Vasemmistolaisella mediallamme on suuria vaikeuksia niellä USAn menestys Venezuelassa. Esimerkiksi nyt kun Venezuela on vapauttanut poliittiset mielipide vangit viivytellään siitä raportoimasta ja yritetään etsiä jotain muuta negatiivista sanomista Maduron syrjäyttämisestä. Valitellaan ettei muita diktaattoreita ole syrjäytetty kun ei haluta ymmärtää että tehdä voi vain poliittisesti mahdollisia siirtoja ettei aiheuta vielä suurempaa tuhoa. Selitellään syyksi joku öljy koska yksinkertainen tavan jamppa ei pohdi sen suurempia. Journalismimme on täysin ala arvoista mutta niin on kansan ymmärryskin.
Suomalaisilla vaikeata hyväksyä USAn menestys
Anonyymi-ap
15375
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ai tuollaista parranpärinää tälläkertaa.
Sinun pitäisi kaapata vasemmistolaisen median johtaja, niin asiat alkaisivat sujua paremmin tiedotusvälineissä.
Suurin osa maailman ongelmista kytkeytyy edelleen siirtomaavaltaan, joka jatkuu edelleen ns. kolmannen maailman (mm. Afrikka ja Etelä-Amerikka) luonnonvarojen riistämisenä. Keinoina käytetään mm. lahjontaa ja erilaisten kilpailevien ryhmien aseistamista, sekasorron lietsomista. Tarvittaessa turvaudutaan sotilaalliseen voimaan, kuten nyt Venezuelassa. Ei Venezuelan öljy ja luonnonvarat kuulu usalle. Yhden Afrikkalaisen valtion johtaja sanoi, että ei heillä ole rahaa edes pistoolien hankkimiseen poliiseille. Ranska ryövää maan luonnonvarat.
Kannattaisi puhua USA:n menestyksestä vasta sen jälkeen, kun se olisi ajanut Putlerin joukot pois Ukrainasta.
Politiikka on niin sanottujen mahdollisuuksien hyödyntämistä. Kyllä usakin mielellään ajaisi venäjän joukot pois ukrainasta eikä vain kävisi pikkudiktaattoreihin kiinni mutta kun se ei ole realistista. Kirkasotsaiset idealistit mollaavat aina tekijöitä väärin sammuttamisesta ja siitä että on olemassa pahempiakin tyranneja ja että miksi ei heihin käydä kiinni. No siksi että silloin sinäkin palaisit kaikkien muitten mukana ydinsodassa. Näitten suunsoittajien mielestä ei siis pitäisi koskaan tehdä yhtään mitään kun ei kerran käydä kaikkien kimppuun.
No onneksi Suomi voi aina rahoittaa Trumpin pyrkimyksiä ajaa Usan etua. Mihinkään muuhunhan se ei pysty.
Hyväksytäänkö myös Venäjän menestys Ukrainassa?
Samassa suhteessa kuin USA interventiot maailmalla.
Amerikka niin menestynyt että kansalaiset joutuu maailmalla valehtelemaan tulevansa briteistä.
Kaikki vihaa amerikkalaisia
Siirtomaavalta jatkuu ja kolmannen maailman ryöstäminen jatkuu. United Fruit, lauloi aikoinaan kristiina halkola; jahve, vai usa, jakoi maailman. Seuraavia kohteita valmistellaan. Sankarillinen ratsuväki lähtee taas kohta liikkeelle, tappamaan intiaaneja, eiku nyt kuubalaisia, meksikolaisia, iranilaisia. Tättä rää, tättä rää...
Läntinen maailma ja muutama muka neutraali eurooppalainen maa oli jo saatu täysin DEI ja suvakki vihervasemmiston politiikalla niin heikkoon tilaan jossa oli vain ajan kysymys kunnes pasifistit olisivat saaneet kuulan kalloonsa. Kävi kuin sille sammakolle joka ei huomannut hypätä kattilasta kun vesi lämpeni niin hitaasti. Oli korkea aika nostaa kissa pöydälle ja ruveta laittamaan asioita kuntoon. Jonkun oli aloitettava ja tuntuu siltä että amerikkalaiset Trumpin avulla halusivat sanoa seis maailma , haluan kyydistä pois. Arvostella voi niin paljon kuin haluaa mutta kehitystä ei voi pysäyttää ja menneisyyttä on turha haikailla. Maailmaa ollaan panemaan uuteen jäjestykseen ja karavaani kulkee vaikka piskit räksyttäisivät kuinka. Sitä se teettää kun heikot pottuilee tarpeeksi niille jotka voisivat mutta jotka hillitsevät itsensä. Kunnes saavat tarpeekseen. Nyt sitten rytisee.
Niinpä olen kummastellut miksei muita diktaattoreita syrjäytetään? Esim Trumpia
Kun USA antaa jokaiselle grönlantilaiselle millin pari yhdysvaltoihin liittymisen puolesta äänestettyään ensin irtautumisen tanskasta on asia selvä. Poliitikoitten on turha sanoa mitään ennekuin kansa on asiasta äänestänyt.
Taitaa olla niin, että suuret päälliköt ovat tehneet salassa samaan mitä Trump tekee nyt suurella suulla?
Mitä esim. Tony Blair häärää vähän julkisuutta saaneessa instituutissaan; "auttaa poliittisia päättäjiä ympäri maailman muutoksenteossa"?
Päinvastoin. USA:n menestys hullujen diktaattorien ja sotien aloittamisen rankinglistalla on kunnioitettavaa ykkösluokkaa.