Älkää lämmittäkö

riisiä, perunaa, pinaattia, lehtikaalia, eikä kanaa!
Katsoin netiltä ohjelman, jotain muutoksia tulee ja tulevat myrkyllisiksi.

Eilen tein pinaattimunakkaan ja laitoin loput jääkaappiin, kylmänä saa syödä.
Riisiä ja perunaa en käytä enää ollenkaan.
No riisipuuroa jouluna.
91691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 91

Vanhimmat

Voi lämmittää ja syödä , jos on laittanut heti kylmään eikä säilyttänyt viikkoa hellan kulmalla. Yleensä teen vain sen verran ruokaa kuin kerralla kuluu.

3Äänestä
  • Ei kantsi, kyllä oli niin topakat tiedot, mitä tapahtuu esim riisille.
    Voi syödä seuraavana päivänä, mutta EI LÄMMITTÄÄ uudelleen.

    Joo, sieni oli myös sillä listalla. Eipä silti, en oo syönyt sieniä pitkiin aikoihin.

    Äänestä

  • Ei tässä varmaan bakteereista ole kyse, vaan että erittyy jotain myrkyllistä.
    Teidättehän sen lääkärin Antti jotain, joka teki peruslääketiedettä vastaan. Hän joka käski syömään voita ja kermaa. Hän oli jossakin tilaisuudessa sanonut että mikro sopii vain tiskirätin bakteerien tappamiseen. Niin että kai sen riisin ja kanan voi lämmittää, bakteerit vain tuhoutuu.

    2Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ei tässä varmaan bakteereista ole kyse, vaan että erittyy jotain myrkyllistä.
    Teidättehän sen lääkärin Antti jotain, joka teki peruslääketiedettä vastaan. Hän joka käski syömään voita ja kermaa. Hän oli jossakin tilaisuudessa sanonut että mikro sopii vain tiskirätin bakteerien tappamiseen. Niin että kai sen riisin ja kanan voi lämmittää, bakteerit vain tuhoutuu.

    Ruoka pitää laittaa tiskirätin sisään ja sitten vasta lämmittää.

    Äänestä

Onko mitään ennustetta milloin se myrkky lämmitetystä perunasta alkaa vaikuttamaan.
Olen nyt 77,5 v ja hengissä vielä.
Mutta ootellaan ...

4Äänestä
  • Ei ole mikään peruste ja todiste, että oot hengissä vielä.
    Etkä tietääkseni ole mikään lääkäri tai tutkija, joka on saanut tieteellisin keinoin asian selville.

    En vaivaudu selittämään sinulle enemmän asiaa. Joka tapauksessa ei menisi perille.

    Hyväntahtoisesti kerroin, että ei ole hyvä lämmittää riisiä, perunaa, kanaa, oinaattia ja sieniruokia.

    Jos lämmitätte, niin lämmittäkää toki, vapaa maa. On sallittua syödä vaikka mitä.

    Mutta jos joku uskoo tieteellistä kokemusta, niin hyvä.
    Kiltisti tehty minulta kertoa!

    Äänestä

  • Naisten keskimääräinen elinikä Suomessa on jotain 85 vuotta.
    Ei ole syytä vielä hehkuttaa.

    Äitini söi kyllä lämmitettyä perunaa , riisiä, kaurahiutaleita, sianlihaa, yms. viimeiset 10 vuotta kotona ennen kuin päätyi 87 v hoitokotiin ja sai sitten oikein kunnon ruokaa.

    Laittoi edellisiä aineita paistinpannulle aamusella ja antoi olla ykkösellä tunnin, kannen alla. Sitten lämmitteli koko päivän ja söi niitä. + kello 2 kahvilla pienen herkun.

    Äänestä

Riisiä ei kannatta lämmittää, mutta keitetyn perunan saatan joskus
paistaa pannulla kananmunan kanssa aamiaiseksi, jos on eiliseltä jäänyt.
Se on maukas ja ravitseva aamiainen. Sipuliakin voi laittaa vähän pannulle
pehmenemään. Jos on vielä lisätä makkaran pätkä pannulle aaaahhh !

1Äänestä

Kappas vaan ,olen lämmittänyt ja lämmitän näitä kaikkia jo 30 vuotta mikrossa. Ei ole vaivoja.

4Äänestä
  • Olen syönyt lämmitettyjä ruokia lapsesta asti ja hengissä vielä.

    4Äänestä

Keitetyt perunat voi hyvin lämmittää seuraavana päivänä, jos on jättänyt hyvät kuoret päälle, keitettyjä perunoita voi myös paistaa. Pari broilerin rintafilettä on jääkaapissa odottamassa lämmitystä ja syömistä.

Äänestä

Katselin juuri kuvaa kolmen sukupolven naisista, isoäiti, äiti ja aikuinen tytär, olivat syömässä ulkona ravintolassa ja hymyilivät kaikki leveästi kauniilla valkoisilla, omilla hampaillaan. Tiedän kokemuksesta että siinä perheessä syödään uudelleenlämmitettyä riisiä joka aamu aamiaseksi, Kaikki näyttävät muutenkin terveiltä ja hyvinvoivilta, vaikka syövät uudelleen lämmitettyä ruokaa eivätkä ole tietoisia siitä niin ei saa tehdä.

Äänestä
  • Mahat tottuu epähygieenisissä oloissa bakteereihin, mutta kyllä ripulin ainakin voi saada kun hellan kulmalla riiskattlan pitää ja siitä lämmittelee. Joskus pahempaakin.

    3Äänestä

En ole kyseistä nettiohjelmaa nähnyt, mutta samantapaista informaatiota lukenut esim. Tieteen kuvalehdestä ja onhan tuo jo pääosin ennestään tunnettua ruokahygieniaa.

Vaaratekijät eivät liity sinänsä ruuan uudelleen lämmitykseen, vaan siihen, että sitä ei ole jäähdytetty tarpeeksi nopeasti eikä säilytetty tarpeeksi kylmässä, eikä vihanneksia ja juureksia alunperin pesty hyvin. Maaperän multa ja bakteerit voivat olla vaarallisia terveydelle. Jääkaappioloissakin elintarvikkeilla on säilyvyysrajansa. Riisiä en kovin usein käytä lisäkkeenä, ja silloin huuhdon sen huolella monessa vedessä. Mieliriisilleni jasmiiniriisille se neuvotaan pakkauksessakin tekemään.

Pinaatin nitriitti voi uudelleen lämmityksessä aiheuttaa varsinkin lapsille vaaraa, eikähän vitamiinit vihanneksissa säily, kun uudelleen lämmitellään. Kana pitää alunperinkin kypsyttää 75-asteiseksi. Tähteeksi jääneen kypsän lihan kanan ja kalan laitan yleensä seuraavana päivänä kylmänä salaattiin tai leikkeleeksi leivän päälle. Mutta tuskin vaaraa on, jos ruuan kunnolla uudelleen kuumentaa eikä vain lämmitä. Jotkut keitot suorastaan paranevat uudelleen kuumennettaessa , esimerkiksi kaalikeitto ja hernekeitto, mutta eihän sitä samaa isoa kattilallista aina uudelleen kuumenneta, vaan se osa mitä kuluu.

3Äänestä

Moni on kylmään leipään kylmennyt!

1Äänestä
  • Jopas tietoni aiheutti hälyn, Palomankin piti tulla tänne todistelemaan, puhumattakaan Tellukasta.

    Syökää rauhassa lämmitettyinä!

    Kyllä saa syödä kylmänä, mutta ei siis ole hyvä LÄMMITTÄÄ, koska ainesosat muuttuu myrkyllisiksi.
    Ja kuten jo kerroin, lämmittäkää Paloma & sukulaiset ja Tellukka, - en kiellä missään nimessä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Jopas tietoni aiheutti hälyn, Palomankin piti tulla tänne todistelemaan, puhumattakaan Tellukasta.

    Syökää rauhassa lämmitettyinä!

    Kyllä saa syödä kylmänä, mutta ei siis ole hyvä LÄMMITTÄÄ, koska ainesosat muuttuu myrkyllisiksi.
    Ja kuten jo kerroin, lämmittäkää Paloma & sukulaiset ja Tellukka, - en kiellä missään nimessä.

