Taloyhtiön pikkujoulu 2025

Anonyymi-ap

Tapahtuipa viimme viikonlopulla pikkujouluissa niin että iltaa vietettiin syöden hyvä jouluateria ja illan aikana jultiin alkoholiakin jonkinverran mutta itselläni ollut jo vuosia tapana juoda todella maltillisesti kuten näköjään naapuritalon Heidillä myös. Heidi on alle 50v Sairaanhoitaja ja itse olen tavallinen tehdastyöläinen alle 40v kaveri. Vietettiin siinä mukavaa iltaa ja pääsin tutustumaan Heidiin paremmin illan aikana jutellen pitkät tovit vähän asiasta kun asiasta, ilta alkoi lähentyä loppuaa.kunnes Heidi haastoi vielä asunnllleen pienille jatkoille, suostuin ja poistuttiin juhlapaikalta ulos. Lähdettiin kävelemään kohti Heidin asuntoa ja pian oltiinkin jo ovella kunnes Heidi käänsi minut itseään kohti ja aloitti intohimoise.suutelu, vastasin suuteluun yhtä himokkaasti kunnes siirryttiin sisälle missä suutelu jatkui mutta nyg alkoi vaatteet vähentyä ja kohta nöin Heidin edessäni vain alusvaatteisillaan, upeat pyöreät rinnat koskettelivat kroppaani kun Heidi hyväili minua ja suuteli kroppaani joka puolelta, puhuttu ei juuri mitään kun halut ohjailivat molempia. Tunsin kun Heidi tukki kätensä alushousuihini ja kaivoi kovan kaluni esiin kumartuen alas ja imaisten kalun suuhun koko mitalta, alkoi aivan hillitön imu ja kassien nuoleminen, Heidin kieli on varmasti normaalia pidempi kun imu tuntui niin taivaalliselta, yhtäkkiä imu loppui ja Heidi ohjasi minut makkariin missä hän tarjloili upean pillunsa nuoltavaksi, ahmin tuota ihanaa kosteaa vakoa kaikin opein ja Heidi voihki nautinnosta, sitten Heidi pyyti että "nyt saat astua mut kunnolla!" nostin Heidin jalat olkapäälle ja aloin työntää kaluani sisään, pillu oli todella märkä kun aloin naida rytmikkäästi. Heidi huokaili ja pyysi naida kovempaa, kiihdytin tahtia ja ihailin pyöreitä rintoja mitkä hytkyi panon tahdissa. Vaihdettiin asentoa että pääsin Heidin taakse ja sitten aloitin vasta kunnon pumppaamisen, nussin tuota märkää pillua niin lujaa kun jaksoin ja Heidi lisäsi vauhtia työntämällä itseään vastaan. Aloin olemaan laukeamispisteessä ja Heidi sai sanottua että laukea peppuvakoon, ruiskutin spermat pitkin peppuvakoa kun heidikin voihki orgasmista edessäni peppu pystyssä. Katselin siinä hetken yhtä ehkä kiimaisinta näkyä koskaan kunnes poistuttiin vuoteesta pesuille, Aamulla jatkettiin siitä mihin illalla oli jääty ja ollaan nyt pidetty mahtavaa seksisuhdetta yllä.

1

4697

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        41
        1897
      2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        710
        1280
      3. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        99
        1031
      4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

        Tässä hetkessä tai menneestä?
        Ikävä
        102
        908
      5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        88
        894
      6. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        66
        751
      7. Taidan olla pelkuri

        Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
        Ikävä
        33
        632
      8. Olinko yhden viestin arvoinen?

        Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
        Ikävä
        68
        518
      9. Kuka om uusi kylän mies?

        Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
        Suomussalmi
        13
        508
      10. oot mun silmissä

        Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
        Ikävä
        78
        501
      Aihe