Kaupunkilaisille melko kipakkanakin tutuksi tullut Häsan päätoimittaja repäisee jälleen tänään. Tuulia puolustaa kantaansa toimituksen facebook kirjoitusten estoa, melko ontuvalla tavalla. Moderoinnin mahdottomuus resurssien puutteen vuoksi ei oikein kyllä vakuuta, siksikään koska tarkasti facebookia seuraavana, ei häsan jutuissa ole koskaan ilmennyt minkäänlaisia asiattomuuksia.
Tässähän on nyt kyseessä enemmänkin puhtaasti vallan käyttö. Tradenomi Viitasella on selkeästi kohahtanut kus päähän - on tietysti vallantäyteisen tuntuista pamauttaa estot päälle - me kerromme miten asiat ovat, te pidätte turpanne kiinni.
Viitasen otsikkokin on jo melkoisen "ylhäältä alas" huuto: "Rajat ovat rakkautta keskutelussakin". Tällä tradenomi Viitanen nostaa aika naurettavasti itsensä ikäänkuin jonkinlaiseksi auktoriteetiksi, joka kaitsee ja rajoittaa alamaistensa keskustelua. Yhtä naurettava on myöskin otsikon jatko: "mitä jos huutamisen sijaan kuunteleisimme toisiamme". Heitänkin tähän Viitaselle kysymyksen, mitenhän voimme sitten kuunnella toisiamme, jos sinä olet Viitanen kokonaan estänyt ensin mahdollisuuden kuunnella toisiamme?
En ole koko aikana muutenkaan ymmärtänyt, miksi tällainen, vailla akateemista sivistystä omaava henkilö nostettiin lehden päätoimittajaksi, semminkin kun hän ei ole osoittanut oikein minkäänlaista muutakaan sivistystä tai viisautta kirjoituksissaan.
Tuulia vauhdissa jälleen
43
556
Vastaukset
- Anonyymi00001
Näin käy usein asemaansa nähden Ali koulutetuille ihmisille, valta kihahtaa hattuun, ja sitten aletaan hillua
- Anonyymi00002
Aloittajankin sivistystaso on huvittava. Kuin yötäpäivää räksyttävä rakki. Varmaankin hyvä kun tälläiset ei enää pääse palstoille, kuka jaksais.
- Anonyymi00003
Natsi-Suomen pääkaupungissa Natsilinnassa tietenkin kaikki Goebbellin metodit ovat käytössä.
- Anonyymi00004
Nykyajan kirjanpolttoroviot on helppo toteuttaa keskustelukiellolla.
https://en.wikipedia.org/wiki/Nazi_book_burnings - Anonyymi00025
Natsit olivat anti-kommunisteja, eivätkä ilmeisesti kognitiivisessa vahvistusharhassaan enää ymmärtäneet että Marxin teokset olivat porvarillis-sosialistisia eli sosiaalidemokraattisia. Ymmärrettävästi ja selkeästi nazien vahvistusharha tulee ilmi Einsteinin tieteellisten teosten polttamisessa, heidän kognitioissaan yhdistyessä Einsteinin sosialismimyönteisyys, joka tuli julkisesti ilmi viimeistään 1949 Einsteinin artikkelissa Why Socialism? [1], sekä kaikki Einsteinin muu tuotanto - älykkäät ihmiset yleensäkin kognitioidensa puoleista ymmärtävät sosialismin olevan ainoa oikea ja järkevä yhteiskuntajärjestelmä, tilastollis-tieteellisissä tutkimuksissa on yleensäkin havaittu että vasemmistojohtajat ovat huomattavasti älykkäämpiä kuin oikeiston johtohahmot.
Eikä paikallislehden julkaisupolitiikka tässäkään asiassa poikkeusta tee.
[1] Einstein, Albert. Why Socialism? Monthly Review Vol. 1, No. 01 (May 1949) https://monthlyreview.org/articles/why-socialism/ - Anonyymi00026
- Missä keskustelupalstoja suljetaan, siellä lopuksi suljetaan ihmisiä yhteiskunnan ulkopuolelle -
Ei ole mikään uusi sosiologinen ilmiö, siitä kertoi jo Heinrich Heine 1820.
- Where they burn books, in the end they will also burn people -
- Anonyymi00005
Avauksen tekijän sivistyksen tasolla ei ole mahdollista keskustella ja kuunnella eikä asiaa lehtien palstoille. Jossain lippalakkimiesten porukassa varmaan kunkku.
- Anonyymi00006
Juu. Persuksi kääntynyt demarikääkkä onpi.
- Anonyymi00008
Tämä on tietysti jatkumoa toimituksen, etten sanoisi melko nuivalle linjalle lukijoitaan kohtaan. Ensi laitettiin keskustelupalsta lihoiksi, siten blogipalsta ja nyt tämä, eli sananvapautta rajoittavan paketin voi aina kääriä vaikka kuinka hienoon pakettiin, mutta ei se sillä muuksi muutu.
- Anonyymi00009
Osaatko yhtään arvailla miksi näinkin suuret sensuroinnit on jouduttu tekemään?
- Anonyymi00027
Anonyymi00009 kirjoitti:
Osaatko yhtään arvailla miksi näinkin suuret sensuroinnit on jouduttu tekemään?
Osaatko yhtään arvailla miksi kirjoja poltetaan rovioilla?
- Anonyymi00028
Anonyymi00027 kirjoitti:
Osaatko yhtään arvailla miksi kirjoja poltetaan rovioilla?
Semmoistako Hämeen Sanomat on tehnyt?
- Anonyymi00010
En tunne henkilöä enkä oikein paikkakuntaakaan (pari kertaa ali ajanut), mutta kyllä tradenomin voi teknisesti katsoa akateemisesti koulutetuksi. Miten se sitten käytännössä näkyy on ihan persoonasta kiinni.
- Anonyymi00011
Huoh. Ei, tradenomi EI ole akateeminen loppututkinto, ja sen voi rinnastaa entisajan merkonomitutkintoon. Eli siis opistotasosta puhutaan. koulutuksesta huolimatta voi tietenkin olla sanotaan nyt kelpo päätoimittaja. Minulle Tuulia Viitasen kelpoisuus tiivistyy hänen kirjoitukseensa taannoin Linnanpuiston ravintola/wc tiloihin tai niiden puuttumiseen. Viitasen mukaan Linnanpuistossa ei kaivat ravintolaa saati wc:tä. Onneksi sellainen nyt Linnanpuistoon siis nousee.
- Anonyymi00022
Täytyyhän työmaalla olla joku joka tietää mihin laudat pitää kantaa.
- Anonyymi00012
Ihan asiaa Tuulia kirjoitti. Ei mikään vakavasti otettava sanomalehti voi ylläpitää keskustelupalstaa, joka pian täyttyisi rasistisesta öyhötyksestä. Suomi24 on hyvä esimerkki, kun lukee Suomi24 maailman-menoa palstaa, niin karkeasti 30% kommenteista täyttää kunnianloukkauksen tai kiihotuksen kansanryhmää vastaan tuntomerkit ja ne siis oikeastaan ovat rikollisia kirjoituksia joista pitäisi tulla rikosseuraamuksia.
Valitettavasti laitaoikeiston ongelma, kaikesta päätellen aloittajakin edustaa laitaoikeistoa, on siinä etteivät he kykene keskustelemaan sivistyneestä. Aina päädytään lopulta mollaamaan maahanmuuttajia ja kirjoittamaan heistä rasistisia juttuja.- Anonyymi00013
Lisäksi nuo kommenttipalstat täyttyivät Pietarin trollien tuotoksista. Mikähän avaajaa siinä risoo, että se laitettiin kuriin?