    En minä ihan täysin tyrmää aitäkään, etteikö ruokia lämmittäessä voisi tapahtua joitakin kemiallisia reaktioita, joita ei ole aikaisemmin tutkittu ja joiden vaikutusta alettu seuraamaan vasta nyt. Ei kaikki uusi tieto ole väärää, mutta koska en ole omakohtaisesti koennut mitään näyttöä esim. uudelleen lämmitetyn riisin terveydellisistä haitoista, suhtaudun skeptisesti.
    Monet keitot ja padat jätetään tarkoituksella tekeytymään huoneenlämpöön tai viileään tilaan, riippuen mitä ne sisältävät, koska seisottaminen syventää makua ja parantaa koostumusta.
    Maitotuotteita, kalaa, äyriäisiä, kanaa sisältäviä ruokia en kauheesti seisottaisi lämpöisessä, mutta monien ruokien maku vain paranee.

    Ja sitten nyt talviaikaan on melkein mahdotonta saada kaupasta tuoreita vihanneksia ja hedelmiä jotka maistuisivat hyvältä, lukuunottamatta kuorellisia sitrushedelmiä, banaaneja jne. joissa on paksu suojaava kuori. Kylmäsäilytys kuljetuksen ja varastoinnin aikana tuhoaa täysin esi, tomaatin, kurkun ja eksoottisten hedelmien, kuten papaijan ja mangon maun.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    "Monet keitot ja padat jätetään tarkoituksella tekeytymään huoneenlämpöön tai viileään tilaan, riippuen mitä ne sisältävät, koska seisottaminen syventää makua ja parantaa koostumusta."

    En ole koskaan kuullut tuollaisesta. Olen toki kuullut, että jotkut ruuat ovat huomenna lämmittäen parempia, mutta ne on säilytetty jääkaapissa.

    2Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    En minä ihan täysin tyrmää aitäkään, etteikö ruokia lämmittäessä voisi tapahtua joitakin kemiallisia reaktioita, joita ei ole aikaisemmin tutkittu ja joiden vaikutusta alettu seuraamaan vasta nyt. Ei kaikki uusi tieto ole väärää, mutta koska en ole omakohtaisesti koennut mitään näyttöä esim. uudelleen lämmitetyn riisin terveydellisistä haitoista, suhtaudun skeptisesti.
    Monet keitot ja padat jätetään tarkoituksella tekeytymään huoneenlämpöön tai viileään tilaan, riippuen mitä ne sisältävät, koska seisottaminen syventää makua ja parantaa koostumusta.
    Maitotuotteita, kalaa, äyriäisiä, kanaa sisältäviä ruokia en kauheesti seisottaisi lämpöisessä, mutta monien ruokien maku vain paranee.

    Ja sitten nyt talviaikaan on melkein mahdotonta saada kaupasta tuoreita vihanneksia ja hedelmiä jotka maistuisivat hyvältä, lukuunottamatta kuorellisia sitrushedelmiä, banaaneja jne. joissa on paksu suojaava kuori. Kylmäsäilytys kuljetuksen ja varastoinnin aikana tuhoaa täysin esi, tomaatin, kurkun ja eksoottisten hedelmien, kuten papaijan ja mangon maun.

    Kyllä padat ja. keitot haudutetaan valmiiksi kuumassa , levyllä tai uunissa , ei täydellä teholla silti tarvitse. mutta niin että pöpöt ei elä eli vähintään 70.90 astetta. Mkään pata ruoka tai keitto ei huoneenlämmössä tekeydy muuksi kuin basillipesäksi! Jotain alkukantais heimon oppejako olet käyttänyt ? Olisko se diabetes siitä tullut että on tullut joku myrkytys ja tulehdustila vähitellen ja pilannutvastustuskyvyn? Sehn on autoimmuunissiraus. Eti asia on tomastit ja hedelmät,nehän yleensä syödään raakana.

    2Äänestä

Kaikki alkaa siitä, kuinka olet jäähdyttänyt sen valmiin riisin, perunan, tai mitä nyt aiotkin lämmittää uudelleen.

Jääkaappiin nopeasti, mutta saa ruoka odotella pöydälläkin, jos kuumennat ruokasi, et vain L Ä M M I T Ä:

Minä kuumennan mikrossa, aina sen sata astetta, olkoon mitä laatua tahansa.

Suurimmalla teholla, vähintään 3 minuuttia!

Kuumennusastiankin pitää olla kuumaa, ei lämmin.

Teen kuten ennenkin, paistan pottuja pannulla, lämmitän mikrossa ja kun elämä loppuu, tehkööt jälkeläiset ruokien lopuille mitä tahtovat, mutta taatusti kaikki on syömäkelpoista niin kauan kuin itse syön!

3Äänestä

On tiedossa että köhät sairastuvat listeriaan ja hysteriaan
eli koska tieto on vähäistä siitä seuraa köhyys ja tymyys

Joka paikassa pakteeri ja myrkky vainoaa köhää
Pahinta on keenit atomit mikropit ja vitaminit jotka sotkevat
koko ihmisen ja pitää poistaa heti

Äänestä
  • Lämmittäkää, kuumentakaa vaikka 20 minuuttia ja syökää!

    On nyt TIETEELLISESTI todistettu ja annettu tiedoksi.

    Ken uskoo, ken ei.
    Jatka Paloma ja koko sukusi lämmittämistä, kuumentamista, keittämistä uudelleen, uudelleen paistamista ihan rauhassa, mutta elä viitsi kumota tieteellisesti todistettua, please.
    Epäilen vahvasti, että tiedemiehet ja alan asiantuntijat tietävät asian paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Lämmittäkää, kuumentakaa vaikka 20 minuuttia ja syökää!

    On nyt TIETEELLISESTI todistettu ja annettu tiedoksi.

    Ken uskoo, ken ei.
    Jatka Paloma ja koko sukusi lämmittämistä, kuumentamista, keittämistä uudelleen, uudelleen paistamista ihan rauhassa, mutta elä viitsi kumota tieteellisesti todistettua, please.
    Epäilen vahvasti, että tiedemiehet ja alan asiantuntijat tietävät asian paremmin.

    Ei ole sattunut silmään mitään tieteellisti todistettua teoriaa siitä että uudelleenlämmittäminen tekisi ruuista myrkyllisiä .
    Lähdetiedot?

    1Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Ei ole sattunut silmään mitään tieteellisti todistettua teoriaa siitä että uudelleenlämmittäminen tekisi ruuista myrkyllisiä .
    Lähdetiedot?

    Täällä on moneen kertaan selitetty että se lämmittämisen lämpötila pitää olla tarpeeksi korkea eli KUU MA. Ja jos ei ruokaa kylmennä ja pane heti jääkaappiin, siinä tilanteessa pöpöt lisää tyy. Se hellan kulmalla ja huonelämmössä pitkään seisotus on vaarallidts, luullis nyt joka ruuan laittajan sen tajuavan.

    1Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Ei ole sattunut silmään mitään tieteellisti todistettua teoriaa siitä että uudelleenlämmittäminen tekisi ruuista myrkyllisiä .
    Lähdetiedot?

    Tervitsetko lähdetietojaettä älyät säilyttää tarpeeksi kylmässä ja lämmittää tarpeeksi kuumassa?

    Äänestä

  • Sairastuu ja kuolee ne rikkaatkin, ihme kyllä!

    Ei kannata sen varalta laittaa rahaa taskuun, että taudit kiertäis.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Täällä on moneen kertaan selitetty että se lämmittämisen lämpötila pitää olla tarpeeksi korkea eli KUU MA. Ja jos ei ruokaa kylmennä ja pane heti jääkaappiin, siinä tilanteessa pöpöt lisää tyy. Se hellan kulmalla ja huonelämmössä pitkään seisotus on vaarallidts, luullis nyt joka ruuan laittajan sen tajuavan.

    Ei sitä kuumaa ruokaa voi heti jääkaappiin laittaa, kyllä se on siinä pöydänkulmalla ensin jäähdytettävä ja se ei tapahdu hetkessä. Mitenkähän sitä ennen maallakin selvittiin hengissä kun ei ollut jääkaappeja ja ei edes sähköä. Kellari oli ja komero jonka seinässä räppänä ilmanvaihtoa varten. Kuumia ruokia ei viety kellariin kuumana vaan ne jäähdytettiin ensin keittiön/tuvan pöydällä ja sitten vietiin kellariin tai laitettiin kellariin vievien rappujen viereen hyllylle oottamaan seuraavaa käyttöä. Hengissä kuitenkin selvittiin eikä kärsitty mahataudeistakaan vaikka kaikki ei niin hygieenistä elämää ollutkaan kuin tänä päivänä. Edelleenkin tutkimuksia ollut että maalla asuu terveimmät lapsetkin.

    Äänestä

Kuumensin juuri valmisaterian: kalapuikkoja ja perunamuusia.
Sitten erinäisiä salaattilisukkeita ja mustaherukkahyytelöä. Maitoa.

Nam. 😋

2Äänestä

Ploma Ei ole sattunut silmään mitään tieteellisti todistettua teoriaa siitä että uudelleenlämmittäminen tekisi ruuista myrkyllisiä .

ensin täällä kirjoittelu on ihan turhaa. aloitus on aivan huuhaata tässä ketjussa

kaksi tutua ainetta: tomaatin rakenne paranee mössätessä ja lämiittäessä
peruna: rakenne paranee uudelleen lämmitettäessä ja joka kerta

jos haluatte tieteellisen selityksen en suoraan viitsi tällaiselle listalle kirjoittaa
aikaa kuluu hukkaan

Äänestä

Netissä on myös paljon huuhaa "ohjelmia". Kuka tahansa voi tehdä omiin uskomuksiinsa perustuvia "opetus"videoita.

2Äänestä
  • Joo on.

    Mutta jos tunnustettu lääkäri kertoo tieteellisinn tutkimuksiin perustuvaa faktaa, niin se ei ole huuhaata,

    Nyt on niin, että minä hyvää hyvyyttänivälitin palstalaisille, heidän oman terveytensä takia tämän tiedon.
    Eikö olisi paremminkin oltava kiitollinen, että joku huolehtii muidenkin terveydestä ja välittää tietoa?

    En minä ole pakottanut ketään.
    Lämmitä kuumenna, keitä mikraa sinä rauhassa.

    Mutta ehkä joku noudattaa lääkärin neuvoa ja on hyvillään tiedosta.

    Tässä on nyt kaksi asiaa vastatusten, sinun perunastoori ja lääkärin antama lausunto.
    Tomaatista en ole kertonut mitään.
    Laita se perusteltu oma tutkimuksesi perunasta.

    Sovitaanko nyt niin, että lämmittelette, kuumennatte 100 asteessa perunamuussejanne, pinaattejanne riisejänne ja popsitte ne, voitte lämmittää vielä toisen ja kolmannenkin kerran?
    Ihan yks hailee minulle.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Joo on.

    No laita linkki, mistä pääsee lukemaan sitä tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa faktaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Joo on.

    Mutta jos tunnustettu lääkäri kertoo tieteellisinn tutkimuksiin perustuvaa faktaa, niin se ei ole huuhaata,

    Nyt on niin, että minä hyvää hyvyyttänivälitin palstalaisille, heidän oman terveytensä takia tämän tiedon.
    Eikö olisi paremminkin oltava kiitollinen, että joku huolehtii muidenkin terveydestä ja välittää tietoa?

    En minä ole pakottanut ketään.
    Lämmitä kuumenna, keitä mikraa sinä rauhassa.

    Mutta ehkä joku noudattaa lääkärin neuvoa ja on hyvillään tiedosta.

    Tässä on nyt kaksi asiaa vastatusten, sinun perunastoori ja lääkärin antama lausunto.
    Tomaatista en ole kertonut mitään.
    Laita se perusteltu oma tutkimuksesi perunasta.

    Sovitaanko nyt niin, että lämmittelette, kuumennatte 100 asteessa perunamuussejanne, pinaattejanne riisejänne ja popsitte ne, voitte lämmittää vielä toisen ja kolmannenkin kerran?
    Ihan yks hailee minulle.

    Sen tunnustetun lääkärin nimi?
    Ja missä tuo "tieteellinen tutkimus" on tehty.
    Kiitos

    Lääkäri ei ole kemian tuntija eikä elektroniikan vaikka tekee magneettikuvauksia

    me lääkäriin otla läkees

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Sen tunnustetun lääkärin nimi?
    Ja missä tuo "tieteellinen tutkimus" on tehty.
    Kiitos

    En minä rupee sitä sinulle kaivelemaan, on muutakin puuhaa tässä.
    Siellä se on netillä, eti ite!
    Kertoo siinä tarkkaan, kuuntele.

    Ole hyvä!

    Äänestä

Pitää syödä kylmänä, se on sitä terveellistä raakaruokaa.

Äänestä
  • se oli kosto
    kosto nautitaan aina kylmänä

    Äänestä

mitä köhä tarvii enää kun välttelee listeriaa hysteriaa ja menee läkääriin

mihin mitään enää tarvitaa turhaa kamaa muut
kysyy lääkäriltä ottaako läkeet

Äänestä

Taitaa olla kyse itiötä muodostavista ruokamyrkytysbakteereista, jotka eivät tuhoudu kuumentaessakaan. Mutta ei se estä riisinkään turvallista syömistä uudelleen lämmitettynä. Ja jos kyseisiä bakteereja on syntynyt, niin ruokamyrkytys voi tulla söi sitä kuumennettuna tai kylmänä.
Oleellista on se, että keitetty riisi jäähdytetään nopeasti ja sitten säilytetään riittävän kylmässä jääkaapissa.

https://kotiliesi.fi/ruoka/riisin-uudelleen-lammittaminen/

Äänestä
  • paras on mennä läkäriin ja pävittää tidot
    köhä tietää että lääkäri titää

    Äänestä

Netissä on monelaista ravintoterapeuttia jakelemassa viisauksiaan, sekä muita kemistejä väittämässä omiaan.

Aihe, joka saa aikaan takuuvarman sanasodan, eri rasvojen vaikutukset terveyteen.
Puskan Pohjois-Karjala projekti on myllytetty monesti.

2Äänestä

Hei ikäihmiset mikä on pitkän iän salaisuus .
onko ruoka monipuolista ja itse laitettua ja mitä ravintolisiä käytätte
onko paljon lääkkeitä
Onko paljon ystäviä ja perhettä.

Mikä kantaa päivästä toiseen että jaksatte .

Äänestä

Tieteellinen kokemus.

Montako tutkimushenkilöä oli mukana?

Moniko lämmitti ruokansa mikrossa?

Moniko niistä ruokansa lämmittäneistä sai joitain myrkkyjä elimiestöönsä?
ja moniko ei?

Kuinka monta vuotta oli seuranta, ja moniko ruokansa lämmittäneistä kuoli niiden vuosien aikana?

Millainen prosentti kaikista tutkimuksen osallistuneista

Lämmitti mikrossa / ei lämmittäuyt mikrossa henkilöistä kuoli tutkimusvuosien aikana yhteensä ?

Oletettavasti mitään tieteellistä tutkimusta ei ole koskaan asiasta tehty.
Mikäli olisi tehty ja tuloksissa olisi ilmennyt suoranaista terveyshaittaa mikron käytöstä,
sen käyttöä olisi vähintään rajoitettu ihan määräyksillä!

Millaista myrkkyä imeväikäiset lapset saavat, kun matkustelevat äidit lämmittävät huoltoasemien mikroissa vellit ja maidot lapsillensa?

Ehkä aloittajankin kannattaisi miettiä millaisia uutisia ja mihin tutkimukseen liittyviä hän palstalle jakaa!
Maailmassa on omatekoisia tutkijoita ja sellainen on tälläkin palstalla.
Asettaa kysymyksiä, mutta ei perustele miksi kyselee?

Maailma on täynnä # tieteellistä tutkimusta# jolla ei ole mitään näyttöä,.
Kaiken maailman tohtorit ja filosofit puhuvat omista lähteistään ja niille ei ole muuta lähdettä kuin heidän oma päänsä, jos #vetävät" tietoja kuin lapsi pureskelemaansa purukumia, joka tarttuu joskus jonkun #päähän# mutta ei ole kuin irtainta pas kaa!
Tietomylly on laatinut uuden kysymyksen, havaitsin sen kysymyksen, mutta ei ole tämän kirjoittajan kysymys, eikä hän siihen vastaa.

3Äänestä

Kylmä ruoka on kuin sauna jossa on +27 asteen löyly.

1Äänestä
  • Ei tarvitse kylmänä syödä, mutta tietyt ruuat pitää kuumentaa, eikä saa lämmössä säilyttää.

    Äänestä

Luin kotilieden artikkelin nyt ja varmaan ihan asiaa se on. Olen syönyt uudelleen lämmitettyä riisiä lähes koko elämäni, hellan kulmalla en ole sitä säilyttänyt vaan kylmähuoneessa tai jääkaapissa ja mikrossa en ole ole lämmittänyt, vaan ihan kattilassa kuumaksi kuumennettua, kai minulla on sitten ollut vain tuuria, kun en ole kertaakaan sairastunut siitä.

Tiedän toki että miljoonissa perheissä riisiä ei siirretä jääkaappiin, vaan se säilytetään yön yli samassa kattilassa ja aamulla siitä tehdään tavallinen kolumbialainen aamiainen, "recalentado", se kuumennetaan tai paistetaan tilkassa öljyä kattilan pohjalla, raaputtaen irralliseksi (mahdollisena lisäaineena kattilanpohjasta irronnutta alumiinia:), tarjotaan paistetun kananmunan, uudelleen lämmitetyn papupadan ja parin keittobanaanisiivun (öljyssä paistetun) kera,

En ole koskaan mitään pöpöä saanut riisistä, enkä muista kenenkään muunkaan saaneen. Tiedän kyllä, miltä pilaantunut, keitetty riisi, jossa bakteerit muhii, näyttää ja miltä se haisee. Olen aina luottanut omiin silmiini ja omaan hajuaistiini mitä tulee elintarvikkeiden käyttökelpoisuuteen. Parasta ennen -päivämäärät kuivatuotteissa etenkin ovat vain suosituksia ja terveen järjen käyttäminen ei ole koskaan kiellettyä. Ja kuten jo sanoin maitotuotteet, kalat, meren elävät jne. eivät säily yhtä hyvin kuin viljatuotteet tai muut kysytetyt ruuat. Papusoppa jopa paranee kun seisottaa yön viileäss ja lämmittää seuraavana päivänä.

Äänestä
  • Riisi on turha ruoka perunamaissa ja lievästi epäterveellinen
    Turhaa keskustelua

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Riisi on turha ruoka perunamaissa ja lievästi epäterveellinen
    Turhaa keskustelua

    Paloma se jaksaa omaa asiaansa.

    Ei kuule ketään kiinnosta, että sinä ja sukulaisesi syövät lämmitettyä/kuumennettua ym riisiä.

    Tuo on muuten tavallisin "todiste": - että sen takia kun on itse syönyt, juonut, tehnyt jotain, - ihan mitä vaan - niin se on "todiste" ja se on "oikeutus", että niin on. Tulipa sitten vaikka minkä verran tieteellisesti todettua, niin mitäpä siitä. Koska "minä olen syönyt ja olen elossa", niin silloin se "asia vain on niin" eli on "todistettu".

    Itse en aio syödä enää lämmitettyä riisiä, perunaa, pinaattia, sientä enkä kanaa. Kylmänä käy.

    Äänestä

  • Väitit tässä ketjussa, että jotkut pataruuat tekeytyy valmiiksi huoneenlämmössä. Olet siis niin tehnyt ja uskot että niin voi tehdä. . Kyllä sinä siinä vanhassa ketjussa kerroit miten SINÄ säilytät riisiä hellalla montakin päivää ja kehuit miten sinun hyvässä teräskattilassa säilyy. Sait paljon pöyristynyttä vastinetta, siksikö nyt olet kertomuksen muuttanut?
    Kyllähän maha pilaantuneeseen ruokaan tottuu , turistit ne sairastuu herkimmin. Viileä on aika venyvä käsite ja joku kylmähuone ei pysy tasaisen kylmänä. Jääkaapissakin on liian lämpimiä paikkoja monille ruuille esim ovtlokerot. Taitaa päässäsi vallita vielä Kolumbian hygieniakäditykset. Entäs antipastovadit jotka seilaa pöydän ja jäkaapin väliä ? Syödäänkö monen lajin vati aina tyhjäksi, vai lämpeneekö ne pöydässä tarjolla ja loput jääkaappiin? Siinä pöpöt lisääntyy vaikka suolaista mömmöä ovatkin.
    Oletkomiettinyt mkä osuus ruualla on sinun pahaan diabetekseen?

    2Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Riisi on turha ruoka perunamaissa ja lievästi epäterveellinen
    Turhaa keskustelua

    Kyllä vaan, syödään perunaa. Peruna on terveellisempää ja ravintorikkaampaa sisältäen myös vitamiineja ja kivennäisaineita. Riisi on pääasiassa vain puhdasta hiilihydraattia.
    Lisäksi kotimaisen perunan hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi ja perunaa syömällä tuemme suomalaista työtä. Riisi vain joulupuuroon, muuten täysin tarpeeton tuontituote.

    Äänestä

Olen elänyt aika vanhaksi,vaikka olen lämmittänyt niitä.

Äänestä
  • Tässä Palomalle ja Tellukalle ruotsiksi samat asiat: - eli ei lämmittää riisiä, kycklinkiä, perunaa, pinaattia ja sieniä. Sofia tietää paremmin nääs ja on tutkittu Euroopan yliopistoissa ja Karolinskassa. TOISELLA KOTIMAISELLA

    https://www.youtube.com/watch?v=6nXrojm7ZE4

    Täällä tietoa, mitä vihanneksia ei ole hyvä syödä illalla SUOMEKSI
    https://www.youtube.com/watch?v=Bcedx-W4M00

    Ei oo pakko noudattaa tietenkään.

    Äänestä

  • Olet varmaan säilyttänyt niitä välillä kylmässä ja sitten kuumentanut
    kunnolla.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tässä Palomalle ja Tellukalle ruotsiksi samat asiat: - eli ei lämmittää riisiä, kycklinkiä, perunaa, pinaattia ja sieniä. Sofia tietää paremmin nääs ja on tutkittu Euroopan yliopistoissa ja Karolinskassa. TOISELLA KOTIMAISELLA

    https://www.youtube.com/watch?v=6nXrojm7ZE4

    Täällä tietoa, mitä vihanneksia ei ole hyvä syödä illalla SUOMEKSI
    https://www.youtube.com/watch?v=Bcedx-W4M00

    Ei oo pakko noudattaa tietenkään.

    Kuinka moni ihminen pystyy seisomaan/puolittain istumaan pöydän reunalla ja puhumaan samassa asennossa 25 min. niin, että vain pää liikkuu.

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kuinka moni ihminen pystyy seisomaan/puolittain istumaan pöydän reunalla ja puhumaan samassa asennossa 25 min. niin, että vain pää liikkuu.

    Ja ollut lääkärina 20 vuotta ja on vasta kolmekymmentävuotias?

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Ja ollut lääkärina 20 vuotta ja on vasta kolmekymmentävuotias?

    Kenestä nyt kerrot?

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Kuinka moni ihminen pystyy seisomaan/puolittain istumaan pöydän reunalla ja puhumaan samassa asennossa 25 min. niin, että vain pää liikkuu.

    Voi voi....mistä tiedät, että tuo on kuvattu yhteen pötköön?

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Kenestä nyt kerrot?

    Video on selvästikin tekoälyn tekemä ja "lääkäri" jonka taustalla näkyvät diplomit ovat niin epäselvät, että ne eivät toimi todisteina "tekoälytohtorin" koulutuksesta tai meriiteistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tässä Palomalle ja Tellukalle ruotsiksi samat asiat: - eli ei lämmittää riisiä, kycklinkiä, perunaa, pinaattia ja sieniä. Sofia tietää paremmin nääs ja on tutkittu Euroopan yliopistoissa ja Karolinskassa. TOISELLA KOTIMAISELLA

    https://www.youtube.com/watch?v=6nXrojm7ZE4

    Täällä tietoa, mitä vihanneksia ei ole hyvä syödä illalla SUOMEKSI
    https://www.youtube.com/watch?v=Bcedx-W4M00

    Ei oo pakko noudattaa tietenkään.

    Ekan linkin video tehty tekoölyllä.

    Äänestä

  • Paloma.se01 kirjoitti:

    Video on selvästikin tekoälyn tekemä ja "lääkäri" jonka taustalla näkyvät diplomit ovat niin epäselvät, että ne eivät toimi todisteina "tekoälytohtorin" koulutuksesta tai meriiteistä.

    Ei tarvitse olla lääkäri eikä kemisti, perushygieniaan kuuluu säilyttää ruuat kylmässä eikä hellan kulmalla eikä jossain epämääräisessä viileäkomerossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tässä Palomalle ja Tellukalle ruotsiksi samat asiat: - eli ei lämmittää riisiä, kycklinkiä, perunaa, pinaattia ja sieniä. Sofia tietää paremmin nääs ja on tutkittu Euroopan yliopistoissa ja Karolinskassa. TOISELLA KOTIMAISELLA

    https://www.youtube.com/watch?v=6nXrojm7ZE4

    Täällä tietoa, mitä vihanneksia ei ole hyvä syödä illalla SUOMEKSI
    https://www.youtube.com/watch?v=Bcedx-W4M00

    Ei oo pakko noudattaa tietenkään.

    Copilot tekoälyn tekemä analyysi videosta:

    "Videon sisältö on vahvasti harhaanjohtavaa eikä perustu luotettavaan tieteeseen. Linkittämäsi YouTube‑video väittää, että tietyt arkiset ruoat muuttuvat “myrkyllisiksi” uudelleen lämmitettyinä ja voivat aiheuttaa syöpää tai dementiaa, mutta tällaisia väitteitä ei tue mikään lääketieteellinen tai ravitsemustieteellinen näyttö. "

    "Video on julkaistu kanavalla “Dr. Sofia Lindström”, mutta YouTube merkitsee sisällön “altered or synthetic content”, eli ääni tai kuva on digitaalisesti tuotettua tai manipuloitua.
    Sisältö on tyypillistä klikkiotsikoihin perustuvaa terveysväittämää, jossa luvataan paljastaa “5 ruokaa, jotka muuttuvat myrkyllisiksi lämmitettynä”.
    Videon kuvaus ei listaa mitään konkreettisia ruokia, vaan sisältää geneeristä tekstiä senioriterveydestä. "

    "Onko väitteissä mitään perää?
    Lyhyesti: ei.

    Tutkimusnäyttö ei tue väitettä, että tavalliset ruoat muuttuisivat vaarallisiksi pelkästään uudelleen lämmittämisen vuoksi.
    Ainoa poikkeus ovat elintarviketurvallisuuteen liittyvät riskit, kuten:
    Riisi ja muut tärkkelyspitoiset ruoat → voivat sisältää Bacillus cereus -bakteeria, jos ne jätetään huoneenlämpöön pitkäksi aikaa.
    Kana ja liha → tulee kuumentaa riittävän kuumaksi uudelleen, jotta bakteerit tuhoutuvat.
    Nitraattipitoiset kasvikset (esim. pinaatti) → voivat muodostaa nitriittejä, mutta normaalissa ruokavaliossa tämä ei ole terveydelle vaarallista.
    Mikään näistä ei liity syöpään tai dementiaan, eikä ruoka “muutu myrkylliseksi” pelkästä lämmittämisestä."

    "Miksi tällaisia videoita tehdään?
    Ne hyödyntävät pelkoa ja epävarmuutta terveydestä.
    “Lääkäri”-hahmo ja dramaattinen otsikko lisäävät uskottavuuden tuntua.
    YouTube merkitsee videon syntetisoiduksi sisällöksi, mikä viittaa siihen, että “asiantuntija” ei välttämättä ole oikea henkilö. "

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tässä Palomalle ja Tellukalle ruotsiksi samat asiat: - eli ei lämmittää riisiä, kycklinkiä, perunaa, pinaattia ja sieniä. Sofia tietää paremmin nääs ja on tutkittu Euroopan yliopistoissa ja Karolinskassa. TOISELLA KOTIMAISELLA

    https://www.youtube.com/watch?v=6nXrojm7ZE4

    Täällä tietoa, mitä vihanneksia ei ole hyvä syödä illalla SUOMEKSI
    https://www.youtube.com/watch?v=Bcedx-W4M00

    Ei oo pakko noudattaa tietenkään.

    Nuo "Tohtori Sofia Lindströmin" videot on hyvä esimerkki siitä, että netti on täynnä kaikenlaista huuhaatietoa, jota tietämättömät, hyväuskoiset, arvostelukyvyttömät ihmiset sitten uskovat oikeaksi tiedoksi.

    Tässä vähän lisää tekoälyn analyysiä aiheesta. Olisi ihan hyvä lukea, niin osaisi ehkä vähän paremmin tunnistaa huuhaatiedon.

    "1. Mitä tämän kanavan videoista voi päätellä?
    En näe täydellistä videolistaa, mutta linkittämiesi videoiden ja kanavasta löytyvien tietojen perusteella kanava noudattaa hyvin tyypillistä huijaus‑terveyskanavan kaavaa:

    Teemat:
    “Varning för seniorer…”, “Denna vanliga frukt förstör ditt minne”, “Denna vanliga mat orsakar cancer/demens” – eli
    pelottelevat, ylimalkaiset väitteet, jotka kohdistuvat senioreihin.

    Sisältötyyli:

    Otsikko lupaa “paljastaa” yhden vaarallisen ruoan/hedelmän.

    Videon kuvaus on geneeristä terveysjargonia, jossa ei oikeasti nimetä mitään konkreettista eikä anneta tutkimuslähteitä.

    YouTube antaa varoituksia tyyliin “sound or visuals were significantly edited or digitally generated”, mikä viittaa tekoälyllä tuotettuun/editoituun hahmoon, ei oikeaan lääkäriin.

    Kanavan profiili:

    Erittäin vähän tilaajia.

    Lyhyt historia, ei kunnollista taustatietoa “lääkäristä” (ei klinikkaa, ei sairaalaa, ei CV:tä, ei viittauksia tieteelliseen työhön).

    Videoiden pääasiallinen funktio näyttää olevan klikkien kerääminen pelottelulla, ei tiedon jakaminen.

    Tämä kaikki viittaa siihen, että koko kanava on rakennettu “lääkäri‑hahmon” varaan, joka on enemmän markkinointihahmo kuin oikea, tunnistettava ammattilainen.

    2. Kuka on “Dr. Sofia Lindström” tästä kanavasta?
    Tärkein vastaus: mitään uskottavaa näyttöä siitä, että tämä YouTube‑kanavan “Dr. Sofia Lindström” olisi oikea, tunnistettavissa oleva lääkäri, ei löydy.

    Mitä ei löydy:
    Ei löydy:

    lääkärirekisterimerkintää (Suomi, Ruotsi, Norja) tämän nimiselle, joka olisi erikoistunut juuri näihin aiheisiin ja esiintyisi julkisesti.

    ammattiprofiilia (esim. sairaalan sivut, yliopistosivut, tieteelliset artikkelit), joka olisi selvästi sama henkilö kuin kanavalla.

    henkilökohtaista verkkosivua tai LinkedIn‑profiilia, jossa yhdistyisivät:

    nimi

    lääkärin pätevyys

    kiinnostus juuri niihin teemoihin, joista YouTube‑kanava puhuu

    viittaus kyseiseen kanavaan.

    Tämä on poikkeuksellista: oikeilla lääkäreillä, jotka puhuvat julkisesti näin isoista terveysväitteistä, on lähes aina jälkiä muualta netistä – työpaikka, haastatteluja, julkaisuja, some, tms.

    On olemassa muita Sofia Lindströmejä – mutta ne eivät täsmää
    Hakutuloksissa näkyy mm. ruotsalainen intensiivivårdssjuksköterska Sofia Lindström, joka tekee Intensivvårdspodden‑podcastia. Hän on oikea ihminen, ICU‑hoitaja, josta on juttuja mm. ammattilehdissä ja podcasteissa.

    Mutta:

    Hän esiintyy hoitajana, ei “Dr.”‑tittelillä.

    Hänen aiheensa ovat intensiivivointi, potilaskokemukset, hoitotyö, eivät pelotteleva “syöpä/dementia-ruoka” ‑klikki.

    Mikään ei viittaa siihen, että tämä ICU‑hoitaja olisi sama henkilö kuin YouTube‑kanavan “Dr. Sofia Lindström”. Todennäköisempää on, että kanavan tekijä(t) on:

    käyttänyt tavallista ruotsalaista/nordista nimeä, joka “kuulostaa luotettavalta”, tai

    käyttänyt nimeä, joka sattuu olemaan sama kuin oikealla ihmisellä, ilman yhteyttä.

    Todennäköinen johtopäätös
    Kun yhdistetään:

    YouTuben oma merkintä: äänet/kuva digitaalisesti tuotettu tai voimakkaasti muokattu

    ei löydy lääkärirekisteriä, ammattiprofiilia tai tieteellistä taustaa

    kanavan sisältö on tyypillistä “pelko + seniorit + ruoka” ‑klikkiä

    niin on erittäin todennäköistä, että “Dr. Sofia Lindström” on fiktiivinen hahmo / markkinointibrändi, ei oikea, julkisesti tunnistettava lääkäri.

    3. Miten itse voit arvioida, onko tällainen “lääkäri” oikea?
    Kun näet vastaavan kanavan, voit kysyä itseltäsi:

    Onko tällä nimellä olemassa ammattiprofiili muualla?

    Löytyykö sairaalan sivuilta, yliopistosta, lääkärirekisteristä?

    Onko hänen nimellään tieteellisiä artikkeleita, haastatteluja, luentoja?

    Käyttääkö hän tarkkoja tietoja: tutkimusten nimiä, vuosia, lehtiä, vai vain “tutkimukset osoittavat…”?

    Tukeeko mikään muu lähde (esim. viranomaiset, tunnetut sairaalat, luotettavat potilasjärjestöt) samoja väitteitä?

    Jos vastaukset ovat: “ei”, “ei”, “ei” – ja video vielä kohdistuu senioreihin pelottelulla – silloin on melkoinen riski, että kyseessä on harhaanjohtava tai täysin tekaistu “asiantuntija”."

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tässä Palomalle ja Tellukalle ruotsiksi samat asiat: - eli ei lämmittää riisiä, kycklinkiä, perunaa, pinaattia ja sieniä. Sofia tietää paremmin nääs ja on tutkittu Euroopan yliopistoissa ja Karolinskassa. TOISELLA KOTIMAISELLA

    https://www.youtube.com/watch?v=6nXrojm7ZE4

    Täällä tietoa, mitä vihanneksia ei ole hyvä syödä illalla SUOMEKSI
    https://www.youtube.com/watch?v=Bcedx-W4M00

    Ei oo pakko noudattaa tietenkään.

    Miksi tällaiset videot leviävät senioreille?
    🧠 1) Algoritmit kohdistavat ne automaattisesti
    YouTube huomaa, jos käyttäjä:

    katsoo terveysaiheisia videoita

    etsii tietoa muistista, ravinnosta tai lääkkeistä

    on kiinnostunut senioriterveydestä

    Algoritmi alkaa tarjota lisää saman tyyppistä sisältöä — myös huijausvideoita, koska ne saavat paljon klikkauksia.

    😟 2) Pelottelu toimii tehokkaammin iän myötä
    Senioreilla on usein:

    enemmän terveyshuolia

    kokemusta sairauksista lähipiirissä

    halu välttää riskejä

    Kun otsikko sanoo:
    “Tämä ruoka aiheuttaa aivohalvauksen yhdessä yössä”,
    se osuu suoraan pelkoon, jota moni jo valmiiksi kantaa.

    📉 3) Terveystieto on usein sekavaa ja ristiriitaista
    Kun viralliset ohjeet muuttuvat vuosien varrella, syntyy tunne, että “kaikki voi olla vaarallista”.
    Huijausvideot hyödyntävät tätä epävarmuutta.

    🧓 4) Seniorit ovat keskimäärin vähemmän tottuneita tunnistamaan digihuijauksia
    Ei siksi, että he olisivat “helposti huijattavia”, vaan koska:

    he eivät ole kasvaneet algoritmien ja klikkiotsikoiden maailmassa

    he eivät aina tunnista tekoälyääntä

    he luottavat enemmän auktoriteetteihin (kuten “lääkäri sanoo”)

    Huijarit tietävät tämän ja kohdistavat sisältönsä juuri heille.

    💰 5) Kohderyhmä on taloudellisesti houkutteleva
    Senioreilla on usein:

    säästöjä

    vakaa eläke

    halu panostaa terveyteen

    Siksi he ovat paras kohderyhmä lisäravinnehuijauksille, joita nämä videot usein mainostavat epäsuorasti.

    🧑‍⚕️ Miten tunnistaa tekoälyllä tehdyn “lääkärin”?
    Tässä on lista, jonka avulla tunnistat feikkilääkärin alle 10 sekunnissa.

    🎙️ 1) Ääni on liian tasainen
    Tekoälyääni:

    ei hengitä

    ei kompastele sanoissa

    ei vaihda sävyä luonnollisesti

    kuulostaa “liukuhihnamaiselta”

    Jos ääni kuulostaa kuin navigaattorilta, se ei ole oikea lääkäri.

    🧍 2) Kasvot eivät liiku luonnollisesti
    Jos videossa näkyy “lääkäri”, huomaa nämä:

    huulet eivät vastaa puhetta

    silmät eivät räpyttele normaalisti

    iho näyttää “vahamaiselta”

    liikkeet ovat jäykkiä tai toistuvia

    Monet näistä videoista käyttävät AI-avatar-hahmoja.

    🧪 3) Ei löydy mistään muualta netistä
    Oikea lääkäri löytyy:

    lääkärirekisteristä

    sairaalan sivuilta

    LinkedInistä

    haastatteluista

    tieteellisistä julkaisuista

    Feikkilääkäri löytyy vain YouTubesta.

    📚 4) Ei mainitse tutkimuksia nimeltä
    Feikkilääkäri sanoo:

    “Tutkimukset osoittavat…”

    “Asiantuntijat varoittavat…”

    “Uusi tutkimus paljastaa…”

    Mutta ei koskaan:

    tutkimuksen nimeä

    julkaisuvuotta

    tutkijoita

    lehteä, jossa se julkaistiin

    Oikea lääkäri kertoo lähteet.

    🧵 5) Tarinat ovat liian täydellisiä
    Feikkivideot käyttävät tarinoita kuten:

    “Potilaani Matti 72v sai aivohalvauksen syötyään tätä vihannesta.”

    “Eräs nainen menetti muistinsa, koska söi tätä hedelmää.”

    Nämä ovat keksittyjä, koska oikea lääkäri ei rikkoisi potilassalaisuutta.

    🧪 6) Väitteet ovat dramaattisia ja yksinkertaistettuja
    Feikkilääkäri väittää:

    yksi ruoka aiheuttaa syövän

    yksi vihannes nostaa aivohalvausriskin

    yksi hedelmä tuhoaa muistin

    Oikea lääkäri ei koskaan sanoisi näin.

    📉 7) Kanava on pieni ja epäammattimainen
    Tyypillistä:

    100–1000 tilaajaa

    ei tietoa tekijästä

    ei yhteystietoja

    ei linkkejä oikeisiin lähteisiin

    Tämä on vahva varoitusmerkki.

    🎯 Tiivistettynä
    Nämä videot leviävät senioreille, koska algoritmit kohdistavat ne heille, pelottelu toimii, ja kohderyhmä on taloudellisesti houkutteleva.

    Tekoälylääkärin tunnistaa tasaisesta äänestä, epäluonnollisista kasvoista, lähteiden puutteesta, dramaattisista väitteistä ja siitä, ettei häntä löydy mistään muualta netistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Tässä Palomalle ja Tellukalle ruotsiksi samat asiat: - eli ei lämmittää riisiä, kycklinkiä, perunaa, pinaattia ja sieniä. Sofia tietää paremmin nääs ja on tutkittu Euroopan yliopistoissa ja Karolinskassa. TOISELLA KOTIMAISELLA

    https://www.youtube.com/watch?v=6nXrojm7ZE4

    Täällä tietoa, mitä vihanneksia ei ole hyvä syödä illalla SUOMEKSI
    https://www.youtube.com/watch?v=Bcedx-W4M00

    Ei oo pakko noudattaa tietenkään.

    Miksi tällaisia kanavia tehdään?
    Lyhyt vastaus: rahan takia.
    Pidempi vastaus: rahan, algoritmien ja helpon sisällöntuotannon takia.

    Tällaiset kanavat ovat usein:

    anonyymejä

    tekoälyllä tuotettuja (ääni, käsikirjoitus, jopa “lääkäri”)

    massatuotettuja

    pelotteluun perustuvia

    Ne eivät ole tehty auttamaan ihmisiä, vaan keräämään katselukertoja ja mainostuloja.

    💵 Miten niillä ansaitaan rahaa?
    1) YouTuben mainostulot
    Kun kanava saa:

    1000 tilaajaa

    4000 tuntia katseluaikaa

    se voi liittyä YouTuben partneriohjelmaan.
    Silloin jokainen katselukerta tuottaa rahaa.

