Aprikoin erilaisia tilanteita ja niiden tarkoitusta.
Sattui tässä niin, että näin silmäpelityttökaverin (eli kenen kanssa on vain ollut silmäpeliä, ei muuta) ketä en ollut vähään aikaan nähnyt.
Homma meni niin, että nyt kun nähtiin, oli hän iloisen näköinen, mutta lähti paikalta ennen kuin ehdin lähelle häntä. (?!)
Arvatenkin tytöt osaavat tähän paremmin vastata.
Mietin vain, että oliko se merkki jonkinlaisesta positiivisesta koska jos MINÄ en olisi ollut kiinnostunut (minusta) niin olisin varmaan muuttunut vakavan näköiseksi enkä olisi vilkaissutkaan (minua)..
Erittäin hankala selittää, mutta näin kävi.
Huih.. kesäloma kohta ja tämä pulma ratkaistava ennen sitä.. tee ihana kiltti tyttö aloite mikäli minusta vähänkin olet kiinnostunut, pliis.. itse en oikein uskalla, muuta kuin hymyillä ujosti kulman takaa.. nyt tai ei koskaan...
Sattui tässä niin, että näin silmäpelityttökaverin (eli kenen kanssa on vain ollut silmäpeliä, ei muuta) ketä en ollut vähään aikaan nähnyt.
Homma meni niin, että nyt kun nähtiin, oli hän iloisen näköinen, mutta lähti paikalta ennen kuin ehdin lähelle häntä. (?!)
Arvatenkin tytöt osaavat tähän paremmin vastata.
Mietin vain, että oliko se merkki jonkinlaisesta positiivisesta koska jos MINÄ en olisi ollut kiinnostunut (minusta) niin olisin varmaan muuttunut vakavan näköiseksi enkä olisi vilkaissutkaan (minua)..
Erittäin hankala selittää, mutta näin kävi.
Huih.. kesäloma kohta ja tämä pulma ratkaistava ennen sitä.. tee ihana kiltti tyttö aloite mikäli minusta vähänkin olet kiinnostunut, pliis.. itse en oikein uskalla, muuta kuin hymyillä ujosti kulman takaa.. nyt tai ei koskaan...
Vastaukset 6
Vanhimmat
toi on aika vaikee...koska toisaalta se voi tarkottaa sitä että se on löytäny jonkun eikä silmäpeli enää jatku...!mutta voihan se olla että se on susta kiinnostunu enemmän ja halus esim. nähä et katotko sä sen perään tai jotain vastaavaa!vaikka itte tyttö oonki en oikein osaa neuvoo hyvin!seuraa tilannetta ja tee "päätelmiä"...toivottavasti sulle/teille (jos noin voi sanoo)tulee kiva kesä!:)
luulen että se saatto lähtee sen takii paikalta että se pelkäs et sen posket alkaa punottaa tms.. :)
mulla on itse asiassa itellä vähän samanlainen tilanne,on ollu pelkästää silmäpelii yhen jätkän, ei nyt kyllä vähään aikaan.. mut oon ite niin varma että en voi enää saada sitä niin siks vähän niinku yritän vältellä sitä!! se satuttaa vaan enemmän jos näkee jotain josta tykkää tosi usein mutta ei oo mitään mahiksii siihen! siks yritänki unohtaa sen... :(
näin minulla!!! nyyh...
Kaduttaa kyllä vietävästi kun en ole ollut aktiivisempi tytön suhteen.. kainosti vaan joskus kattonu.
Nyt jos tyttö luuleekin, ettei mua voi millään saada kun oon ollu niin vaisu niin sehän on kamalaa!
Joskus on hankala erottaa, että katseleeko tyttö sillä silmällä vain pelkästään tarkkaillen esim. kaverinsa puolesta..
Meen vähän sekasin kun koulussa on nyt selvästi kolme tyttöä ketkä aina joskus vilkuilevat, en tiedä kuka tai onko edes kukaan heistä edes kiinnostunut vai olenko vaan kummallinen heidän mielestään.
Kohta on enää viikko aikaa seurata tilannetta ja päätellä kun sitten loppuu tää koulutus, joten hyvin stressaava tilanne.
