Radiosta tulee juuri joululauluja. Laulusta Kulkuset, kulkuset
tuli mieleen joulukirkkomatka 1946. Sota oli loppunut ja jou-
lua vietettiin toiveikkaana, että rauha säilyisi ikuisesti.
Lapsilauma herätettiin aikaisin, jotta ehdittäisiin ajoissa 5 km:n
päässä olevaan kirkkoon. Matka tapahtui hevoskyydillä.
Kirkkoreki oli jo rappujen esessä. Reen pohjalla olkia, sen päällä
hirventalja, jonka sarvet roikkuivat selustan takana. Lapsikatras
sijoittettiin lammasvällyjen alle. ”Moottorimme” oli ravihevonen,
isä istuutui kuskin penkille ja äiti työntyi vällyjen alle pikkusisko
sylissään.
Ja niin sitä mentiin että lumi pöllysi, aisakello helkkäsi. Oli vielä
pimeätä ja tähdet tuikkivat taivaalla. Vällyjen alla oli lämmin ja
kohta oli koko lapsilauma unessa.
Herätyksen saimme kirkon lähellä. Oli muitakin aisakelloja ja tiu-
kuja äänessä. Paljon ihmisiä. Hevonen parkkeerattiin puomiin ja
sai heinätukon eteensä ajanvietteeksi. Äidin ja isän käsivarrella
olivat pineimmät, isän käsivarrella veli, joka aivan häikästyi kun
päästiin kirkkoon sisälle ja monet kattokruunut loistivat katossa.
Veli hieroi silmiään ja kysyi isältä: - Isi. ollaanko me taivaassa?
- No ei ihan, mutta aika lähellä, sanoi isä ja hänen äänensä värähti
hieman.
Kotimatkalla oli perinteinen kilpa-ajo. Pari isäntää olivat päättä-
neet ajaa rinnakkain, ettei meidän ravuri pääsisi ohittamaan.
Mutta isä oli päättänyt että ohi päästään ja varoitti meitä reessä
olevia, että pitelisimme itsestämme kiinni, sillä nyt mennään!
Hän ohjasi hevosen lumivallille ja ohi mentiin niin että lumi pöllysi!
Sekös meistä lapsista oli hauskaa, mutta äitiä kyllä pelotti.
Se oli kirkkomatka, joka on jäänyt muistiin ikiajoiksi.
/MdK
tuli mieleen joulukirkkomatka 1946. Sota oli loppunut ja jou-
lua vietettiin toiveikkaana, että rauha säilyisi ikuisesti.
Lapsilauma herätettiin aikaisin, jotta ehdittäisiin ajoissa 5 km:n
päässä olevaan kirkkoon. Matka tapahtui hevoskyydillä.
Kirkkoreki oli jo rappujen esessä. Reen pohjalla olkia, sen päällä
hirventalja, jonka sarvet roikkuivat selustan takana. Lapsikatras
sijoittettiin lammasvällyjen alle. ”Moottorimme” oli ravihevonen,
isä istuutui kuskin penkille ja äiti työntyi vällyjen alle pikkusisko
sylissään.
Ja niin sitä mentiin että lumi pöllysi, aisakello helkkäsi. Oli vielä
pimeätä ja tähdet tuikkivat taivaalla. Vällyjen alla oli lämmin ja
kohta oli koko lapsilauma unessa.
Herätyksen saimme kirkon lähellä. Oli muitakin aisakelloja ja tiu-
kuja äänessä. Paljon ihmisiä. Hevonen parkkeerattiin puomiin ja
sai heinätukon eteensä ajanvietteeksi. Äidin ja isän käsivarrella
olivat pineimmät, isän käsivarrella veli, joka aivan häikästyi kun
päästiin kirkkoon sisälle ja monet kattokruunut loistivat katossa.
Veli hieroi silmiään ja kysyi isältä: - Isi. ollaanko me taivaassa?
- No ei ihan, mutta aika lähellä, sanoi isä ja hänen äänensä värähti
hieman.
Kotimatkalla oli perinteinen kilpa-ajo. Pari isäntää olivat päättä-
neet ajaa rinnakkain, ettei meidän ravuri pääsisi ohittamaan.
Mutta isä oli päättänyt että ohi päästään ja varoitti meitä reessä
olevia, että pitelisimme itsestämme kiinni, sillä nyt mennään!
Hän ohjasi hevosen lumivallille ja ohi mentiin niin että lumi pöllysi!
Sekös meistä lapsista oli hauskaa, mutta äitiä kyllä pelotti.
Se oli kirkkomatka, joka on jäänyt muistiin ikiajoiksi.
/MdK
Vastaukset 28
Vanhimmat
Lapsena ihmettelin laulun sanoja, et minkä alla oli lämmin, mut selvisihän se paljon myöhemmin et ryijyn alla oli lämmin.
Niitä peitteitä oli monenlaisia. Oli kangaspuissa kudottuja ryijyjä,
johon oli ommeltu lampaannahka lämmikkeeksi. Meillä oli parkattu
lampaannahka ja toiselle puolelle oli ommeltu vahva kangas. Sitä
sanottiin vällyksi, muistaakseni meillä sanottiin sitä nahkaseksi (ei
nahkiaiseksi).
Mijuakin lapsena ihmetytti tuo "ryijyn alla", kuulin sen: "on rinnalla lämmin..."
Paremmalla ohi - niin se vaan menee joulukirkon kotimatka.
Ennen oli kaikilla hevonen, harvemmalla auto. Nyt on kaikilla ainakin yksi
auto, mutta harvemmalla hevonen.
Niin se tietysti oli että ravihevosella pääsi paremmin kuin tavallisella työ-
hevosella. Ja Porschella pääsee sukkelampaan kuin kuin pikku-Fiatilla.
Olihan meillä työhevosiakin, mutta kilpailussa olevien isäntien taktiikka
oli "vuotanut" isän korviin, niin hän valitsi varman päälle hevosensa.
Että niin se vaan oli. Eikä sitten muuta.
Ei todellakaan kaikilla ollut hevosta.
Eikä nyt läheskään kaikilla ole yhtäkään autoa.
Manneillakin oli hevoset, nykyään Mersut. Kölli-Olli ajeli polkupyörällä,
koska hänellä oli hevoskauhu.
Ei minullakaan ole enää autoa, käytännön syistä.
Minunkin mielessä on se ainoa kirkkomatka, jonka teimme Rääkkylän kirkkoon yhdessä perheen, siis vanhempieni kanssa.
Sota oli juuri loppunut ja ilmeisesti isäni tunsi velvollisuuden mennä kirkkoon juuri Jouluksi.
Hevosella mekin mentiin ja vällyjen alla lapset ja äiti oli.
Mutta mitäpä näistä, koska joku kuitenkin ilmoittaa, että näistä ei pidä kirjoittaa tänne.
Minäpä kuitenkin kirjoitan toisesta kirkkomatkasta mummuni kanssa.
Mummu oli körttiläinen, kulki mustissa vaatteissa ja oli ahkera kirkko-
vieras. Yleensä isosisko oli hänen mukanaan, mutta nyt hän taisi olla
tätilässä, koska mummo pyysi minua seurakseen. Mummo valjasti hevo-
sen (huom. tavallisen työruunan) kiesien eteen ja niin me lähdimme kir-
konkylälle. Mummo kiinnitti tottuneesti hevosen puomiin (se oli pitkä
hevosten p-paikka) ja menimme kirkkoon, missä mummolla oli oma paik-
kansa saarnastuolista hieman oikealle. Hänen koulukaverinsa oli ollut
itse piispa ja hän tunsi koko papiston, joten hän halusi varmaankin näyt-
tää, että on paikalla.
Minä olin enemmän kiinnostunut uruista ja kysyin mummulta lupaa mennä
urkulehterille. Sain mennä jos lupasin että pysyn kiltisti paikoillani.
Minä kipaisin ylös urkulehterille ja menin istumaan kaiteen tuntumaan,
niin että voin nähdä seurakuntalaiset alhaalla ja näkisin myös kun urkuri soit-
taa. Erikoisen kiinnostavaa oli hänen jalkatyönsä, kun hän soitti vikkelästi
jaloillaankin!
Mutta kuuntelin myös pastorin saarnaamista. Hän oli laiha, nuoleskeli
huuliaan ja luki rukouksen: "Älä rikkautta, älä köyhyyttä minulle anna, Herra,
vaan anna minulle määräosani leipää". Sitten hän saarnasi, että Jumala rakastaa
kaikkia, sinuakin, kaikista syntisintä ihmistä ja ottaa sinut taivaan valtakuntaan!
Siinäpä oli pari asiaa, jotka laitoin korvan taakse ja mummo saikin kotimatkalla
kuulla mitä mieleeni oli jäänyt. Mummo kun oli pelotellut meitä lapsia, kun
olimme olleet vähän villejä että palaisimme helvetin tulessa, emmekä pääsisi
taivaaseen. Ja minä yritin saunassa treenata, että kestäisin kuumia paikkoja
siellä helvetissä ja nyt olinkin saanut tämän vapauttavan uutisen!
Sanoin, että kuulitko mummo, mitä pappi sanoi, että kaikki pääsevät taivaaseen! -
Mummo käänsi päätään poispäin ja näin että hänen poskensa levisivät mustan
huivin reunojen yli. Mutta kehui, että olin ollut kiltisti ja kuunnellut saarnan ja
kaikki.
Se toinen papin sanomasta tuli esille mummon hautajaisissa. kun hautajaisten
jälkeen oli meillä muistoseurat ja niissä oli puhujana tämä samainen pappi.
Hänellä oli suuri perhe, eikä papin palkat tainneet olla kovin suuria silloin
sodan jälkeen. - Äiti olikin tekemässä ruokapakettia papille kotiinviemisiksi.
Minä tulin siihen parahiksi ja kysyin äidiltä: - Saako pappi nyt määräosansa
leipää? - No saa, saa, sanoi äiti ja huomasin että häntäkin vähän hymyilytti.
- Menehän sinne toisten luo leikkimään.
Ylläolevan kirjoitti /MdK
Radiosta tulee joululauluja, ja huomenna homma on ohi tältä vuodelta.
Niin on. Mutta tuo lapsuuden aikainen kirkko on paikka, missä
on sattunut odottamattomiakin tapauksia, eli on kuultu totuuk-
sia lapsen suusta.
Pienemmät lapset eivät yleensä osaa istua paikoillaan koko
jumalanpalveluksen aikana vaan alkavat heti kohta liikehtiä
levottomasti, vaihtavat asentoa, kurkkivat eteen ja taakse.
Näin kävi kerran kyseissä kirkossa, että vanhempiensa kes-
kellä istunut poika rimpuili paikaltaan ja oli polvillaan penkis-
sä takaperin ja tarkkaili takana olevia ihmisiä.
Hän kallisteli päätään puolelta toiselle, sulki toisen silmänsä
ja sanoi sitten ääneen: "Ompa v----maisen näkönen äijä! Että
ossoohhii olla!"
Kaikki, jotka sen kuulivat kääntyivät katsomaan taakseen näh-
däkseen, ketä poika mahdollisesti tarkoitti. Ja useimmat tai-
sivat olla samaa mieltä, että poika oli oikeassa!
Olikohan pojan vanhemmat ylpeitä vai häpeissään?
Sitä ei tarina kerro, mutta pysyivät penkissä paikoillaan ja
vetivät pojan alas .
Heidän oman kasvatuksensa hedelmä, kodin henki, siinä laukoi ääneen omia mielipiteitään. "Totuudesta" tuskin oli kyse.
Jo pojan yl. sopimaton käytös: kiemurtelu eli paha olo Jumalan Huoneessa ja sitten herjaava purkaus jotain mahd. rujon näköistä mutta harrasta ihmispoloista kohtaan, kertovat tietynlaista kieltään mistä todella oli kysymys.
"Totuudesta" tuskin oli kyse.
No, analyysi tuokin. - Mutta se oli tuon 3-vuotiaan pojan totuus/käsitys.
Hän ei varmaan ymmärtänyt Herran huoneesta tuon taivaallista, muuta
kuin että tylsä paikka, tekemisen puute, paljon ihmisiä ja joukossa tuo
huomiota kiinnittävä "äijä".
Etiketistä ei tuon ikäinen lapsi tiedä mitään.
Itse sain parivuotiaana mummolta tukkapöllyä kun sinuttelin rovastia
veljen kastajaisissa. Esittelin rovastille uusia kenkiäni ja sukkiani:
- Katoppas romasti, kun minulla on uuvet molot (monot) ja nilikatsukat!
"Romasti" oli iki-ihastunut moloihini ja sukkiini ja kehui että nätit ovat ja
nätti on tyttökin.
Mutta mummo raahasi minut tuvan puolelle ja antoi tukkapöllyä "niin
että näin joka nurkan yhtä aikaa" ja sanoi: - Rovastia ei sinutella!
Valistus oli liian myöhäistä.
Niin, jos ei tietoa ole, niin ei voi poissulkea jotain sairautta, sellaistakin on et sanoo jotain, tokaisee mitä vaan, eikä ymmärrä, se vaan pulpahtaa suusta.
Ai, sulla taitaa pulpahtaa mitä vaan, tokaiset vaan ja se vaan ikäänkuin pulpahtaa
suustasi. On kyllä huomattu!
Tämän arvostelijan käsiala on hyvin tuttua eräästä toisesta,
hyvin lapsivihamielisestä sormella osoittelusta ja kotipsyko-
login lausunnosta. :)
Aloitus on taas toistoa, joka on kuultu ennenkin.
Nuo valituksetkin ovat jotenkin tutun tuntoisia...
Kopioi vanhoja juttuja.
Perempi tämäkin kuin jahtiketjut!
Ettei ala johtoniput kummitella!
Miksi olet täällä vanhojen, seniilien, muistamattomien palstalla,
jos et kestä toistoja? Tulet toistamaan itsekin. Ennemmin tai myöhemmin.
Viestisi sisältää vanha toistoa.
Muistutan jälleen, että olet sattunut tulemaan vanhusten palstalle!
Tulin ihan tahallaan ja vasiten oikiasti tarkotuksella.
Räällä on toisto ja uusinta juin risassa rammarissa,
sama pyörii vuojesta toiseen, kun on tylsä neula.
Terveisin Vanhus vanhusten paris,