Vaikea tilanne

Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää Raimo kohtaan.

En ymmärrä miten Raimo on voinut tehdä niin suuren vaikutuksen, että sitä ei ole pystynyt peittelemään enää pitkään aikaan. Hän on myös niin ainutlaatuisen Raimo.

Ikäero↗️ on aivan järjetön jne…

Tämän kaltaista rakkautta/vetoa en ole ikinä tuntenut aikaisemmin ketään kohtaan.

Tiedän. Täysin järjetöntä🙄.

Voin onneksi tällä tavoin käsitellä tunteitani ja päästä niistä ylitse.
3403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikeaa se on kun oikeudenkäynti tulossa, tsemppiä!

Äänestä
  • Juu Wilpola nyt jäitä housut täyteen ja tästä voit lukea mielipiteitä.

    Herra Wilpola ei ole tuonut Janakkalaan mitään positiivista. Sen näki hänen tolloudestaan sivistystoimenjohtajana kouluasioihin sekaantumisellaan. - Kirjoitin omista huomioistani jo 2013 tälläkin palstalla. Osoitin hänen tekemänsä karkeat virheet, joihin alettiin kiinnittää huomiota monen, monen vuoden jälkeen ja epäoikeudenmukaisuudet oikaistiin.
    On niin ällöttävä otus, etten kyllä mieheksi häntä kutsuisi. Lapsellinen, epävarma luuseri.
    Eikä maineensa ole silmissäni kohonnut, kun kuulin näistä koronkiskuri- ja rahanpesujutuista ym. "ei mairittelevista" yksityiskohdista. Janakkalan kunnalla on Wilpola-Gate.

    Äänestä

Suomi24sella raimo-gate

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää Raimo kohtaan.

En ymmärrä miten Raimo on voinut tehdä niin suuren vaikutuksen, että sitä ei ole pystynyt peittelemään enää pitkään aikaan. Hän on myös niin ainutlaatuisen Raimo.

Ikäero↗️ on aivan järjetön jne…

Tämän kaltaista rakkautta/vetoa en ole ikinä tuntenut aikaisemmin ketään kohtaan.

Tiedän. Täysin järjetöntä🙄.

Voin onneksi tällä tavoin käsitellä tunteitani ja päästä niistä ylitse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu