Kun olen tätä ikäluokkaa, niin minulle juomarahakulttuuri on matkoilla aina vähän vaikea juttu. Se kun ei ole ollut minun nuoruudessani Suomessa yleistä. Se on minusta aina vähän noloa. Kysymys ei ole siitä, että en haluaisi antaa juomarahaa, vaan siitä, että se on minusta kiusallista. Luultavasti annan aina liikaa. Jos koen palvelun huonoksi, niin en tietenkään anna mitään. (Koska olen ilkeä ihminen, niin esimerkiksi korjaan aikomani juomarahat pois taskuihini tarjoilijan nähden, jos en ole tyytyväinen. Se minulta kyllä luonnistuu.)
Olen matkustellut paljon, mutta en ole ikinä oppinut antamaan juomarahoja luontevalla tavalla. Täällä näkyy olevan monia, jotka ovat asuneetkin Espanjassa sun muissa maissa. Miten te hoidatte tämän juomarahapuolen?
Kuukausi sitten olin Pariisissa paikallisen henkilön vieraana ravintolassa (hän siis maksoi), ja hän jätti paljon vähemmän juomarahaa, kuin mitä minä olisin jättänyt.
Ravintola ja hotelli ovat helppoja, juomarahat voi jättää pöydälle, mutta miten on esimerkiksi taksissa, parturissa tai muissa paikoissa, joissa on palvelua? Jos lasku on tasaraha, niin miten sitten pitää toimia? Pitääkö kaivaa taskuja ja antaa lisää? Se on minusta se kaikkein noloin asia. Jos summa jää alle tasarahan, niin voi aina sanoa: ”Keep the change”, kuten amerikkalaisissa elokuvissa.
Turkin luulisi olevan sellainen maa, jossa juomarahakulttuuri on yleistä. Minulle on kuitenkin sattunut eräässä pikkukaupungissa niin, että kun jätin juomarahaa, niin tarjoilija juoksi perässäni ja huusi, että unohdin rahani. Niin tai näin, teen aina väärin. (Samassa kaupungissa muuten unohdin lompakkoni hotellin tiskille. Hotellista juoksi jälkeeni kaksi ihmistä palauttamaan lompakkoa.)
Miten te muut asian koette?
Onko juomarahan antaminen teille luontevaa? Jos on, niin miten sen teette? Miten sen luontevuuden voi oppia?
Olen matkustellut paljon, mutta en ole ikinä oppinut antamaan juomarahoja luontevalla tavalla. Täällä näkyy olevan monia, jotka ovat asuneetkin Espanjassa sun muissa maissa. Miten te hoidatte tämän juomarahapuolen?
Kuukausi sitten olin Pariisissa paikallisen henkilön vieraana ravintolassa (hän siis maksoi), ja hän jätti paljon vähemmän juomarahaa, kuin mitä minä olisin jättänyt.
Ravintola ja hotelli ovat helppoja, juomarahat voi jättää pöydälle, mutta miten on esimerkiksi taksissa, parturissa tai muissa paikoissa, joissa on palvelua? Jos lasku on tasaraha, niin miten sitten pitää toimia? Pitääkö kaivaa taskuja ja antaa lisää? Se on minusta se kaikkein noloin asia. Jos summa jää alle tasarahan, niin voi aina sanoa: ”Keep the change”, kuten amerikkalaisissa elokuvissa.
Turkin luulisi olevan sellainen maa, jossa juomarahakulttuuri on yleistä. Minulle on kuitenkin sattunut eräässä pikkukaupungissa niin, että kun jätin juomarahaa, niin tarjoilija juoksi perässäni ja huusi, että unohdin rahani. Niin tai näin, teen aina väärin. (Samassa kaupungissa muuten unohdin lompakkoni hotellin tiskille. Hotellista juoksi jälkeeni kaksi ihmistä palauttamaan lompakkoa.)
Miten te muut asian koette?
Onko juomarahan antaminen teille luontevaa? Jos on, niin miten sen teette? Miten sen luontevuuden voi oppia?
