Martikainen

Maallisen lain mukaan Otto on rangaistuksensa kärsinyt. Hänen murhaamisestaan saa saman tuomion, kuin muidenkin ihmisten. Hirven salakaadosta en tiedä, mutta olen kuullut, että siitä saisi enemmän, kuin ihmisen taposta.

Uhri oli todella kaunis. Senkö vuoksi Martikaisen olisi pitänyt saada kovempi tuomio? Kuka suojelee meitä ns. rumia?
3712
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eihän Ottoa edes tuomittu tekemästään harkitusta murhasta.

Uhrin ulkonäkö ei pitäisi nähdäkseni liittyä siihen, että Otto sai tekemästään murhasta aivan naurettavan tuomion. Silloinhan kauniin murhasta saisi loogisesti vähemmän linnaa kuin ruman murhasta. Tuomion pienuushan oli aivan törkeää ihmishengen aliarvioimista.

Äänestä
  • Ei paljon turvaa rumalle anna. Lehdistökään ei kiinnostu. Emme ole tasa-arvoisia.

    Äänestä

Uhrin ulkonäön tiedämme lehtikuvien vuoksi ja myös että tekijä oli lihaksikas urheilija huppunsa alla. Mitä kummankaan ulkonäöllä on tekemistä asiallisesti?
Vanhan teologian mukaan paha ihminen tekee pahaa ja hyvä hyvää ja siksi pahan teon tehnyttä pitää rankaista koska hän tekee niin myöhemminkin. Ajatus liittyy hyvin nationalismiin ja vaikka Suomessa 1918 tapahtumiin missä pyrittiin puhdistamaan kansa ilman oikeudenkäyntejä. 12 vuotta oli silloin mestaamisen alaraja. Nyt Martikainen oli monen muun rikollisen tavoin alaikäinen eikä uhrin ikä, sukupuoli tai ulkomuoto vaikuttanut asiaan.
Nykyinen laki ja oikeus erikseen, mutta olisiko joku muu seuraus teosta ollut mahdollinen ja olisiko uhri ansainnut saman kohtelun julkisuudessa ja oikeudessakin kuin tekijä? Pitäisiköhän Suomen oikeuskäytäntöä ja lakeja tarkistaa. Jotkut nuoret kehittyvät nykyisin hyvin varhain ehkäpä jopa kantamaan vastuun teoistaankin. Korkeaan ikään perustuvaa alentunutta syyntakeisuutta ei meillä ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elä ja anna toisten kuolla kirjoitti:

Maallisen lain mukaan Otto on rangaistuksensa kärsinyt. Hänen murhaamisestaan saa saman tuomion, kuin muidenkin ihmisten. Hirven salakaadosta en tiedä, mutta olen kuullut, että siitä saisi enemmän, kuin ihmisen taposta.

Uhri oli todella kaunis. Senkö vuoksi Martikaisen olisi pitänyt saada kovempi tuomio? Kuka suojelee meitä ns. rumia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu