Toyota ei lupaa sinulle tähtiä taivaalta. Se lupaa että pääset perille. Ja takaisin. Ja taas

Ja taas se seisoo siinä aamulla klo 06:42, kun ulkona on -24 ja tuuli vie naaman mennessään.Moottori rykäisee kerran, kääntyy pari kertaa hitaasti kuin vanha ukko noustessaan tuolista, ja sit se vaan... jatkaa.
Ei mitään dramaattista käynnistysshow’ta, ei turhia valoilmiöitä kojelaudassa, ei edes kunnon ääntä.
Vaan sellanen hiljainen ”no joo, mennään sit ku kerran herättelit” -asenne.Sillä välin naapurin uusi Tesla on vielä latauskaapeli kiinni suussaan ja miettii, mahtaako akkuun riittää lämmitykseen ja ajamiseen samaan aikaan kun lämpötila tippuu alle -20.
(Se ei riitä.)Toyotan mittaristo näyttää edelleen yhtä rumaa ja epätarkkaa kuin 90-luvun Casio-kellossa.
Silti se kertoo sulle totuuden:
312 478 km.
Öljyä kannattaa ehkä vaihtaa joskus ennen kesää 2028.
Muuten kaikki ok.Ei se oo statussymboli.
Ei se oo somekelpoinen.
Ei sitä oo suunniteltu herättämään kateutta.
Se on suunniteltu siihen, että se vaan on olemassa silloinkin kun kaikki muu elämässäsi on mennyt jumiin, rikki tai ihan vituiksi.Ja just siksi se on edelleen siinä.
Samalla paikalla pihalla.
Sama vinossa roikkuva rekisterikilpi.
Sama naarmu ovessa, jonka sait 2009 kun yritit peruuttaa kännissä mummolaan.
Sama pieni Jeesuksen kuva kojelautaan liimattuna (alkuperäinen liima kesti paremmin kuin uusien autojen liimat).Muut autot tulee ja menee.
Ne kiiltää, ne tuoksuu uutuudelta, ne lupailee kuuta taivaalta ja sitten ne hajoaa tai akku kuolee tai softa bugittaa tai takuu loppuu tai leasing-maksut tappaa.Toyota ei lupaa mitään.
Se vaan tekee.
Vuosikausia.
Sama hymy.
Sama rämisevä käyntiääni.
Sama vitun sinnikkyys.Se ei oo järkevä ostos.
Se on lähempänä sitä tunnetta kun ostat koiranpennun, joka elää 16 vuotta ja on joka ikinen päivä sun puolella vaikka välillä paskoo olohuoneeseen ja haukkuu postia miestä.Toyota ei oo elämäntyyli.
Toyota on vaan...
jatkuu.
Vaikka kaikki muu loppuisi. Vaikka naapurin Esa ja Pete!

Toyota ei lupaa sinulle tähtiä taivaalta.
Se lupaa että pääset perille.
Ja takaisin.
Ja taas ensi viikolla.
Vuosikausia.
Usein juuri sillä samalla hymyllä kasvoilla, jolla lähdit liikkeelle.Kun muut merkit vielä kinastelevat softapäivityksistä ja piiloutuvista vikatiloista, Toyota vaan nakuttaa tasaisesti kolmatta kymmentä vuotta samaa moottoria, joka on nähnyt parempia öljyjä ja huonompia kuskeja. Ei se oo sähkökemiallista taidetta.
Ei se oo edes kovin seksikästä.
Se on vaan sellanen perkeleen sinnikäs insinöörin itsepäisyys, joka kieltäytyy kuolemasta vaikka kuinka yritettäis.Käynnistyy pakkasella jossa akku jo luovuttaa ja sanoo "mä en jaksa enää tänään".
Käynnistyy sateella kun vikavirtasuojatkin on menneet paniikkiin.
Käynnistyy sillon kun sulla on kännit, exä soittaa, koira oksentaa takapenkille ja naapurin kissanpoikanen on jotenkin päässyt konepellin alle – ja silti se vaan rämisee eloon.Ei se oo järkevä ostos.
Se on lähempänä sitä tunnetta kun hankit kaverin joka ei koskaan petä sua, vaikka välillä näyttääkin siltä että se yskii ja räkii ja haisee bensalta ja vanhalta tupakalta.Ja just siks se on edelleen siinä pihalla, kymmeniä tuhansia kilometrejä myöhemmin, samalla kun ne kiiltävät 70 000 euron sähkölelut odottaa hinauskoroketta jollain huoltoasemalla 40 km päässä lähimmästä laturista.Toyota ei oo lifestyle.
Toyota on vaan vittu mennyttä elämää jatkossa.