Vastaukset 20
Vanhimmat
Oppaat ja opaskirjat kertovat, että n.10% laskusta on sopiva summa,mutta minusta tuntuu jos paljon joutuu syömään ravintoloissa, niin matkaan tulee niin paljon lisähintaa, ettei eläkeläisellä olisi varaa.Ehkä hiukan vähempikin riittää.Nyt tietenkin vaikutan kitupiikiltä.Taidan ollakin..
Juomarahat ovat ikuinen ongelma, vaikka pitäisi tasa-arvon toimia. Usein mietin pitääkö naisten tai naisen jättää juomarahaa, paljonko ja onko se yleensä sopivaa.
Vakiintunut tapa on porukalla, huh kolikoita!!! vai seteleitäkö pitäisi antaa?
Olemmeko ihan metsässä koko juomarahoista.
Joku uskonveli ja -sisar sanoivat ettei kirkon kolehtihaaviin sovi laittaa kun seteleitä. Harvoin kun käyn, laitan hyvin pienen lantin ja lohduttaudun; maksamallani kirkollisverolla matkustaisin joka vuosi viikoksi etelän lämpöön.
Tästä asiasta en tunne omantunnontuskia, joku raja se pitää olla mitä kirkollekin vuosittain lahjottaa.
Juomaraha on monessa maassa osa tarjoilijan palkkaa. Siis jos olet tyytyväinen palveluun, jätä juomarahaa.
Joskus olen tosi harmistunut, kun suomalaiset eivät esim. USAssa jätä juomarahaa, vaikka olisivat saaneet kuinka hyvää palvelua tahansa. Kaikkein eniten nolostuttaa silloin, kun mies kaivaa kukkaronsa ja jättää kolikoita pöydälle. Jollei ole varaa jättää edes dollarin seteliä, pitäisi koko kukkaron taskussaan.
Sama on mielestäni Thaimaassa. Siellä noiden tarjoilijoiden ja huonesiivoojien palkat ovat niin pieniä, ettei luulisi olevan liikaa, jos jonkun setelin pöydälle jättäisi. Eniten inhottaa "rahoillaan leventelevät" tyypit, jotka silmätsirrillään laskevat kolikoita pöydälle.
Prikulleen näin se menee soivia saitureita.
Se vuoksi ei minulla olekaan mitään sitä vastaan että jätän juomarahaa. Ravintolassa tai hotellissa se onkin helppoa, kun rahan voi jättää pöydälle. Silloin, kun se annetaan käteen esim. taksissa tai kantajalle tai lähetille, niin se on kiusallista. Sen takia en hotellissa halua koskaan kantajaa. (Useimmiten on vielä niin, että ei ole ehtinyt rikkoa siihen mennessä rahaa kyseisessä maassa, ja isohkon setelin antaminen tuntuu moukkamaiselta.)
Toinen askarruttava asia on se, saako asianomainen henkilö jossakin kehitysmaassa edes pitää juomarahojaan, vai ottavatko esimiehet siitä osansa.
Jordaniassa lähtöpäivänä koko hotellin henkilökunta tuli hyvästelemään seuruetta mukanaan kenkälaatikko. Silloin oli tietysti ihan hauskakin antaa juomarahaa, kun sen pyytäminen oli niin ilmiselvää.
On se kumma, miten pienestä asiasta sitä tuntee itsensä epävarmaksi, vaikka en muuten ole mitenkään arka liikkuessani maailmalla.
Ymmärrän hyvin ns maailman kansalaisten juomaraha ongelmia. Tietää eri maissa vallitseva tapakulttuuri ja toimia sen mukaisesti tahdikkaasti.
Toimin monissa "juomaraha" tilanteissa vaiston varaisesti, jos saan ylimääräistä palvelua, asia on ihan OK.
Mutta, mutta onkin iso tänka på, jos palvelun tarjoaja on jo vähän vanhempi herra, siinä olenkin jo kieli keskellä suuta, miten toimia ettei tule väärin ymmärretyksi.
Ehkä asian pohtiminen on kohdallani tarpeetonta itserakkautta, koska olen jo sen ikäinen tyttö, että parhaimmat vuodet ovat auttamattomasti jo takana päin.
Oppaat saisivat kyllä pitää huolta siitä, että matkailijat tietäisivät mitä heiltä oikeasti odotetaan.
Hurrgada, Sri Lanka, Phuket ja Kanarian saaret.
Hurgadaan en enää ikinä mene. Juomarahat eivät muodosta suurta menoa matkakassasta, mutta se röyhkeys millä tivattiin tippejä, vituttaa vieläkin.
Vaimoni kanssa en lähde enää ikinä minnekään, missä juomaraha kuuluu kulttuuriin. Vaimoni on nuuka kuin perkele ja hän uskoi, ettei juomarahaa tarvitse antaa, jos ei halua. Sen takia riitelimme koko matkan ajan.
Sri Lanka ja Phuket ovat parempia paikkoja. Oppaat ovat rehellisesti kertoneet mitä tehdä juomarahojen suhteen.
Kanarialla niitä ei tarvitse antaa ollenkaan. Kaikki sisältyy pääsääntöisesti hintoihin. Jos palvelu on hyvää, annan mielelläni tarjoilijalle prosentit.
Olen seurannut nyt läheltä ravintolahenkilöstön palkkausta ja heidän työehtojaan Suomessa. Liki kaikki ovat repputyöläisiä ja kesällä on valtavasti ns. tarvittaessa töihin kutsuttavia. Viime kesänä terassitarjoilijoilla ei ollut töitä, tämä kesä on siinä suhteessa toisenlainen. Tuntipalkat ovat aika alhaiset ja yötyö vaatii yöbussin tai taksin. - Työnantaja ei näitä matkoja maksa, koska sopimukset ovat "kierosti kirjoitetut" ja ne on hyväksyttävä jos aikoo töitä tehdä.
Olen oppinut että hyvästä palvelusta ja päivän hymystä on hyvä muistaa tipit myös kotimaassa, 5% on oma taksani ja jos oikein hyvin palvellaan, niin 10. Jos minulla on sillä hetkellä varaa syödä ravintolassa, niin minulla on myös varaa jättää tippini kotimaassakin.
Jos taas laskun takia saa juosta tarjoilijan perään tms, niin sillä on tietty vaikutus tippihalukkuuteeni. Onhan Suomen tarjoilijoiden palkat tietysti toista maata kuin matkailumaiden, mutta kustannusten mukaan.. Työravintola saattaa vaihtuu koko ajan.
Jos minulla on varaa matkustaa ulkomaillen, niin matkabudjetteja laatiessaan voin ottaa jo tipit huomioon...
Suomessakin on hyvä antaa juomarahaa "oikeassa" ravintolassa, jos on tyytyväinen. Sellainen opetettiin minulla lapsena, mutta kyllähän juomarahakulttuuri Suomessa on erilaista kuin muualla.
Tarjoilijoista on suuri osa ekstroja sekä maissa että laivoilla. He ovat kirjoilla ekstrapalvelussa, josta sitten saavat keikkoja samaan tapaan kuin Eilakaislan tai muun toimialapalvelun kirjoilla olevat. Tai sitten he ovat tietyn ravintolan tai firman tuntityöläisiä, ja heidät kutsutaan apuun, kun tarvitaan. - Monet heistä ovat opiskelijoita.
(A propos Eilakaisla: Tämä nyt menee kovasti sivuun aiheesta. Eila Kaisla keksi itse sanan "toimialapalvelu". Sellaista sanaa ei ollut olemassa siihen mennessä. Hänen firmansa nimi oli Toimialapalvelu. Sitten simsalabim: hänen keksimänsä sana otettiin suomen kielen yleiseksi sanaksi merkitsemään kaikkia alan firmoja. Kaikki kilpailevat firmat saattoivat sen jälkeen käyttää Eila Kaislan firman rekisteröityä nimeä! Hän muutti firmansa nimeksi Eilakaisla.)
