niin siis oletteko jo lukeneet kirjan
HP 6 - JOKO LUITTE ?
meiei
2450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En ihan yhtä nopeasti kuin sinä, kymmenen tuntia. (Ja ennen kuin joku älypää taas alkaa kitistä, että ei tässä mitään kilpailla, niin totean vain, että minä kilpailen itseni kanssa.)
Se oli parempi kuin vitonen, ja täysin erilainen kuin aikaisemmat. Alkukappale oli aika kömpelö, mutta muuten Rowling ei kyllä pettänyt.
Kolmelta yöllä sain loppuun. Aamupäivällä kävin kirjan hakemassa ja kun piti keskeyttää kuudeksi tunniksi kun piti töihinkin mennä. Hyvät yöunet, aamulla ei olisi tehnyt mieli herätä seitsemältä,mutta kyllä sen verran nyt Potterin takia kärsii.
Rehellisesti sanottuna, olen yllättynyt kuinka hyvä tuo kirja oli. Tai siis. Odotinkin mahtavaa, mutta tuo oli loistava. Pitää antaa kyllä hautua ja lukaista uudestaan ihan ajatuksen ja ajan kanssa. Mutta nyt tuntuu kyllä ihan parhaimmistolta,ellei parhaalta.Osaltaan saattaa olla kyllä vaan uutuudenviehätyksestäkin kiinni...