    Pelotteluvideot saavat paljon klikkejä → paljon katseluaikaa → paljon mainostuloja.

    2) Affiliate-linkit ja lisäravinnehuijaukset
    Monet näistä kanavista ohjaavat katsojat:

    “ihmepillereihin”

    “muistia parantaviin lisäravinteisiin”

    “detox-kuureihin”

    “superfoodeihin”

    Kanava saa provisiota jokaisesta ostosta.

    3) Myydään kanava eteenpäin
    Kun kanava kasvaa:

    10 000 tilaajaa

    1–2 viraalivideota

    se voidaan myydä eteenpäin markkinointifirmalle.
    Hinta voi olla satoja tai tuhansia euroja.

    4) Tekoäly tekee sisällön lähes ilmaiseksi
    Nykyään voi tehdä:

    käsikirjoituksen

    äänen

    videon

    “lääkärin” avatarin

    …kaikki tekoälyllä.
    Kustannus: 0–20 € / kk.

    Jos yksi video saa 100 000 katselukertaa, se voi tuottaa enemmän kuin koko tuotanto maksoi.

    🎯 Miksi kohderyhmänä ovat seniorit?
    Koska he ovat:

    algoritmien helposti tunnistettavissa (hakuhistoria: muisti, terveys, ravinto)

    taloudellisesti houkuttelevia (eläke, säästöt)

    luottavaisempia auktoriteetteihin

    vähemmän tottuneita tekoälyääniin ja klikkiotsikoihin

    Huijarit tietävät tämän ja kohdistavat sisällön juuri heille.

    🧑‍⚕️ Miksi käytetään “lääkäri”-hahmoa?
    Koska se lisää uskottavuutta.
    Mutta nämä “lääkärit” ovat yleensä:

    keksittyjä nimiä

    tekoälyllä tuotettuja kasvoja

    tekoälyääniä

    ilman mitään taustaa, rekisteriä tai oikeaa profiilia

    He ovat markkinointihahmoja, eivät ihmisiä.

    🧠 Tiivistettynä
    Tällaisia kanavia tehdään, koska:

    ne ovat halpoja tuottaa

    ne voivat tuottaa paljon rahaa

    ne leviävät nopeasti algoritmien avulla

    ne hyödyntävät pelkoa ja epävarmuutta

    kohderyhmä (seniorit) on erityisen altis klikkiotsikoille

    Äänestä

Selvä! Syön kanan tästä lähtien raakana.

1Äänestä
  • Syö vain.

    Tässä on puhuttu kylläkin jo valmiiksi keitetyn kanan syömistä jälkikäteen lämmitettynä.

    Hoksaatko eron?
    Jos et, niin syö rauhassa kanasi raakana.
    Voit napostella myös riisin raakana ja perunat myös.

    Siittä vaan!

    Äänestä

Söin eilen jouluksi tekemääni porkkanalaatikkoa ja kämmitin mikrossa.

Hyvää oli.
Sofia tietää.

Me olemme oman elämämme johtajia niin pitkään kuin kykenemme jotain sanomaan ja tekemään.

Turhaa sensaatihakuista uutiosintia mikrosta ja sen käytöstä-

Lämmitän tänään eilisiä perunoita ja entrecotelle tekemääni kastiketta.

Ja lämmitän huomennakin, joa tänään jää jotain lämmitettävää.

Riisiä lämmitin sunnuntaina ja lipeäkalaakin eilen, valkosoosin kanssa.

1Äänestä
  • Peruna on tyyppiesimerkki materiaalista jonka ravintoarvo paranee joka lämmityskerralla
    mutta

    perunan on annettava jäähtyä ennen syöntiä

    = kemiallinen fakta

    me läkräriin
    päivitä reseptit

    Äänestä

  • Voi hyvä ihminen!

    Ei kukaan ole pakottamassa sinua, lämmittele perunasi riisisi ja kanasi ihan niin monta kertaa kuin haluat! Yritä tehdä ennätys ja kirjaa, että saman kanan lämmitin mikrossa ja vielä varmuuden vuoksi sen jälkeen vielä uunissa ja söin - ja voi että oli hyvää!

    Siinähän sinun päiväsi kuluvat mukavasti lämmitellessä.

    Äänestä

  • Säilytitkö niitä ennen lämmitystä kylmässä? Silloin se lämmitys on ok.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Voi hyvä ihminen!

    Ei kukaan ole pakottamassa sinua, lämmittele perunasi riisisi ja kanasi ihan niin monta kertaa kuin haluat! Yritä tehdä ennätys ja kirjaa, että saman kanan lämmitin mikrossa ja vielä varmuuden vuoksi sen jälkeen vielä uunissa ja söin - ja voi että oli hyvää!

    Siinähän sinun päiväsi kuluvat mukavasti lämmitellessä.

    Tosi hassua kaikki.

    Välitin ystävällisesti ja huolehtivaisesti tietoa tutkimuksista, että joittenkin ruokien kokoonpano muuttuu lämmittäessä ja että niitä ruokia ei olisi hyvä lämmittää. Näitä asioita on tutkittu tieteellisesti eri eurooppalaisissa yliopistoissa.

    Eikö paremminkin olisi aihetta kiittää henkilöä, joka jakaa tietoa, - kuin että ruveta haukkumaan?

    Syökää toki lämmitettyä ruokaanne!

    Olen itse joka tapauksessa ystävällisesti ja huolehtivaisesti jakanut tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00056 kirjoitti:

    pskasakin puheita välität asioita joista et itse tiedä mitään joten en välitä
    höpöistäsi

    tiettyjen aineiden rakenne paranee lämmitys-kylmennys -menetelmässä = kemiallinen
    fakta ja ei sitä joku lääkäripelle tai ravintoekspönttö muuta

    Mene kadun kulmaan opettamaan ihmisiä mikron käyttöön!

    Ehkä joku jopa uskoo?

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Mene kadun kulmaan opettamaan ihmisiä mikron käyttöön!

    Ehkä joku jopa uskoo?

    En minä mene kadun kulmaan enkä minnekään sinun käskystäsi.
    Eikä minulla ole motiivia lähteä kertomaan muille.

    Hyvää hyvyyttäni kerroin samanikäisille palstalaisille auttaakseni heitä.

    Johan olen sanonut monta kertaa että SINÄ SAAT LÄMMITTÄÄ vaikka miten monta kertaa!
    Mutta ehkä jollekin tämä oli hyvää tietoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00061 kirjoitti:

    pskasakin puheita välität asioita joista et itse tiedä mitään joten en välitä
    höpöistäsi

    tiettyjen aineiden rakenne paranee lämmitys-kylmennys -menetelmässä = kemiallinen
    fakta ja ei sitä joku lääkäripelle tai ravintoekspönttö muuta

    Totta, mutta hellan kulmalla päiväkaudet säilytetty riisi on vaarallista. Eikä huoneenlämmössä mikään ruoka tekeydy muuta kuin vaaralliseksi. Ainakin riskit ruokamyrkytyksiin ja vatsavaivoihin on suuret.

    1Äänestä

  • Anonyymi00063 kirjoitti:

    En minä mene kadun kulmaan enkä minnekään sinun käskystäsi.
    Eikä minulla ole motiivia lähteä kertomaan muille.

    Hyvää hyvyyttäni kerroin samanikäisille palstalaisille auttaakseni heitä.

    Johan olen sanonut monta kertaa että SINÄ SAAT LÄMMITTÄÄ vaikka miten monta kertaa!
    Mutta ehkä jollekin tämä oli hyvää tietoa.

    Ja otahan kuppi teetä tai kahvia, ja rauhoitu!

    Äänestä

Syökää ruuat jääkaapista huoneen lämpöisenä. Ei kylmänä ja vesi samoin ei kylmänä sillä vesi jää mahalaukkuun n 20 -,30 min ja lämpiää ennenkuin menee suolistoon.
Neste pullottaa ja venyttää mahalaukkua turhaan.

Äänestä
  • Mikä on muuten paras lämpötila jääkaapissa?

    Tyhmä kysymys: onko 3 astetta vai 8 astetta lämpimämpi.
    Nyt pidän 6 astetta, mikä on mielestäni liian kylmä.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Mikä on muuten paras lämpötila jääkaapissa?

    Tyhmä kysymys: onko 3 astetta vai 8 astetta lämpimämpi.
    Nyt pidän 6 astetta, mikä on mielestäni liian kylmä.

    Ovilokerot on lämpimämpiä. Minulla jääkaappi on + 5.

    Äänestä

  • Anonyymi00069 kirjoitti:

    Mikä on muuten paras lämpötila jääkaapissa?

    Tyhmä kysymys: onko 3 astetta vai 8 astetta lämpimämpi.
    Nyt pidän 6 astetta, mikä on mielestäni liian kylmä.

    Eihän nyt 6 astetta liian kylmä ole. Yleinen suositus: +2–+6 °C. Riippuu tietty siitäkin, mitä jääkaapissaan säilyttää. Rasvaiselle lihalle ja kalalle alle +4. Itse säilytän lihan ja kalan alahyllyllä aivan takaseinän vieressä, missä on kylmin kohta.

    Vaihteleehan se lämpötila jonkin verran eri osissa kaappia. Kannattaisi mitata lämpötiloja eri paikoista, niin oppisi tuntemaan oman jääkaappinsa ja säätämään lämpötilankin optimaalisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi00071 kirjoitti:

    Kumpi on kylmempi +2 vai +6 ?
    Meen aina sekaisin kun on kysymys tästä.
    Eikös plussan puolella +2 ole kylmempi?

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Kumpi on kylmempi +2 vai +6 ?
    Meen aina sekaisin kun on kysymys tästä.
    Eikös plussan puolella +2 ole kylmempi?

    Juurikin niin, +2 on kylmempi kuin +6 astetta.

    Äänestä

joo siis köhiä uhkaa koko ajan listeria ja rahojen menetys parasiittisaarille

saaks ne takas ruuat jos työntään jääkaappiin? rahat jos panee rahastoon? on
valveutuneen köhän kysymys

toisaalta pitää opettaa että älä säilytä ruokaa niin että se homehtuu
eikä metrossa saa panna ainakaan päätä ulos ikkunasta josse liikkuu
eikä ...

on hyvä oppia miten menetellään ettei hommat mene preseelleen köhällä
muuten ei tietäis

Äänestä

Netti, mm. Youtube, on pullollaan näitä, mukamas lääkäreiden (Dr. Xxx Zzzz) tekemiä, huijausvideoita. Niissä onkin osittain myös ihan faktapohjaa, mutta asioita on liioiteltu, dramtisoitu ja jopa vääristelty. Ne on tekoälyllä tehty ja tekijöinä ihan joku muu kuin oikea lääkäri. Niiden tarkoituksena on vain tehdä rahaa, mitä enemmän saa haalittua seuraajia, sitä paremmin tienaa.

Tässä eräs esimerkki ja alla tekoälyn tekemää analyysiä ko. videosta

https://www.youtube.com/watch?v=uTC4SyCQKko

"Video väittää, että neljä yleistä vitamiinia ja ravintolisää voivat heikentää jalkojen voimaa, verenkiertoa ja hermoja senioreilla.
Sisältö on rakennettu pelottelun ympärille, ja väitteet esitetään ilman tieteellisiä lähteitä.

Kanavan “lääkäri” on Dr. Emily Carter, mutta mikään sivulla näkyvä ei viittaa siihen, että kyseessä olisi oikea, tunnistettava lääkäri.

Miten video rakentuu?
Videon rakenne noudattaa tyypillistä senioriterveysklikkiä:
Pelottelu heti alussa: “Your legs feel weaker for a reason…”
Väite, että yleiset vitamiinit ovat vaarallisia
Ei tutkimuksia, ei lähteitä, ei annostietoja
Kohderyhmä: yli 60-vuotiaat
Kommentit vahvistavat väärinkäsityksiä (“calcium = stroke”)
Lopussa kehotus tilata kanava

Sivun kommentit osoittavat, että monet katsojat ottavat väitteet tosissaan, vaikka ne ovat epätarkkoja tai virheellisiä.

Onko väitteissä perää?
Lyhyesti: väitteet ovat vahvasti liioiteltuja ja esitetty ilman tieteellistä näyttöä.
Kalsiumkarbonaatti ei “jäykistä valtimoita yhdessä yössä”.
E-vitamiini ei “vahingoita hermoja”, ellei annos ole erittäin suuri.
Rautaa ei tule käyttää ilman puutosta — mutta tämä ei tee siitä “vaarallista vitamiinia senioreille”.
Monivitamiinit eivät heikennä jalkojen lihaksia.

Video sekoittaa todellisia huomioita (esim. rautaa ei tule käyttää turhaan) dramaattisiin väitteisiin, jotka on tarkoitettu herättämään pelkoa.

Video väittää, että 4 vitamiinia ovat “vaarallisia senioreille”.
Väitteet ovat liioiteltuja ja esitetty ilman lähteitä.
“Dr. Emily Carter” ei vaikuta oikealta lääkäriltä.
Sisältö on tyypillistä pelotteluun perustuvaa senioriklippiä.
Tieteellinen näyttö ei tue videon dramaattisia väitteitä."

Äänestä
  • DR. Emily Carter?
    Hyvin erikoista, että otat esimerkiksi jonkun lääkärin, mistä en oo ikinä kuullut mitään,
    Seuraan aika paljon nettiä, kuitenkin täysin tuntematon "kuuluisuus". Mistä maasta hän on?

    Taidat siis itse langeta tekoälyn loukkuun?

    Äänestä

  • Anonyymi00076 kirjoitti:

    DR. Emily Carter?
    Hyvin erikoista, että otat esimerkiksi jonkun lääkärin, mistä en oo ikinä kuullut mitään,
    Seuraan aika paljon nettiä, kuitenkin täysin tuntematon "kuuluisuus". Mistä maasta hän on?

    Taidat siis itse langeta tekoälyn loukkuun?

    Et tietenkään ole kuullut, kun ei tuollaista lääkäriä ole olemassakaan. Tai voi tietysti jossain ollakin, mutta tuon videon kanssa hänellä ei olisi mitään tekemistä.

    Siis noita tekaistujen lääkäreiden nimissähän tehtyjä videoita on Youtube tulvillaan.
    Noi videot on siis täyttä huijausta. Noilla liioitelluilla väitteillä ja dramatisoinnilla vaan yritetään haalia mahdollisimman paljon katsojia omalle youtube kanavalle ja ansaita siten rahaa.

    Juurikin ikääntyvien ihmisten terveyshuolet on asia, mitä nämä huijarit käyttävät hyväkseen.

    Tässäkin yksi hyvä esimerkki, tuota tohtori anne korhosta ei ole olemassakaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=QqWjmYmhucM

    1Äänestä

  • Anonyymi00077 kirjoitti:

    Enpä usko, että kaikki on huuhaata, on siellä asiaakin.
    Tässä iässä jo itse osaa päättää, mikä vaikuttaa luotettavalta.
    Jos on hyvä neuvo, niin otan opikseni. Voi aina tarkistaa tiedot.

    No tuosta ed. videosta jo heti huomaa, että on huuhaata. Ei lääkäri esittäydy tuommosessa virka-asussa. Katsoin sekunnin ja laitoin kiinni.

    En ite oo laittanut yhtään tykkäystä, enkä kommenttia mihinkään, enkä laita.

    Äänestä

Tässä mietin noita kauppojen valmisruokia, jotka on vain lämmittää ja ateria on valmis.
Niissä on perunaa, pinaattia, riisiä, kanaa, sieniä ...
Jos ne olisi tieteellisesti todistettu muuttuvan lämmitettäessä myrkyllisiksi, niin tuskinpa niitä annettaisiin myydä.

Äänestä
  • Ainut tosi taitaa olla tuo pinaatin nitriitti ja sekin vain pikkulapsille ehkä haitaksi.

    Äänestä

  • Kuka on joskus väittänyt, että kaupan ruuat täyttää kaikki vaatimukset?
    Eivät ole vielä tulleet ajatelleeksi asiaa.
    Eli "todistuksesi" ontuu taas jälleen kerran.

    Mutta syö sinä!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

riisiä, perunaa, pinaattia, lehtikaalia, eikä kanaa!
Katsoin netiltä ohjelman, jotain muutoksia tulee ja tulevat myrkyllisiksi.

Eilen tein pinaattimunakkaan ja laitoin loput jääkaappiin, kylmänä saa syödä.
Riisiä ja perunaa en käytä enää ollenkaan.
No riisipuuroa jouluna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu