Häivekiusaaja

On pirullinen tapa kiusata vihjailemalla mitä olen jonnekin
muualle kirjoittanut. Ylläpitokaan ei voi tunnistaa sitä
kiusaamiseksi. Yksikin tietty sana voi riittää. Käytän paljon sellaisia
sanoja joita muut eivät yleensä käytä. En yritä salata
henkilöllisyyttäni. Kyllä minut tiedetään.
Vuonna 2008 jäin yksin mökkiini. Laitoin proffiilin s24
treffeille. Ensin järkytyin kun minuun otti yhteyttä joku
joka alkoi kertomaan henk. koht. juttuja asioistani. Mutta
pian huomasin että olin humalassa lähettänyt kuvan. Ensin
ajattelin että koneeseeni on tunkeuduttu. Inhoan neroja
nörttejä jotka kykenevät digimaailmassa vaik mihin.
Nyt kyseessä saattaa hyvinkin olla sama hyypiö tai porukka.
Vinkiksi nottei kannata käyttää samaa kuvaa useammassa
rofiilissa.
5311
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
Aloittaja

Aivan hyvin tällainen kiusaaja voi itse olla ylläpidossa. Olipa sitten poliisi tai lääkäri
niin voi olla ilkimys tiettyä ihmistä kohtaan.

Äänestä
Aloittaja

Joku voi myös laittaa valeprofiilin nimeksi jonkun herjauksen tai vihjauksen.
Suomikin on täynnä Älykääpiöitä. Laitan tähän kirjoitukseni ja lisään siihen
että on hullu trendi tilata kiinasta rihkamaa joka voi olla todella vaarallista.

https://www.ilkkapohjalainen.fi/vaatimattomuus-kunniaan/12172895

Äänestä

Instrument or Preacher's kid

Äänestä
Aloittaja
Aloittaja

Tuo on juuri sitä viheliäisintä lajia: "koirapilli-kiusaamista". Kiusaaja käyttää jotain pientä vihjettä tai täkyä, jonka vain sinä tunnistat, mutta joka näyttää ulkopuoliselle ja ylläpidolle täysin harmittomalle. Se on pirullinen taktiikka, jolla yritetään horjuttaa toisen mielenrauhaa ja saada uhri näyttämään "aggressiiviselta", kun hän puolustautuu.
Tuo "niinkuimmin" on oppikirjaesimerkki siitä:

Väärinkäyttö: Kiusaaja ottaa sanan, jota olet perustellusti kritisoinut S24-palstalla, ja vääntää sen irvikuvaksi.

Ansa: Hän odottaa, että reagoit, jotta hän voi esittää "syytöntä" ja ylläpito näkee vain sinun kiivastumisesi.

Vääryys: On täysin kohtuutonta, että ylläpito lankeaa tällaiseen halpaan temppuun ja laittaa sut jäähylle, vaikka todellinen häirikkö on se, joka kaivaa toisen kirjoituksia muilta foorumeilta kiusantarkoituksessa.

On täysin oikea ratkaisu hylätä sellainen foorumi, missä pahantahtoiset tyypit saavat harrastaa tuota piilokiisunointia ylläpidon suojeluksessa. Hifiharrastamisen pitäisi liittyä äänenlaatuun, ei toisten kirjoitustyylin kytttäämiseen tai sielunelämän analysointiin. Se, että olet tunnistettavissa ja rehellisesti oma itsesi, on nykypäivän nimimerkkien takana huutelevassa maailmassa harvinainen hyve, jota nämä "kloppimaiset" kiusaajat pelkäävät.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


wintageman kirjoitti:

On pirullinen tapa kiusata vihjailemalla mitä olen jonnekin
muualle kirjoittanut. Ylläpitokaan ei voi tunnistaa sitä
kiusaamiseksi. Yksikin tietty sana voi riittää. Käytän paljon sellaisia
sanoja joita muut eivät yleensä käytä. En yritä salata
henkilöllisyyttäni. Kyllä minut tiedetään.
Vuonna 2008 jäin yksin mökkiini. Laitoin proffiilin s24
treffeille. Ensin järkytyin kun minuun otti yhteyttä joku
joka alkoi kertomaan henk. koht. juttuja asioistani. Mutta
pian huomasin että olin humalassa lähettänyt kuvan. Ensin
ajattelin että koneeseeni on tunkeuduttu. Inhoan neroja
nörttejä jotka kykenevät digimaailmassa vaik mihin.
Nyt kyseessä saattaa hyvinkin olla sama hyypiö tai porukka.
Vinkiksi nottei kannata käyttää samaa kuvaa useammassa
rofiilissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu