Oli musan osalta jees, mut jotenkin sotkunen, kuiteski lisää samanlaista sinne Vaasaan.
Rockperry
Killi
71167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eihän koko festarialueella ollu juuri ollenkaan roskiksia...yks koko alueella ja jälki sen mukaista.
oli muuten aika härskiä rahastusta reppunarikassa. sitä paitsi vain joiltakin vaadittiin jättämään reppu narikkaan ei kaikilta;)
toinen juttu...
härskiä rahastusta oli myös kalliit oluet, siiderit, lonkerot á 5 e muki, samaten safkat oli ravintolan hinnoissa ;(
Käväisin paikalla lauantaina - heti silmiin pisti alueen törkyisyys ja se, että järjestelyt vielä pikkuisen eräiltä osin ontuvat.
Ruokamyyjät oli ripoteltu ympäri aluetta, eikä alueelle oltu järjestetty minkäänlaista ruokailupistettä, kuten esimerkiksi Provinssirockissa on. Ruokailtutilan puute lisää mm. roskaisuutta ja vähentää myyjien tuloja sekä vaikeuttaa asiakkaan kannalta hintojen vertailtavuutta - asiat jotka on Seinäjoella ymmärretty..
Roska-astioita oli aivan liian vähän, mistä voisi järjestäjät ottaa onkeensa, kun se jo monessa palautteessa on tullut esille.
WC:t olivat vaikeasti löydettävissä, koska opastukset puuttuivat tyystin. Festarialueesta voisi olla saatavilla kartta, johon on merkitty tärkeimmät asiat, kuten esiintymislavat, WC:t, ensiapupiste ja anniskelualue - vaikka alue ei sinällään suuri olekaan, mutta aina eksyneitä löytyy. Vessatilojen sijainti vaikutti myös siihen, että hyvin monet festivaalivieraat tekivät tarpeensa aitoja vasten, koska se tuntui olevan yleisesti hyväksyttävää, mistä päästään siihen asiaan, että järjestysmiehiä oli alueella aivan liian vähän. Pikaisten laskujeni mukaan alueella oli noin satakunta järkkäriä vastaamassa reilusta 10 000 ihmisestä, eli suhde oli 1:1000, kun sen pitäisi olla lähempänä 1:100. Lisäksi mustapukuiset (SPOL-killan?!?) järkkärit olivat hieman liian natsimaisia pyöriäkseen yleisön joukossa - olisivat huolehtineet esiintyjien turvallisuudesta - siinä ei olisi tapahtunut ylilyöntejä.
Reilua palautetta - toivottavasti se näkyy tulevaisuudessa..
Oli muuten sellanenkin puute, että bussipysäkillä torinlaidassa ei ollut niin minkäänvaltakunnan plakaattia kertomassa, että siitä lähtee kyseinen bussi Rockperryyn. Piti arvailla ja odotella ennen kuin alkoi porukkaa tulemaan paikalle. Eikä muuten ollut plakaattia festarialueellakaan.
Niin ja tätä RP:n järjestäjää haastateltiin radiossa ja kertoili kuinka kaikki toimii oliko näin että tämä oli 14 Rock Perry.
Aikaisemmat oli olleet Laihialla kaikkeen on satsattu oli hän lausunut.
Olisihan sinne voinut ottaa työttömiä nuoria parikymmentä huolto työhön mutta ....kun niillekkin pitää maksaa.
Kyllä kyseessä oli kuudennet festarit - ensimmäiset järjestettiin Laihialla vuonna 2000, sen jälkeen viidesti Vaasassa.
Onko RP Suomen ainoa festivaali minne saa viedä sateenvarjon?
On tainnut Jaskarilta jäädä se tunti väliin festarikoulussa missä tästä asiasta puhutaan...