Nyt jo edesmennyt mieheni ei halunnut matkustella, joten oli lähdettävä yksin tai ystävättären kanssa. Naisena koin kiusallisena juomarahan antamisen esim. taksikuskille. Unkarissa annoin kerran niin paljon forintteja, että taksikuski jäi katselemaan niitä hämmästyneenä. Ehkä jopa loukkaantuneena. Sikäläiseen kylpylään mennessämme matkanjohtaja kertoi, minkä verran tulisi jättää hierojille ym. juomarahaa. Sitä varten sivupöydällä oli lautanen, johon rahan sai jättää. Turkissa meriristeilyn päätteeksi laivan kippari kulki käytävällä keräämässä tipit. Se tuntui vähän oudolta, koska olimme jo maksaneet matkamme, mutta maassa maan tavalla. Ravintolashow´n päätteeksi miehet työnsivät seteleitä tanssijattaren rintaliivehin. Minä en! Hotellihuoneeseen olen lähtiessäni yleensä jättänyt kolikoita. Virossa jouduin menemään ylimääräisen kerran kylpylän lääkärille, joka kirjoitti minulle lääkereseptin, sanoi sen maksavan 20 kruunua. Minulla ei ollut kuin 25 kruunun seteli, vein sen kiitoslappusen kanssa hänen pöydälleen. Hetken kuluttua hän koputti ovelleni, toi viisi kruunua. Yritin selittää että haluan antaa sen kiitokseksi, mutta hän ei suostunut ottamaan sitä. Voi olla, että en tämän jälkeen tarjoa juomarahaa enää missään enkä kenellekään. Suomesta tuotu kahvipaketti tai suklaarasia voisi tänä päivänä olla parempi vaihtoehto esim. kylpylän hyvälle hierojalle.
En koskaan jätä kolikoita tarjoilijalle tai huonesiivoojalle. Sehän on melkein kuin roskat jälkeensä kiitokseksi jättäisi. Arvostakaa sen verran noita pienipalkkaisia, että annatte vaikka pienimpiä seteleitä.
Niuhoilijat ja kolikonlaskijat inhottaa minuakin!
...yleensä Euroopassa n. 1,5 € per vuorokausi huonesiivoojalle (jos huonetta on siivottu). Sovellan tätä taksaani maan hintatason mukaan. Kehitysmaissa annan sen maan hintatason mukaisesti vähemmän kuin Euroopassa.
Joissakin paikoissa, joissa jotuu tekemisiin saman henkilön kanssa useita kertoja, annan jonkin verran juomarahaa jo alussa, niin palvelu jatkuu hyvänä. Varsinaisen juomarahan jätän sitten lähtiessäni. Tällainen tulee eteen esim. pitkällä junamatkalla, jolloin yövytään makuuvaunussa ja junapalvelija on sama koko matkan. Tai jollakin ristelyllä, esim. Niilillä.
Kerran Turkissa pikkukaupungissa sattui tapaus, jossa kaksi pientä kengänkiillottajapoikaa istui kadun varressa. Sillä kerralla halusinkin kengänkiillotusta. Toinen pojista kiilloitti kenkäni ja toinen marmatti vieressä. Heille tuli kauhea riita siitä, kumman asiakas minä oikein olin. - Loppuratkaisu oli se, että molemmat vaativat minulta maksua. Tilanne oli niin hauska, että maksoin kummallekin. Pojat luultavasti ajattelivat, että minä olin täysi hölmö.
Voi sitä ilon määrää, joka loisti kuskin kasvoilta, kun kolmipyörätaksilla hurautimme hotellin pihaan ja annoimme pienen ylimääräisen setelin maksun lisäksi. Hän puhui englantia hiukan, samoin kuin hotellimme ravintolan nuoret miestarjoilijat, joilla oli saronki ja siinä leveä vyö. He tulivat usein pöytämme viereen juttelemaan, kun aterioimme, ja kerran mieheni kysyi, missä te olette oppineet englantia. Mies vastasi:"Ennen työhön ottoa meillä oli kahden viikon kurssi !" - He puhuivat kuitenkin rohkeasti ja lähestyivät aina mielellään. -Hiukan erilaista kuin esim. Karibialla se mentaliteetti, vaikka olihan se väki kyllä iloista ja makareenaa tanssittiin ja opetettiin uima-altaan ympärillä, meistä on tosi hauska kuva siitä tilanteesta, voi melkein kuulla rytmit, kun katselee tuota valokuvaa, sen otti joku seurueen jäsenistä huomaamatta. Sellaiset usein onnistuvat parhaiten tallentamaan sen hetken tunnelman. Ja tunnelmahan on tärkein!
