Jasmin Adiyaman tekee töitä, että persulle riittää tukirahaa

"Kilpailu työpaikasta oli kova. Insinööri Jasmin Adiyamania, 28, onnisti ja nyt hän suunnittelee sähkökaapeleita jäänmurtajaan suunnittelutoimistolla Turussa.

– Kaksi ja puoli tuhatta ihmistä haki tänne Elomaticille, mutta minä olin aktiivinen ja luotin itseeni, Adiyaman kertoo työpöytänsä ääressä.

Adiyaman tuli harjoittelemaan suunnittelu- ja konsulttitoimistolle viime kevättalvella. Syksyllä suunnitteluinsinöörin työ muuttui vakituiseksi. Yritys suunnittelee parhaillaan kahta jäänmurtajaa ja on palkannut siksi uusia tekijöitä."

"Jasmin Adiyaman kertoo omien opiskelukavereidensa työllistyneen suhteellisen hyvin.

– Meriteollisuudessa on aika hyvä tilanne, kun näitä jäänmurtajia on tullut.

Adiyaman pitää jäänmurtajan suunnittelua kiehtovana työnä. Tuore insinööri kertoo alla olevalla videolla ihastuneensa laskentaan opiskeluaikanaan."

"Jasmin Adiyaman tietokoneen näytöllä pyörii jäänmurtaja kaikkine yksityiskohtineen.

Adiyamanin tehtävä on suunnitella, miten sähkökaapelit ja lvi-putket reititetään kulkemaan pitkin laivaa.

– Minähän olen valmistunut konetekniikan puolelta, joten minulla ei ollut kunnollista ymmärrystä sähkösuunnittelusta, Adiyaman tunnustaa.

Selän takana, oman työpöytänsä ääressä istuu toinen suunnitteluinsinööri Axel Ala-Heikkilä. Hän on Adiyaman mentori ja aina hänen apunaan.

– Opin joka päivä jotain uutta, Adiyaman sanoo.

Kaapeleiden reitittäminen rakenteista toiseen on välillä vaikeaa Adiyamanan mukaan, ja juuri siksi kiinnostavaa.

Työpöydälle olevan murtajan pitäisi valmistua vuonna 2031."

https://yle.fi/a/74-20199415

Miten persun saisi opiskelemaan? Kun ensin pitäisi olla asenne kohdallaan kuten Jasminilla. Totuushan on, että Jasmin mahdollistaa monen persun loisimiseen Kelan tuilla. Purrakin eli pitkään yhteiskunnan elättinä eikä liene vieläkään tehnyt juurikaan näitä "oikeita töitä", mitä esim. Jasmin tekee.
7236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jos ei ole edes peruskoulun päättötodistusta, niin ei paljon insinöörihommia
hoideta! Meidän pitäjän persut on juuri niitä koulupudokkaita, heitä sanotaan
myös kelapersuiksi.

Äänestä

Meillä on kapakat täynnä persuja joille työt ei maistu, "uhriutumassa",
että mamut vie työt.

Äänestä

Persut uikuttaa. Maahanmuuttaja tekee töitä.

Äänestä

Ei ihan raketti inssiksi, sovittelee murtajaan kaapeliratoja.

Äänestä

Hieno ketju, kun näyttää yksi ja sama henkilö kirjoittavan kaikki kommentit - omaan aloitukseensa.

1Äänestä

Niden aika oletukset voi ostaa miehille siteitä niinä päivinä..

Äänestä

Meillä on kauhea pula razmayereista eki maahanmuttavia tarvitaan edus kuntaan

Kela kertoo

Kela maksaa tukea kaikissa elämäntilanteissa. Tässä esitteessä kerrotaan, millä ehdoilla voit saada Kelan tukia, jos muutat Suomeen

Tule siis Suomeen maksuttomaan opiskeluun ja Kela maksaa sulukaisetkin sairaat jäeläkeläiset aina kansan edustajaksi

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Kilpailu työpaikasta oli kova. Insinööri Jasmin Adiyamania, 28, onnisti ja nyt hän suunnittelee sähkökaapeleita jäänmurtajaan suunnittelutoimistolla Turussa.

– Kaksi ja puoli tuhatta ihmistä haki tänne Elomaticille, mutta minä olin aktiivinen ja luotin itseeni, Adiyaman kertoo työpöytänsä ääressä.

Adiyaman tuli harjoittelemaan suunnittelu- ja konsulttitoimistolle viime kevättalvella. Syksyllä suunnitteluinsinöörin työ muuttui vakituiseksi. Yritys suunnittelee parhaillaan kahta jäänmurtajaa ja on palkannut siksi uusia tekijöitä."

"Jasmin Adiyaman kertoo omien opiskelukavereidensa työllistyneen suhteellisen hyvin.

– Meriteollisuudessa on aika hyvä tilanne, kun näitä jäänmurtajia on tullut.

Adiyaman pitää jäänmurtajan suunnittelua kiehtovana työnä. Tuore insinööri kertoo alla olevalla videolla ihastuneensa laskentaan opiskeluaikanaan."

"Jasmin Adiyaman tietokoneen näytöllä pyörii jäänmurtaja kaikkine yksityiskohtineen.

Adiyamanin tehtävä on suunnitella, miten sähkökaapelit ja lvi-putket reititetään kulkemaan pitkin laivaa.

– Minähän olen valmistunut konetekniikan puolelta, joten minulla ei ollut kunnollista ymmärrystä sähkösuunnittelusta, Adiyaman tunnustaa.

Selän takana, oman työpöytänsä ääressä istuu toinen suunnitteluinsinööri Axel Ala-Heikkilä. Hän on Adiyaman mentori ja aina hänen apunaan.

– Opin joka päivä jotain uutta, Adiyaman sanoo.

Kaapeleiden reitittäminen rakenteista toiseen on välillä vaikeaa Adiyamanan mukaan, ja juuri siksi kiinnostavaa.

Työpöydälle olevan murtajan pitäisi valmistua vuonna 2031."

https://yle.fi/a/74-20199415

Miten persun saisi opiskelemaan? Kun ensin pitäisi olla asenne kohdallaan kuten Jasminilla. Totuushan on, että Jasmin mahdollistaa monen persun loisimiseen Kelan tuilla. Purrakin eli pitkään yhteiskunnan elättinä eikä liene vieläkään tehnyt juurikaan näitä "oikeita töitä", mitä esim. Jasmin tekee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu