suositelkaa

Voiskoha/osaiskohan joku suositella sellasta 6-vuotiaalle soveltuvaa "anatomian"kirjaa. Eli sellasta missä käsiteltäs ihmiskehoa. Oon kirjastosta kattellu, mutta en oikeen tiiä niistä. Että jos joku ois lukenu jonkun joka ois hyvä. Oon tiedosta kiitollinen.
4790
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Minun nyt 9-vuotiaan poikani mielilukemistoa kuusivuotiaana oli ihan Nienstedt-Hänninen-Arstilan paksu Ihmisen fysiologia ja anatomia. Siinä kun on kivasti alussa ne läpinäkyvät kerroskuvat ja sitten jos tuli puhe esimerkiksi silmästä niin sitten katsottiin kohta silmä. Lapsi poimi siitä sen tiedon minkä itse ymmärsi ja katsoi tarpeelliseksi. Joskus yksikseen ja sitten toisinaan äidin kanssa.

Äänestä

vuonna ilmestyi lapsille suunnattu anatomian kirja(nimeä en muista), jonka kannessa oli jotenkin kohollaan ihmiskeho, siinä kolmiuloitteisesti näkee kehon hyvin. kysy kirjakaupasta, varmasti löytyy.

Äänestä

törmäämään Suomalaisessa yhteen kirjaan. Kävelin vaan ohi ja vilkaisin, joten nimi ei jäänyt mieleen. Siinä oli kuitenkin semmoinen ihmisenkuva, jossa oli näkyvillä kaikki "sisäosat". Eli semmoinen kerros kirja, josta sivua kääntämällä päästään "syvemmälle" tutkimaan. Siis näitä aukko kirjoja. En katsonut kirjan hintaa, kiinnitin vain huomiota siihen ruumiiseen (saattaa olla ehkä vähän pelottava 6-vuotiaalle, mutta jos on oikeasti kiinnostunut, voi olla hyväkin ostos). Kannattaa käydä kysäsemässä, tuskin hinta on kovin hirmuinen.

Äänestä
  • edellä tarkoitin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


liisalehti kirjoitti:

Voiskoha/osaiskohan joku suositella sellasta 6-vuotiaalle soveltuvaa "anatomian"kirjaa. Eli sellasta missä käsiteltäs ihmiskehoa. Oon kirjastosta kattellu, mutta en oikeen tiiä niistä. Että jos joku ois lukenu jonkun joka ois hyvä. Oon tiedosta kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu