Meillä on seuraavanlainen tilanne. Olemme kuusihenkinen perhe: äiti, isä ja neljä lasta. Esikoinen (18v. poika) isän edellisestä avioliitosta ja on asunut puoli vuotta omillaan. Tyttö 15v. asuu yhä kotona. On erityisen lahjakas ja pärjää hyvin koulussa, kotona ja kavereiden kanssa. Ei vielä mitään suurempia murkkuiän kriisejä. On sisäistänyt hyvin perheen yhteiset pelisäännöt. Tyttö 11v. erittäin sosiaalinen ja paljon kavereita. Koulussa ei pärjää niin hyvin kuin isosiskonsa. On kiinnostunut käsitöistä ja niissä hyvä. Lukuaineet eivät kiinnosta. Kaikinpuolin etevä tyttö muuten. Kova kiukuttelemaan välillä. Erittäin temperamenttinen. Ongelmana on 9v. kuopus. Ollut pienestä asti erittäin ujo ja sulkeutunut. Pärjää hyvin koulussa ja oppi lukemaan ja laskemaan jo ennen koulua toisin kuin sisaruksensa. Lapsen sosiaalinen kehitys takkuilee. Ei ymmärrä vuorovaikutuksen merkitystä. Asioiden täytyisi aina mennä hänen tahtonsa mukaan. Suuttuu, jos ei saa päättää asioista. Joskus hän myös itkettää kavereitaan, esimerkiksi ei anna leikkiä omilla leluillaan, jos kaverit kylässä tai antaisi sitten "huonoimmat"/"rumimmat" lelunsa kavereiden leikittäviksi. Miten auttaa ja kannustaa lasta sosiaalisuuteen, vuorovaikutukseen ja reiluuteen? Ollaan yritetty keskustella asiasta, mutta tuloksetta. Onko kenelläkään vastaavia ongelmia? Välillä tuntuu myös, että lapsi kokee huonommuutta isosisarustensa rinnalla, koska saattaa suuttua, jos vaikka jotakuta sisarusta kehutaan.
Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen!
Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen!
Vastaukset 3
Vanhimmat
vanhanaikaista: läheisyyttä ja hellyyttä.
Sitten käyt kirjastossa lainaamassa kasvatusgurujen oppaita, furmania, arajärveä, tahkokalliota jne, mitä näitä nyt onkaan. Esim. tahkokalliolla on hyviä ajatuksia, joita voit soveltaa.
Itse tekisin esim. siinä lelujutussa näin:kun et salli kenekään leikkivän sillä nyt, laitetaan se pois siksiaikaa, kun kaverit on täällä.
Ja kun siskoja kehutaan,voisit sanoa, että;mutta kyllä se Jeppekin keksi tänään, miten tuon.....
Ihan pikkujuttuja. Ottakaa sitä yksin jonnekin mukaan, ei aina vaan sen joukon jatkona.
Keksikää joku hyvä harrastus, missä se pääsee pätemään ja olemaan hyvä.
Sitten voisitte ihan kysyy perheneuvolasta aikaa..
Osittain samanlaisia kokemuksia 10v.esikoisemme kanssa. Furmaneista ja Tahkokallioista en ole saanut muuta kuin itsesyytöksiä mutta mielenkiintoista luettavaa oli indigolapsista kertova kirja..
...ovat ainakin AS-lapsilla tyypillisiä. Meillä on 8-vuotias Asbergerin syndrooma-poka jolla on aina kova päemisen tarve pkkusiskonsa 4vee ja 10-vuotiaan isoveljensä kanssa. Hän on myös kovin omapäinen ja vie meiltä voimia. Onneksi hän sai jo nelivuotiaana diagnoosin ja on siitä lähtien ollut kuntoutuksessa. Hän käy myös erityisluokkaa, jossa lapsia on vain kymmenen ja avustaja. Hänelle on pitänyt opettaa (ja edelleenkin pitää)se miltä toisesta tuntuu, kun sanoo tai tekee niin tai näin. Hän ei osaa lukea ihmisten eleitä, vaan sanoo ja laukoo mitä vaan. Tottakai oma kärsivällinen ja rakastava käytös toimii hyvin esimerkkinä, mutta kun lapsi on koko ajan hankala, sitä vaan ei meinaa jaksaa aina olla "aikuinen". Näin meillä. Tsemppiä teille.