Vasta

Joskus sitä käy valittamaan väärälle ihmiselle
tyhjästä. Joka saattaa olla erittäin välivaltainen.
Minä olen sellainen ihminen. Kolme pahoinpitelyä takana, kaksi tehty veitsellä. Jokaisesta tuomio.

Jouduin tuossa vähän naapurin kanssa sanasotaan kun valitti että vedän vessaa turhan päiten. No enpä ole vedellyt ties mistä ne äänet kuuluu kun on kerrostalo.
Kuuntelin vähän aikaa vittuilua ja sitten paloi päreet. Nakkasin tyypin jonkun asunnon ovea vasten aika voimalla. Tietysti tästäkin joutuu käräjille mutta siitä vaan.

Ihan vaan ihmisille tiedoksi että eräät naapurit eivät kovin paljon siedä vittuilua. Jos vittuilee niin olkoon se sitten aiheesta.

PS. Itse saatan vetää turpaan vaikka varoitus tulisi aiheesta. Pääasia on kuitenkin että jos minut jättää rauhaan, minä jätän myös toiset rauhaan.
Että silleen.
11966
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

väkivaltainen.

Äänestä

Sit vielä häkkiin. Hölmöm kohtalo!

Äänestä
  • MENEE PERILLE! JOS MINUT JÄTETÄÄN RAUHAAN, MINÄ JÄTÄN MYÖS MUUT RAUHAAN.
    En ole kuin te muut raukat jotka suunnilleen antavat naapureidensa hallita elämäänsä.

    Äänestä

Laita herneitä ja soijapapuja likoamaan yön ajaksi.
Aamulla kaadat liotusveden pois huuhtelet kunnolla,
sitten pilkkoat sipulia(keltaista)muutama valkosipulinkynsi
keität niitä muutaman tunnin maoistelet milloin tuntuu kypsältä,sitten lisäät paljon pilkottua palvikinkkua sinappia ja meiramia.
Annat hautua n.1tunnin näkkäriä ja piimää kyytipojaksi,varmasti on rauhottunut olo tila soffalle levyttään hyvän filmin tietty käyt vuokraamaassa jos ei ole itsellä.
Siinä sulle lääkitystä....
T:NERO

Äänestä
  • Olis yksi toinenkin vaihtoehto onkon su7lla polkupyörää??
    Jos ei ole koita lainata jostain,vedät yhden 20km täysillä ja sen jälkeen jää-kylmään suihkuun rupee kummasti olo helpottaan et jaksa välittää naapureistas elät omaa elämääs ja voit hyvin takaan sen!!!
    T:NERO

    Äänestä

  • nero kirjoitti:

    Olis yksi toinenkin vaihtoehto onkon su7lla polkupyörää??
    Jos ei ole koita lainata jostain,vedät yhden 20km täysillä ja sen jälkeen jää-kylmään suihkuun rupee kummasti olo helpottaan et jaksa välittää naapureistas elät omaa elämääs ja voit hyvin takaan sen!!!
    T:NERO

    vituttaako sulla minun hyvinvointi.
    En omista pyörää kun ajelen autolla.

    En välitä naapureista jos antavat olla rauhassa.
    Te vain keuhkoatte/valitatte kun naapurin paha setä,täti vei minun leikkiauton. Voi hellanlettas.

    "Voi kun naapuri kolkuttaa seinää". Siihen on helppo ratkaisu. Menet naapuriin, kolkutat ovea ,kysyt "mikä vittu vaivaa". Ja jos toistuu toistat saman kaavan mutta vaihda siihen "mikä vittu vaivaa" turpaanveto.
    Se siitä. Älkääkä enää iniskö hyttyset.
    En kommentoi enempää.

    Äänestä

  • hmmm... kirjoitti:

    MULLA ON MUUTAMA KAPPALE ROTTWEILLEREITA JOTKA ON LENKKEILYN TARPEESSA 50ESSOO TUNTI SAAT VUOKRATA JA PYYHKIÄ MENEEN,ON VARMASTI JÄÄHTYNYT OLO SEN TUNNIN JÄLKEEN....
    lYKKYÄ TYKÖ PS,OLETKO TOSISSAS HOITOO LÖYTYY KYLLÄ OLEN OLLUT 20 VUOTTA KEHITYSVAMMAISTEN HOITAJA JA HOITO JATKUU YHÄ

    Äänestä

  • NERO kirjoitti:

    sinun rottweillerit aamupalaksi.

    Kiva että SINULLE löytyy hoitoa. Olen onnellinen
    siitä.
    Jälleen kerran totean että jos NAAPURIT ANTAVAT MINUN OLLA RAUHASSA, EI MITÄÄN ONGELMAA.
    Minun puolelta. Mutta kateelliset paskat ja yksinkertaiset ääliöt eivät osaa pitää huolta omista asioistaan.

    PS. Toivottavasti hoitoo jatkuu edelleen.

    Äänestä

  • syön.... kirjoitti:

    you are so fucking weak, että oksettaa.

    Äänestä

eli esim. metelöit hiljaisuuden jälkeen, laitan kirjallisen valituksen isännöitsijälle. Hän on siis vain viestin välittäjä. Saako hänkin köniin, kun tulee kertomaan tosiasioita? Me kaikki tarkkailemme toisiamme....

Äänestä
  • En ole koskaan metelöinyt hiljaisuuden jälkeen. Kunnioitan naapureitani. JOTEN VIELÄ KERRAN, EN HÄIRITSE NAAPUREITANI, JOS HE EIVÄT HÄIRITSE MINUA.

    Isännöitsijän pieksän ja sanon että hän kävi päälle. Vaikka olis viestin välittäjä.
    Tosiasiat on ne että nämä saatanan naapurit ei anna rauhaa, ja silloin lätty lätisee.

    nimim. rosikseen tai ei.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

muuttanut... kirjoitti:

Joskus sitä käy valittamaan väärälle ihmiselle
tyhjästä. Joka saattaa olla erittäin välivaltainen.
Minä olen sellainen ihminen. Kolme pahoinpitelyä takana, kaksi tehty veitsellä. Jokaisesta tuomio.

Jouduin tuossa vähän naapurin kanssa sanasotaan kun valitti että vedän vessaa turhan päiten. No enpä ole vedellyt ties mistä ne äänet kuuluu kun on kerrostalo.
Kuuntelin vähän aikaa vittuilua ja sitten paloi päreet. Nakkasin tyypin jonkun asunnon ovea vasten aika voimalla. Tietysti tästäkin joutuu käräjille mutta siitä vaan.

Ihan vaan ihmisille tiedoksi että eräät naapurit eivät kovin paljon siedä vittuilua. Jos vittuilee niin olkoon se sitten aiheesta.

PS. Itse saatan vetää turpaan vaikka varoitus tulisi aiheesta. Pääasia on kuitenkin että jos minut jättää rauhaan, minä jätän myös toiset rauhaan.
Että silleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu