Suu supussa on pienen maan elinehto, on ollut aina, jos meinaa pysyä itsenäisenä.
Paljon on arvosteltu Kekkosen aikaa 70-80-luvulla.
Ei Kekkosella paljon ollut liikkumatilaa Neuvosto-liitto oli voimissaan.
Nyt on sitten suu supussa Amerikan suuntaan.
Mikä on tänä päivänä realiteetti.
Historia tässäkin ajasta sitten vääntää oman version.
Paljon on arvosteltu Kekkosen aikaa 70-80-luvulla.
Ei Kekkosella paljon ollut liikkumatilaa Neuvosto-liitto oli voimissaan.
Nyt on sitten suu supussa Amerikan suuntaan.
Mikä on tänä päivänä realiteetti.
Historia tässäkin ajasta sitten vääntää oman version.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Stubb ei ainakaan ole suu supussa Amerikan suuntaan. Se lipoo Trumpia
aina kun on tilaisuus ja luulee itsellään olevan suurenkin merkityksen
maailmanpolitiikassa.
Epäilen, että Trump ja Putin pitävät Stubbia hyödyllisenä idioottina.
Ei toimi noin kuin aloittaja
USA on johtava valtio ja englanti siksi tärkein kieli maailmassa
Venäjä on takapajula ja sen kulttuuripreseestä ja kieli nollan arvoinen
ette löydä järkevää määrää tiedekirjallisuutta yleisesti tällä pskakieliellä
pornoa ja poliittisia valheita kyllä
eli jos Suomi liitetään USA:han ja otetaan valuuttariski dollari Euroopassa
niin lähes takuuvarmasti Suomi vaurastuu massiivisesti mm. armeija
voidaan lopettaa kremlon pskat housuissa
Pitääkö Suomen olla joku moraalinen maailmanpoliisi?
p.s. viime kädessä ja tosi kyseessä tarvitsemme ystäviä, myös sitä tärkeintä siellä kaukana.
jooooo ihan naurataa nyt
jooo suomi on taas SUOMETTUNU AMERIIKKAAN PÄIN, hah hah haa,
kyllä KEKKONEN oli sentää PRESIDENTTI PAIKALLAAN AIKOINAAN
saatanan tunarit sittemmin TUHOSI KEKKOSEN rakentaman RIKKAAN suomen KONKUSSIIN KUTEN NYT OLLAAN KONKURSSISSA SDP ja VASEMMISTO POLITIIKAN SURAUKSENA
saatanan tunarti pilasi rikkaan suomen ja haukku Kekkosen alimpaan helvettiin, aikinaan VITTU SDP:lle ja sen politikalle !!
mielipide !
Hyvin pyyhkii nykyhallituksella ihmisillä töitä, köyhyys vähentynyt ja kohta on valtion velat maksettu niin kyllä Antti Lindtmanin kelpaa ensi vuonna jatkaa kun kaikki on valmista.
Velka ei ole mikään ongelma jos se pannaan maksuu lorvijoita sote-ukoilla
halosella ukkoineen lipposellaämmineen ja esko ahon perheellä
ja tietty taviksilla jotka nostavat ara-tukea, asumistukea tai kelatukea
matut tietty mäkeen eikä ketään venäjältä eikä islamiasta oteta tänne
edes jos on se 5000 kuussa palkka kuin osaajalta
niitä otetaan länsimaista sitten jos tulee 60 000 vuosi
eli minun tapaisen eläkkeen brutto se on alaraja osaajan palkalla
Tämän hallituksen huippu saavutukset johtuu persujen älyteknologiasta työllistää satatuhatta uutta työllistettyä.
Sossun propagandaa.