kaikki roistot

        Ja olikohan siellä nyt Jyväskylän eniten autovarkauksia jos en nyt kovin väärin muista.

      • Nevari
        Kaikki roistot kirjoitti:

        Ja olikohan siellä nyt Jyväskylän eniten autovarkauksia jos en nyt kovin väärin muista.

        kai siel oli eniten auto varkauksia ku siel on eniten autoja :/ ja noista ulkomaalaisista, te suomalaiset voisitte alkaa pikkuhiljaa arvostamaan tota monikulttuurisuutta ;D (itse olen suomalainen)

    • suhteellinen käsite

      kato kun sä tulet sieltä perkeleen hesasta ja ootte ihan vitun akateemisia niin pysykää siellä hyrrässä.

      tää on kuulkaas pikkukaupunki ja ihmiset ovat ihan tavallisia kukaan ei tykkäisi teistä.

    • Sitten voidaan vastata pare...

      Niin, sitten voidaan vastata ehkä vielä paremmin tähän sun kysymyksees kun määrittelet meille mitä sun mielestä on huono-osaisuus. Saataisko me tämmönen määritelmä?

      • Asiantuntijuutta

        Jyväskylässä on tosi paljon hyväosaisia, jotka ovat henkisesti huono-osaisia. Rikkaissa perheissämme tapahtuu paljon kaupungin kotiväkivallasta.

      • täällä
        Asiantuntijuutta kirjoitti:

        Jyväskylässä on tosi paljon hyväosaisia, jotka ovat henkisesti huono-osaisia. Rikkaissa perheissämme tapahtuu paljon kaupungin kotiväkivallasta.

        niin ja viinaa kuluu
        mikä näkyy vasta vuosien päästä ja sitten romahta ns, hyvä-osaisuuden kupla.

    • tosi!

      Jos omaa olette hankkimassa niin suosittelisin Muuramea. Jkl:ään noin 16 kilometriä. On lapsiystävällinen ja perheisiin panostava kunta ja hyvin hoitanut asiansa. Jos yhtään kiinnostuit niin käy katsomassa kyseisen paikan nettisivuja. Hurjasti kasvava paikka ja lähes koko matka kaupunkiin on moottoritietä. Jyväskylä niin tuapten täynnä joten itse en sinne palaisi.

      • jes muurame

        aina n.5v välein jostain syystä niitä siellä sikiää vuodeksi-pariksi.
        vihoviimeinen paikka. uusia asuntoja tulee kortesuolle tuomiojärven rantaan vielä jkl:ssä, sinne kannattaa mennä kyselemään josko kohtuuhintaan saisi. nätti paikka ja kohtuurauhallinen kun on motissa siten ettei eteenpäin kulkemalla mihinkään pääse.

    • kehä III ulkopuolinen

      Oletpa todella typerä kirjoituksinesi, Miksi muutat J:kylään, jos pitää noin tarkkaan tiedustella. Soita suoraan sosteriin, niin jospa he sieltä kertoisivat. Onko sinut kasvatettu lasikaapissa kultalusikka suussa. Miten voit käydä ostoksilla rahvaan kanssa samoissa marketeissa. Niin ja kadullako vaihdat puolta, jos vastaasi tulee duunari?
      Harmi, kun et saa Eiraa mukaasi.

      • ASIAA!!

        ASIAA!

    • Sihteeri

      Monivalintakokeen (a/b/c/d) tuloksia nuo, ei osata kirjoittaa yhtään ja joutuu sihteerin palkkaamaan tekemään omat työt.

    • näytössä käynyt

      Esankadulla on myynnissä omakotitalo ja minusta se vaikutti ihan mukavalta. Pihaa on laitettu ja on ihan mukavan näköinen. Naapureina ei ole laitapuolen kulkijoita ja on lyhyt matka joka suuntaan

    • tyytyväinen

      En sitten millään käsitä mitä tämä ihmeen vittuilu täällä aina on jos joku täälaista kysyy. Kysyjän tyyli on ehkä hiukan provokatiivinen eivätkä kaikki ulkomaalaiset todellakaan ole mitään pummeja. Mutta silti takaisin aiheeseen, minkä takia se on joillekkin niin pirun vaikea käsittää, että jotkut ihmiset voivat oikeasti oman ja perheensä viihtyvyyden ja turvallisuuden takia haluta asua paikassa, jossa joka ilta ei ole joku pummi, narkari tai juoppo kerrostalon pihalla tai ovella pyörimässä, tai harhailemassa omakotitaloalueen kaduilla tavoitteenaan pölliä jotakin myytäväksi kelpaavaa.

      Keneltä se lopulta on pois jos joku haluaa asua rauhassa? Ei tällainen kysyjä välttämättä pidä toisia huonoina ihmisinä, hän ei vain halua sellaisia omille kulmilleen pyörimään. En minäkään halua!! haukkukkaa vaan ihan rauhassa minut sydämettömäksi epähumaaniksi paskiaiseksi. Oletteko itse silloin sen parempia?

      Jos on vara valita niin mielellään haluaa eroon kaikista elämänlaatua heikentävistä hännystelijöistä. Onko joku joka oikeasti ei haluaisi asua mukavalla ja rauhallisella alueella jossa nurmet ovat hyvin hoidettu ja pultsareita ei näy mailla eikä halmeilla, jos siihen olisi mahdollisuus? Epäilenpä, että ei ole.

      Jotkut vaan haluavat olla rauhassa! Eikä se tarkoita sitä että tarvitsee sanoa että "muuta maalle" Ihmien voi haluta olla rauhassa myös kaupungissa ja siksi ennen muuttoaan haluaa selvittää missä hän voi asua ilman, että kaikenlaista rötyväkeä pyörii. Jos toisen asumisen toiveet ja valinnan mahdollisuudet todella ovat teille kateellisille liikaa niin kypsykää mehuissanne. Kateus on sosialismin pahanhajuinen paska!

      • kapitalistien tauti

        Hehän haluvat koko ajan enemmän ja parempaa kuin muilla on.
        He kuvittelevat ostavansa onnellisen elämän.

        Mutta sitä ei voi rahalla ostaa. Harmi!

        Ja ihmisten luokittelija pitää itseään niin kovin paljon parempana että todellinen kypsyys ja sisäinen tyytyväisyys on vielä kaukana.'

        Tällaiset provot ovat ärsyttäviä, sillä tuollaisen tiedon saa suoraan markkinaorjalta eli kiinteistönvälittäjältä, joka arvottaa "hyvällä" asuinalueilla itselleen hyvät provikat.

        Silti mielenterveys- ja päihdeongelmat voivat asua myös siellä "rauhallisellakin" alueella. Kokemusta on. Pedofiilillakin voi olla nätti omistusasunto ja talousurikollisilla ja työnarkomaaneilla.

      • skateboy94!
        kapitalistien tauti kirjoitti:

        aivan totta koko teksti, ette te niitä onnellisuuksia sillä alueella saa, vaan sillä miten suhtaudutte ja vaikutatte tuohon "roskasakki" ongelmaa. ette voi muuttaa kulmille missä ei ole alkoholisteja, narkkareita, väkivaltaa, rikoksia jne. vielä pahemmaksi asian tekee teidän "syrjäytynyt" asenne.

    • -A-

      Jos oikeesti haluaa nättiä maisemia, rauhallista ympäristöö, 20minuutin ajon keskustaan (moottoritietä) ja muita fiksuja nii muuttakaa Muurameen - Paavalinvuoreen. Muuramen kunta on oikeestikin arvostettu Keski-Suomen alueella.

    • vähemmän parempi ihminen

      Teidän "parempien ihmisten" takia kansamme vanhukset makaavat terveyskeskuksissa paskat housuissa vailla hoitoa ja äitien syleihin kuolee vauvoja. Eläköön oikeistovaltio..

      • kerro tarkemmin

        Miten niin Ruotsiin? Nyt meni vähän ohi. Kerro tarkemmin.. Ihan omin sanoin!

    • kuittaaja

      ..kuitenkaan kun ei ole väliviivat ja välilyönnit hallinnassa näköjään :D

      Mennäänpä asiaan, täällä on lähes kaikkialla köyhiä ja työttömiä eikä niiltä voi välttyä. Pysykää siellä stadissa vaan, meillä on täällä aivan riittävästi akateemisia omasta takaa, työttöminä. Jos johonkin hommaan tarvitaan noinkin fiksu kuin miltä vaikutat voidaan ottaa kortistosta käyttöön, saattaa olla monessa kohtaa parempikin ja valmiiksi alueella, ei tule pettyneeksi niin helposti.

    • jkfkdftudtu

      Suosittelen lämpimästi Seppälänkangasta. =)

    • qeruvn

      Suosittelen Mannilaa tai Ritoniemeä. Itse asun Ritoniemessä.
      Kehotan välttämään Kangaslampea, Pupuhuhtaa, Kuokkalaa ja Keltinmäkeä.

    • silloin on

      Helsinkiä olette asuneet ja lyön vaikka veikan että joka paikasa Jyväskylässä on parempi asua kuin Helsingissä. Ja tuskin teillä on edes rahaa tarpeeksi että voisitte täälläkään kunnon paikoille asettua? On haavekuva että asunnot ei täällä maksa mitään vaan 3000m2 alkaa olla jo edullinen myös Jyväskylässä.

    • ei kestä

      teille Kuokkalaa tai Pupuhuhtaa eli vastaa täydellisesti teidän nykyistä aluetta siellä Helsingissä. Te asutte kuulemma nyt siellä Jakomäessä jos oikein ymmärsin?

      • Hermanni

        ... Jyväskylän suunnalla. Alkuperäinen viesti on kirjoitettu melkein neljä (4) vuotta sitten.

    • pystynyt viisi vuotta

      sitten muuttamaan Jyväskylään. Mutta kun kysyt- nykyisen Jyväskylän perseaukisin ja juopottelevin porukka löytyy Väinölästä. Nollatuloista palkkatuloa ja varattomuuta tarpeellisissa yhteyksissä. Eli tänne vaan muidenkin rikollisten joukkoon Jyväskylän veroparatiisiin. Mutta pienenä varoituksella- varustaudu kättä pidemmällä- täällä vallitsee viidakon laki.

    • huonO-Osainen

      teinä jäisin vaan sinne etelään.

    • on..

      kaupungin hyvätuloisimpien mekka ja täynnä akateemisia...

    • ????

      muuttaa jyväskylään. täällä on joka puolella huono osaisia, työttömyyttä ja köyhyyttä paljon.

      • Tuumaillen

        Vai sellaista menoa se... on Jyväskylässä

      • olewan
        Tuumaillen kirjoitti:

        Vai sellaista menoa se... on Jyväskylässä

        Aika kurallaan on jyväskylän budjetit. Ei taida tippua äyrit, niillä harvoilla joilla täällä töitä on. Mutta onneksi on monta alkoa ja apteekkia, plussana puukko tarjouksia.

      • Huhtissetä
        olewan kirjoitti:

        Aika kurallaan on jyväskylän budjetit. Ei taida tippua äyrit, niillä harvoilla joilla täällä töitä on. Mutta onneksi on monta alkoa ja apteekkia, plussana puukko tarjouksia.

        Minä kirjoitin tämän provon 05, en todellakaan ole ekonomi ja ikäni olen asunnut Jyväskylässä. En olisi uskonut, että niin moni ei tajunnut tätä haistapaskan provoksi. Koulittu ekonomi ei tee virheitä tekstissä kuten minä(hyväosaiset) kirjoitettu väärin, jotkut huomasivat sen ja huomauttivatkin siitä.Tulin paikalle tälle palstalle pitkäänaikaan ja huomasin sen, että kirjoitus oli nostettu takaisin keskusteluun. Kirjoitin koko jutun päissään ja näköjään yli 15000 on sen lukenut... Niin muuten olen ollut raitis yli 3 vuotta.....

      • raittiina
        Huhtissetä kirjoitti:

        että olet raitistunut. hyvää raitista jatkoa!

      • nytte...

        sattuu kaikille koulutushaarasta tai -tasosta riippumatta, kirjoitus(näppäily)-virheisiin puuttuvat sellaiset, jotka kirjoittajan kanssa eri mieltä itse asiasta
        ja omat taidot ei muuhun perusteluun itse asiassa riitä :)

        On noita kirjoitusvirheitä ja asiavirheitä työkseen kirjoittavien toimittajienkin jutuissa ja painovirheitä tilattavissa lehdissäkin.

        Kukapa meistä täydellinen olisi, kaikkien itsetunto ei vaan kestä myöntää, että itsekin joskus erehtyy ja tekee virheitä.

        Kiva juttu että olet raitistunut :)

    • tikka...

      koskelle....

    • as

      Tuolla asenteella saatte riidan aikaiseksi missä vaan, ei kukaan halua teitä naapureikseen

    • illort

      Parempi että päätätte päivänne, sillä en näe teidän
      sopeutuvan huonOOsaiseen kaupunkiimme niin millään.

      • !

        Mikä hitun vitun idiootti vastailee yli 4v vanhaan aloitukseen?

      • erikeeper
        ! kirjoitti:

        Mikä hitun vitun idiootti vastailee yli 4v vanhaan aloitukseen?

        idiootti ottaa siitä herneen nenään? Painu haistelemaan liimatuubias.

      • Anonyymi

        Kyllä siinä kurapaska lentää Kokkareille,kun ensimmäiset ohjukset iskee taloihin joihin koko omaisuus sidottu.

    • kirjoitusvirheitä

      Mitenkäs et ole oppinut kirjoittamaan, vaikka mainostat olevasi akateeminen?? Etkö tiedä, että sana huono-osainen kirjoitetaan väliviivan kanssa?

    • köyhä työtön

      väärään paikkaan, koska Jyväskylän työttömyysprosentti on 20.

      • rewwwwwwwwwww

        1000 työtöntä maisteria, kymmeniä ellei 100 työtöntä tohtoria, satoja työtömiä insinöörejä ja diplomi-insinöörejä ja ainakin 10 000 työtöntä ei-akateemista!!

    • "Äidin Kieli"

      Yllättävää että ihmisten kielioppi on tuolla tasolla kuin on.
      Huono-osaiset kirjoitetaan väliviivalla. Kaikki konsonantteihin päättyvät yhdyssanat A,E,I,O,U,Ä,Ö tarvitsee väliviivan!

      • rehtori Clitor Is

        Hyvä! Eihän nämä juntit ole koulussa äikän tunnilla korvaansa lotkauttaneet kun näistä oikeinkirjoitusasioista on oluut opetusta!

      • jaakko ilkka
        rehtori Clitor Is kirjoitti:

        Hyvä! Eihän nämä juntit ole koulussa äikän tunnilla korvaansa lotkauttaneet kun näistä oikeinkirjoitusasioista on oluut opetusta!

        ranta-ruotsalaisia ei jyväskylässä onneksi sentään ole!!rasittavampaa sakkia lopulta kuin mustalaiset ja muut vastaavat

    • amerikka kutsuu

      Kuulemma Amerikassa kaikki on paremmin, siellä on paljon rikkaita ja kuuluisia. Siellä voi hyvällä tuurilla päästä vaikka Hollywood-tähdeksi ja tätä ei voi helposti saavuttaa Jyväskylässä. Minun neuvoni on, että menkää Amerikkaan, tehkää siellä ura viihde-alalla ja muuttakaa Los Anglesiin. Se on kuulemma IN. Turhaan te Jyväskylään muutatte, täällä on vain tavallisia suomalaisia. Amerikassa voitte hyvällä tuurilla päästä johonkin tosi-tv -sarjaan ja voittaa vaikka 10000 dollaria tai vielä enemmän. Sen jälkeen voitte myydä elämänne johonkin tosi-tv -sarjaan ja ansaita miljoonia.

      Joten neuvoni on, että älkää vain jämähtäkö Jyväskylään kun teillä on koko maailma tarjolla. Kun muutatte Amerikkaan niin älykkyysosamäärä nousee kummassakin päässä.

      • vasara ja naulapussi

        akateemiset eivät tajua kuinka tyhmiä ne oikeesti on, pitkä takki auki leuhottavat mennä kaupungilla ja näyttelevät olevansa parempia ihmisiä kuin muut..turhamaisuutta ja kun ei ole oikein kärpäsen paskaa kummoisempi ole niin täytyyhän se yrittää nostaa itseään korokkeelle.
        Duunari se tässä maassa kunnian vie.

      • muuttakaa Keravalle
        vasara ja naulapussi kirjoitti:

        akateemiset eivät tajua kuinka tyhmiä ne oikeesti on, pitkä takki auki leuhottavat mennä kaupungilla ja näyttelevät olevansa parempia ihmisiä kuin muut..turhamaisuutta ja kun ei ole oikein kärpäsen paskaa kummoisempi ole niin täytyyhän se yrittää nostaa itseään korokkeelle.
        Duunari se tässä maassa kunnian vie.

        Tänne ei haluta tuollaisiii.

    • Anonyymi

      Heinälammelle ei kannata muuttaa. Tämä on nykyään ihan ghettoa. Narkit pyörii nurkissa ja myös omakotitaloalueella myydään huumeita.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      225
      1588
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      37
      1449
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      62
      1288
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      1280
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1189
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      1008
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      992
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      179
      883
    Aihe