Kun lähden matkalle, niin otan tietyn määrän rahaa mukaani. Minä ainakin koen asian niin, että kun se kerran on otettu ulos pankista niin tavallaan se on jo "käytetty". Sen vuoksi en halua nuukistella matkoilla enkä mieti hintoja tarkkaan. En yleensä osta mitään. Tottakai voin ostaa jotakin, jos mielenkiintoista tulee eteen, mutta minä matkustan kokemuksien, nähtävyyksien, oppimisen ja elämysten takia.
Olen ollut vain kerran Kiinassa. Kysymyksessä oli sellainen matka, jonka osllistujat olivat tietyn harrastuksen piiristä. Oppaita oli peräti kaksi. Molemmat olivat sitä mieltä, että kaikkein tärkeintä on viedä ihmisiä silkkikauppoihin ja basaareihin.
Enhän minä ollut lähtenyt Kiinaan käydäkseni silkkikaupoissa! Joka paikassa myytiin jotakin, ei ollut mitään järkeä kyörätä ihmisiä bussilla basaareihin. Minun oli pakko jäädä pois seurueen kyydistä, kun halusin nähdä muutakin kuin jotakin hemmetin kauppoja.
Kaikkein kauheinta oli se, että vanhat äijät sitten houkuteltiin ostamaan silkkipukuja basaareista. Ne olivat kaikki taivaansinisiä ja istuivat niin huonosti, ettei kukaan heistä olisi huolinut päälleen sellaisia loimia Suomessa.
Kauppoja ei ollenkaan! Yritin Oxford Streetille turhaan monena päivänä, vain viimeisenä onnistuin ja miten ihania vaatteita ilman olisinkaan jäänyt!
Mutta Lontoon taidemuseot ja museot tutkimme tarkkaan, ja sanon sen kyllä, että juuri niihin taas haluaisin uudelleen.
Myös Lontoon puistot! Moni ei tiedä, että ne ovat todella näkemisen arvoisia. Kuljimme aina Key-gardenia myöten katselemassa.
Ja tietenkin kaikki kirkot ja linnat. Jos on nuorena ihastunut johonkin paikkaan, niinkuin me Lontooseen, niin sinne palattiin. Jotain aivan erikoisen miellyttävää siellä on.
- Mutta nyt nuo pommit! Voi meitä ihmisiä!
että mitään mielikuvaa juomarahoista ei ole mieleeni jäänyt, koska mies aina hoiteli sen puolen. Emme siihen ollenkaan kiinnittäneet huomiota.
Ainoa kerta, jonka muistan, oli, kun murkku-tyttäreni kanssa olimme lähdössä Shotsista hotelli Helmestä, niin laitoimme loput rahamme kivalle siivoojatytölle ja lähdimme hotellin ravintolaan lounaalle. Se tyttö tuli sinne ovelle silmät renkaina kumartelemaan ja kiittelemään, ja myöhemmin vielä näimme hänen luurailevan oven pielessä.
Antaako juomarahan kolikkoina vai seteleinä riippuu siitä, minkä maan rahasta on kyse. Esimerkiksi euromaissa pienin seteli on vitonen eli 30 vanhaa markkaa. Ainakin minun budjetissani se on sen verran iso raha, että en kovin monta kertaa voi sitä juomarahaksi jättää. Kahden euron kolikko sopii paremmin.
