Discot Pieksämäellä 70 -ja 80 - luvuilla

Anonyymi-ap

Kerään tietoja Pieksämäen ja sen ympäristön discoista 60-luvun lopulta 80-luvulla Suomen disco -ja dj-kulttuurista kertovaa esitelmäsarjaa ja myöhemmin tehtävää kirjaani varten.
Olen kerännyt sekä Suomen että maailman dj-kulttuurista matskua melko kauan ja tehnyt Yleisradioon mm. OCSID-nimistä ohjelmaa, eli olen ihan vakavissani tän asian suhteen.
Olen itse käynyt dj:nä Pieksämäen Forever-discoissa ja mahdollisesti Savonsolmun discossa. 70-luvulla kävin Mary Quant-kiertueella kaupungissa.
Mikä oli Pieksämäen ensimmäinen disco; milloin, missä ja millainen? Mitä ja millaisia muita paikkoja siellä oli? Missä muualla Pieksämäen nuoret kävi bailaamassa. Oliko siinä likellä lavoja, joissa oli disco tai kävittekö muissa kaupungeissa bailaamassa?
Kävikö kukaan kotikaupunkini Lahden ikiomassa Nuutti Grillissä tai Galaxyssä, joissa soitin.

Kirjoitelkaa tietoja keskustelupalstalle tai laittakaa tekstejä ja kuvia aiheesta osoitteseen tapani.ripatti50gmail.com.

1

129

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        41
        1907
      2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        711
        1312
      3. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        101
        1067
      4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

        Tässä hetkessä tai menneestä?
        Ikävä
        102
        918
      5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        88
        914
      6. Mikä hänessä

        Saa sut kuumaksi?
        Ikävä
        66
        761
      7. Taidan olla pelkuri

        Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
        Ikävä
        33
        662
      8. Olinko yhden viestin arvoinen?

        Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
        Ikävä
        69
        532
      9. Kuka om uusi kylän mies?

        Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
        Suomussalmi
        13
        528
      10. oot mun silmissä

        Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
        Ikävä
        78
        511
      Aihe