ei aukee ininä mamu puhu paskaa..

Anonyymi-ap

Kotimaa
I-P: Vanhat Teboilit palaavat uudella nimellä Pohjanmaalla
Yrittäjä pystyy jatkamaan huoltoasemien toimintaa erikoisella järjestelyllä Teboilin kanssa, kertoo Ilkka-Pohjalainen.

Yrittäjä aikoo myydä entisillä Teboilin huoltoasemilla polttoainetta itsenäisesti oman ketjunsa alla. Kuvituskuva. Jukka Vaso
Tekijän kuva
Matti Tanner
Tänään klo 10:29
Vaasalaisyrittäjä jatkaa kahden entisen Teboil-huoltoaseman toimintaa uuden nimen alla Vaasassa ja Närpiössä. Aikeista kertoneen Ilkka-Pohjalainen -lehden mukaan kahta Teboilia aiemmin pyörittänyt Ehsan Mohammadi avasi torstaina samat huoltoasemat nimellä Tebski.

Huoltoasemilta löytyy yrittäjän mukaan tällä hetkellä kahvila- ja ravintolapalveluita sekä huoltoasematuotteita, mutta polttoaineen myynti alkaa vasta myöhemmin. Mohammadi kertoo keskustelleensa jo polttoaineen toimituksista sekä Nesteen että Seon kanssa. Tavoite myynnin aloituksesta on helmikuussa.

Mohammadi aikoo avata kahden aseman lisäksi saman Tebski-nimen alle lisää huoltoasemia. Toinen niistä aukeaa hänen mukaansa pian Vaasassa entisen Shellin tiloihin ja toinen Laihialla myös Shelliltä vapautuneisiin tiloihin.

Teboilien avaaminen onnistui yrittäjän mukaan sen jälkeen, kun Teboil ilmoitti, että yhtiön omistamia tiloja voi käyttää maksutta. Teboil ei voi periä niistä vuokraa, sillä sen maksuliikennettä ei sallita pakotteiden takia.

Mohammadi kertoo ilmoittaneensa työntekijöilleen jo viime vuoden lopulla Teboilin asemia suljettaessa, että he pääsevät jatkamaan töissä jollain keinolla. Nyt hän aikoo jopa palkata lisää väkeä asemille töihin.

Lue myös

FT: Amerikkalaiset haluavat ostaa Teboilin
Ulkomaat7.1. 9:08

Nesteen 27 miljoonan liiketoimet Teboilin kanssa paljastuivat
Kotimaa14.12.2025 18:36

Yle: Teboilien sulkemisissa yllätyskäänne
Kotimaa11.12.2025 17:57

Ovi käy Teboil-kauppoja havitelleen yhtiön johtoportaassa – Isä ja poika ulos
Ulkomaat1.12.2025 15:35

Nelostien suosittu liikenneasema irtisanoi Teboil-sopimuksen
Autouutiset5.12.2025 6:32

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Räppäri kuoli vankilassa

        Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
        Maailman menoa
        113
        4892
      2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

        Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
        Ikävä
        29
        3543
      3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

        Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
        Ikävä
        45
        2430
      4. Missä näitte viimeksi?

        Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
        Ikävä
        50
        1558
      5. Harmittaako sinua yhtään?

        Tuntuuko pahalta ollenkaan?
        Ikävä
        41
        1480
      6. Jätä minut rauhaan

        En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
        Ikävä
        24
        1334
      7. Puukotus yöllä

        Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
        Sotkamo
        14
        1222
      8. On varmaan turn off

        Mutta olen tosi kokematon.
        Ikävä
        27
        1128
      9. 165
        1089
      10. Olen oikeasti aika mukava

        Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
        Ikävä
        22
        1057
      Aihe