Mutta kukin varojensa mukaan. En muista, millainen juomarahakäytäntö oli Kanadassa, jossa kahdeksankymmentäluvun lopulla olimme sukulaisvierailulla, en sitä mikä systeemi oli Jordanian Akabassa, jossa olin ystävättäreni kanssa saman vuoden helmikuussa. Useimmat ulkomaanmatkoistani ovat suuntautuneet Unkariin. Yhdeksänkymmentäluvun alussa menin siellä yksinäni taidemuseoon. Sillä hetkellä siellä oli vähän ihmisiä ja keski-ikäinen mies, ilmeisesti museonjohtaja lyöttäytyi mukaani, halusi esitellä tauluja. Jälkeen päin sikäläinen ystäväni kertoi, että esittelyn taka-ajatuksena oli ilmeisesti ollut saada minulta juomarahaa. Sellainen ei ollut tullut mieleenikään, kiittelin kylläkin. En tiedä, tapahtuuko vastaavaa enää tämän päivän Unkarissa. Kaupoissa kiertely, shoppailu ei myöskään ole kiehtonut koskaan. Ymmärrän kyllä, että monet nauttivat siitä, että voivat hypistellä vaatetankojen vaatteita, katsella mitä kaikkea kaunista on tarjolla, vaikka eivät ostaisikaan mitään. Väsyn ja ahdistun kyseisillä kierroksilla, menen mieluummin taidenäyttelyyn tai rannalle aaltoja katselemaan, istuskelen katukahviloissa, erakko kun olen. Mutta elämän monimuotoisuudessa on sen rikkaus, joten yritetään ymmärtää myös heitä, jotka nauttivat erilaisista asioista kuin me itse, niin vaikealta kuin se joskus tuntuukin!
Olen muuten samaa mieltä siitä, että myös kotimaassa on tarjoilijoille ja huonesiivoojille annettava juomaraha siinä missä muuallakin.
onhan niitä muitakin palvelualoja,joissa olen
epävarma juomarahan suhteen.Asuin aikani Tuk-
holman liepeillä ja käytin siellä olevia kam-
paamoita.Työntekijät olivat järestään muualta
tulleita siis siirtolaisia.Hinnat olivat aina
hieman vajaa tasaraha.Paperiraha tuli takaisin,
vaan kolikkojen kaiveleminen kesti kauan,joten
moni sanoin että antaa olla.että sillai.
Esimerkiksi parturilla juomarahan antaminen. Se on jotenkin niin vierasta. Eikä sitä tiedä, missä maassa se kuuluu asiaan, ja missä ei. Olin kerran parturissa Uskudarassa. Olin varmaankin ensimmäinen vierasmaalainen siinä paikassa päätellen siitä, miten paljon huomiota herätin. Päähäni ei edes pälkähtänyt jättää juomarahaa, vaikka se olisi varmaan kuulunut asiaan.
Meillä pidetään kohteliaana asettaa vieraan tuoma viinipullo, keksirasia tai jäätelöpakkaus tarjolle omien tarjottavien kanssa. Jossakin toisessa kulttuurissa niin ei tehdä, koska vieras saattaisi luulla, ettei talossa ole tarjottavaa omasta takaa. Meillä nainen voi viedä kukkia toiselle naiselle, jossakin muualla perinteen mukaan vain mies antaa naiselle kukkia. Takavuosien Miss Suomi vei kuulun suomalaisen puukon tervetuliaislahjaksi kaupungin pormestarille maassa, jossa sellaisen antaminen oli erittäin epäkohteliasta. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä kokemuksia teillä muilla on vastaavista asioista joko kotona tai ulkomailla, mitä mokia olette ehkä niissä kuvioissa tehneet? Itse vein vieraassa maassa toiselle naiselle kirjavan krysanteemikimpun. Jälkeen päin kuulin että heillä krysanteemit yhdistetään suruun ja hautajaisiin. Lieneekö muuten totta, että kun Bulgariassa esitettyyn kysymykseen vastaa nyökäyttämällä päätään, se tarkoittaa "ei" ja pään pudistaminen kiellon merkiksi tarkoittaakin heillä "kyllä?"