- Anonyymi00014
Anonyymi00013 kirjoitti:
Lisäksi nuo kommenttipalstat täyttyivät Pietarin trollien tuotoksista. Mikähän avaajaa siinä risoo, että se laitettiin kuriin?
Lehden haukkuminen on hänelle jokin pakkomielle.
- Anonyymi00015
"Valitettavasti laitaoikeiston ongelma, kaikesta päätellen aloittajakin edustaa laitaoikeistoa, on siinä etteivät he kykene keskustelemaan sivistyneestä. Aina päädytään lopulta mollaamaan maahanmuuttajia ja kirjoittamaan heistä rasistisia juttuja"
Jos avauksesta löydät laitaoikeistolaisuutta tai rasismia, suosittelen tutustumista ihan kansakoulun aapiseen. Mitä tulee mollaamiseen, sitä löytyy nykyisin enemmän Viitasen teksteistä, kuin mistään keskustelupalstoilta. Valtuutetutkin ovat pupu pöksyissään, kengän kärkiinsä tuijottelijoita, koska eivät suostu välittömästi siirtämään Hamkia keskustaan. Kuuluukohan tuo sitten siihen sivistyneeseen keskusteluun?- Anonyymi00017
Kansakoulun aapisessa käytetään n-sanaa en koske rasistiseen teokseen.
- Anonyymi00016
Jatka kymmenvuotista jankuttamistasi linnanpuiston vessasta.
- Anonyymi00018
Taas tuli hyvät naurut päätoimittajan kirjoituksesta, ei siksi että olisi ollut järkevä kirjoitus.
- Anonyymi00019
Aloittaja kirjoittaa kuin perussuomalaisten Ilkkala.
- Anonyymi00020
"Jatka kymmenvuotista jankuttamistasi linnanpuiston vessasta"
Niin on siin vissiin vähän jankuttamistakin, kun tää meidän "Tuulia suuri" ,kirjuutteli taannoin, ettei puistoon tartte vessaa saati kuppilaa laittaa, koska linnassa on kumpikin. Ainut, että tää neropatti ei ottanut huomioon sitä, ettei siellä toimi kuin kesäkuppila, ja muuten vessaan haluava joutuu ostamaan sitten lipun koko linnaan.🤣- Anonyymi00021
Mietin tähän ratkaisua. Olen nimittäin huomannut että kirjoitti hän minkälaisen mielipiteen vaan niin sinulle se ei kelpaa. Eli yksi ratkaisu tähän voisi olla että hän kysyisi sinulta että voikohan lehteen kirjoittaa tätä ja tätä eli että hän tarkistuttaisi pääkirjoituksen sinulla aina ennen sen painoon menoa. Mitäs sanot? Silloin ehkä saataisiin lehteen vain oikeita mielipiteitä, ei ainakaan joka kerta täysin vääriä.
- Anonyymi00023
Anonyymi00021 kirjoitti:
Mietin tähän ratkaisua. Olen nimittäin huomannut että kirjoitti hän minkälaisen mielipiteen vaan niin sinulle se ei kelpaa. Eli yksi ratkaisu tähän voisi olla että hän kysyisi sinulta että voikohan lehteen kirjoittaa tätä ja tätä eli että hän tarkistuttaisi pääkirjoituksen sinulla aina ennen sen painoon menoa. Mitäs sanot? Silloin ehkä saataisiin lehteen vain oikeita mielipiteitä, ei ainakaan joka kerta täysin vääriä.
Kunhan nyt tarkistuttaisi edes villakoirallaan, sekin ymmärtää paremmin asioista.
- Anonyymi00024
Anonyymi00023 kirjoitti:
Kunhan nyt tarkistuttaisi edes villakoirallaan, sekin ymmärtää paremmin asioista.
Ja se ei varmaan edes hauku koko aikaa.
- Anonyymi00029
Anonyymi00024 kirjoitti:
Ja se ei varmaan edes hauku koko aikaa.
Tuskin on Persu.
- Anonyymi00030
Toivoisi himppasen malttia ja asioiden analyyttisempää tarkastelua tältä tuulialta
- Anonyymi00031
Älä toivo kun et ymmärtä.
- Anonyymi00032
Valitettavasti viisautta ei voi opettaa,ja sehän on Viitasen puutteista suurin
- Anonyymi00033
Oletko ihan viisas kun valitat ?
- Anonyymi00034
Onkse silleen niinku tyhmä?
- Anonyymi00035
Anonyymi00034 kirjoitti:
Onkse silleen niinku tyhmä?
Törkeää haukkumista. Oikeuteen teidät pitäisi viedä.
- Anonyymi00036
Jatkossa lehti menee painoon edellisenä iltana klo 19.
Tarkoittaa siis sitä ettei aamun lehti tiedä kuinka HPKn on käynyt edellisen illan pelissä. Mitä mieltä tälläisestä minusta aika huonoa kehitystä. Täysin käsittämätöntä oikeastaan eletään kuitenkin vuotta 2026.- Anonyymi00037
Näin. En tilaa, hyvää säästöä ja Yle.
- Anonyymi00038
Tietenkin peräreikäkaupungissa, kuten kaikissa muissakin kaupungeissa, suurin viisaus johtaa keskustelua, eikä se nyt kyseessä olevassa jälkeenjääneessä ikuista pimeää keskiaikaa viettävässä kaupungissa kovin suurta ole, mutta minkäs teet, tyhjästä on paha nyhjästä.
- Anonyymi00039
Voisiko olla olemassa sellaista ratkaisua, että kaupunkiin haettaisiin ulkopuolisten asiantuntijoiden avulla muutama viisas, jotka voisivat johtaa keskustelua?
Valintaa ei tietenkään voida tehdä paikallisin voimin, koska tyhmä ei tunnista viisautta, ei se on mahdotonta koska asia on tyhmän käsityskyvyn ulkopuolella. Onko sitten jossain varmasti todettua viisautta? Lönrotkin nimesi Hämeenlinnan Suomen hölmöläksi. Ehkä apua pitäisi hakea EU:sta myöten. Siitä vain kirjoittamaan kirjetta EU komissiolle. - Anonyymi00040
Ei se että on tyhmä, mutta pahantahtoisuus on huono seikka. Kukaan ei voi mitään syntymälahjoilleen, ja tyhmyys-viisaus ei ole ainoa ihmistä määrittelevä tekijä, tyhmä voi olla hyvä monilla muilla elämän alueilla kuin viisautta vaativissa tehtävissä.
Pahantahtoisuus on juuri se seikka joka tekee nyt kyseessä olevasta kaupungista erityisen vahingollisen koko paikkakunnalle. - Anonyymi00041
Ikävä tosiseikka on lisäksi, että pahantahtoisuus vetää luokseen pahantahtoisuutta, koska hyväntahtoisuus ei kasva pahantahtoisessa ympäristössä, ja pahantahtoisuudessa selviää ja sitä sietää ainoastaan pahantahtoisuus.
Tämä pahantahtoisuus on hyvin jyrkässä kasvussa nyt kyseessä olevassa kaupungissa, ja mitä ilmeisemmin se vetää laajemminkin pahantahtoisuutta luokseen. Kyseessä on kumulatiivinen ja itseään vahvistava kierre, josta lopulta syntyy pelkkä itseensä tukehtuva musta aukko.
Voiko fysiikan laille mitään? Ei. Maailmassa on mustia aukkoja, mutta myös paljon hyvää.
- Anonyymi00042
Varmastikin Lönnrot oli oikeassa, eihän täällä osata edes kirjoittaa hänen nimeään oikein. Siihen tulee kaksi n- kirjainta.
- Anonyymi00043
Olet hyvä esimerkki pahantahtoisuudesta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain647556Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242979- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1211501Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1711451- 1321182
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774