En tunne heistä kolmesta ketään ja olen tavallaan ihastunut jokaiseen ulkoisesti mitä nyt olen seuraillut, joten tavallaan vain odotan kuka tekisi pienenkin aloitteen.
Se minun on kyllä pakko luvata, että jos päättäjäisissä kuka tahansa mukavalta vaikuttava tyttö katsoo vähänkin sillä silmällä niin mun on ihan pakko mennä morjenstaa, muuten harmittaa ainiaan.
Itse en oikein osaa "valita", kuitenkin harmikseni "valitsisin" hänet kuka tarkkailee esim. kaverinsa puolesta jolloin kaikki on pielessä. Juuri näistä kolmesta tytöstä kaksi on keskenään kaveruksia joten hyvin voi olla, että vain toinen (jos hänkään) on kiinnostunut.
Kiittäen, hyvää kesää sinullekin!
No jos nyt kuvitellaan, että sinä olet se tyttö jota minä tarkkailisin koulussa niin olisi paljon mukavampaa jos antaisit minulle jonkun pitkän katseen ja hymyn sillä tavalla, ettei minulla olisi epäilystäkään, ettetkö olisi kiinnostunut.
Silmä pelissä on niin paljon epävarmuutta, ettei aivan sen turvin uskalla mennä moikkaamaan vaan se vaatii mun mielestä jonkun selvemmän merkin.
Silmäpeli voi olla ihan kaikkea, jos on vaikka kuullu, että joku opiskelija on ryöstäny pankin niin silloinhan sitä tietenkin tarkkailee tyyliin "..ei ikinä olis hänestä uskonu.." tms.
Riittäs vaikka isket varovasti silmää ja hymyilet niin eiköhän tilanne selviä.
Varmempi keino tietenkin, mutten ainakaan ite ikinä uskaltais tehdä on se, että vinkkaat kädellä poikaa tulemaan luoksesi, siitä ei enää voi erehtyä.
Hankalaa on, mutta varmaankin sitä aina toisensa löytää koska kai harva yli 20 v. on sinkku. (Musta kyllä tuntuu, että ite oon koko loppu elämän..)
Älä IKINÄ oota että tyttö tekis alotteen. Niin se vaan menee, että jos jätkä on kiinnostunu niin sen pitää tehdä alote. Maailman on julma paikka. ;D
Tsemiä... :)
No tuota miten saattaa sitten pahimmillaan käydä jos teen jonkinlaisen aloitteen?
Sehän pistää mielen hyvin mustaksi melkein joka tapauksessa mikäli tyttö ei tykkääkään vedostani.
Ja onko aloitteen pakko olla, että menee avaamaan suunsa? Voiko mitenkään edetä niin, että kummatkin on varmoja siitä mitä haluaa ja kummatkin varmuudella odottaa sitä kipinää? Sillä tavoin vois välttyä pahoilta pakeilta.
Oon niin auttamattomasti vielä siinä tilanteessa jossa yritän täysillä taistella ujoutta vastaan ja katsoa silmiin ja hymyillä, resurssit ei millään riitäs sen aktiivisempaan juttuun kun en kerta edes ikinä ole vapautunein mielin osannut tyttöjen kanssa jutella (tuttujenkaan) vaan aina on vähän paineita tai sitten pitää pistää "hälläväliä" -asenne päälle, jotta vaikuttais rennolta.
Ei mua kai voi auttaa kuin mä itse, korkeintaan vois rohkaista se, että saisin esittää muutaman kysymyksen..
eli,
Kuinka yleistä on se, että menee ehdottamaan treffejä kiinnostavalle tytölle(/pojalle) eli tapahtuuko semmoiseta päivittäin kouluissa jne. vai onko se jollain tavalla harvinaista/outoa/noloa?
Vähän ennakkoon mieli tekisi saada informaatiota myös, että minkälaista reaktiota sitä parhaimmillaan/pahimmillaan saattaa odottaa jos menee sanomaan vaikka "moi".
JA minkälaisia on ne ensimmäiset sanat.. lauseet.. asiat joita voi lausua?
Vielä semmoinen, että kuinka herkästi te (sinkut) tytöt suostutte treffeille? Lähtisittekö vaikka ette olisi ennen huomioineetkaan poikaa vaan ihan uteliaisuuttanne vai pitääkö olla ensin ihastunut, jotta rohkenisi lähteä?