Ukonilma

Meillä varsin kivasti päällä kunnon ukkoskuuro kaikkine mausteineen. Jyrisee ja salamoi ja vettä tulee kuin aisaa. Koirien täytyy yhtä lukuunottamatta olla umpikuuroja, kun köllöttelivät ketarat ojossa kolinasta täysin tietämättöminä. Tämä yksi kuitenkin keskustelee ukkosen kanssa vastaamalla joka kerta kun kunnolla jyrisee. Toista oli ennen, kun colliemme teki pientä kuolemaa aina näillä keleillä, eikä sitä rauhoittanut mikään.
Miten teillä muilla koirat moiseen keliin reagoivat?
14910
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

moksiskaan. Paukkukoon vaikka kuinka, meillä vaan nukutaan.

Äänestä
  • Entinen kultsumme oli ukonilmalla aivan sekaisin: ryntäili, pyrki syliin, vinkui ja haukkui, joskus jopa ripuloi. Nykyinen pentu ei ole millänsäkään. Ainakaan vielä.

    Äänestä

  • kaisu kirjoitti:

    Entinen kultsumme oli ukonilmalla aivan sekaisin: ryntäili, pyrki syliin, vinkui ja haukkui, joskus jopa ripuloi. Nykyinen pentu ei ole millänsäkään. Ainakaan vielä.

    makaa vaikka olisi minkälaiset jytät taivaalla. Talvella luokseni muuton jälkeen, ihmetteli kovaa tuulta täällä saarella, mutta nykyään ei haittaa lepohetkeä minkäänlainen sää.

    Äänestä

  • Ulkona ollessa jos kovaa jyrähtää, koiran häntä nousee täysin pystyyn ja koira yrittää etsiä, missä jyrähti, sisällä taas ei pahemmin reagoi.

    Äänestä

Keskari vetää sikeitä vaikka katto lähtis päältä. =)
Pyrre on just pahasti "murkkuiässä" eli räyhää kaikki oudot äänet, mutta kun tajuaa ettei tuo ukkonen sisälle tule niin rauhoittuu ja menee nukkumaan.

Äänestä
  • Ei oo meidän koirat kukaan ollut moksiskaan . Kuistilla usein katsellaan , jos salamoi ja ilotulitustakin ollaan käyty katsomassa . Vähän hassuja kun ollaan :o) . Lt : ssäkin testattu paukkuvarmoiksi , joten ei paljon ukkoset onneksi häiritse .
    Tiedän kyllä yhdenkin partiksen aikoinaan , joka söi ukkosella ja uutenavuotena jopa rauhoittavia välillä , voi rassua ...

    Äänestä

Meillä collie-herra vetelee sikeitä eikä oo moksiskaan.. Luojan kiitos! Se on muutenkin kyllä harvinaisen rauhallinen yksilö :)

Äänestä

se sama myräkkä olla meillä täällä vähän etelämpänä päivemmällä.Ja sama eilen illalla.
Koirat ei hötkyile yhtään,tuo pentu ensin haukkui sille kolinalle mutta kun vanhemmat piskit ei välitä mitään niin rauhoittui sekin.
Mulla oli yksi koira aikoinaan joka oli varmaan jotenkin yliherkkä sille ilmanpaineen muutokselle ja alkoi läähättämään ja vapisemaan paljon ennen ukkosen alkua.
Kun ukkonen oli päällä niin syliin änki ja tutisi siinä.
Ei se pelännyt paukkumista vaan jotain muuta siinä oli ongelmana.

Äänestä

meijän haukut sekarotuinen ja sakemanni eivät pelkää ukkosta. tosta 11 kk ikäisestä en osaa vielä ihan varmaksi sanoo kun ei oo mitään kovaa ukkosta vielä tullut! pientä pauketta on kyllä kuulunut mutta ei mitään kovaa jytinää. sakemanni taas sitten pelkää ilotulitusta kovasti, yrittää saada niitä suuhunsa! että näil meillä.

Äänestä

Ja hyvä näin, kaikki aiemmat koirat ovat olleet vähintään sokissa ukkosenilmoilla ja uutenavuotena...

Äänestä

6-v. springeri alkaa tutisemaan pienestäkin jyrinästä. Sitten se hakeutuu sisemmälle huoneeseen ja pällistelee sieltä ikkunaan tutisten aina kun välähtää tai jyrähtää. On levoton, eikä kuule, näe tai haistakaan mitään ja tätä jatkuu niin kauan kun salamoi tai jyrisee. Ensimmäisen kerran ukonilman jälkeen ulosmennessä vilkuilee ja mulkoilee taivaalle kuin pelkäisi sen tippuvan niskaan. Samanlaista käytöstä myös uutenavuotena.

4-vuotias samanrotuinen vaan sen kun olla möllöttää. Ensimmäisen jyrinän aikana saattaa vilkaista kattorakenteita, mutta pian alkaa kuorsailemaan myllerryksestä mitään piittaamatta. Nuorempi ei ole moksiskaan myöskään ilotulitteista.

Mielenkiintoista kuinka nuorempi ei vanhemman(johtajan) hötkyilystä huolimatta ole millänsäkään. Kiinnostaisi kuitenkin tietää onko muilla samanlaisia kokemuksia ja oletteko jotenkin saaneet "pelkurin" rohkaistumaan???

Äänestä

Eipä hätkähtele koira täällä, kissa sitäkin enemmän. :)

Äänestä

Tito ulkona ollessaan haukkuu jyrinälle, jos ukkonen on ihan päällä tai lähellä jolloin ääni on tosi kova. ukkosta ennen huomaa joskus Titosta, että kohta tulee ukkonen. se alkaa hieman levottomaksi silloin.
Pipa ihmettelee vähän jyrinää, muttei paljon välitä.

vanhemmillani oli silloin ennen se italian vinttikoira, jolla oli paha kammo ukkoseen ja lisänä sydänvika. se siis meinasi saada sydärin aina ukkosella, kun pelkäsi niin kovin. lääkäri määräsi sille diapamia, jota sai aavistuksen verran ukkosen noustessa ja kyllä kummasti rauhoitti. nukkui onnellisen tietämättömänä koko ajan. (oli kuitenkin tajuissaan, nukkui vaan)

Äänestä
  • Kuule ja joku toinen sanoivat, että koirat tiesivät ukkosen tulon jo etukäteen. Uskoisin, että se johtui siitä, että koirilla on niin paljon parempi kuulo, että ne kuulevat ukkosen jo silloin kun se on vielä kaukana.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


issu56 kirjoitti:

Meillä varsin kivasti päällä kunnon ukkoskuuro kaikkine mausteineen. Jyrisee ja salamoi ja vettä tulee kuin aisaa. Koirien täytyy yhtä lukuunottamatta olla umpikuuroja, kun köllöttelivät ketarat ojossa kolinasta täysin tietämättöminä. Tämä yksi kuitenkin keskustelee ukkosen kanssa vastaamalla joka kerta kun kunnolla jyrisee. Toista oli ennen, kun colliemme teki pientä kuolemaa aina näillä keleillä, eikä sitä rauhoittanut mikään.
Miten teillä muilla koirat moiseen keliin reagoivat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu